Palkkaa 2 e/tunti - "Tytöthän tulivat meille hankk

SSSuomenMalliin

Palkkaa 2 €/tunti - "Tytöthän tulivat meille hankkimaan itselleen ammattia"

http://www.talouselama.fi/uutiset/palkkaa-2-tunti-tytothan-tulivat-meille-hankkimaan-itselleen-ammattia-6543962

"Kouvolassa tunnettu parturi-kampaamo maksoi joukolle oppisopimuskoulutettavia 2 euroa tunnilta, kertoo uusi Pam-lehti.

"Kahden euron tuntipalkalla ei elä", perustelee kouvolalainen Sini Silovaara lehdessä, miksi hän ja viisi muuta oppisopimuskoulutettavaa päättivät keskeyttää oppisopimuksen Hiustropiikki-kampaamossa tammikuun lopulla.

Pam-lehti kertoo, että sen lisäksi, että palkka oli pieni, moni oppisopimuksen alussa luvattu asia ei toteutunut. Työsopimuksiin oli kirjattuna 25 tai 30 työtuntia viikossa, mutta usein töitä oli vähemmän. Esimerkiksi koko viime lokakuun aikana eräs työntekijä teki 30 työtuntia ja tienasi siis 60 euroa. Alussa naisille oli luvattu, että palkat nousevat kun saa asiakkaita, mutta näin ei tapahtunut.

PAM hoitaa lehden mukaan nyt tapausta riita-asiana, jossa käsiteltävänä ovat palkkaus, sopimustunnit ja oppisopimuksen toteutuminen".

-

Tähän ollaan menossa, maksimimäärä työtä koitetaan teettää puoli-ilmaiseksi.

11

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannustinloukussa

      Hallituksen mukaan se rupeaa hommat mielyttämään kun otetaan toimeentuloa pois ettei voi maata .Katsos samalla reseptillä tytöt ovat kannustin loukussa.Työ on etuoikeus kuten siitä saatu tuotto.Tosin tuoton osalta etuoikeutettu on työnteettäjä ,ei tekijä.Tuolla kavall tyttöjen tulot ovat olleet liian suuret ja opin saamiseksi olisi työopiskelusta tullut maksaa.Jo kyse olisi vastavalmistuneen työllistämisestä olisi saattanut kyseeseen tulla harjoittelu palkatta osaamisen näytöksi.

    • orjatvain

      Miksi maksaa 2€ . Hallitus touhuu, että ilmasia näytteet!

    • TärkeinTuotantotekijä

      Hallituksella on näemmä unohtunut että nimenomaan työntekijä on se joka pitää pystyssä ja rakentaa Suomea, ei välttämätön paha. TYöntekijä tekee jokaisen yrityksen ja yhteisön tuloksen, voitot ja osingot, olisikohan unohtunut?

      • pallohukassaniillä

        On unohtunut.. Kuuntele Sipilän jorinoita!


    • 4021

      TILANNE PAHENEE KOKO AJAN NYT 1 IHMINEN TEKEE 2-3 IHMISEN TYÖT TÄYSIN UUPUNEENA JA NÄLKÄPALKALLA ! . PORVARI HALLITUS TOTEUTTAA ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON SEKÄ ELIITIN TAHDON KÄYTÄNNÖSSÄ JA SALLII NÄIN YRITYSTEN MIELIVALTAISEN TOIMINNAN TYÖMARKKINOILLA ! .

    • Sapokansotaratsu

      Parturin omistaja on Kokoomusaktiivi ja palkittu Vuoden yrittäjänä. Kenen alotteesta?

      • ilmasettyöläiset

        Hänellekkö Lindsröm laati tän näytetyölain!


    • PalkkaTyöstä

      Useat USA:n osavaltiot ovat nostamassa lähivuosina minimipalkkaa 15 dollariin, joka on jo selvästi yli 10 euroa. Suomen EU:n korkeimmalla hintatasolla se vastaisi jo 20 euron minimituntipalkkaa. USA on huomannut että pikaruokaketjujen ym. alipalkatun työn kustannukset siirtyvät enenevässä määrin valtion ja veronmaksajien maksettaviksi, kun työn palkka ei riitä elämiseen vaan tarvitaan sosiaalitukea päälle.

      Tämä on yritysten sosiaaliturvaa, jossa yritys siirtää alipalkkauksen muodossa osan kuluista eli palkanmaksusta yhteiskunnan ja veronmaksajien kontolle, mutta yksityistää kyllä työntekijän tuoman tuloksen, hyödyn ja voitot. Tämä on sosiaalikapitalismia joka yksityistää voitot mutta sosialisoi yrittäjien tappiot ja kulut.

      Alipalkkauksen hyväksymällä valtio osallistuu palkanmaksuun, jota voi pitää sosialismina, mutta se sosialismi ja tukeminen koskee huono-osaisten ihmisten sijaan yrityksiä ja muita yhteisöjä. Usein vielä varakkaita yrityksiä, kuten vaikka pikaruokaketjut ja vuokratyöfirmat ovat.

      10€/tunti minimipalkka on Suomen nykyisellä kustannustasolla minimipalkka, jolla työpanostaan kannattaa myydä. Halvemmalla työtä haluava yrittäjä voi tehdä itse työt tai perheensä avustuksella, tuleehan hyötykin hänelle ja perheelle.

      Lisäksi Suomeen olisi hyvä saada kaikille Suomessa kirjoilla oleville Suomen täysi-ikäisille kansalaisille maksettava veroton n. 1000€/kk perustulo(kansalaispalkka) ja muiden henkilökohtaisten tulojen (ansio, pääoma, bonus, optio) veroksi 50% tasavero, ilman etuoikeutettuja vähemmin verotettavia tai täysin verottomia tuloja, kuten iso osa pääomatuloista on nykyään.

      SSS-porvarihallituksen 550e/kk perustulomalli on täysin epärealistinen, ja sen lisäksi tarvittaisiin edelleen myös asumistukijärjestelmä ym. Sen sijaan n. 1000€/kk veroton täysi-ikäisen perustulo sisältäisi kaiken minimiperusturvan ja asumiskulut. Se toimisi myös peruseläkkeenä, sairausajan palkkana, työttömyyskorvauksena ja yrittäjän starttirahana. Päälle saisi ainoastaan lapsilisän, vammaislisän ja yksinhuoltajalisän. Muu turva hoidettaisiin sosiaalisin luotoin, ja lisäturva(sairausaika/työttömyys/eläke) yksityisin vakuutuksin ilman yhteiskunnan minkäänlaista osallistumista.

      1000€/kk veroton perustulo 50% tasavero henkilökohtaisista tuloista 10€/tunti kaikkien alojen minimipalkka olisi keino tulo- ja tukiloukkujen täydelliseen poistamiseen, sekä täysin samanarvoiseen ja oikeudenmukaiseen verotukseen. Jokainen saisi saman perustulon ja jokainen maksaisi muista henkilökohtaisista tuloistaan saman 50% veron, niin Suomen köyhin kuin rikkainkin. Kaikkien kokonaisveroaste (veroton perustulo 50% tulovero) olisi aina alle 50%, kun se nyt ansiotuloissa voi olla jopa 60%.

      Hallituksen 550e/kk perustulomalli epärealistinen
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14211299/hallituksen-550ekk-perustulomalli-eparealistinen

      1000e/kk veroton perustulo 50% tasavero
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14224844/1000ekk-veroton-perustulo- -50-tasavero

      Ideologinen ajattelu kannattaa unohtaa, ja käyttää järkeä.

    • Ihmisyys_katoamassa

      Herroja kannustetaan optioilla ja yleensäkin rahalla.
      Millään muulla ei voi kannustaa ketään ihmistä tekemään töitä kuin rahalla.

      Kaikki muu on pelkkää kusetusta,ei ne herratkaan tekisi päivääkään mitään ilmaiseksi,miksi pitäisi kenenkään muunkaan tehdä mitään ilmaiseksi?

      Ettekö jo ymärrä että tämä kaikki on kieroilua ja politiikkaa joka verhotaan syyllistävään asuun työttömiä kohtaan ja samalla vielä leikataan toimeentuloa jotta varmasti ihmiset passivoituisivat ja masentuisivat lisää.

      Suomi on sairas ja Suomessa on todella mielisairaat päättäjät.

      • Linjaukset

        Se on kato johdolla ja työntekijöillä eri kannustimet.

        Johdolla palkat ja optiot. Työntekijöillä lupa saada tehdä töitä ja leikkaukset. Työttömät on sitten oma lukunsa ,joille leikkaukset ja selkeät "tulon " alennukset ovat suoranaisia kannustimia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      314
      3886
    2. 209
      3078
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2604
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2054
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1495
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe