"Annettuani kauppakirjan Barukille, Nerian pojalle, minä rukoilin Herraa näin: 'Oi Herra, Jumalani! Suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi sinä olet luonut taivaan ja maan. Mikään ei ole sinulle mahdotonta!
. . .
Katso, Herra, piiritysvallit ulottuvat jo kaupunkiin saakka, kaldealaiset hyökkäävät sitä vastaan ja valloittavat sen kohta. Miekan, nälän ja ruton lyömänä kaupunki joutuu heidän käsiinsä. On tapahtunut se, mistä olet jo ennen puhunut, sinä näet sen! Ja nyt sinä, Herra, minun Jumalani, sanot minulle: 'Osta pelto ja hanki todistajat', vaikka kaupunki on joutumaisillaan kaldealaisten käsiin.'
. . .
Silloin Jeremialle tuli tämä Herran sana: 'Sinä tiedät, että minä olen Herra, kaikkien luotujen Jumala. Onko minulle mikään mahdotonta? Minä, Herra, sanon näin: Minä annan tämän kaupungin Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin ja kaldealaisten käsiin, ja he valloittavat sen.
. . .
Vielä tulee aika, jolloin tässä maassa ostetaan peltoja, vaikka te sanotte: 'Se maa on autio, siellä ei ole ihmisiä eikä eläimiä, se on joutunut kaldealaisten käsiin.' Peltoja ostetaan hopealla, kauppakirjoja kirjoitetaan ja sinetöidään, todistajia hankitaan. Näin tehdään Benjaminin maassa ja Jerusalemin seuduilla, Juudan ja sen vuoriston kaupungeissa, läntisten kukkuloiden ja Negevin kaupungeissa. Minä käännän kansani kohtalon, sanoo Herra."
Jer. 32:16-25, 26-44 [kr92] [kr38]
Jos uhkakuvan tummat pilvet kasaantuvat turvallisen kauas, kuten kymmenen vuotta sitten 2004 tsunamin muodossa Kaakkois-Aasian Phuketissa tai 2011 Japanissa, tuntuvat uutiset olevan ihmisille pikemmin reality-viihdettä. Muistan vallan hyvin kuinka kiinnostaa oli seurata CNN:ltä Irakin sotaa 2003 tai WTC-iskuja 9/11 vuonna 2001. Kaukana oleva hätä ruokkii empatian osoittamisen nälkää, saamme kauhistella turvallisesti kaukaa ja onpa mahdollisuus aina mielenkiintoiseen spekulointiin jatkotapahtumista.
Sama tuntuu koskevan tänään Ukrainan tilannetta, vaikka tietty itänaapurimme osallisuus tapahtumiin huolestuttaa monia, kuten myös itänaapurin kiristynyt taloustilanne. Mutta eipä se hätä ole vallan kaukana meistäkään. Jos katsoo Suomea tänään ja miettii vaikkapa taloudellista tai poliittista asemaamme, voi huolestuneimmat nukkua jopa yönsä huonosti. Kaukana silti ollaan vielä siitä hädästä, jonka kynnyksellä kansamme eli marraskuun alussa vuonna 1939.
Vaikka kansakunnan tasolla ei suuressa hädässä eletäkään, voimme yksilöinä toki kohdata vastaavan mittaluokan katastrofeja oman elämän tasolla. Jos katastrofista jotain hyvää tahtoo sanoa, niin hädässä ihminen sentään muistaa Jumalan olemassa olon auttajana ja turvana. Sanotaan, että syvän laman ja sodan aikana ihmiset heräävät rukoilemaan. Hyvä niin, että edes silloin Jumalan syli ja turva kiinnostaa.
Vaikka rukouselämä uhkakuvien edellä vilkastuukin, on rukous yksipuolista pyytämistä, että Jumala tavalla tai toisella säästäisi pahalta. Paljon vaikeampaa on tuolloin rukoilla Jumalan tahdon tapahtumista, vaikka se sitten tarkoittaisikin uhkakuvan realisoitumista.
Tällaisen haasteen edessä oli ystävämme Jeremia tekstissämme, joka tulee hänen kirjoittamansa kirjan 32 luvusta. Luvussa kerrotaan, että Jeremia sai Jumalalta käskyn ostaa pellon (Jer. 32:1-7). Hän toimitti kaupat (Jer. 32:8-15), minkä jälkeen hän kävi rukoukseen (Jer. 32:16-25). Ja vieläpä Jumala vastasi hänen rukoukseensa (Jer. 32:26-44). Ei siis mitään erityistä, vai? Mutta jos katsotaan tekstiä tarkemmin, saamme kelpo opetuksen siitä, kuinka vaikea on luottaa ja turvata Jumalaan silloin, kun elämä ei kulje sitä uomaa, mikä olisi meille mieleinen tai edes ymmärrettävä.
http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2015-01-13
. . .
Katso, Herra, piiritysvallit ulottuvat jo kaupunkiin saakka, kaldealaiset hyökkäävät sitä vastaan ja valloittavat sen kohta. Miekan, nälän ja ruton lyömänä kaupunki joutuu heidän käsiinsä. On tapahtunut se, mistä olet jo ennen puhunut, sinä näet sen! Ja nyt sinä, Herra, minun Jumalani, sanot minulle: 'Osta pelto ja hanki todistajat', vaikka kaupunki on joutumaisillaan kaldealaisten käsiin.'
. . .
Silloin Jeremialle tuli tämä Herran sana: 'Sinä tiedät, että minä olen Herra, kaikkien luotujen Jumala. Onko minulle mikään mahdotonta? Minä, Herra, sanon näin: Minä annan tämän kaupungin Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin ja kaldealaisten käsiin, ja he valloittavat sen.
. . .
Vielä tulee aika, jolloin tässä maassa ostetaan peltoja, vaikka te sanotte: 'Se maa on autio, siellä ei ole ihmisiä eikä eläimiä, se on joutunut kaldealaisten käsiin.' Peltoja ostetaan hopealla, kauppakirjoja kirjoitetaan ja sinetöidään, todistajia hankitaan. Näin tehdään Benjaminin maassa ja Jerusalemin seuduilla, Juudan ja sen vuoriston kaupungeissa, läntisten kukkuloiden ja Negevin kaupungeissa. Minä käännän kansani kohtalon, sanoo Herra."
Jer. 32:16-25, 26-44 [kr92] [kr38]
Jos uhkakuvan tummat pilvet kasaantuvat turvallisen kauas, kuten kymmenen vuotta sitten 2004 tsunamin muodossa Kaakkois-Aasian Phuketissa tai 2011 Japanissa, tuntuvat uutiset olevan ihmisille pikemmin reality-viihdettä. Muistan vallan hyvin kuinka kiinnostaa oli seurata CNN:ltä Irakin sotaa 2003 tai WTC-iskuja 9/11 vuonna 2001. Kaukana oleva hätä ruokkii empatian osoittamisen nälkää, saamme kauhistella turvallisesti kaukaa ja onpa mahdollisuus aina mielenkiintoiseen spekulointiin jatkotapahtumista.
Sama tuntuu koskevan tänään Ukrainan tilannetta, vaikka tietty itänaapurimme osallisuus tapahtumiin huolestuttaa monia, kuten myös itänaapurin kiristynyt taloustilanne. Mutta eipä se hätä ole vallan kaukana meistäkään. Jos katsoo Suomea tänään ja miettii vaikkapa taloudellista tai poliittista asemaamme, voi huolestuneimmat nukkua jopa yönsä huonosti. Kaukana silti ollaan vielä siitä hädästä, jonka kynnyksellä kansamme eli marraskuun alussa vuonna 1939.
Vaikka kansakunnan tasolla ei suuressa hädässä eletäkään, voimme yksilöinä toki kohdata vastaavan mittaluokan katastrofeja oman elämän tasolla. Jos katastrofista jotain hyvää tahtoo sanoa, niin hädässä ihminen sentään muistaa Jumalan olemassa olon auttajana ja turvana. Sanotaan, että syvän laman ja sodan aikana ihmiset heräävät rukoilemaan. Hyvä niin, että edes silloin Jumalan syli ja turva kiinnostaa.
Vaikka rukouselämä uhkakuvien edellä vilkastuukin, on rukous yksipuolista pyytämistä, että Jumala tavalla tai toisella säästäisi pahalta. Paljon vaikeampaa on tuolloin rukoilla Jumalan tahdon tapahtumista, vaikka se sitten tarkoittaisikin uhkakuvan realisoitumista.
Tällaisen haasteen edessä oli ystävämme Jeremia tekstissämme, joka tulee hänen kirjoittamansa kirjan 32 luvusta. Luvussa kerrotaan, että Jeremia sai Jumalalta käskyn ostaa pellon (Jer. 32:1-7). Hän toimitti kaupat (Jer. 32:8-15), minkä jälkeen hän kävi rukoukseen (Jer. 32:16-25). Ja vieläpä Jumala vastasi hänen rukoukseensa (Jer. 32:26-44). Ei siis mitään erityistä, vai? Mutta jos katsotaan tekstiä tarkemmin, saamme kelpo opetuksen siitä, kuinka vaikea on luottaa ja turvata Jumalaan silloin, kun elämä ei kulje sitä uomaa, mikä olisi meille mieleinen tai edes ymmärrettävä.
http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2015-01-13
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos ette lue raamattua, lukekaa edes raamatullisia kirjoituksia.
Tarvitsette tietoa.
OK: