Työttömät velvoitetaan itse hakemaan töitä

66535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Työttömällä on oltava gps:llä varustettu älykännykkä aina päällä ja mukanaan. Tällöin voidaan tarkasti seurata hänen sijaintiaan jatkuvasti. Voidaan nähdä esimerkiksi, onko hän käynyt hakemassa töitä sieltä, mistä hän kertoo hakeneensa tai mihin hänet on määrätty.

Lisäksi sähköpostiviestintää valvotaan, jotta nähdään, onko hän ollut yhteydessä potentiaalisiin työnantajiin. Näihin kuuluvat myös palkatonta työtä tarjoavat. Tällaisen ilmaistyön ajalta katsotaan gps:n avulla, että hän on todella ollut työpaikalla eikä lusmuillut jossakin muualla.

Lindström voimanostajan lihaksin ja lakitieteen laborantin pätevyydellä pitää huolen siitä, että nuo asiat toteutuvat todella.

Äänestä
  • Ei ne työpaikat sinne kotisohvalle tule.

    Äänestä

  • Lindsröm ei ole vielää kertonut kaikkea. Jos ei muu auta, niin virkavalta hakee työttömän palkattomaan pakkotyöhön.

    Äänestä

  • Hyvävelvoite kirjoitti:

    Ei ne työpaikat sinne kotisohvalle tule.

    Mistä olet keksinyt että työttömät sohvalla makkaa? Jospa ei ole edes sohvaa..eikä muutakaan..ei kannata kadehtia.

    Äänestä

  • Persut ne perseensä möi porvareille.Vaikka Soini sanoi että persut ei myy persettään.

    Äänestä

  • Ei ole kohta työttömiä, eikä köyhiä, eikä eläkeläisiä. Siis vähäosaisia.Neljäs "ässä", joka on näkymätön, on antanut karmean käskyn: Suomen väkiluku pitää pudottaa Talvisodan aikaisiin lukuihin.Ja vieläpä ennen kuin Suomi viettää satavuotispäiviään. Sote hoitaa tämän homman. Kaikki tulee käymään nin kalliiksi, ettei köyhillä ole enää varaa elää. Eikä sairastaa. Tämä on tosiasia. Hyvä puoli on tietenkin se, ettei valtion tarvitse enää ottaa lainaa. Hinnasta viis.

    Äänestä

  • Olisiko Pohjois-Koreassa helpompaa? Siellähän ei ole puhelimia. Kohta niitä ei tosin ole muuallakaan. Hullu ihmiskunta tukehtuu itseensä.

    Äänestä

Työttömien jalkaan hitsataan myös valvontapanta, jolla pystytään tarkkailemaan hänen liikkeitään. peruSS perustaa erityisiä OdinBamppers´Boy katupartioita antamaan mm. sähkösokkeja sellaisille työttömille, jotka poikkeavat luvattomille reiteille, esim. vessaan ilman SS:n lupaa?

Äänestä
  • Tuosta valvontapannasta tulikin ajatusjatkumo: kannattaisiko ikuiseen työttömyyteen henkilön tehdä oikein kunnon rikoksia, jotta pääsisi makoilemaan valtion ylläpitämään hotelliin ja täysihoidolla - vankilaan.

    Onko enää millään mitään valiä tavallisella työttömällä, joko osaa laskea sen verran, että nollapalkalla ei elä ja yhteen työpaikkaan ei sataa työntekijää voi ottaa.

    Äänestä

Miksihän ei tasapuolisuuden nimissä velvoiteta myös töitä hakemaan työntekijää.

Helpompi on jossain piilossa luuraavan työpaikan etsiä itselleen työntekijä, kuin työttömän etsiä se jossain piilossa luurava vapaa työpaikka.

Nimittäin kun on ilmennyt että jos menee yritykseen kysymään töitä siellä yrityksessä itsessäänkään ei tiedetä että heillä on tai saattaa olla jossain piilotyöpaikkoja vapaan, se varmaan johtuu siitä että piilotyöpaikat ovat niin hyviä piiloutumaan.

Tosiaan jos yrityksen johto tai omistajatkaan eivät tiedä että heillä on vapaita piilotyöpaikkoja, niin miten helvetissä joku täysin ulkopuolinenkaan niitä piilotyöpaikkoja voisi löytää, varsinkaan kun ne siellä yrityksissä ja työpaikoilla eivät ole erityisen halukkaita päästämään työttömiä tutkimaan tilojaan ja komeroitaan ja kellareitaan että josko siellä kumminkin jossain joku piilotyöpaikkaa luuraa.

Äänestä
  • kokoomuslaiset töihin loisimasta 650 000e tuen vastineeksi!!


    Vaikka katuja lakasemaan ja risusavottaan ja marjanpoimintaan vanhainkodeille!

    hophop kokkareloiset! Pois sieltä sohvalta makoilemasta loiset!

    s.koskikaan tehnyt päivääkään oikeeta työtä! Sekin loinen vuodeksi kaupan kassalle elämään sillä palkalla.


    Vastikkeetonta SOSSU-tukeA:Kokoomusnuorille 650 000€
    Kokoomusnuorten tuet pitäisi poistaa!!!!!
    Poliittisten nuorisojärjestöjen, kuten kokoomusnuorten,
    tuet pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista että
    tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme miksi täällä
    on älyvapaina syntyviä lapsuksia ja kovasydämisiä kannanottoja oikeistonuorilta.
    Vastikkeetonta tukeA:Kokoomusnuorille 650 000€,
    kokkareloisille verovaroista tukea tuen päälle!!!!
    Kokoomuksen Nuorten Liitto sai vastikkeetonta TUKIavustusta 650 000 euroa,
    Loisivat vaan sohvalla ja kirjoittelevat paskapuolueohjelmia suomen tuhoksi!
    http://ottolehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123405-kokoomusnuorten-tuet-pitaisi-poistaa
    Puoluetuki on verovarojen väärinkäyttöä.!!!!!

    Susanna Kosken johtama kokoomuksen nuorisojärjestö saa valtionapua 642 850 euroa.=sossutukea!

    Äänestä

Tuo gps homma yhdistetään vielä valvontakameroihin. Näitähän on tosi paljon kaduilla, liikerakennuksissa ja niiden ulkopuolella. Työttömästä on otettu etukäteen hyvät valokuvat. Gps:n ja valvontakameroiden tietojen yhdistämisellä nähdään usein, missä työtön tosiaan on liikkunut, onko hän esimerkiksi poikennut pubiin työnhaun sijaan.

Vielä parempi keino on tietysti, että on määrätty, että työttömän älykännykän pitää koko ajan ottaa videota suoraan edestä. Video välittyy reaaliaikaisesti valvontaan, jolloin rekisteröityy suoraan katutasolta, missä työtön oikein liikkuu/on liikkunut.

Äänestä
  • Niin ja niitä valvontakameroita voidaan palkata tutkimaan laiton maahanmuuttaja, joka saa siitä palkkaa!

    Äänestä

Niin, tuleekohan yrityksiin ja työpaikoille lakisääteiseksi velvollisuudeksi pakollinen kirjapito siitä että milloin ja kuka on sieltä kulloinkin töitä kysellyt?

Työttömän oikeusturva nimittäin sellaista kirjanpitoa vaatisi. Muutenhan voipi käydä että työtön Koistinen on käynyt yrityksessä paikalla tahi soittanut ja töitä kysellyt, mutta yhteydenottoa yrityksen puolesta hoitanut jää äitiyslomalle tai vaihtaa toiseen työpaikkaan, ja niinpä kukaan ei siellä yrityksessä muista että tosiaan sehän joku Koistinen otti ja töitä silloin ja silloin kyseli, ja sitten kun työkkäri Koistisen ilmoitusta työnhaustaan tarkistaa, yrityksestä kerrotaan että ei me tiedetä että Koistinen olisi tänne yhteyttä ottanut, ja niin Koistinen saa karenssin vaikka on moitteetta toiminut ja tehnyt juuri kuten on määrätty.

Tai kun niitä töitten kyselijöitä tulee kaupungeissa yrityskohtaisesti joka viikko olemaan sadottain tai jopa tuhansittain, niin kuka ilman kirjanpitoa jaksaa siellä yrityksissä ne kaikki työnkyselijät muistaa, ja taas on vaara että jotakuta työtöntä rangaistaan vaikka hän on menetellyt juuri kuten on käsky käynyt.

Niinpä, ja entäpä yrityksen kannalta, siellä joku tai jotkut joutuvat käyttämään paljon palkallista työaikaansa siihen että ensinnäkin käännyttelevät pois suuria määriä töittenkysyjiä, ja toiseksi myös pitävät kirjanpitoa siitä että ketkä ja milloin ovat töitä sieltä kyselleet, ja kolmanneksi vielä pläräävät sieltä kirjapidosta tarvittaessa esiin vastauksen työkkärille siitä että ovatko seuraavat 1577 työtöntä tosiaan käyneet tai ottaneet yhteyttä sinne viime Heinäkuun toisella viikolla kuten ovat meille ilmoittaneet tehneensä.

Ja tuo kolmanneksi kohta vielä vaatii riittävää tietoturvaa, sillä kyseessä on henkilörekisteri johon on kirjattu ei ainoastaan työnkyselijän nimeä vaan myös ainakin sotu, sillä saman nimisiä työttömiä voi olla useampiakin. Ja identiteettivarkaus on asia josta voipi olla jossainvaiheessa elämää harmia kansalaiselle kun aikoinaan töitä etsiessään hänen nimensä ja sotu-tunnuksensa on kirjattu ylös vähän joka paikallisen yrityksen tietokoneille tai mihin he siellä yrityksessä sen työnhakijakirjanpitonsa sitten tekivätkään.

Niinpä oletus on että työnantajat tulevat laskuttamaan tuollaisen työnhakija kirjanpidon tekemisestä työvoimahallintoa, sillä itsensä yrityksen kannalta moisen kirjanpidon tekemisessä ja ylläpidossa ei juurikaan ole mitään järkeä.

Turha ja kalliiksi tuleva uudistus on tulossa. Varsinkin kun ei ongelma nytkään ole se etteikö työpaikkojen perässä riittävästi rampattaisi, tai että joku vapaa elämiseen riittävää palkkaa tarjoava työpaikka jossain ei muka ketään kiinnostaisi, vaan ongelma on se että työpaikkoja ei kaikillle riittävää määrää vapaina ole, eikä tämänkään uudistuksen myötäkään tule olemaan.

Äänestä
  • Tällainen työnhaku toteutuu vyörynä. Paikkakunnan työttömät lähtevät joukolla vaeltamaan työnhakumielessä. Heihin liittyy muilta paikkakunnilta työnhakijoita. Tuhansia tai kymmeniä tuhansia työnhakijoita käsittävä joukko käy matkallaan jokaisessa yrityksessä kysymässä töitä kukin vuorollaan. Mahtaa olla isommassakin firmassa tekemistä, kun yhtä mittaa ilmestyy uusi työnhakija työhönottajan puheille. Ei varmasti jää yksikään piilotyöpaikka kätköön.

    Tällaisia joukkoja vaeltelee siis jatkuvasti ympäri Suomea töiden perässä. Yhteensä näissä on sadoissa tuhansissa laskettava määrä työnhakijoita. Matut ihmettelevät, onko Suomeen tullut Euroopastakin turvapaikanhakijoita vai mistä nämä ovat.

    Äänestä

Turha ivata. Nyt hyvässä työpaikasa oleva, huomenna työtön..

Äänestä
  • Sehän tässä harmittaakin, kun tietää, mikä on edessä.

    Äänestä

Ihan oikein. Työttömät pitäisi velvoittaa tekemään vaikka siivoushommia työttömyyskorvauksensa eteen. Esim. katujen, metsien siivousta ym.

Äänestä
  • Pannaan sinut, kun olet taukki ja oikein kahleissa. Tulen ruoskijaksi, ettet tollo linsaa!

    Äänestä

  • Taidat itse olla juuri noita yhteiskunnan tuilla loisijoita, kun noin möliset?

    Äänestä

  • loiset.töihin kirjoitti:

    Taidat itse olla juuri noita yhteiskunnan tuilla loisijoita, kun noin möliset?

    Sinut pitäisi velvoittaa pesemään sakokaivoja hammasharjalla. Ehkäpä se kasvattaisi sinullekin aivot...

    Äänestä

  • Peris kirjoitti:

    Sinut pitäisi velvoittaa pesemään sakokaivoja hammasharjalla. Ehkäpä se kasvattaisi sinullekin aivot...

    Peris on juuri noita yhteiskunnan kommariloisia.

    Äänestä

  • Hyi.hitto kirjoitti:

    Peris on juuri noita yhteiskunnan kommariloisia.

    En edes ole kommari, vaikka sinä dipsomaani niitä jokapaikassa näetkin. Näkyy taas kerran olevan paha juoppohulluuskohtaus sulla päällä...

    Äänestä

Minä en ole koskaan uskonut työvoiman todelliseen tehoon. itse olen työpaikkani hankkinut. Kun jouduin aikanani v 1990 luvun laman jälkeen ilmoittautumaan työkkäriin, niin kyllä oppi näkemään millaista loisimista ym paperin pyörittämistä koko touhu. Koko järjestelmä lopettava..

Äänestä
  • SSS hallitukselle työttömät ovat vain lukuja, tilastoja ja numeroita paperilla. Ihmisarvolla ei ole tuossa touhussa osaa eikä arpaa. Pitkäaikaistyöttömiä otetaan pätkätöihin vain siksi aikaa, että kunnan sakkovelvollisuus valtiolle hänen kohdaltaan poistuu. Sitten palautetaan kylmästi takaisin kortistoon. -Tästä on omakohtainen kokemus. Esim. siivoojat tekevät tärkeää työtä. Tein mielelläni kiinnostavaa työtä palkalla, joka oli puolet siivoojan palkasta. Ihan saman tulotason olisin saanut kortistossa. Tein siis käytännössä ilmaista työtä, josta kaiken lisäksi tuli ainakin 100 euroa kk lisäkuluja matka, -puhelin, tarvike yms. kuluina, jotka olivat miinusta, koska suoritin ne omasta pussista. Kaikki tuet meni. Päin vastoin, Kelalle piti suorittaa takaisin suuri summa, kun olin saanut muka pysyvän työpaikan, koska työ jatkui yli puoli vuotta.
    SSS hallitus ei tiedä tavallisten työttömien arjesta mitään ja sen näköisiä ovat myös sen mielivaltaiset päätökset.

    Äänestä

  • Vittuako täällä märistään? Pitäisi ottaa asioista selvää ennen kuin menee hölmöilemään. Myöhäistä se on inistä kun on paskat housussa.

    Äänestä

Lisäksi on ilman ennakkovaroitusta tuleva puhalluskoe, jotta nähdään, että työtön ei ole alkoholin vaikutuksen alainen. Muuten ei voida olla varmoja, että työtön on valmis ottamaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla töitä.

Äänestä
  • Työttömille tatuoidaan käsivarteen myös henkilötunnus, ettei hän pääse valehtelemaan henkilöllisyyttään, kun hänet napataan kadulta Mustaanmaijaan ja lähdetään viemään työleirille?

    Äänestä

Suomessa työn hakeminen on estetty ja kielletty pakkoruotsin vuoksi. Olisii aika puolua pakkoruotsitsa. Se on raaka sortojärjestelmä.

Äänestä

Jos ei ole tarpeeksi aktiivinen työnhaussa, uhkaa siirto työleirille, jossa kyllä keksitään töitä. Kaikki tiukassa valvonnassa.

Äänestä
  • Vartijoiksi ta valvojiksi, miten vain, palkataan Suomeen tulleita matuja. Saavat hekin töitä.

    Äänestä

Kommunistitko täällä öykkäröi, kun lopultakin ollaan leikkaamassa turhia etuuksia, joiden turvin työtä vieroksuvat ovat voineet lorvia kotona?

Äänestä
  • Entäs yritystuet? Entäs nallen sadat tuhannet tuki eurot vuosittain? Mitä mieltä olet näistä tuista? Työttömien tuet menevät sentään elämiseen.

    Äänestä

  • Ettei.totuus.unohtuisi kirjoitti:

    Entäs yritystuet? Entäs nallen sadat tuhannet tuki eurot vuosittain? Mitä mieltä olet näistä tuista? Työttömien tuet menevät sentään elämiseen.

    Nalle ei asu enää Suomessa.

    Äänestä

  • Ettei.totuus.unohtuisi kirjoitti:

    Entäs yritystuet? Entäs nallen sadat tuhannet tuki eurot vuosittain? Mitä mieltä olet näistä tuista? Työttömien tuet menevät sentään elämiseen.

    Mitkä helvetin yritystuet???? Joo, työttömät saa starttirahaa ja ehkä jotkut käsityöläiset tai vientiyrittäjät, mutta KAIKKI YRITYKSET EIVÄT AUTOMAATTISESTI SAA YRITYSTUKIA. Omillaan on pärjättävä!

    Äänestä

  • Ruottalainen kirjoitti:

    Nalle ei asu enää Suomessa.

    Ja silti saa edelleen maataloustukea. Figure that.

    Äänestä

  • faktaa.tolloille kirjoitti:

    Mitkä helvetin yritystuet???? Joo, työttömät saa starttirahaa ja ehkä jotkut käsityöläiset tai vientiyrittäjät, mutta KAIKKI YRITYKSET EIVÄT AUTOMAATTISESTI SAA YRITYSTUKIA. Omillaan on pärjättävä!

    Katsopa sata suurinta yritystukea kinuavaa firmaa - meidän rahojamme yrityksille, joilla ei ole mitään lojaalisuutta yhteiskunnallemme. Jos ne eivät meidän rahoistamme huolimatta saa omistajilleen riittäviä voittoja, ne siirtyvät muualle. Eivätkä varmasti palauta kerjäämiään yritystukia.

    Äänestä

  • faktaa.tolloille kirjoitti:

    Mitkä helvetin yritystuet???? Joo, työttömät saa starttirahaa ja ehkä jotkut käsityöläiset tai vientiyrittäjät, mutta KAIKKI YRITYKSET EIVÄT AUTOMAATTISESTI SAA YRITYSTUKIA. Omillaan on pärjättävä!

    Tuota, jokainen yrittäjä voi noita tukia hakea. Suurimmat tuensaavat ovat olleet Nokia ja telakkayhtiöt.

    Äänestä

  • Peris kirjoitti:

    Tuota, jokainen yrittäjä voi noita tukia hakea. Suurimmat tuensaavat ovat olleet Nokia ja telakkayhtiöt.

    Saatanan tollo! Yritäpä hakea mutta tukia ei tipu. Älä auo päätäsi asiasta mistä et tiedä yhtään mitään.

    Mistä näitä tolloja oikein sikiää?

    Äänestä

  • tollomikätollo kirjoitti:

    Saatanan tollo! Yritäpä hakea mutta tukia ei tipu. Älä auo päätäsi asiasta mistä et tiedä yhtään mitään.

    Mistä näitä tolloja oikein sikiää?

    No, ensin pitäisi olla yritys että niitä tippuisi. Mutta kyllä aivan jokainen saa hakea niitä tukia. Ne tosin kohdistetaan päin helvettiä. Kun pitäisi kohdistaa pienyrityksiin, ne annetaan jollekin Nokialle, joka on tooooooooooooooooodella persaukinen pulju...

    Äänestä

Miksi nämä asiat tulevat juuri nyt esille, kun Panaman veroparatiisit ovat vasta paljastuneet? Ihmiset halutaan vain saada ajattelemaan jotain muuta, kuin Panaman veroparatiiseja.

Äänestä
  • Raharikkaille kultaiset kädenpuristukset, työttömille ruoskaa, se on peruSS:n murtumaton peruslinja.

    Äänestä

  • pSS-nylkee-köyhät kirjoitti:

    Raharikkaille kultaiset kädenpuristukset, työttömille ruoskaa, se on peruSS:n murtumaton peruslinja.

    Esitä oman puolueesi parempi linja.Niinpä...sitä ei ole.

    Äänestä

  • Pian piikkilanganvalmistajat rikastuvat, kun pSS työleirejä aletaan aidoittaa?

    Äänestä

  • Samanlaisiateillä kirjoitti:

    Esitä oman puolueesi parempi linja.Niinpä...sitä ei ole.

    Eipä ole muut puolueet ehdotelleet maaorjuuden palautusta. Persssut on.

    Äänestä

Mitähän uutta siinä on ?
Työvoimatoimisto ei kyllä järjestä työtä kellekkään, itse se työpaikka on nytkin hankittava. Se joka jää odottelemeen työvoimatoimiston toimenpiteitä huomaa varmuudella olevansa pitkäikaistyötön.
Olen itse ollut kahteen otteeseen työtön ja työllistynyt omin toimin. Kumallakaan kerralla ei työvoimatoimisto edes ilmoittanut olemassaolollaan. Koko toimisto on mielestäni viraton ja voitaisi lopettaa.
Itse ihmisen on huolehdittava omasta työllisyydestään !

Äänestä
  • Juuri noin! Minulla oli parikymmentä haalariduunia joista suurin osa oli koulun ja opiskelun kesäröitä jotka olin hankkinut itse. Lomia en pitänyt päivääkään. Ensimmäinen kesälomani oli 27-vuotisena.

    Toimihenkilönä hankin itse kaikki 7 vakituista työpaikkaani jotka sijaitsivat ymprä Etelä-Suomea. Perhe muutti aina mukana.
    Viimeiset 10 pätkätyötä olivat myös itse hankittuja, oieastaan minulle yhteyksieni kautta tarjottuja. Sijainnit hajallaan.

    Muutamassa työpaikkakeskustelussa kävin työkkärin sponssatessa matkat. Otin kohteesta haastattelijan kuittauksen käynnistäni.
    Yhtään ehdotusta en saanut työkkäriltä kymmenien vuosien ja käyntien aikana.
    Eivät kyllä ehdotelleet mitään hassuja kurssejakaan paitsi kerran. Työkkärin täti ehdotti työnhaun opiskelukurssia mutta katsottuaan työhistosriani unohti ehdotuksensa.

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Varsinkin loppuosasta.
    Viraton, tarpeeton, lopetettava ja itse huolehdittava!

    Äänestä

Tekemätöntä työtä kyllä Suomessa piisaa, ongelma on vain työn teettämisen hinta.

Äänestä
  • Juuri näin. Ongelma ovat nämä ammattiliitot, jotka ovat saaneet työntekijöille liian korkeat palkat ym etuudet, joten työnantajilla ei huonoina aikoina ole varaa maksaa palkkaa. Ammattiliitot joutaa lakkauttaa!

    Äänestä

  • liitot.pois kirjoitti:

    Juuri näin. Ongelma ovat nämä ammattiliitot, jotka ovat saaneet työntekijöille liian korkeat palkat ym etuudet, joten työnantajilla ei huonoina aikoina ole varaa maksaa palkkaa. Ammattiliitot joutaa lakkauttaa!

    Jatkossa voi ammattimiehen voi palkata minimipalkalla mihin tahansa työhön. Jos alkaa urputtamaan niin karenssi päälle ja ansiosidonnaiset naftaliiniin.

    Äänestä

Persujen natsihenkisyys oikein huokuu tässäkin ketjussa. Mutta osaavatko persut edes hävetä? No eipä tietenkään!

Äänestä

Sohvalla ja peräkammarissa makaaminen on hyödyllistä. Ei ainakaan tarvi lähteä tuhlaamaan vähin varojaan työn etsintään kymmenien kilometrien päästä.

Minun rajani työhaku alueessa on 15-20 minuutin jalka- tai polkupyörä matka maksimissaan. Ei minua kiinnosta ajan kuluttaminen tuntitolkulla pelkkiin päivittäisiin työmatkoihin.
Tämäkin aika voidaan käyttää hyödyllisemmin.
Jos tämä katsotaan Suomessa rikokseksi niin ei sille mitään voi, sitten pitää olla karenssissa riutumassa. Eihän tämä ole muuta kuin pakolla määrättyä nälkälakkoa.

Jotkut ovat jopa omasta valinnastaan nälkälakossa. Ihan sama se on, onko tämä oma valinta vai työviranomaisen määräämää pakkoa. Tulos on sama: nälän aiheuttama riutuminen.

Äänestä

Te vitun työttömät täällä joutilaana palstalle kirjoittelevat kommunistit ette ymmärrä työllistämisestä tai yrittämisestä yhtään mitään. Kokeilkaa itse, perustakaa yritys ja palkatkaa vierasta työvoimaa ja myös laittakaa yrityksenne menestymään! Tai jos ette siihen kykene, niin pitäkää ne turpanne kiinni!

Äänestä
  • Juu. Sinähän se olet oikein malliesimerkki suomalaisesta yrittäjästä... Ikäsi sossussa loisinut...

    Äänestä

  • Miksi isäsi ei käyttänyt sun kohdalla ehkäisyä?

    Äänestä

Ja tämä ratkeisee sen ongelman että suomessa on 300000 työtöntä ja alle 30000 vapaata työpaikkaa...

Äänestä

Aloittajalle siis napin painaminen on työtä. Taitaa olla niitä persssujen vähemmän lahjakkaita edustajia...

Äänestä

Aina kun persut lukevat lehdestä, että jossain sanotaan irti muutama sata työtöntä, persut taputtavat karvaisia käsiään, onhan heillä taas lisää ihmisiä joita haukkua.

Äänestä

Kannustinloukut turhauttavat saajiaan ja tekevät ihmisistä laiskoja sekä apaattisia. Työttömiltä asumistuet heti pois ja työttömyyspäivärahan maksimi korkeintaan 500 euroa jota saisi 100 päivää jonka jälkeen sitä pudotettaisiin 50 prosentilla, ylipainoisilta pudotus olisi 60 prosenttia. Työttömiltä lääkkeiden Kela-korvaukset pois koska ne yllyttävät laiskoja työttömiä sairastamaan, esim, kaikki työttömien sydän ja aivoinfraktit johtuvat työttömien himosta lääkkeisiin. Mikäli työtön hakisi jotain sosiaalietuutta niin sen saamisen ehdoksi hänet voitaisiin määrätä lähimpään VOKK:iin auttamaan siivouksessa sekä vuoteiden sijauksessa. Palkatonta työharjoittelua työnantaja voisi teettää työttömälle vähintään vuoden mutta maksimissaan 5 vuotta mikäli työnantaja katsoo sen riittäväksi ajaksi. Näillä pienillä mitättömillä kannustinloukkujen purkamisilla saisimme vientimme vetämään ja Kokoomuksen sekä EK:n herrat tyytyväiseksi.

Äänestä

Seksuaalinen kanssakäyminen työttömyyden aikana altistaa työtöntä kuvittelemaan että se kuuluu hänen oikeuksiinsa samalla tavalla kuin osapäivätyötä tekevälle tai työharjoittelussa olevalle. Myös kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen kumppanin tai itsensä kanssa on pois siitä ajasta jonka työtön voisi käyttää työnhakuun.

Äänestä

Seuraavaksi persut päättävät, että jos työttömällä on varaa katsella tv-tä, nettiä ja lehtiä, häneltä pitää kuntouttamismielessä ottaa kaikki tuet pois. Myös mahdolliset hammas- jalka yms. tuet.

Äänestä

Mikä "velvoite" se on jos patistellaan tekemään jotain hyvää oman elämänlaatunsa kohentamiseen?

Äänestä
  • Keskitysleirillä elämänlaatu paranee vain natsien mielestä.

    Äänestä

  • ei-soininazi kirjoitti:

    Keskitysleirillä elämänlaatu paranee vain natsien mielestä.

    Voi sen työn noinkin kokea.

    Äänestä

Suomessa on 58 000 maatilaa ja keskimääräiset tuet on n. 70 000 euroa per tila milloin nämä kommunistit velvoitetaan tekemään tuon sosiaaliavustuksen eteen edes pikkuisen

Äänestä

Näkisipä joskus persun työnteossa?! ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kannatan kirjoitti:

Sohvalla makuuta ei jatkossa sallita. Töihin tai karenssi.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tyottomien-pitaa-pian-raportoida-tyonhaustaan-nettisovelluksella-muuten-tyokkariin-lahtee-halytys/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu