Näin Kehitysapurahoja käytetään..

Krokotiilijahtia ja Brasilian-matkoja… jättisumma suomalaisten verorahoja käytettiin väärin Afrikassa

Kehitysapu Suomalaisten verorahoja paloi Mosambikissa paikallisten johtajien henkilökohtaisiin menoihin.
Ulkoministeriön kehitysyhteistyöhankkeissa on tehty viime vuosina havaintoja lähes kahden miljoonan euron väärinkäytöksistä ja väärinkäytösepäilyistä.

Vuonna 2013 havaittiin väärinkäytösepäilyjä ulkoministeriön kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä yli 700000 euron verran. Kaikkiin väärinkäytösepäilyihin liittyviä summia ei osata vielä edes arvioida. Joihinkin tapauksista liittyy lain rikkomista ja korruptiota.

Yli 800000 euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa on käytetty väärin surullisenkuulussa Mosambikin metsäprojektissa, Sunafopissa, jonka tukemisen Suomen ulkoministeriö.

Suomalaisten rahoja käytettiin Mosambikin hankkeen nimissä muun muassa krokotiilijahtiin ja Brasilian-matkaan, vaikkeivät ne kuuluneet hankeohjelmaan. Mosambikin keskushallinnon edustajan käyttöön oli ostettu hankkeen varoilla auto ilman valtuutusta ja useisiin hankkeeseen liittymättömiin autoihin ostettiin bensaa ja tehtiin korjaustöitä hankkeen varoilla.

Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston osastopäällikkö
Pekka Puustinen kertoo, että yleisimpiin tahallisiin väärinkäytöksiin kuuluu ylimääräisten päivärahojen nostamiset.

- Kun ollaan köyhemmissä olosuhteissa, niin tapauksiin voi liittyä hyvin henkilökohtaisia tarinoita. Kun työntekijän perheellä ei ole sosiaaliturvaa ja perheenjäsen sairastuu, hän saattaa ajatella, että hän lainaa, Puustinen sanoo.

Hankalimmin selviäviä tapauksia ovat Puustisen mukaan ne, jossa hankkeeseen liittyvä taitava kirjanpitäjä vie rahaa ja peittelee jälkiään.

UM:n kehitysavun väärinkäytöksiä:

VUOSI 2013

KAHDENVÄLINEN KEHITYSYHTEISTYÖ, 29 TAPAUSTA
18 kahdenvälistä hanketta
Maat: Tansania, Palestiina, Honduras, Nicaragua, Etiopia, Kenia, Nepal, Bolivia, Mosambik
Summa yhteensä n. 703 000€, varoista saatu takaisin n. 142 000€ ja perinnässä 94 000€. Osassa tapauksissa väärinkäytettyä summaa ei vielä pystytä arvioimaan.

Epäiltyjä tai todettuja väärinkäytöksiä: muun muassa puutteellinen talousraportointi, järjestelmällinen varojen väärinkäyttö, korruptio, lain rikkominen, tavarahävikki, väärinkäytöksiä hankinnoissa, väärennöksiä, hankkeelle kuulumattomia kuluja.

11 paikallisen yhteistyön määrärahan hanketta
Epäilty väärinkäytössumma yhteensä n. 77 000€, useimmissa tapauksissa ei ole osattu arvioida väärinkäytettyä summaa.
Maat: Egypti, Vietnam, Kenia, Uganda, Nepal, Tansania, Honduras, Tunisia.

Epäilyt: muun muassa puuttuvat asiakirjat, puutteet kirjanpidossa, asiakirjan väärennös, hankkeelle kuulumattomia kuluja, väärinkäytöksiä projektin hallinnossa.

KANSALAISJÄRJESTÖYHTEISTYÖ, 6 TAPAUSTA
Maat: Namibia, Benin, Kongo, Uganda, Mosambik.
Summat vaihtelevat 2 800€–20 000€ välillä. Osassa tapauksista summaa ei vielä pystytä arvioimaan.

Tapaukset: väärennettyjä kuitteja, kavallus, korruptio, verovilppi, veronkierto.

VUOSI 2012

KAHDENVÄLINEN KEHITYSYHTEISTYÖ, 15 TAPAUSTA
12 kahdenvälistä hanketta
Maat: Mosambik, Tansania, Kenia, Etelä-Afrikka, Palestiina, Nicaragua, Laos.
Useissa epäilyissä ei ole osattu arvioida väärinkäytettyä summaa. Väärinkäytetty summa yhteensä n. 815 000€ ja perinnässä on 61 000€.

Suurin yksittäinen tapaus on Mosambikin SUNAFOP-hanke, josta takaisin perittävää n. 409 000€ n. 340 000€ (täsmentymätön). Takaisinperintää ei ole vielä aloitettu, mosambikilaisten selvitys vielä kesken, tämän jälkeen neuvotellaan takaisinperittävästä summasta.

Epäiltyjä tai todettuja väärinkäytöksiä: korruptio, tavarahävikki, kavallus, epäselvyydet varojen käytössä, taloudellisia väärinkäytöksiä, päätöksenteon riippumattomuuteen liittyvät epäselvyydet.

3 paikallisen yhteistyön määräraha hanketta
Maat: Egypti, Itä-Timor, Tunisia.
Epäilty väärinkäytössumma yhteensä 46 000€

Hankkeissa epäilty tai todettu seuraavia väärinkäytöksiä: kavallus ja huonoa hallintoa, väärennettyjä asiakirjoja ja puuttuvia raportteja.

KANSALAISJÄRJESTÖYHTEISTYÖ, 10 TAPAUSTA
Maat: Mosambik, Indonesia, Paraguay, Uganda, Tansania, Intia.
Epäilty väärinkäytössumma yhteensä: n. 211 000€, joista peritty takaisin n. 202 000€. Osassa tapauksista summaa ei vielä pystytä arvioimaan.

Tapaustyypit: kavallus, hankintoihin liittyvät epäselvyydet, kirjanpitoepäselvyydet, tavarahävikki, väärennökset.

Tiedot ovat ulkoministeriön tukemissa kehitysyhteistyöhankkeissa todettuja ja epäiltyjä väärinkäytöksiä.

jne...SINÄ MAKSOIT!!!

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288676384792.html
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

jnbvcf4 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu