Kristustien vaiheet
1 Yleistä
Kirkonopissa puhutaan toisinaan armonjärjestyksestä, jolla kuvataan niitä etappeja, joita ihminen käy läpi edetessään Kristustiellä. Nämä etapit ovat luterilaisen kirkon järjestelmässä seuraavat:
1. Kutsumus
2. Kääntymys (parannus, mielen muutos)
3. Vanhurskautus (Uudestisyntyminen vedestä)
4. Uudestisyntyminen hengestä (Autuus, henkikaste)
5. Kirkastus
2 Kutsumus (klesis)
Kutsumukseen ihminen tulee silloin, kun hän kuulee (tai lukee) valtakunnan sanan ja kiinnostuu siitä. Hän tutustuu totuuteen ja isoaa sitä. Hän alkaa nauttia sanan leipää eli Kristuksen ruumista, Kristuksen opin teoriaa. Hän astuu tällöin kutsuttujen (kletos) joukkoon. (Matt. 22:2-14) ja hänessä herää kirkkauden toivo (Ef.4:4).
3 Kääntymys (metanoia)
Seuraava vaihe on kääntymys. Kyse on siitä, että hän tulee sanan kuulemisesta synnin tuntoon. Hän oivaltaa alennustilansa. Hän tajuaa, että hän on tehnyt paljon pahaa muille ihmisille ajatuksissa, sanoissa ja teoissa (Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä). Hän löytää itsestään Luciferin. Kirkossa tätä vaihetta kutsutaan ripin sakramentiksi ja siinä on kolme vaihetta: katumus, synnintunnustus ja synninpäästö. Kolminainen Logos otetaan siis vastaan kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, toisessa vaiheessa Poika eli Sana tuottaa suun tunnustuksen ja kolmannessa Isä antaa lohdutuksen.
3.1 Kääntymyksen vaihe I (Katumus)
Katumuksessa henkilö ottaa vastaan kolminaisen Logoksen ensimmäisen persoonan, Pyhän Hengen, joka näyttää todeksi synnin ja Luciferin ihmisessä.
3.2 Kääntymyksen vaihe II (Synnintunnustus)
"Demon est Deus inversus" = "Paholainen on nurinpäinkäännetty Jumala"
"Christus verus Luciferus" = "Kristus on yhtä kuin Lucifer"
Nyt astuvat voimaan edellä mainitut esoteeriset lauseet. Samalla kun hän löytää itsestään Luciferin, hän voi löytää myös Kristuksen eli Jumalan hänessä. Kuvainnollisesti hän ikään kuin ottaa vastaan sisäisen Kristuksensa (Logoksen toisen persoonan) ja alkaa tehdä parannusta tunnustaen syntinsä suullaan joko papille tai omalle korkeammalle minälleen. (Matt.4:17).
3.3 Kääntymyksen vaihe III (Synninpäästö)
Kääntymyksen kolmannessa vaiheessa ihminen oivaltaa, että Isä onkin rakkauden Jumala, eikä vaadi ihmistä tilille tekosistaan. Tätä vastaa liturgiassa papin antama synninpäästö. Näin ihminen on ottanut vastaan kolminaisen Logoksen. Tämä ei kuitenkaan vielä merkitse opetuslapseutta, vaan vasta oikeutta siihen. Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun 12. jakeessa nimittäin sanotaan seuraavasti:
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (logoksen) vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi..."
Alkuseurakunnassa tällä asteella olevia ihmisiä otettiin usein koeajalle eräänlaisiksi ulkojäseniksi eli katekumeeneiksi. Heille opetettiin kristinopin perustaitoja mutta heitä ei vielä kastettu varsinaisiksi jäseniksi.
4 Vanhurskautus (dikaiosis)
Luonnollinen seuraus oivalluksesta, että minä olen tehnyt pahaa muille on se, että minä annan vastavuoroisesti anteeksi kaikille niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet. Tämä on vanhurskautus, uuden elämän alku ihmisessä. Kyseessä ei ole ihmisen itsensä tekemä valinta, vaan päinvastoin Jumala on valinnut ihmisen ja muuttanut hänet (Joh.15:16, Fil.2:13). Vanhurskautuksella tarkoitetaan Jumalan eli Yliminän työtä ihmisessä. Kertaamme vielä (Matteus 6:14-15):
"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."
Tällöin henkilö kuvainnollisesti "kastetaan vedessä" (1.Kor.6:11). Symbolisesti hän hautaa vanhan ihmisensä ja uusi ihminen nousee vedestä ylös. Hän "astuu virtaan". Leivän lisäksi hän alkaa nyt nauttia myös ehtoollisviiniä eli Kristuksen verta (Matt.26:26-28, 1.Kor.10:16, 12:13, Hebr.10:22). Hän ei enää pelkästään tutki opin teoriaa, vaan alkaa myös toteuttaa sitä käytännössä. Hän ottaa ristinsä ja seuraa Mestaria ahtaasta portista kaidalle tielle, jonka jälkeen hän ei enää ole lain, vaan armon alla (Matt. 7:13,14, Luuk.14:27) ja Kristuksen vihmontaveri alkaa sen jälkeen puhdistaa häntä kaikesta synnistä (Hebr.9:22, 1.Joh.1:7). Tällöin ihminen siirtyy valittujen (eklektos) joukkoon ja hänestä tulee Kristuksen ruumiin jäsen (1.Kor.12:27). Jumala on valinnut hänet Taivasten Valtakunnan täysivaltaiseksi kansalaiseksi.
1 Yleistä
Kirkonopissa puhutaan toisinaan armonjärjestyksestä, jolla kuvataan niitä etappeja, joita ihminen käy läpi edetessään Kristustiellä. Nämä etapit ovat luterilaisen kirkon järjestelmässä seuraavat:
1. Kutsumus
2. Kääntymys (parannus, mielen muutos)
3. Vanhurskautus (Uudestisyntyminen vedestä)
4. Uudestisyntyminen hengestä (Autuus, henkikaste)
5. Kirkastus
2 Kutsumus (klesis)
Kutsumukseen ihminen tulee silloin, kun hän kuulee (tai lukee) valtakunnan sanan ja kiinnostuu siitä. Hän tutustuu totuuteen ja isoaa sitä. Hän alkaa nauttia sanan leipää eli Kristuksen ruumista, Kristuksen opin teoriaa. Hän astuu tällöin kutsuttujen (kletos) joukkoon. (Matt. 22:2-14) ja hänessä herää kirkkauden toivo (Ef.4:4).
3 Kääntymys (metanoia)
Seuraava vaihe on kääntymys. Kyse on siitä, että hän tulee sanan kuulemisesta synnin tuntoon. Hän oivaltaa alennustilansa. Hän tajuaa, että hän on tehnyt paljon pahaa muille ihmisille ajatuksissa, sanoissa ja teoissa (Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä). Hän löytää itsestään Luciferin. Kirkossa tätä vaihetta kutsutaan ripin sakramentiksi ja siinä on kolme vaihetta: katumus, synnintunnustus ja synninpäästö. Kolminainen Logos otetaan siis vastaan kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, toisessa vaiheessa Poika eli Sana tuottaa suun tunnustuksen ja kolmannessa Isä antaa lohdutuksen.
3.1 Kääntymyksen vaihe I (Katumus)
Katumuksessa henkilö ottaa vastaan kolminaisen Logoksen ensimmäisen persoonan, Pyhän Hengen, joka näyttää todeksi synnin ja Luciferin ihmisessä.
3.2 Kääntymyksen vaihe II (Synnintunnustus)
"Demon est Deus inversus" = "Paholainen on nurinpäinkäännetty Jumala"
"Christus verus Luciferus" = "Kristus on yhtä kuin Lucifer"
Nyt astuvat voimaan edellä mainitut esoteeriset lauseet. Samalla kun hän löytää itsestään Luciferin, hän voi löytää myös Kristuksen eli Jumalan hänessä. Kuvainnollisesti hän ikään kuin ottaa vastaan sisäisen Kristuksensa (Logoksen toisen persoonan) ja alkaa tehdä parannusta tunnustaen syntinsä suullaan joko papille tai omalle korkeammalle minälleen. (Matt.4:17).
3.3 Kääntymyksen vaihe III (Synninpäästö)
Kääntymyksen kolmannessa vaiheessa ihminen oivaltaa, että Isä onkin rakkauden Jumala, eikä vaadi ihmistä tilille tekosistaan. Tätä vastaa liturgiassa papin antama synninpäästö. Näin ihminen on ottanut vastaan kolminaisen Logoksen. Tämä ei kuitenkaan vielä merkitse opetuslapseutta, vaan vasta oikeutta siihen. Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun 12. jakeessa nimittäin sanotaan seuraavasti:
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (logoksen) vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi..."
Alkuseurakunnassa tällä asteella olevia ihmisiä otettiin usein koeajalle eräänlaisiksi ulkojäseniksi eli katekumeeneiksi. Heille opetettiin kristinopin perustaitoja mutta heitä ei vielä kastettu varsinaisiksi jäseniksi.
4 Vanhurskautus (dikaiosis)
Luonnollinen seuraus oivalluksesta, että minä olen tehnyt pahaa muille on se, että minä annan vastavuoroisesti anteeksi kaikille niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet. Tämä on vanhurskautus, uuden elämän alku ihmisessä. Kyseessä ei ole ihmisen itsensä tekemä valinta, vaan päinvastoin Jumala on valinnut ihmisen ja muuttanut hänet (Joh.15:16, Fil.2:13). Vanhurskautuksella tarkoitetaan Jumalan eli Yliminän työtä ihmisessä. Kertaamme vielä (Matteus 6:14-15):
"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."
Tällöin henkilö kuvainnollisesti "kastetaan vedessä" (1.Kor.6:11). Symbolisesti hän hautaa vanhan ihmisensä ja uusi ihminen nousee vedestä ylös. Hän "astuu virtaan". Leivän lisäksi hän alkaa nyt nauttia myös ehtoollisviiniä eli Kristuksen verta (Matt.26:26-28, 1.Kor.10:16, 12:13, Hebr.10:22). Hän ei enää pelkästään tutki opin teoriaa, vaan alkaa myös toteuttaa sitä käytännössä. Hän ottaa ristinsä ja seuraa Mestaria ahtaasta portista kaidalle tielle, jonka jälkeen hän ei enää ole lain, vaan armon alla (Matt. 7:13,14, Luuk.14:27) ja Kristuksen vihmontaveri alkaa sen jälkeen puhdistaa häntä kaikesta synnistä (Hebr.9:22, 1.Joh.1:7). Tällöin ihminen siirtyy valittujen (eklektos) joukkoon ja hänestä tulee Kristuksen ruumiin jäsen (1.Kor.12:27). Jumala on valinnut hänet Taivasten Valtakunnan täysivaltaiseksi kansalaiseksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olenko ymmärtänyt oikein, että luterilaisuudessakin odotetaan ihmiseltä kristillistä käyttytymistä ja, että hänellä on oltava kristillisiä periaatteita?
Ovatko ne mitenkin tarkkoja ja tiukkoja?
Miten kauan niitä on noudatettava?
Onko nämä periaatteet ollet aina samat, jos on niin miten kauan?
Minä olen kuvitellut, että pelkkä armo riittää, siinähän se usko vatsta punnitaankin.
Ajatuksia Vartiotornista 1/11 1981:
Suurimpia haasteita (seurakunnan) vanhimmilla, jotka käsittelevat väärintekotapauksia, on sen ratkaiseminen, osoittaako synnintekijä aitoa katumusta. He eivät saa tehdä arvioitaan pelkästään sen perusteella, miltä päältäpäin näyttää. Koska he eivät kykene lukemaan sydäntä, heidän täytyy ilmaista hyvää arvostelukykyä, tasapainoa ja viisautta arvioidessaan väärintekoa, sen suhdetta Jumalan lakiin ja sitä, mitä synnintekijä sanoo ja tekee.
Vanhinten ei pitäisi olla hätäisiä sen sen päättelemisessä, esiintyykö katumusta.
Tiedätkö miksi?
Mihin komitea voi kiinnittää huomiota ratkaistessaan, onko väärintekijä todella katuva?
Kyllä ilmakehään sanoja ja kirjoituksia mahtuu.
Kokemukseni perusteella suhde vanhimpiin on kuitenkin ratkaisevin tekijä.
Kuten sanoin, suhde vanhimpiin on ratkaisevin tekijä.
-Corrector-
Mikäli Corrector on joskus ollut Jt, tulisi hänen osata vastata yllä olevan, tämän foorumin, aloituksen kahteen kysymykseen. Mutta osaako hän, se jää nähtäväksi.
Ajatuksia samasta lehdestä Vartiotorni 1/11 1981,s.24:
"Vanhinten ei pitäisi olla hätäisiä sen sen päättelemisessä, esiintyykö katumusta. Tiedätkö miksi?"
>>Jos he päättelevät erheellisesti, että synnintekijä on katuva, niin sillä voi olla vahingollinen vaikutus koko laumaan. Mutta huomaa Raamatusta päinvastainen esimerkki, joka koski erästä väärintekijää Korinton seurakunnassa. Kun hän oli ollut erotettuna jonkin aikaa, hänet otettiin takaisin, koska hän katui aidosti. Miten veljien piti silloin kohdella häntä? Korinttolaisia, jotka luottivat siihen arviointiin, että hän oli katuva, kehotettiin huomaavaisesti 'antamaan anteeksi ja lohduttamaan häntä' ja ' vahvistamaan rakkauttaan häneen'.(2.Korinttolaisille 2:6-8) Sama pitää paikkansa nykyään, kun komitea päättää, että väärintekijä on katuva. Mutta jos he arvioisivat asian väärin ja palauttaisivat seurakuntaan väärintekijän, joka ei todella ollut katuva, niin he vaarantaisivat koko lauman moraalin ja hengellisen puhtauden. -1.Korinttolaisille 5:6. >>
onko väärintekijä todella katuva?
Katuva ihminen ei yritä vähätellä tai puolustella väärää menettelyään. Hän tunnustaa mielessään tekonsa vääryyden ja tuntee sydämessään syvää mielipahaa sen vuoksi, että on tehnyt syntiä Jumalaa vastaan (Jeremia 3:25; Apostolien teot 3:19) Niinpä asiaa käsittelevien vanhinten täytyy olla varmoja, että sellaista mielipahaa tai murhetta ilmenee.
Vanhinten täytyy huomata ero "maailman murheen" ja sen "jumalisen murheen" välillä, joka "aikaansaa katumuksen pelastukseksi".(2.Korinttilaisille 7:10).>> Lähde: w1/11 81.
Mikä on "maailmallisen murheen" ja "jumalisen murheen" ero? Miten sen voi erottaa?
Mikä on 'maailmallisen murheen' ja 'jumalisen murheen' ero?
(Vartiotorni 1. marraskuuta 1981, s. 24,25)
>>Vanhinten täytyy huomata ero "maailman murheen" ja sen "jumalisen murheen" välillä, joka "aikaansaa katumuksen pelastukseksi" (2.Kor.7:10).
Väärintekoon syyllistynyt saattaisi tuntea murhetta henkilökohtaisen epäonnistumisen vuoksi, häpeää paljastumisen vuoksi tai alakuloisuutta sen mahdollisuuden vuoksi, että hän saa kuria. Mutta sellainen "maailman murhe" ei merkitse, että hän on murheellinen siksi, että hän on tehnyt syntiä Jumalaa vastaan tai on tuottanut häpeää Jumalalle ja Hänen kansalleen, mikä olisi ilmaus "jumalisesta murheesta". Vaikka Eesau vuodatti kyyneleitä esikoisoikeutensa menettämisensä vuoksi, niin Jehova tiesi, ettei Eesau ollut todella sydämestään katuva. Jos siis vakavaan syntiin syyllistynyt vuodattaa kyyneleitä, niin vanhinten täytyy yrittää saada selville, johtuuko se "jumalisesta murheesta". Se saattaa johtua. Esran aikana kansa "itki katkerasti" kuultuaan hänen hartaan rukouksensa heidän syntiensä johdosta, ja Pietari itki katkerasti kiellettyään Jeesuksen. - 1.Moos.25:29-34; 27:34; Esra 10:1; Luuk.22:59-62.
Nämä Raamatun esimerkit osoittavat painokkaasti, miksi vanhimmat eivät voi tehdä arvioitaan pelkästään tunneilmauksen perusteella. Ihmiset ovat erilaisia tunne-elämänsä rakenteen ja hallinnan suhteen. Esiintypä siis kyyneleitä tai ei, tärkeä seikka on se, onko väärintekijän sydän tavoitettu ja tunteeko hän tuskaa tai syvää mielipahaa siksi, että hän on rikkonut Jehovaa vastaan ja vahingoittanut suhdetta Jumalaan. (Ps.51:3-6). Niinpä vanhimmat todennäköisesti ottavat selville, onko väärintekijä rukouksessa tehnyt tunnustuksen Jehovalle ja etsinyt Jumalan anteeksiantoa, niin kuin Daavid teki. - Ps.32:3-5; 41:5; Jer.31:19
Jos väärintekijä on tehnyt vapaaehtoisen tunnustuksen "seurakunnan vanhimmille", niin se voi auttaa päättelemään hänen sydämentilaansa (Jaak.5:14,16). Mutta jos hän ei ole tunnustanut vapaaehtoisesti ja asia on täytynyt vahvistaa esittämällä hänelle todistusaineistoa tai todistajien lausuntoja? Häneen saatettaisiin silti (siellä kokouksessa) vaikuttaa, niin että hän tunnustaa syntinsä. (Huomaa esimerkkinä, miten Daavid katui Batseban kanssa tekemäänsä syntiä, mistä kerrotaan 2. Samuelin kirjan 12:1-13:ssa.) Mutta varsinkin silloin, kun on tarvittu paljon ojennuksen antamista, ennen kuin väärintekijä on alkanut ilmaista katumusta, komitean pitäisi olla varovainen. Komiteaan kuuluvien täytyisi olla vakuuttuneita väärintekijän muuttuneesta sydämentilasta ja siitä, että hän on innokas oikaisemaan vääryyden ja on ehdottomasti päättänyt karttaa sitä vastaisuudessa. - 2.Kor.7:10,11; Ilm.3:19.
Väärintekijän pitäisi olla murheellinen sen vuoksi, että hän on aiheuttanut häpeää Jumalan seurakunnalle. Kun Daavid teki syntiä suorittamalla väenlaskun ja kun hän tajusi, mitä hän oli tehnyt, niin hän tunnusti typerän menettelynsä. Kun hän sitten näki koko kansalle siitä aiheutuvat huonot seuraukset, hän sanoi: "Katso, minä olen tehnyt syntiä, minä olen tehnyt väärin; mutta nämä minun lampaani, mitä he ovat tehneet?" (2.Sam.24:10,17). Kokeeko väärintekijä siis aidosti tunnonvaivoja sen häpeän, niiden ongelmien ja sen murheen johdosta, joita hän on saattanut aiheuttaa seurakunnalle?
Apostoli Paavali kehotti ihmisiä 'katumaan ja kääntymään Jumalan puoleen tekemällä katumuksen sopivia tekoja'. (Apt.26:20).>> Mitä ovat 'katumukseen sopivia tekoja'?