Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen on Olli Rehn omintakeiseen tyyliinsä mumissut ympäripyöreitä mahdollisuudesta tutkia myös alasajoa.
Hän kertaa varsin painokkaasti HOn päätöksen negatiiviset seikat jatkamisen kannalta mutta antaa myös toivonkipinän, kepulaiseen tapaan sivuseikkoihin pohjautuen.
Tosiasiassa Rehnin alasajo-löpinät ovat vain perustavanlaatuinen poliittinen manööveri joka tähtää muuhun kuin miltä se kuulostaa.
Alasajon mahdollisuudella kärvistely antaa Kepulle ja Rehnille mahdollisuuden "kohota Kainuun pelastajiksi" siinä vaiheessa kun etelän veronmaksajien rahaa kipataan taas lisää Talvivaaran pohjattomaan kannattamattomaan kaivoon.
Ken uskoo että Kepu aidosti harkitsisi alasajoa?
Paraikaa avustajaleegiot etsivät kuumeisesti keinoja joilla jatkorahoitus saataisiin näyttämään edes jotenkin taloudellisesti perustellulta.
"Tällä hetkellä käytettävissä oleviin asiantuntijatietoihin perustuen hallitus sai vietyä läpi parhaan mahdollisen päätöksen tässä erittäin vaikeassa asiassa"
- tälläinen voisi hyvin olla kuvitteellinen Sipilän kommentti kun veronmaksajien rahoilla jatketaan tuottamattoman kaivoksen tekohengitystä.
Mutta ei uutta länsirintamalta, Ex-Maalaisliitto ja sitä lähellä olevat useammat ryhmittymät ovat kautta aikain harrastaneet piiloagendoihin perustuvaa tarkoitushakuista disinformaation jakoa omien etujensa tavoittelussa.
Tässä väitteessäni olisin erittäin mielläni väärässä, aika näyttää...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan vain pienenä huomautuksena mikähän puolue oli suurin Talvivaaran loppaaja ?
Että silleen.
Kerro siis mikä oli tämä puolue ja millä perustelet näkemyksesi?
Talvivaaran Terribleframe valittaa päätöksestä KHO n ja saa tulevaan päätökseen asti jatkaa kannattamatonta toimintaansa asetettavien lisävakuuksien turvin.
Tosin jo kesäkuuksi tarvitaan taas kymmeniä miljoonia veronmaksajien rahaa
Apollonkadulla juodaan jo voitonkahveja!
Se sama Rehni halusi Turkin välttämättä Eu:n jäseneksi! Höh! Ja sitten kertoi Fennovoiman tekevän Suomesta ydinvoiman ulkomuseon, mutta muuttikin mielensä ja kannatti Migrit- voimalaa.
Nyt Fennovoiman suurin suomalainen omistaja on valtion kriisiyhtiö kepuli Ollilan hallitsema ja kepuli Sipilän ohjaama Outokumpu. Loput omistajat ovatkin sitten Kepukuntia! Ei lupaa hyvää, tulossa uusi Talvivaara.
Edellinen Talvivaara pitäsi nyt vihdoinkin lopettaa ennen uutta päänsärkyä.
Ei suomenpankin vaarit Talvivaaraa talvella ajattele.