Pillerit synnytyksen jälkeen

Pillerit

Olen kysellyt jo muutamalta muulta palstalta, mutta en saa sieltä mitään kunnollisia vastauksia ja toisesta en saa ollenkaan, kysyn siis myös täältä.


Olen synnyttänyt n. 3kk sitten ja aloittanut pillerit uudestaan, koska imetys ei onnistunut, joten yhdistelmäpillerit aloitin. Merkki on Gestinyl, ennen raskautta olin syönyt tuota samaa merkkiä n. 2vuotta. Kuukautiset alkoivat torstaina 14.04, joten otin silloin ensimmäisen pillerin.

Muistaakseni perjantaista lähtien on ollut joka päivä aivan kamala olo, oksettaa ihan kauheasti ja heittää päästä. Olo menee ohi, sen kesto vaihtelee aina 10min-useampaan tuntiin ja on aaltoilevaa. Ruoan näkeminen/miettiminen tuntuu oksettavan erityisen paljon. Samalla lailla kuin raskauden alussa.

Voiko olla, että merkki ei enää sovikaan minulle, vai onko synnytyksen jälkeen yleensä pahemmat sivuoireet pillereiden aloittamisen jälkeen? En enää muista, mitä ensimmäisellä kerralla tuli sivuoireita, mutta muistaakseni vain mielialavaihteluita. Pitäisikö testata toista merkkiä jo vai odotella vielä viikon verran ainakin?

Ja millä oloa saisi helpotettua, koska ei ole ihan pientä pahoinvointia? Vettä olen koittanut juoda pahan olon "päälle", muttei auta kuin puolisen minuuttia. Mehu yms. ei tunnu auttavan sen paremmin kuin vesikään. Missään asennossakaan ei tunnu helpottavan.

Raskautta aloin epäilemään, kun kuukautiset olivat 2päivää myöhässä (mitä en alkuun pitänyt outona, koska olivat kuitenkin vasta toiset kuukautiset synnytyksen jälkeen), ovat olleet hieman omituiset (en pitänyt tätäkään alkuun outona) ja sitten suurimpana oli tuo kuvotus ruoan näkemisestä tai ajattelustakin.

Suurta mahdollisuutta raskauteen ei kyllä pitäisi olla, koska kondomia on käytetty tunnollisesti, mutta onhan jossakin niistä toki voinut olla pieni reikä, jota ei ole huomannut. Vanhoja eivät ole, kun ostettiin pari-kolme viikkoa sitten.

Testin ostan tänään, jos pääsen kauppaan kun lunta tulee taivaan täydeltä ja autossa on kesärenkaat alla. Tai sitten ostan kaksi ja teen toisen jo tänään.

Mutta kuinka iso mahdollisuus on
a) raskauteen
b) siihen, ettei kyseinen merkki sovi minulle enää
c) siihen, että tämä menee ohi?


Kiitos jos jaksat lukea ja vastata!

5

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vghb

      "Mutta kuinka iso mahdollisuus on

      a) raskauteen

      b) siihen, ettei kyseinen merkki sovi minulle enää

      c) siihen, että tämä menee ohi?"

      a. 50%, joko olet tai et ole raskaana.
      b. 50%, joko merkki sopii tai ei sovi sinulle.
      c. 50%, joko tuo menee ohi tai ei mene.

      Täytyyhän sinun itsekin käsittää, ettei täällä kukaan osaa ennustaa mitään. Pillereiden aloitukseen ja sivuoireisiin pätee ihan samat jutut kuin ennenkin eli vain kokeilemalla selviää sopiiko merkki ja yleensä 3 ensimmäisen liuskan aikana oireet helpottavat, jos ovat helpottaakseen.

    • shopisk

      Kokeile apteekista maitohappobakteeria. Helpottaa, jos pahoinvointi johtuu vain ruuansulatuselimistösi reaktioista lääkkeeseen, mikä on hyvin mahdollista, kun et ole toviin pillereitä syönyt.

      Jos oireet jatkuvat, puhu asiasta neuvolassa.

    • utelias2016

      Kerro, kuinka kävi? Itselläni ja veljelläni on 11 kk ikäeroa. Etenkin jos ei imetä, niin ovulaatio voi tapahtua varsin pian. Täysimetys estää ovulaatiota, muttei ole 100 %:inen ehkäisykeino. Mikä vaan ehkäisykeino voi myös pettää. Sinut on jo hedelmälliseksi todistettu, eli raskauden todennäköisyys on sinulla suurempi kuin naisella, joka ei ole synnyttänyt (koska hänellä voi olla tietämättään hedelmällisyyttä alentavia tekijöitä).

      Kuinka kävi, ja mihin ratkaisuun päädyit? Eli siis raskaus -> synnytys tai abortti, sopimaton ehkäisymenetelmä -> toinen ehkäisymenetelmä?

    • a.p

      Unohdin vallan tulla tänne kirjoittamaan. Mutta, tein testin ja oli negatiivinen. Pahoinvointi alkoi helpottaa, mutta otin asian silti puheeksi neuvolassa. Sieltä nyt ei tietenkään sanottu yhtään mitään, niinkuin ei mihinkään muuhunkaan koskaan. Mutta olo on jo ollut ihan normaali jonkun aikaakin ja laatta loppuu tänään. Oli siis varmaan vain jonkinlaisia sivuoireita. :)

    • a.p

      Vastaan vielä tuohon viimeiseen kommenttiin. Jos olisinkin ollut raskaana, olisin pitänyt lapsen ja sitten sen synnytyksen jälkeen harkinnut jotakin muuta ehkäisy keinoa. :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe