Monissa ketjuissa on tilanne, että teistit puolustaessaan oppiaan joutuvat ateistisen teologian hampaisiin.
Mutta mitä on ateistinen teologia. Se on sitä että jätetään ymmärtämättä keskeinen sanoma - asiasta kuin asiasta - ja sen sijaan takerrutaan mihin tahansa oletettuun ristiriitaan tai vajavaisuuteen.
Ateistinen teologia kieltäytyy ymmärtämästä keskeistä sanomaa, joka on Ilosanoma.
Ateistinen teologia pyrkii osoittamaan, että Jumalaa ei ole ja että Hän on mahdoton.
Kun taas teistinen teologia tunnustaa, että Jumala on paitsi mahdollinen, myös todistettavissa, ja että lopullinen samoin kuin lähtökohtainen totuus on että Jumala On.
Mutta mitä on ateistinen teologia. Se on sitä että jätetään ymmärtämättä keskeinen sanoma - asiasta kuin asiasta - ja sen sijaan takerrutaan mihin tahansa oletettuun ristiriitaan tai vajavaisuuteen.
Ateistinen teologia kieltäytyy ymmärtämästä keskeistä sanomaa, joka on Ilosanoma.
Ateistinen teologia pyrkii osoittamaan, että Jumalaa ei ole ja että Hän on mahdoton.
Kun taas teistinen teologia tunnustaa, että Jumala on paitsi mahdollinen, myös todistettavissa, ja että lopullinen samoin kuin lähtökohtainen totuus on että Jumala On.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ateistinen teologia on kyvytön, koska siltä puuttuu pyhän hengen voima, ymmärtämään pyhien kirjoituksien sanomaa.
Niinpä ateistinen teologia keskittyy tarkastelemaan uskontojen pintatasoa ja tarkastelemaan kertomuksia jotka ovat hengellisiä, ikään kuin ne olisivat konkreettisia, materiaalisia. Jeesuksen antamien vertauskuvien ymmärrys asetetaan kyseenalaiseksi materiaalisin argumentein!
Ymmärtämätön teologia, joka ei tajua asian hengellistä luonnetta, vaikka se on kaiken lähtökohta.
Jumala on A ja O.
Jumalat ovat ihmisten keksimiä mielikuvitusolentoja. Se näkymätön mielikuvituskaverisi ei todelliseksi muutu vaikka miten uskoisit :)
"Ateistinen teologia on kyvytön, koska siltä puuttuu pyhän hengen voima, ymmärtämään pyhien kirjoituksien sanomaa."
Kyllä ateistikin pystyy, tulkitseman jotakin täysin päinvastoin kun teksti ja tämän konteksti sanovat (kuten, että Jumala mukamas vastustaa orjuutta), kieltää, että tässä asiassa ei ole ristiriitaa (Kuten Jeesuksen viimeiset sanat) tai väittää jotain vain totuudeksi (Jumala on luonut), mutta tämä on vain teeskentelyä
Jos väität pystyväsi todistamaan Jumalan niin todista Jumalasi.
Jos et pysty niin jauhat vain leukojasi.
Aloita vaikka helpolla ja määritä Jumalasi ensin ja todista sitten.
Ateismi ei ole mikään "oppi" vaan ainoastaan sitä että ei uskota jumaliin. Ei se ole mikään oppi että ei usko joulupukkiin, Zeukseen, hammaskeijuun eikä Brahmaan.
" Jumala on paitsi mahdollinen, myös todistettavissa"
Ei ole todistettavissa. Jos olisi niin emme edes puhuisi uskosta vaan tiedosta. Tällä palstalla on ties kuinka monta kertaa pyydetty niitä todisteita. Mitään todisteita ei ole koskaan esitetty. Vain perusteettomiä väittämiä ja uskonnollisia mielipiteitä. Sellaisilla ei ole mitään tekemistä todisteen kanssa.
Eikä sinullakaan mitään muuta ole, samaa täysin merkityksetöntä inttämistä ja perusteettomia väittämiä, jotka todistavat lähinnä typeryydestä ja kyvyttömyydestä ymmärtää mitä sanat kuten todiste tarkoittavat.
Kyllähän totuus kuitenkin on se, että joulupukin olemassaolosta on tuhatkertaisesti enemmän todisteita kuin yhdestäkään jumalasta. Joulupukille osoitetut toiveet toteutuvat melko usein. Uskoisin aika monen eri tavoin uskovaisen lukemattomat kerrat pyytäneen jumaliltaan esimerkiksi maailmanrauhaa. Ei taida kuitenkaan olla lähiaikoina tulossa. Monet ovat varmaan myös pyytäneet helpotusta taloudelliseen ahdinkoonsa - tai sitten vain ahneuksissaan lottovoittoa - mutta tuskin kukaan saanut.
Omituista on, että uskovaiset esittävät kerta toisensa jälkeen vääristeltyjä ja väärennettyjä tieteen tuloksia uskonsa "todisteina". Samalla heillä näyttää olevan voimakas agenda esimerkiksi evoluutioteorian kumoamiseksi - vaikka siitä on niin paljon todisteita, että vain todella tyhmä vielä väittää vastaan. Tästä tulee väistämättä se johtopäätös, että uskovaisen kuuluu niin pyhistä kirjoituksistaan kuin tieteestäkin valita tietyt osat, joita uskoa tai noudattaa - ja vähät välittää muusta. On siinä tasapainoilemista, ei käy kateeksi.
"Mutta mitä on ateistinen teologia."
Sellaista ei ole olemassakaan.
"Ateistinen teologia kieltäytyy ymmärtämästä keskeistä sanomaa, joka on Ilosanoma."
Sekö, että jumala tapatti itsensä toisen persoonan, jotta hän voisi antaa ihmiskunnalle anteeksi sen että eivät olleetkaan sellaisia kuin hän tarinan mukaan yritti luoda?
"Ateistinen teologia pyrkii osoittamaan, että Jumalaa ei ole ja että Hän on mahdoton. "
Aika harva ateisti väittää että jumalat olisivat mahdollisia. Tosiasia on, että sinun jumalkolmikosta ja apujumala saatanasta on yhtä vähän todisteita kuin Krishnasta, Thorista tai suomalaisista jumalista.
Aika harva ateisti väittää että mitkään jumalat eivät olisi mahdollisia. Niitähän voi olla miljardeja joista kukaan ei tiedä mitään, ja joiden vaikutusta ei havaita reaalimaailmassa.
Ateistista teologiaa ei ole. Ateismin takana on tieteiden tulokset maailmasta, sen rakenteesta ja yleisistä liikelaeista. Ateismi pyrkii sitoutumaan löydettyihin tosiasioihin eikä lisää tietämättömyyden kohdalle jumalia. Maailma (kaikenlainen materia) toimii itsessään ilman ulkopuolisia liikuttajia. Materian sisäinen ristiriitaisuus synnyttää liikkeen ns. materian itseliikunnan. Ihmisen on vain tutkittava olemisen ehtoja ja liikelakeja. Ei se sen yksinkertaisempaa ole.
Kuinkas se ateisti todistaa sen ettei Jumalaa ole ,Todisteeksihan ei kelpaa se ettei ole näkynyt .Ei ihminen ole selittänyt maailman kaikkeutta eikä pysty koskaan selittämään.
Ateistin ei tarvitse todistaa olematonta. Todistuksen taakka on sillä joka väittää jonkun olevan olemassa.
Todista Jumalasi.
Jos sinä väität ettei ole Jumalaa niin täytyyhän sulla olla peruste sille väitteellee. Eihän sinun väitteeseesi voi muuten luottaa. Minä voin todistaa että Jumalan henki asuu minun sisimmässäni .Mutta sinähän et voi sitä ymmärtää joten turhaa tietoa se sulle on.
"Jos sinä väität ettei ole Jumalaa niin täytyyhän sulla olla peruste sille väitteellee."
Tuosta olen samaa mieltä, siksi itse ateistina sanon etten usko Jumalan olemassaoloon sen sijaan että sanoisin että Jumalaa ei ole. Sama koskee kaikkia jumalia.
"Eihän sinun väitteeseesi voi muuten luottaa."
Voiko siihen muka luottaa jos heittäisi jonkun huonon perustelun, koska se on kumminkin perustelu? Mieti vähän.
"Minä voin todistaa että Jumalan henki asuu minun sisimmässäni."
Ai, muutenkin kuin pelkästään sanallisella vakuuttelulla?
"Mutta sinähän et voi sitä ymmärtää joten turhaa tietoa se sulle on."
Klassinen valehtelijan puolustus. "Voin kertoa, mutta et uskoisi kuitenkaan." Noin valheet peitellään.
Eihän me mitään tuollaista voi väittää ?
Väitämme vain, ettemme usko väittämäänne jota ette halua, sekä pysty koskaan todistamaan
Katsoin ulos ikkunasta, siellä ei näkynyt Jumalaa.
Missä se Jumala on?
Teille on monta kertaa kerrottu missä Jumala on: Hengessä. Et sinä henkeä pääse katsomaan ikkunasta. Avaa ovi sieluusi niin pääset katselemaan pilkahduksia.
" Minä voin todistaa että Jumalan henki asuu minun sisimmässäni"
Etpä muuten voi.
Mutta kun te uskovat ette ymmärrä edes sitä mitä sana todiste tarkoittaa, niin sillehän ei mitään mahda. Tyhjä lässytys ei todista muuta kuin typeryyden ja kyvyttömyyden ymmärtää mitä sanat kuten todiste oikeasti tarkoittavat.
Eikä se että inttää lisää tyhjää ja täysin merkityksetöntä sanahelinää, muuta asiaa piirun vertaa. Aivan turhaa lässyttää todisteista joita ei ole.
Uskoville todistus voi tarkoittaa hegellistä todistuspuheenvuoroa tyylillä "veli todistaa väkevästi". Tieteellisen todistaa termin kanssa sillä todistamisella ei liene mitään yhteyttä.
Ei, vaan todistus on henkilökohtaisesti saatu todistus. Omakohtaisesti ja itse.
On ihmisiä jotka ovat todistuksen saaneet, ja on ihmisiä jotka eivät ole saaneet todistusta. Todistusta saamattomat ovat jääneet ikään kuin luokalleen, he eivät ole saaneet todistusta, vielä, koska eivät ole tehneet läksyjään.
Tämä ei ole pelkkää sanalla leikittelyä.
Todistus saadaan hengellisesti eli itse omakohtaisesti ja omassa hengessä sekä elämässä kokien. Me jotka olemme saaneet todistuksen Jumalalta, todistamme hänestä.
Sitten ovat ne luokalleen jääneet, ateistit, reputtaneet, jotka yrittävät kiusaamistaktiikoin estää todistamasta niiltä, jotka ovat läpäisseet hengen testit.
On ihmisiä, jotka ovat saaneet henkilökohtaisen todistuksen siitä, että he ovat Napoleoneja ja Jeesuksia. Siskoni naapurissa asui mies, joka oli saanut henkilökohtaisen varmuuden siitä, että hänen pihapuunsa alla asui muutaman tuuman pituisia pikku-ukkoja.
Ulkopuolinen kriittinen tarkkailija voi pitää noita "henkilökohtaisia todistuksia" samaan kategoriaan kuuluvina.
Oman pään sisäisen todellisuuden tuottama todiste tuskin kilpailee kovin tasavertaisesti empiirisen tieteen tuottaman tiedon kanssa.
Pienenä lisäyksenä. Uskova ihminen kokee itse sisäisen todistuksen varmasti aitona ja kiistämättömänä todellisuutena. On kuitenkin kohtuutonta vaatia, että muut ihmiset ajattelisivat samalla tavalla.
Teologia on jumaluusoppia eli oppia Jumalasta. Ateistinen teologia tarkoittaa sitä mitä ateistit selittävät ja opettavat Jumalasta.
Ateisteilla ei vaan ole mitään tietoa Jumalasta. Heiltä puuttuu Jumalantuntemus. Siten heiltä puuttuu asiantuntijuus. Jos ateistilla olisi tieto Jumalasta, hän lakkaisi olemasta ateisti. Niinpä ateistiteologit keskittyvät ensinnäkin kiistämään Jumalan olemassaolon, ja sen jälkeen osoittamaan väitteensä todeksi, yleensä raamatusta revityillä lauseilla sekä omalla väärinymmärryksellään.
Mitä on tietämättömän tieto? Eikö nimenomaan se ole olematonta.
Miksi ateisti julistaa niin hartaana omaa teologiaansa, ja miksi hän kuvittelee voivansa opettaa siitä aiheesta?
No voi lol. Ei tarvitse olla teologi jos Raamattua lukee.
"Ateisteilla ei vaan ole mitään tietoa Jumalasta. Heiltä puuttuu Jumalantuntemus. Siten heiltä puuttuu asiantuntijuus."
Samalla logiikalla ihmisen pitää olla mieleltään sairas kyetäkseen olemaan psykiatri.
Psykiatri on asiantuntija mielen sairauksissa ja siihen nähden myös sen suhteen, mikä ei ole mielen sairautta vaan terveyttä. Jumalantuntemuksen asiantuntija voisi olla henkilö, joka tietää sekä hyvän Jumalan että sen vastakohdan, osaa siis erotella nämä kaksi, kuten psykiatri oman alansa.
Nuuskin pallejani, ja pallihiki on JumalanArmoLahja!
"Heiltä puuttuu Jumalantuntemus. Siten heiltä puuttuu asiantuntijuus."
Jos psykiatrilta puuttuu omakohtainen sairaudentuntemus, eikö häneltäkin silloin puutu samalla logiikalla asiantuntemus? Teologi voi olla uskonnollisten kysymysten asiantuntija ilman subjektiivisiä henkilökohtaisia tuntemuksia.
Ei tosiaan ole mitään realistista tietoa mainitsemastanne kuvitteesta, joten terveen järjen omaavina, emme voi heittäytyä "tunnuslukuinemme" tuntemattomuuden syövereihin.
"Ateistinen teologia" teesi on humpuukia. Ateisti kuitenkin kykenee monta vertaa paremmin ymmärtämään uskontojen teologiaa ja sen oppikirjoja. Hänellä lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet siihen. Ateisti kykenee avoimin silmin arvioimaan teologien väitteitä. Mitä enemmän ateisti tuntee tieteiden yleisiä perusteita sitä vahvemmilla hän on. Kenenkään ei tarvitse olla joka alan eikä yhdenkään täysoppinut. Yleistieto riittää.
Ateisti näkee, että uskonnot ovat toden ja tarun yhdistelmiä. Totta on tosi ja tietämättömyys näkyy uskomuksina. Tiedon rajan tuolle puolen laitetaan uskomuksia.
Raamatun lukenut ateisti kykenee väittelemään uskovien kanssa ylivertaisena. Hän kykenee menemään uskovien uskonriitojen väliin osoittamaan mitä esim raamatussa kustakin aiheesta on sanottu. Yleensä siellä on vähintään kaksi näkemystä ja useampiakin samasta perusteesistä. Siksi, että raamatussa on useita vastauksia yhteen kysymykseen siksi kristinuskon ja muiden uskontojen sisällä on monia suuntauksia. Jotkut toisiinsa verenkarvaisella vihalla suhtautuvia. Uskontopalstoilla on ainakin sata näkemystä siitä miten raamattu pelastaa ihmisen helvetin kauhuista. Ateismi pitäytyen tieteisiin kykenee kumoamaan kaikki "pelastumisteesit" ja siten poistamaan ihmisten täysin turhat vastakkainasettelut.
Ateistilla on moninkertaiset mahdollisuudet ymmärtää uskonnollisten teologioiden järjettömyydet. Siksipä teologia on sanansaivartelua mutta tiede on tietoa ja humaanisuus ihmisyyttä.
Ateismi - agnostisismi - skeptisismi, niiden ei tarvitse synnyttää vihaa ihmisten keskelle. Ateisti katselee uskovien keskinäistä vihanpitoa hymy huulilla.
Ateistinen teologia on sitä ettei Jumalaa ole ja sitä ei taas teistit ymmärrä vaan tahtovat että ateistit ymmärtäisivät vain teistien teologian ja sitä jaksavat täällä taas tuputtaa Raamatun kohtineen!
Nykyaikana on monissa asioissa lisääntynyt teesi "ateismiuskonto", "tiedeuskonto". jokin "puolueuskonto" yms.. Näkemys alkaa olla jo kulunut. Alkuun sillä yksi pyrki panemaan toisen suun tukkoon. Sen toiminta loppuu aikanaan. Teesin tarkoitus on hämätä seikkaa mistä on kulloinkin kyse. Esim kun sanotaan että tiede on uskontoa, sillä pyritään horjuttamaan tieteen arvovaltaa.
Teesiä ei käyetetä ainoastaan uskontokeskusteluissa. Poliittisia vastustajia parjataan että olette komu- tai kepu-uskonnon lumoissa tms..
Ateismille riittää: Jumalia ei ole. Perusteluosaan se ei enää riitä. Tarvitaan tiedettä ja filosofiaa avuksi. Perustelu on tärkeämpi kuin perustelematon väite.
Ateisti sanoo että jumalaa ei ole. Se on riittävä lähtökohta ja antaa jotain edistykselle.
Uskova sanoo että jumala on. Uskova edustaa taantumusta panee esteitä ihmisen tiedonhalulle.
Kaksi vastakkaista väitettä ilman perustelua. Uskova kokee tunteellisesti että jotain "korkeampaa" täytyy olla. Kaikkien uskonsuuntien kannattajat kokevat näin mutta päätyvät monijumalaisuuteen. Sitten voisimme ihmetellä hieman jos uskovat tuntisivat kaikkialla samalla tavalla ja olisi vain yksi uskonto oppeineen ilman lahkoja.
Ateisti tuntee jollain tavoin (hämärästikin) tieteen kautta että olevainen on materiaalinen maailma eikä siinä voi olla materiattomia henkiä.
Peruslähtökohdassa sekä uskovalla että ateistilla on samankaltainen tunnepohja mutta erilaiset vastaukset. Miksi ateismi voittaa ja uskonto katoaa hiljalleen?
Uskonto toistaa vuosisadasta toiseen henkiään ja vieraantuu yhä kauemmas reaalielämästä. Henget eivät tule, eivät auta, helvettikin tuntuu järjettömältä ja silleensä. Ateismi voittaa tekemättä mitään, koska maailman täyttää kaikessa aineellisessa tiede ja tieto. Se tuo myös ihmiselle valtavan henkisen sisällön joka on uskontoja tuhat kertaa korkeampi.
Jos ateismia halutaan nopeuttaa silloin ei riitä "Jumalia ei ole". Aihetta täytyy perustella tieteellisesti että filosofisesti. Sitä palstalla tehdään mutta paljon pitäydytään juupas eipäs linjalle. Itsekin sorrun siihen, koska monesti uskovien väittämät ovat niin tyhmiä ettei muuta voi sanoa kuin soromnoo.