Wikipedia itse kertoo itsestään seuraavaa:
"Wikipedia käyttää wikiksi kutsuttua tekniikkaa, jonka avulla jokainen sivustolla vieraileva voi muokata sivustoa. Sen ansiosta samanaikaisesti voi työskennellä suurikin käyttäjämäärä, ja myös sivuja voi päivittää helpommin kuin tavallisia verkkosivuja. Toisaalta ilkivalta ja muokkaajien väliset erimielisyydet ovat osa wikien arkipäivää."
"Lähes kaikki Wikipedian käyttäjät voivat muokata sen sisältöä ja luoda siihen uusia artikkeleita. Wikipedia perustuu ajatukselle, että yhteistyön tuloksena syntyy vähitellen laadukkaampia artikkeleita. Tämä ajatus on peräisin avoimen lähdekoodin ohjelmistohankkeista. Avoimuus ja oletus, että ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää, aiheuttaa sen, että artikkelit joutuvat helposti ilkivallan kohteiksi ja niihin lisätään virheellisiä tietoja. Toisaalta seurauksena voi olla muokkaussota, joka tarkoittaa Wikipedian käyttäjien välistä selkkausta, jossa käyttäjät yhä uudestaan kumoavat toistensa muokkauksia."
"Wikipediaa on arvosteltu luotettavuuden puutteesta, ja sen asemasta lähdeteoksena on kiistelty. Arvostelijoiden mukaan Wikipedian luonne tekee siitä haavoittuvan. Wikipediassa käytettyjä lähteitä on arvosteltu epäilyttäviksi. On myös todettu, että neutraalin näkökannan käytännöstä huolimatta tietosanakirjan suhtautuminen tiettyihin asioihin on vääristynyt.[18]
Tunnetuimmassa tapauksessa yhdysvaltalainen John Seigenthaler, Sr. löysi Wikipediasta itsestään artikkelin, jossa väitettiin perättömästi hänen osallistuneen John ja Robert Kennedyn salamurhiin."
"Arvioita suomenkielisestä versiosta
Joulukuussa 2005 ITviikko julkaisi asiantuntija-arvioita Wikipedia-artikkeleista otsikolla ”Älä luota Wikipediaan”. Arvioijista esimerkiksi professori Jaakko Hämeen-Anttila totesi silloisen artikkelin islamista olleen ”aika hirveä aivan yksinkertaisiinkin tietosanakirjoihin verrattuna” ja ”täysin käyttökelvoton”. Hänen mukaansa artikkeli oli hajanainen ja sen tyyli ala-arvoinen. Englanninkielistä artikkelia Hämeen-Anttila piti hieman parempana.[27]
Helsingin Sanomain kuukausiliitteessä 6/2006 toimittaja Unto Hämäläinen suhtautui Wikipediaan myönteisesti, mutta totesi myös, että ”monet asiat on selitetty pieleen ja hutaisten”. Hämäläinen kuitenkin arvosti keskeneräisyyden tunnustamista.[28]
Elokuussa 2006 professori Esko Valtaoja totesi Tähdet ja Avaruus -lehdessä, että hänen arvionsa mukaan Wikipediaa ”voi käyttää ihan yhtä huoletta kuin mitä muuta tahansa tietosanakirjaa. Mikä siis tarkoittaa sitä, että aina kannattaa tarkistaa jostain toisesta, riippumattomasta lähteestä...”[29]
"Helsingin Sanomat arvioitutti syksyllä 2013 yhteensä 134 suomenkielisen Wikipedian artikkelia (22. lokakuuta tallenteet) 96:lla kahdeksassa eri suomalaisessa yliopistossa työskentelevällä asiantuntijalla. He arvioivat asteikolla yhdestä (heikko) viiteen (erinomainen) artikkeleiden virheettömyyttä (keskiarvo 3,8), neutraaliutta (keskiarvo 3,5), selkeyttä (keskiarvo 3,5), tuoreutta (keskiarvo 3,1), kattavuutta ja painotuksia (keskiarvo 3,0) sekä lähteytystä (keskiarvo 2,8). Asiantuntijoiden mielestä 70 % arvioiduista artikkeleista oli virheettömiä tai lähes virheettömiä, mutta 10 % sisälsi paljon tai vakavia virheitä. Sen sijaan vain 28 % oli hyvin lähteytettyjä ja 38 % oli huonosti lähteytettyjä.[32]
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelemat suomenkielisen Wikipedian käyttäjät nostivat ongelmista esille artikkeleihin kohdistuvan ilkivallan, juorujen ja väärän tiedon ujuttamisen artikkeleihin sekä ajoittain turhan kiivaiksi äityvät keskustelut.[33]"
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia
Kuten havaita saattaa Wikipedia itse myöntää, että sitä ei voida pitää minään erittäin luotettavan tiedonlähteenä, vaan luonteensa vuoksi (kukatahansa voi muokata sitä yms)jotkut tahot voivat jopa tahallaan propagandatarkoituksessa tms ujuttaa paikkansapitämätöntä tai asenteellista tietoa artikkeleihin.
Jokunen lainaus uudestaan vielä tähän:
"Avoimuus ja oletus, että ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää, aiheuttaa sen, että artikkelit joutuvat helposti ilkivallan kohteiksi ja niihin lisätään virheellisiä tietoja. Toisaalta seurauksena voi olla muokkaussota, joka tarkoittaa Wikipedian käyttäjien välistä selkkausta, jossa käyttäjät yhä uudestaan kumoavat toistensa muokkauksia."
"Arvioijista esimerkiksi professori Jaakko Hämeen-Anttila totesi silloisen artikkelin islamista olleen ”aika hirveä aivan yksinkertaisiinkin tietosanakirjoihin verrattuna” ja ”täysin käyttökelvoton”"
"...Unto Hämäläinen suhtautui Wikipediaan myönteisesti, mutta totesi myös, että ”monet asiat on selitetty pieleen ja hutaisten”"

Vastaukset 22
Vanhimmat
Wikipediassa on yleensä lähteet merkitty, joten niistä tai muualta voi tarkistaa. Se, että joku asia on wikissä, ei tarkoita ettei se ole totta. Sen sijaan wikissä olevia tietoja voidaan käyttää myös lopputöiden lähteenä, toki tietojen on oltava oikein. Toiset kykenevät tätä arvioimaan, sinä ilmeisesti et, paitsi silloin jos tiedot koskevat todistjia.
Samoin kaikki mitä netistä lainailet, ei ole automaattisesti totta. Tapasi kopioida kommenttikaupaulla tekstiä muualta ei mene enää edes sitaattioikeuden piiriin, varsinkin kun sinulla itselläsi ei ole mielipidettä esittämääsi mammuttilainaukseen.
Wiki on luotettavampi lähde kuin sinun uskonnollisilta henkilöiltä netistä lainaamasi tekstit.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa! Eli taitaa olla jo aamutuimaan liikkeellä se tyyppi (Helel/Bumerangi/JtFacts/helvettikauppiaat jne nikki) , joka lainaa jatkuvasti Wikipediä hyvintarkoitushakuisesti silloinkin, kun on jo yleisesti tiedossa, että siellä annetaan jostain asiasta asenteellista tai vääristynyttä kuvaa.
Kyseinen tyyppi jauhaa jatkuvasti esiin lainaustaan Wikipediasta, jossa lainauksessa siis mainitaan harhaanjohtavasti näin:
"Valtaosa kristinuskon suuntauksista uskoo, että helvetti on ikuinen kärsimyksen paikka, jossa asuu myös Saatana."
lähteeksi laitettu:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Helvetti_kristinuskossa
Lainaanpa nyt tuon kohdan itse suoraan.
"Helvetti on kristinuskon mukaan paikka tai tila, johon ihminen saattaa joutua kuolemansa jälkeen tekemiensä rikkomusten vuoksi. Valtaosa kristinuskon suuntauksista uskoo, että helvetti on ikuinen kärsimyksen paikka, jossa asuu kenen mukaan? myös Saatana. Kristinuskon helvetti perustuu kouralliseen Uuden testamentin kohtia, joista varhaiset kirkkoisät rakensivat opillisen järjestelmän. Nykyajan kristillinen teologia jakautuu pääosin perinteisen piinahelvetin ja tyhjiinraukeamisen kesken. Näiden lisäksi löytyy näkemys kaikkien pääsemisestä taivaaseen."
Jaahas!!! Nyt jo kävi ilmi, että sen lisäksi, että Wikipedia ei edes itse väitä olevansa täysin luotettava KYSEISEN KOHDAN LAINAAJA ON VÄÄRISTELLYT LAINAUSTAAN POISTAMALLA WIKIPEDIAAN LAITETUN KYSEENALAISTUSKOHDAN "KENEN MUKAAN?".Eli tuohon hänen lainaamaansa kohtaan on oikeasti tullut kyseenalaistus, jota hän ei tuo lainauksessaan esiin, vaan on poistanut sen.
Ja ei ihme, että siinä on kyseenalaistus, koska tuosta Wikipediaan ympätystä "tiedosta" ei mainita minkäänlaista lähdettä.
Tuo, että lainaaja jätti osan lainauksen sisältä pois (kyseenalaistuksen) muistuttaa ihan Jt-lahkon valheellista manipulointia ja lähteiden antaman kuvan vääristelyä, josta Jt-liike on alituiseen jäänyt kiinni!!!
Lisäksi tuo lainaaja- manipuloija ei tuonut tuon epäluotettavan lauseen ympäriltä esiin muuta tietoa, joka kertoo, että muitakin näkemyksiä kristikunnassa on.
Tuossa Wikipediasta väärin lainatussa artikkelin kohdassa (ilman kyseenalaistuskohtaa) ei tosiaan ole edes mitään lähdeviitettä minkään alan tutkijan lausuntoihin tai tutkimuksiin.
No lainaapa nyt itse teologian tohtorilta Kari Kuulalta sen, mitä hän sanoo kristikunnan yleisimmästä näkemyksestä helvetistä.
"Kristikunnan suuri valtaenemmistö katsoo, että helvetin mahdollisuus on olemassa, mutta emme tiedä, minkälainen paikka ja tila se lopulta on. Raamatussa ja traditiossa siitä puhutaan vertauskuvallisella kielellä ja varoitustarkoituksessa. Niiden perusteella emme voi päätellä kovinkaan paljoa siitä, minkälaisesta asiasta pohjimmiltaan on kyse. Tiedämme vain sen, että kadotus on eroa Jumalasta ja että lopullisen jumalayhteyden torjuneet sielut ovat onnettomia."
lähde: teologian tohtorin ja tutkijan, Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan dosentin Kari Kuulan sivusto:
http://www.karikuula.com/60
Myös Helsingin sanomissa on ollut laaja artikkeli siitä, miten kristikunnan historiassa on jatkuvasti ollut esillä erilaisia helvettikäsityksiä ja miten nykyisin eniten kristittyjen parissa vallalla oleva helvettikäsitys on jotain hyvin erilaista kuin keskiajan katolisen kirkon tuliseksi piinapaikaksi ajateltu helvetti.
lainauksia Helsingin sanomien artikkelista Helvetti ei ole entisensä:
"Teologiset trendit kuitenkin muuttuvat. Piinahelvetin suosiokin väheni aikanaan. "1600-luvulla alkoi tyhjiin raukeamisen suuri buumi, jossa uskottiin taas, että syntiset yksinkertaisesti tuhoutuvat ja kuolevat."
"Euroopassa sekä katolisen että protestanttisen kristikunnan päälinja on, että kaikkien sielu on kuolematon. Helvetti on tila, jossa ihminen ei ole yhteydessä Jumalaan."
""Kristinusko ei enää opeta, että Jumala heittää ihmisen helvettiin. Helvettiin ei jouduta, vaan sinne mennään itse. Joku sielu voi itsepintaisesti torjua Jumalan hyvyyden ja luoda itselleen kadotuksen", Kuula selittää.
Modernissa kadotuksessa ei ole lihan kidutusta. Tuska on toisenlaista.
"Torjuttuaan Jumalan ihminen jää yksin tyhjyyteen, ilottomuuteen ja onnettomuuteen. Helvetti syntyy siitä."
"Modernin teologian mukaan Jumala kuitenkin jatkuvasti piirittää ja kutsuu ihmisiä luokseen. "Helvetin portit ovat auki aina, ja Jumala huutelee, että tulkaa pois", selittää Kuula.
Lopputulos jätetään kuitenkin auki. Voi olla mahdollista, että jonakin päivänä viimeinenkin sielu suostuu Jumalan kutsuun, selittää Kuula.
"Kirkko toivoo ihmisten pelastuvan, mutta ei voi luvata sitä."
Viime aikoina yhä useammat kristityt ovat kuitenkin alkaneet uskoa, että kuoleman jälkeen ihminen vain raukeaa tyhjiin."
lähde Helsingin sanomien kirjoitus, jossa aiemmin mainittua teologian tohtoriakin haasteteltiin.
http://www.hs.fi/ilta/02042015/a1305943584286
Ja edellisen kommentin alun lainaus oli siis Bumerangin kommentista:
bumerangi_
20.4.2016 18:39
"Valtaosa kristinuskon suuntauksista uskoo, että helvetti on ikuinen kärsimyksen paikka, jossa asuu myös Saatana."
ketjusta:http://keskustelu.suomi24.fi/t/14239976/kaannyttamisesta-palstalla
"Eli taitaa olla jo aamutuimaan liikkeellä se tyyppi (Helel/Bumerangi/JtFacts/helvettikauppiaat jne nikki) "
Olisko sulla jotain luotettavaa lähdettä väitteesi tueksi? Jaa ei vai. Voit sitten lopettaa valehtelun saman tien.
Muuten toistan vain sen mitä sanoin aiemmassa tekstissä. Minun tai kenenkään muun vika ei ole se, jos sinä harjoitat kaivon myrkyttämistä.
Toisekseen, sinun käsityksesi Jeesuksen toisen tulemisen merkityksestä ihmiskunnalle on edelleen avoin, eli se, mitä tapahtuu sinun mielestäsi jos Yeshu tulisi nyt takaisin. Vastaappa siihen sen sijaan harjoitat mammuttikopinointia.
Luotan muuten enemmän wikiin kuin sinun lainauksiisi, huomaa että tarkoitushakuinen väistelysi ja valehtelusi ovat huonoa mainosta lainastesi lähteille.
Ja mitä sitten itse ajattelen helvetistä: Aika lailla tähän samaan tyylliin kuin valtaosa kristityistä nykyaikana kuten aiemminkin jo ketjussa kerrottiin:
"Kristikunnan suuri valtaenemmistö katsoo, että helvetin mahdollisuus on olemassa, mutta emme tiedä, minkälainen paikka ja tila se lopulta on. Raamatussa ja traditiossa siitä puhutaan vertauskuvallisella kielellä ja varoitustarkoituksessa. Niiden perusteella emme voi päätellä kovinkaan paljoa siitä, minkälaisesta asiasta pohjimmiltaan on kyse. Tiedämme vain sen, että kadotus on eroa Jumalasta ja että lopullisen jumalayhteyden torjuneet sielut ovat onnettomia."
Moni kristittykin uskoo nykyisin tyhjiinraukeamisen mahdollisuuteen kuoleman jälkeen. Itse en ole kuitenkaan saanut sellaista kuvaa Raamattua tutkimalla ja uskon ihmisen olevan ikuisuusolento, luotu elämään ikuisesti. Uskon, että ihminen elää ikuisesti ja tuo elämä jatkuu joko Jumalan yhteydessä tai sitten erossa Hänestä.
Kuten havaitsit kirjoitin "TAITAA" eli osoitin kyseessä olevan arvaukseni...ja arvaukseni voimistui edelleen tämän uuden kommenttisi myötä! ;)
Ja hih hii: Itsekin kovasti siinä arvailet minua joksikin, kun latelet kaikenlaisia spekulaatioita minuun liittyen. Pata kattilaa soimaa siis...
Ja kukaan ei tässä ole luullutkaan, että SINÄ koskaan arvostaisit minun esiin tuomiani lainauksia omiasi enemmän...en minä kirjoita vain sinua varten tai usein edes lainkaan sinua varten.
ja mikäli olet tuo Helel/Bumerangi jne nikki kuten yhä vahvemmin alkaa vaikuttaa, niin eiköhän me väännetty jo ihan tarpeeksi pitkä ketju siitä aiheesta, että täällä on vastaamisen vapaus ja ilmaisuvapaus kirjoittaa ja vastailla tai olla vastailematta mistä aiheesta kukin itse haluaa.
Ja edelliset kommenttini siitä, miksi en ainakaan juuri tällä erää lähde kanssasi tuosta aiheesta keskustelemaan, ovat edelleen voimassa.
Olet sinä sisukas sissi jankkaamisessa ja juuttumisessa! On sinulla kyllä välillä aivan tasokkaitakin kirjoituksia, mutta välillä sitten...No, jaa...jätänpä aiheen.
Mukavaa ja aurinkoista päivää! Nyt ihan muut jutut odottavat... :)
Eli ei edelleenkään ainuttakaan todistetta väitteellesi, valehtelusi sen kuin jatkuu tarkoitushakuisesti ja häiriköivästi.
"mikäli olet tuo Helel/Bumerangi "
Valehtelet edelleen. Tyypillistä uskovaista häiriköintiä harjoitat.
"Ja edelliset kommenttini siitä, miksi en ainakaan juuri tällä erää lähde kanssasi tuosta aiheesta keskustelemaan, ovat edelleen voimassa."
Eli olet siis se sama henkilö kun itse asian myönnät. Väitteeni sen suhteen, että pelkäät todellista keskustelua aiheesta, koska haluat kaunistella kristiunskon käsityksiä on edelleen voimassa.
"Tämä on minun arvioni nimimerkin "Hmmmmmmmmm " (tällä erää) näkemyksistä koskien Jessen toista tulemista ja piinahelvettiä:
Hänelle Jeesuksen toinen tuleminen tarkoittaa sitä, että Jesse tempoo hänet mukaansa ja jättää tänne ne, joita ko. nimimerkki pitää rikkaviljana. Sillä aikaa kun hän kamuineen ilakoitsee taivaissa Jessulin kanssa, me muut kärsimme täällä ja kuoltuamme päädymme ikuisiksi ajoiksi piinahelvettiin.
TÄMÄ on se fakta, jota hän ei halua kertoa suoraan vaan piileskelee kiemurtelun, muiden kirjoittajien ja kaunistelun takana."
Ja tähän perään on turha tulla selittämään, että Helel ja Bumerangi ovat sama henkilö, alaviivalla tai ilman.
Ootkos itse idiootti. Jos joku jotain arvelee tai sanoo: MIKÄLI olet se tai se, Ei se ole VALEHTELUA.
Sinä käytät itse valehtelee- sanaa valheellisesti.
Ja taas pistit typeriä olkinukkejasi peliin. Toikin olkinukkesi toisen ajattelusta on jo kumottu, mutta sä senkun jaksat jauhaa samoja jo vääriksi osoitettuja juttujasi.
Oot vaan raivoissas kun typerät juttus kumotaan yleensä kuus nolla.
"Jaahas!!! Nyt jo kävi ilmi, että sen lisäksi, että Wikipedia ei edes itse väitä olevansa täysin luotettava KYSEISEN KOHDAN LAINAAJA ON VÄÄRISTELLYT LAINAUSTAAN POISTAMALLA WIKIPEDIAAN LAITETUN KYSEENALAISTUSKOHDAN "KENEN MUKAAN?".Eli tuohon hänen lainaamaansa kohtaan on oikeasti tullut kyseenalaistus, jota hän ei tuo lainauksessaan esiin, vaan on poistanut sen."
Tuo krooninen AOT-uskovan esimerkillinen vääristely- ja valehteluviettisi olet toistamiseen palstalla osoittanut. Uskomuksiasi voit puolustaa vain epärehellisin aj poikkeusellisen kieroin keinoin.
Edelleenkin epäilen sinun olevan pelkka paltalle tekemäsi rooli-trolli itseäsi hauskuuttaaksesi. Samaa epäilen "ex-witness" nikin suhteen.
Et ilmeisemmin edes itse kykene sisäistämään miten ulostuloillasi olet todellisudessa ataismin saarnaaja, sillä jokainen normaalilla arvotelukyvyllä varustettu havaistee kieroilusi ja väittämiesi hetteisen pohjan ja pikemminkin ottaa välimatkaa julistuksiisi. Olet häpeä sille mitä väität puolustavasi.
Ensimmäinen havainto syytteeseesi. Olen lainannut ko. Wikin tekstistä sen ytimen ja laittanut mukaan linkin, jotta jokainen voi lukea koko sivun halutessaan.
Osalainaukseni ei muuta sitä todellisuutta, että _valtaosa_ kristinuskon suntauksista uskoo piinahelvettiin jossa myös itse Saatana asustaa jaonhan se ollut kautta aikain tuon totuutena julistamasi ns. klassisen kritillisyyden yhtenä aivan peruselementtinä.
Olen laittanut myös muita lähteitä kuten christianity.wikiasta, mutta AOT-uskovana olet ne epärehellisyydessäsi seketiivisesti kokonaan sivuuttanut kuten monet muutkin sinulle antamani vastineet linkkeineen.
***
Hell
"Hell is generally considered a place where sinners who are not saved by faith in Christ are burned, tormented, tortured, and harmed by fire for eternity. It is also considered as a place ruled by Satan, or the absence of God (2 Thessalonians 1:6-9, esp. v. 9: "everlasting destruction from the prescence of the Lord, and from the glory of his power;")."
"However, some sects of Christianity, such as Jehovah's Witnesses, believe that Hell is simply a place where unrighteous people go to be unconscious forever, i.e. die. "
- http://christianity.wikia.com/wiki/Hell
***
Jos jankutat kerta toisensa jälkeen omia "oletuksiasi" tosiasioina, sinä valehtelet ja pyrit tarkoitushakuisesti antamaan väärää tietoa kirjoittajista.
Ethän sinä mitään kumonnut ole, et edes kykene sellaiseen. Sinua viedään pastanjauhannastasi huolimatta palstalla 6-0, henkilökommentointi, valehtelu ja häirintätarkoituksessa tehdyt mammuttilainaukset ovatkin ainoa mihin kykenet.
Hohhoijakkaa kirjoitti: "Ensinnäkään et voi puhua lahkostaNI, koska minä en kuulu mihinkään uskonnolliseen liikkeeseen tai organisaatioon jäsenenä."
bumerangi_ 21.4.2016 18:20
Lopeta itsellesi valehtelu ja oman mielesi manipulointi. Olet useaan kertaan kertonut edustavasi ns. klassista kristillisyyttä, jota ei edes olisi olemassa ilman noita täysin ihmisvetoisia, eli lahkolaisia Nikea-Athanasios-pakko-uskontunnustuksia, jotka ovat edelleen voimassa ja sen koko ytimen kulmakiviä. Olet leirisi valinnut.
Siinä se valtakristillisyyden mainostettu "uskonvapaus."
***
Heresia
"Heresia tarkoittaa harhaoppia eli kirkon tunnustuksesta poikkeavaa oppia."
"Harhaoppi on ristiriidassa Raamatun ja kolmen ekumeenisen uskontunnustuksen kanssa."
- http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Heresia
***
Suhtautuminen heresiaan
"Kun kirkko nousi merkittäväksi valtarakenteelliseksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla, harhaoppisuudesta muodostui sekä maallinen että kirkollinen ongelma."
"Maallinen valta piti harhaoppisuutta myös itseään koskevana uhkana, ja ruhtinaat saattoivat pyytää kirkkoa toimimaan harhaoppisia vastaan. ____ Joskus he saattoivat jopa murhauttaa harhaoppisia."
"Tämä toiminta kärjistyi huippuunsa myöhemmin 1000 – 1100-luvulta alkaen läntisen roomalaiskatolisen kirkon piirissä inkvisition ja noitavainojen kautta. Itäisessä ortodoksisessa kirkossa vainoaminen ei saanut näin järjestelmällisiä ja raakoja piirteitä."
"Vaikka termiä käytetään nykyisin usein osoittamaan kaikkea ei-ortodoksista uskoa kuten vaikka pakanuutta, määritteenä harhaoppi voi olla sidottu vain sellaiseen henkilöön, joka katsoo itsensä olevan kristitty, mutta joka samalla torjuu opetuksen kristillisestä kirkosta."
- http://www.ortodoksi.net/index.php/Heresia_ja_hetrodoksia
Että tällaista hengellistä mafia-valtaa ihmisten uskomuksen "vapauteen."
***
"tuo keskiaika-litannia on jo käyty tuhannesti läpi. Mitä joku katolinen inkvisiittori teki keskiajalla ei mitenkään ole esim sellaisista teoista irtisanoutuvan nykyluterilaisen synti tai kenenkään muunkaan sellaista vastustavan uskovan."
Halusit sitä itsellesi valehtelulta tunnustaa tai et, niin julistamasi ns. klassinen kristillisyys edelleenkin pohjautuu ja perustuu juurikin noihin keskiaikaisiin tappamalla pakotettuihin _pakko-uskontunnustuksiin_, joita ilman sitä eikä sen toisia vääräoppisiksi tuomarointia edes olisi olemassa nykymuodossaan.
Itsellesi valehtelu ja oman mielesi manipulointi on vähintäänkin yhtä syvällä ja tiukassa kuin heresiaksi tuomitsemasi todistajien mielenhallinnallinen vakuuttuneisuus totuudestaan.
Sinun uskomuksiesi kulmakivinä on todellisuudessa Nikea-Athanasios-lahkon hallintoelin.
Ellei se olisi tappamisen pakolla vienyt pakkodogmiaan kolminaisuudesta areijolaisia & Co vastaan, niin tuskimpa tuolla dogmilla olisi sen nykyistä kannattajakuntaa.
Harvempi yksin ilman vuosisatoja kestänyttä mieleten manipulointia ja kirkonvaltaa ja pakko-kolminaisuusoppia olisi siihen päätynyt vain Raamattuaan lukemalla.
- http://keskustelu.suomi24.fi/t/14239976/kaannyttamisesta-palstalla
No, voi sentään. Mitä minun simmuni näkevätkään eli tässähän pläsähti aloittamaani ketjuun bumerangi_-ihanaisen kertaus lukemattomista aiemmista hänen kommenteistaan koskien syytöksi kristillisyyttä vastaan Huh, huh...
Lukemattomia kertoja olen niihin vastannut ja omasta mielestäni tietenkin, (kuinkas muuten ;) ), olen monet monituiset kerrat jo osoittanut bumerangin- päättelytavan ja johtopäätösketjun näissä teemoissa epäloogiseksi ja paikkansa pitämättömäksi.
Nooh...enpä jaksaa toistaa aiempia argumenttejäni, joita (eri nikeillä) noista ketjuista löytyy. Toki osa vastakommenteista on muidenkin. Mutta joo, kylläpä bumerangi ehkä muistat mitä aiemmin vastaaviin litannioihisi on vastineeksi argumentoitu...tai sitten et...ihan sama...jos tämä on joku väsytystaistelu, jossa jankkaat varsin samaa litanniaasi, joka kerta toisensa jälkeen kumotaan epäloogiseksi, olkinukeiksi tms,( mutta se ei sinua väsytä jatkat vain sinnikkäästi samantapaisten tai samojen ajatusvirheiden toistoa), niin tosiaan ihan sama, jatka vaan rauhassa monologimuodossa luennointiasi...
Onhan sosiaalipyskologiassakin löydetty tutkimustuloksia, joiden mukaan moni alkaa uskoa valheellisiinkin johtopäätöksiin/ väittämiin, mikäli vain kuulee /lukee niitä jatkuvasti päivästä toiseen. Liekö tämä sitten bumerangin_ propagandataktiikka kristillisyyttä koskien...väsyttävä toisto-ja jankkaamistaktiikka välittämättä siitä,vaikka muut ne väitteet kumoaisivatkin.
Hyvin samanlaista metodia siis bumerangilla menossa kristillisyyttä vastaan hyökkäilyssä kuin Jt-lahkolla mielenhallinta ja manipulaatiokeinona...jatkuvaa olkinukkien rakentelua ja paikkansapitämättömän epäloogisen propagandan jatkuvaa tuputusta päivästä toiseen.
En jaksa toistaa tähän aiempia argumenttejäni bumerangin/helel/helvetinkauppiaat/JtFacts-nikkityypin litannioita vastaan. Niitä on löydettävissä paljonkin muissa ketjuissa.
Jossain vaiheessa taas aloittelen minua kiinnostavista raamatullisista yms aiheista ketjuja, joissa esim vertaillaan J.todistajien ja kristillisyyden opetuksia Raamatun eri teemoista. (Esimerkkinä Raamatun vehnä ja rikkaruohovertauksen käsittely aiemmin)
Nyt ainakin tässä vaiheessa alkoi väsyttää tämä bumeragi-tyypin häntä itseään toistaviin litannioihin reagoiminen. Tälläistä en jaksa iänkaiken. Se on moro!
"En jaksa toistaa tähän aiempia argumenttejäni bumerangin/helel/helvetinkauppiaat/JtFacts-nikkityypin litannioita vastaan. "
Edelleenkin valehtelet, kun yhdistät kirjoittajia yhdeksi.
Toisekseen, yhtään ainoaa vasta-argumenttia et ole kyennyt kirjoittamaan, joten ymmärrettävästi vetäydyt takavasemmalle, kun olet huomannut ettei häiriköintisi tefoa.
OllaanTarkkoina 23.4.2016 8:34
" Wikipedian epäluotettavuus otettava huomioon "
-Wikipedian jehovantodistajuutta koskeva artikkeli on ollut suljettuna, koska lahkolaiset ovat yrittäneet loputtomasti muuttaa sitä lahkonsa mainoksensa.
Toki olisi sallittava, että hakusana sanoisi: Lahkon oma mainos on sivulla jw.org
" erilaisia helvettikäsityksiä "
Raamatun jakeita: Jumalattomina kuolleiden sielut joutuvat kärsimään
häpeää ja kauhistusta (Dan 12:2), tuskaa ja ahdistusta (Room 2:5-11), ahdistusta (2 Tess 1:6-9), iankaikkista vaivaa (Ilm 20:10), itkua ja hammasten kiristystä (Matt 8:12;13:42).
"HS selvitti: Näin luotettava Wikipedia on"
"Suomenkielinen Wikipedia on faktoiltaan pääosin virheetön."
http://www.hs.fi/tiede/a1305754303586
Aivan , pääosiltaan, mutta silti:
Lainauksia kyseisestä artikkelista:
"Tästä ei kannata silti päätellä, että Wikipediaan voisi sinisilmäisesti luottaa. 134 artikkelin joukkoon mahtui myös monia räikeitä virheitä. Yhteensä 14 artikkelia sai virheettömyydestä arvosanan huono (1) tai välttävä (2)"
"Tuloksia voi katsoa kahdesta näkökulmasta.
Jos on tähän asti uskonut, että kaikki Wikipediassa kerrottu on totta, kannattaa sinisilmäisyyttään hieman tarkistaa.
Jos taas on ajatellut, että Wikipedian sisältö on pelkkää epätarkkaa ja puolueellista pseudotietoa, kannattaa vähän hellittää. Selvityksemme perusteella näin ei ole, vaan Wikipedia on mainettaan parempi tietolähde."
"Toisaalta epäilyksiin on osin myös aihetta: Wikipedian laatu vaihtelee paljon. 70 prosenttia artikkeleista sai selvityksessämme hyvät pisteet virheettömyydestä. Jos lasketaan rimaa hieman alemmas, niin 90 prosenttia artikkeleista oli asiantuntijoiden mielestä vähintään ”kelvollisia”.
Kelvollisten ja sitä parempien artikkelien osuus on periaatteessa suuri, mutta kannattaa tehdä ajatusleikki: olisitko ostanut aikoinaan painetun tietosanakirjan, jos olisit tiennyt, että joka kymmenes sen artikkeleista on virheellinen? Ja toisaalta: maailmassa tuskin on julkaistu monta tietokirjaa, joissa ei olisi yhtään virhettä."
Itsekin ajattelen, että pääasiassa Wikipediassa on melkoisen luotettavaa tietoa, mutta siihen ei kannata liian sinisilmäisesti uskoa. Sinne yritetään propagandamielessä ujuttaa väärää tietoa (kuten Kontsukin Jehovan todistajista vihjasi) ja ihan vahingossakin sinne päätyy väärää tai vanhentunutta tietoa. Siksipä siihen kannattaa suhtautua terveen kriittisesti ja jos huomaa jotain omasta mielestään paikkansa pitämätöntä, se VOI todellakin olla sellaista. Onneksi voi asioista ottaa selvää muualtakin.
Sinulla on oikeus korjata asioita jotka ovat väärin, jos siihen kykenet. On argumenttivirhe esittää, että koko wiki olisi epäluotettava vain sen vuoksi, että siellä voi olla virheitä.
Kylläpä rakensitkin pikkunäppärän olkinuken! ei vaan mene läpi! Mitään tuollaista en ole koskaan väittänyt! En ole todellakaan koskaan kirjoittanut, että "koko wiki olisi epäluotettava..."
Minähän olen kertonut kantani asiaan mm näin:
"Itsekin ajattelen, että pääasiassa Wikipediassa on melkoisen luotettavaa tietoa, mutta siihen ei kannata liian sinisilmäisesti uskoa."
Puhut varmaan omasta olkinukestasi, jossa esität kaikki palstalaiset medialukutaidottomina idiootteina ja wikin epäluotettavana valheen pesänä. SINÄ olet esittänyt palstalla ettei wikiin voi luottaa, kun sinulle on esitetty f a k t o j a helvetikäsityksistä. Yhtäkään niistä et kyennut kumoamaan, joten päätit aloittaa rummutuksen wikin epäluotettavuudesta. Kun se(kään) ei mennyt läpi, jauhat muuta pascaa lisäksi.
Sinä taidat oikeasti luulla ihmisiä tyhmemmiksi kuin ovat. Se taas kertoo typerästä ylimielisyydestä, joka yleensä käy lankeemuksen edellä.
Apowiki vaikuttaa avaajalle kelpaavan täysin kritiikittömästi kuin toinen Raamattu.
Kuitenkin kuin 'sattumalta' avaus on poistettu, jossa sen ristiriitaisuudet nostettiin pramille ... että sellaisia AOT-totuuksia.
Nytkin hän koettaa hukuttaa peninkulmien pituisiin diipa-daapoihin kaiken oleellisen oljenkorsiinsa turvautuen.
Olet tosi tylsä, kun toistat jatkuvasti itseäsi!
Mammuttikuulalainaukset ne vasta tylsiä ovat tai mammuttikommentit, joissa kirjoittaja kuvaa kuuluvansa lampaisiin vuohien sijaan ja kasvavansa vehnää rikkaviljan sijasta ;]