Järvenpään kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen 98 oleskeluluvan saaneen maahantulijan kuntapaikasta, joka oli myös ELY-keskuksen ehdotus Järvenpäälle.
Ensin kaatui asian käsittelyn palautus kaupunginhallitukseen parempien laskelmien saamiseksi ja sitten Keskustan Pyykkösen muutosesitys, että otettaisiin vain ne 54 alaikäistä, jotka jo ovat SRK-opistolla ja Haarajoella.
Sekä Kokoomuksesta (1) että SDP:stä (2) löytyi vähempäänkin tyytyviä valtuutettuja, kuten kaikki PS:n ja KePun valtuutetut ja yhtä lukuunottamatta Plussan edustajat. Myös KD olisi tyytynyt 54. Vihreillä ja vasemmistolla oli yksimielisesti varaa ihmisoikeuksien toteuttamiseen toisten rahoilla.
Mikä sitten todellinen kirjoille Järvenpäähän asumaan tulevien vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden määrä on, sitä tämäkään päätös ei tarkasti kerro. Jos halukkaita ei ole, määrä voi teoriassa jäädä pienemmäksikin, mutta todennäköisemmin menee yli.
Kuntapaikkojen lukumäärä päätettiin 98:ksi vain vuodelle 2016.
Kuinka ollakaan, Järvenpään kaupunki oli pistänyt myyntiin n. 90 omistamaansa asuntoa, jotka myynnit nyt sitten peruutetaan. Valitan, jos ei pidä paikkaansa, tämä tieto meni ohi niin äkkiä. Vaan ehkä siinä oli päästy kantasuomalaisista asukkaista eroon?
ELY-keskuksen 98 kuntapaikkaa hyväksyttiin
5
130
Vastaukset
- Mikkopaaaa
Mitä kustantaa se 99 oleskeluluvan saanut jolle ei kuntapaikkaa ole mutta tulee asumaan Järvenpäähän? Mitäs luulette? Asunto, toimeentulomenot, ynm. Koskeeko kotoutumisohjelma heitä? Ely maksaa laskennallista korvausta vain kuntapaikkojen mukaan.
Hyvä kysymys. Kuntatasolla kuntaan asuinpaikkansa rekisteröinyt ulkomaalainen on oikeutettu miltei kaikkeen samaan mihin paikkakunnan suomalainenkin. Ratkaisevaa on, että on kuntalainen ja sen määrää pitkälti asunto. Eli se 99. oleskeluluvan saanut lisännee Järvenpään menoja tällä sektorilla n. 3000 € ensimmäisten kolmen asuinvuotensa aikana, koska valde kustantaa. Tässä pohjana Järvenpään kaupungin esittämä laskelma, jonka mukaan 98 uudisasukkaan kulu kunnalle olisi 300 000 € noilta alkuvuosiltaan. Ely ei ole sidottu kuntapaikkasopimuksessa näkyvään lukumäärään. Kaupungin tulee vain tehdä anomukset yms.
Vihje: lähettäkää kaupungin talouspäällikölle hyviä ehdotuksia, mistä vielä pitää leikata, koska eihän Järvenpään rahat kuitenkaan riitä.risto.jaaskelainen kirjoitti:
Hyvä kysymys. Kuntatasolla kuntaan asuinpaikkansa rekisteröinyt ulkomaalainen on oikeutettu miltei kaikkeen samaan mihin paikkakunnan suomalainenkin. Ratkaisevaa on, että on kuntalainen ja sen määrää pitkälti asunto. Eli se 99. oleskeluluvan saanut lisännee Järvenpään menoja tällä sektorilla n. 3000 € ensimmäisten kolmen asuinvuotensa aikana, koska valde kustantaa. Tässä pohjana Järvenpään kaupungin esittämä laskelma, jonka mukaan 98 uudisasukkaan kulu kunnalle olisi 300 000 € noilta alkuvuosiltaan. Ely ei ole sidottu kuntapaikkasopimuksessa näkyvään lukumäärään. Kaupungin tulee vain tehdä anomukset yms.
Vihje: lähettäkää kaupungin talouspäällikölle hyviä ehdotuksia, mistä vielä pitää leikata, koska eihän Järvenpään rahat kuitenkaan riitä.Selvennys: 3000 €/v ja 300 000€/v. Kyse siis vuosimenoista, ei kolmen vuoden yhteismenoista ja arvioista, joissa voi olla isojakin heittoja.
- Hölmöläistenkylä
Väärin laskettu, tuolla menee oikein 98 x 22 000e = 2 156 000e per vuosi. Tästä valtio maksaa kulut 2 vuotta, sen jälkeen Järvenpään veronmaksajat.
- exjäkeläinen
Hävettää päättäjien puolesta, missä on selkärankainen järvenpäälainen.
Pilaatte paikkakunnan ja sen turvallisuuden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422662Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423302355- 352074
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta471726- 241665
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251549- 431419
- 1001399
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391345- 361146