Kulttuurisosiaaliset erot elämässä kasvaneet

Nuoriso ei ostaa velaksi mutta ei tiedä mitä on korko:

Erot elämäntaidoissa kasvaneet

Osalla nuoria on Wilskan mielestä ollut "vähän liian pehmeä pesä" eli heiltä ei ole vaadittu ponnistelua tai vastuuta. Tavallisimmin kyse on silti elämäntaitojen periytymisestä. Jos vanhemmilla on talousvaikeuksia, on todennäköistä, että lapsillakin on niitä.

– Kulttuurisosiaaliset erot elämäntaidoissa ovat kasvaneet enemmän kuin tuloerot, Wilska sanoo.

Puutteet osaamisessa liittyvät hänen mukaansa usein heikohkoon koulutukseen ja viihteellistymiseen.

Nykyihminen pystyy lokeroitumaan median avulla. Maailmankuvasta voi tulla epätodellinen, jos keskittyy pääasiassa vaikkapa tositelevisio-ohjelmiin tai blogeihin. Ne voivat vääristää käsitystä, mitä kukin tarvitsee.

Meillä on taipumus samaistua toisiimme niin virtuaali- kuin reaalimaailmassakin. Kun muutkin ostavat velaksi, on Leisténin mukaan helppo ajatella, "miksi minäkään kituuttelisin?"

http://www.taloussanomat.fi/raha/2016/04/23/onko-50-prosentin-korko-paljon-osa-suomalaisista-ei-tieda/20164391/139?n=1
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuossapa vähän järkeä tänne idioluution keskelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huonoakehitystä kirjoitti:

Nuoriso ei ostaa velaksi mutta ei tiedä mitä on korko:

Erot elämäntaidoissa kasvaneet

Osalla nuoria on Wilskan mielestä ollut "vähän liian pehmeä pesä" eli heiltä ei ole vaadittu ponnistelua tai vastuuta. Tavallisimmin kyse on silti elämäntaitojen periytymisestä. Jos vanhemmilla on talousvaikeuksia, on todennäköistä, että lapsillakin on niitä.

– Kulttuurisosiaaliset erot elämäntaidoissa ovat kasvaneet enemmän kuin tuloerot, Wilska sanoo.

Puutteet osaamisessa liittyvät hänen mukaansa usein heikohkoon koulutukseen ja viihteellistymiseen.

Nykyihminen pystyy lokeroitumaan median avulla. Maailmankuvasta voi tulla epätodellinen, jos keskittyy pääasiassa vaikkapa tositelevisio-ohjelmiin tai blogeihin. Ne voivat vääristää käsitystä, mitä kukin tarvitsee.

Meillä on taipumus samaistua toisiimme niin virtuaali- kuin reaalimaailmassakin. Kun muutkin ostavat velaksi, on Leisténin mukaan helppo ajatella, "miksi minäkään kituuttelisin?"

http://www.taloussanomat.fi/raha/2016/04/23/onko-50-prosentin-korko-paljon-osa-suomalaisista-ei-tieda/20164391/139?n=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu