Onko Arasola liberaaliteologi vai milleriasti?

adventismin.ex-uhri

Adventismista ja jehovalaisuudesta on vaikea päästä erooon kun on nielaissut koukun ("adventtitotuuden") syötteineen vaikka eroaakin nimellisesti jäsenyydestä. Se on sääntö enemminkin kuin poikkeus että adventististit ja jehovalaiset hylkäävät eronneen jäsenen papit toimiessa esikuvina.

Restorationismi (engl. restorationism) on kristinuskon haara, jonka mukaan alkukristillisyys pitäisi palauttaa, ja tämä tapahtuisi nimenomaan restorationistisen liikkeen kautta. Tällaisiksi liikkeiksi lasketaan muun muassa Jehovan todistajat, Seitsemännen päivän Adventistit ja Myöhempien aikojen pyhien liike.

Millenarianismi eli kiliasmi on uskoa siihen, että Jeesus palaa aikojen lopulla fyysisesti perustamaan tuhatvuotisen rauhan valtakunnan maan päälle.

Useimmat oikeaoppiset (ei-gnostilaiset) kristityt olivat kiliasteja 100-luvulla; ainoastaan aleksandrialaiset kirkkoisät vastustivat sitä. Millenarianismi perustui apokalyptiseen kirjallisuuteen, varsinkin Johanneksen ilmestyksen 20. lukuun (vrt. apokalyptiikka). Juutalaiskristityt kannattivat kiliasmia vielä 300-luvullakin, samoin 1400-luvun taboriitit.
Millenarianismia kannattivat myöhemmin myös mm. monet anabaptistit, adventistit, Jehovan todistajat ja fundamentalistit.

Amerikkalaisen Daavidin Oksa-lahkon jäsenet ja johtajat ovat olleet adventismitaustaisia.
Tunnettu adventististitohtori Arasola on tehnyt väitöskirjan Millenariasmista.
Kristityt tuomitsevat millenarianismin harhaoppina ja Ellen Whiten vääräksi profeetaksi.
Jehovan todistajat on samoin kuin seitsämännen päivän adventistit on millenarianistinen ja restorationistinen kristillisperäinen uskonto. Jehovalaiset tähdentävät Jehova-nimen käyttöä Jumalan nimenä ja samoin seitsemännen päivän adventistit tähdentävät sapattiaan.

Adventistit ja samoin kuin jehovan todistajat uskovat kuuluvansa lopunajan jäännösseurakuntaan ja sinettinä/merkkinä adventisteilla on sapatti.

11

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menehoitoon

      Tämä on taas näitä tyhjäpäisiä aloituksia. Mene hoitoon jos noin kovasti päätä kivistää.

      • tohtoritauttavat

        Mene tohtori Arasolan tai tohtori Flinkin luokse niin he suorittavat sinullekin aivopesun adventtiototuuteen.


      • hekohekoheko

        Mieluummin adventtitotuus kuin sinun tyhjänpäiväiset lörinäsi.


    • Tootta vähä pössöjä, mutta, så där vidare att..


      Adventtiliikkeen missio on Jeesus Kristus evankeliumi.
      Perustuu henkilökohtaiseen suhteeseen Ylipappiin uuden liiton kansalaisuudessa; Hebr 10:12-18, eli taivaassa elellään yhdessä ristityn kanssa vargedag.
      Ei sen kummempaa.
      Adventtikirkon teologia on täällä; https://kirjasto.adventist.fi/28-opinkohtaa

      Tiekuntien terminologia on aina vaihtelevaa riippuen paljolti kurssin vetäjistä.
      Yksi kurssin vetäjä voi tehdä omaa terminologiaa aina.

      William Miller (1782-1849) mihin viittaat oli aikansa baptistiliikkeen herätys-saarnaaja, joka sai saarnalupia sinne tänne. Hän tuli kuuluisaksi löytämälä Raamatusta suuren profetian, mutta erehtyi sen verran teologian tulkinnassa että luuli profetian tarkoittavan maan puhdistamista. Profetia tarkoitti kuitenkin temppelin puhdistamista.
      Miss Elen G White (1827-1915) selitti profetian loppuun vuoden lopussa 1844.
      Miss Whiten koko perhe oli juuri erotettu aikansa metodistiseurakunnasta opillisten erimielisyyksien vuoksi. Näitä seurakuntia oli pari tusinaa vähintään jo ennen Millerin ja Ellenkin syntymää. Olivat Eurooppalaista perua maahanmuuttajien mukana New Yorkin siirtolais-sataman läheisyydessä.
      Tieto oli hakusessa siihen aikaan. Miller tutki apokalyptisia ja eskatologisia profetioita ja näiden vertauskuvia Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan välillä. Miller tuli viisaaksi, vaikka koville otti; Dan 12:10.

      Jokainen teologian maisteri on suomessa teologi.
      Nämä maisterit väittelevät jostakin hyvin kapeasta sektorista, omalla kvalifikoidulla sektorillaan alallaan, siksi että näyttävät tiedekunnalle kyekenevänsä tekemään itsenäistä tieteellistä tutkimustyötä. Väitöksellä ei muuta merkitystä ole, paitsi että on aina joku tiedekunnalle entuudestaan täysin uusi asia väitöksen aiheena.

      Daavidin Oksalla ei ole mitään tekemistä ollut Adventtikirkon ja Adventtikirkon arvojen -teologian kanssa.

      Siunauksia
      Jari Laurila
      keskustelija

    • pappis.sukua

      "Daavidin Oksalla ei ole mitään tekemistä ollut Adventtikirkon ja Adventtikirkon arvojen -teologian kanssa."

      Jos lukee Daavidin Oksan entisten jäsenten kirjoituksia (ainakin yksi heistä on kirjoittanut oikein kirjankin kokemuksistaan),

      ei voi päätyä samaan johtopäätökseen kuin Jari.

      Toki Jari esitti a-kirkon virallisen kannan.

      Mutta sen suhteen pätee sama kuin entiseen Neuvostoliittoon:

      Sen kansalaisista monet pystyivät tekemään eron propagandan ja kommunistisen propagandan välillä.

      • Maailma on täynnä kirjoja ja kansia.

        Pitää vaan ottaa Adventtikirkon teologia ja kaikki normit esiin- ja verrata niitä sitten ko. Oksajärjestön vastaaviin, niin totuus selviää.
        Ei mitään tekemistä keskenään. Saatanan metkut ovat mittavat, ja tavoitteena aina saada isompi joukko kerralla naurun alaiseksi.


        Siunauksia
        Jari Laurila
        keskustelija


      • Plus lisäksi jäsenkirjat esiin kaiken sen lisäksi mitä äsken juuri mainitsin.

        Siunauksia
        Jari Laurila
        keskustelija


    • ei.liberaali.lainkaan

      Kai Arasola ei ole mikään liberaali, vaan fundamentalistiadventisti, joka tahtoo olla mieliksi, kun vain hän saa pitää adventismin ja Ellen Whiten lippua korkealla.
      Arasola oli oikein Ellen Whiten säätiössä selailemassa hänen mielestään niin erinomaisen rouvan Ellen Whiten kirjallisia tuotoksia, joita ei ole käännetty edes Suomen kielelle.

    • mihin.katosivat

      Minnehän hävisivät sieltä EGW-säätiöstä ne Ellen Whiten sairaskertomukset? Viimeksi kun kävin lukasemassa, niin mikrofilmit oli tallella ja pääsi kurkistamaan vielä Ellen Whiten pään sisälle. Hurjaa se oli se 1800-luvun lääketiede.

    • Tietysti heti pahoittelut, että kirjoitan toisesta oman käsitykseni, mutta aluksi minulla oli käsitys että Kai on liberaalimpi kuin määrätty osa hänen lahkonsa kuukausipalkkaisista jäsenistä, mutta nyt olen tullut vahvasti siihen käsitykseen, että hän esittää liberaalimpaa kuin mitä hän on ja tämä on tietenkin aivan ymmärrettävää. Lahkoissa ja ylipäänsä uskonnon järjestöjen elämässä on aina kaksi todellisuutta, eli epävirallinen ja virallinen. On kaksi puolta, se mikä näytetään ulos ja se mitä ollaan.

      Toisaalta hän osaa naamioida viestinsä hyvin taitavasti ja ne ovat usein niin monitulkintaisia ja ympäripyöreitä että olitpa sitten liberaali tai konservatiivi tai jopa jonkin linjan kreationisti, niin kykenet olemaan pahoittamatta mieltäsi siitä, että miten Kai ilmaiseen näkemyksensä kyseisestä asiasta. Eli liberaali voi nähdä Kain vastauksen tukemassa liberaalia näkemystä ja kreationisti kreationistista näkemystä. Siinä hän on hyvä ja totisesti palkkansa ansainnut. Tai eläkkeensä.

      Mutta ehkäpä tuollaisessa lahkossa on hyvä olla sellainen, että osaa kumartaa jokaiseen suuntaan pyllistämättä mihinkään, niin se on pitkän ja vakaan uran sekä palkkakehityksen salaisuus. Jos olet selkeästi liberaali tai selkeästi kreationisti, niin se voi olla hyvä valinta määrätyssä yksittäisessä ajanjaksossa, mutta jos tuulet muuttuvat jostain syystä, niin huomaatkin olevasi yksin, hyljätty ja hyljeksitty.

      Sitten olen tullut siihen käsitykseen, että kun hän kertoo omaa versiotaan adventtikirkon nykytilasta ja tämän lahkon uskovaisista, niin hän etupäässä kuvaa sitä, että miten hän haluaisi asioiden olevan, eikä suinkaan sitä, että miten asiat lahkon sisällä ovat.

      • Harvinaista.... että olen tässä asiassa Bushmannin kanssa nyt melko samaa mieltä... :O Omituista :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3898
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      96
      3275
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      117
      2564
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1744
    5. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      147
      1690
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1570
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      90
      1513
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      104
      1446
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1123
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1111
    Aihe