Hallituksella hirveä kiire carunoida Suomi

Kokoomus ja kepu yrittävät hyötyä nykytilanteesta niin paljon kuin ehtivät. Ensin yhtiöitetään valtion toimintoja ja sitten myydään niitä yhteistyökumppaneille kunnes on tilanne, että valtiolla ei ole enää sananvaltaa, josta alkaa kansalaisten kuppaaminen. Vrt Caruna. Tätä tapahtuu aloilla, joiden palveluksia kansalaisten on pakko käyttää. Nyt on vuorossa terveydenhoito kohta teitten käyttäminen. Paljon vastaavaa varmasti keksivät eikä kansalaiset voi muuta kuin maksaa. Ja kaikki tämä tapahtuu asiasta mitään ymmärtämättömien persujen suosiollisella avustuksella. HÄVETKÄÄ PERUSSUOMALAISET!!!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä hallitus ei ansaitse olla olemassa enää!
Persuilla olisi nyt näytön paikka, he pystyisivät kaatamaan hallituksen. PS:n kannatus ei siitä laskisi vaan todennäköisesti palaisi viime vaalien tasolle. Uudessa hallituksessa PS:n osallisuus olisi taattu.
Sipilän luottamus on haihtunut kuin tuhka tuuleen; hän yrittää säilyttää kasvonsa teettämällä likaisen työn muilla, kuten yli-innokkaalla Bernerillä. Laasonen ja Stubb ovat hengenheimolaisia.

Äänestä

Perkeleen sipilä

Äänestä

Valtava valtion omaisuuden uusjako meneillänsä. Yhtiöittäminen,yksityistäminen. Hommaa laitetaan lihoiksi oikein urakalla ja isolla lekalla. Kansa seuraa suuvärkit apposellaan kun hallituksen mannekiinit astuvat vuoronperään salamavalojen räiskeeseen kertomaan mitä seuraavaksi yhtiöitetään ja/tai yksityistetään. Ja kansa hyväksyy tämän kaiken aivopestynä ilman pienintäkään kritiikkiä ja vastalausetta. Päätä vaan nyökytellään hyväksymisen merkiksi. Uskotaan poliitikkojen satuja , että kestävyysvaje ja valtion alijäämä yksityistämällä ja lihoiksi laittamalla saadan kuntoon. Megaluokan puhallus ja huijaus. Herää Suomen kansa. Herää. Kohta se on liian myöhäistä.

Äänestä

Samaa mieltä täälläkin. Jos tämä hallitus saa huseerata loppuun saakka niin kaikki on sitten mennyt. Se on nähty niin monta kertaa mitä yksityistämisestäkin seuraa. Valtio saa toki rahaa ja ostaja lupaa pitää kaiken ennallaan mutta jonkin ajan kuluttua hinnat nousee ja paljon. Loppujen lopuksi valtio menettää enemmän mitä sai kun ottaa huomioon kerrannaisvaikutukset ja kansalaiset saa maksaa enemmän. Kaikkein paras olisi nyt viheltää peli poikki ja vaihtaa paremmat pelaajat kentälle.

Stubb on pääpiru, Sipilä tekee mitä Stubb haluaa ja Soini yksin ei voi kuin vikistä perässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinsemenee kirjoitti:

Kokoomus ja kepu yrittävät hyötyä nykytilanteesta niin paljon kuin ehtivät. Ensin yhtiöitetään valtion toimintoja ja sitten myydään niitä yhteistyökumppaneille kunnes on tilanne, että valtiolla ei ole enää sananvaltaa, josta alkaa kansalaisten kuppaaminen. Vrt Caruna. Tätä tapahtuu aloilla, joiden palveluksia kansalaisten on pakko käyttää. Nyt on vuorossa terveydenhoito kohta teitten käyttäminen. Paljon vastaavaa varmasti keksivät eikä kansalaiset voi muuta kuin maksaa. Ja kaikki tämä tapahtuu asiasta mitään ymmärtämättömien persujen suosiollisella avustuksella. HÄVETKÄÄ PERUSSUOMALAISET!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu