Jo apostolien aikana vaikutti laittomuuden salaisuus, josta on tullut lopun ajan väkevä eksytys. (2Tess 2) Se eksytys on uskoa toiseen Jeesukseen kuin häneen, josta apostolit todistivat, Nasaretilaiseen Kristukseen Jeesukseen: se on antikristuksen hengen seuraamista ja ihmisen korottamista isän vertaiseksi Jumalaksi. (2Kor 11:4; 1Joh 2:18-28; 4:1-5:13, 20; 2Joh 1:7-11; Jes 14:1-27; Hes 28:1-19; 1Moos 3:5; Ilm 13:11-18) Se on suuri Babylon eli kaikkien porttojen äiti, jota tämä nimeltään kristitty maailma nykyään edustaa. (Ilm 16:13ss.; 17–18)
Suuressa Babylonissa tunnustetaan totuudeksi katolisilta isiltä perittyjä oppeja, jotka ovat alkuisin pakanuudesta. Ne ovat kulkeutuneet juutalaisten fariseusten ja apostolien ajan jälkeen muotoutuneen katolisen kirkon kautta kaikkialle kristittyyn maailmaan. Ne opit ovat oppi sielun kuolemattomuudesta, ikuisen piinahelvetin oppi ja oppi kolmiyhteisestä Jumalasta. Kaikki nämä opit ovat saaneet alkunsa muinaisesta Babylonista yli 2000 vuotta ennen ajan laskun alkua. Ne ovat kulkeutuneet sieltä Persiaan (zarathustralaisuus), Egyptiin, Kreikkaan ja kaikkialle antiikin maailmaan, mistä ne ovat päätyneet juutalaisiin taruihin ja lopulta myös Herrasta luopuneeseen katoliseen kirkkoon sekä sen tyttäriin. Kaikki näitä oppeja totuudeksi tunnustavat nimeltään kristityt henkilöt ovat sisällä suuressa Babylonissa ja osallisia porton synteihin.
Alkuperäisessä kristinuskossa pitäydyttiin Vanhan testamentin ihmiskuvassa ja kirjoituksissa. Ihminen on siellä itsensä tiedostava elävä olento vain ruumiillisesti elävänä olentona. Kun ruumis kuolee, päätyy se hautaan tai syvään kuoppaan, jota kutsutaan nimellä "tuonela" (sheol). Siellä ruumis mätänee ja muuttuu maaksi jälleen. Sielu ei tiedä mitään ruumiin kuoleman jälkeen: se ei ajattele eikä sillä ole tietoisuutta. Ainoa toivo ikuisesta elämästä on ruumiin ylösnousemuksen toivo. Se sama toivo toistetaan Uuden testamentin kirjoituksissa. Ne, jotka eivät saa armoa elää ikuisesti, kuolevat ikuisen kuoleman eikä heitä ole sen jälkeen enää olemassa. Synnin rangaistus on ikuinen kuolema, ei loputon kärsimys helvetissä.
Profeetat, Jeesus ja apostolit uskoivat yhteen ainoaan Jumalaan, joka on isä. Vaikka he tunsivat isän ja pojan ja pyhän hengen, sanoivat he pelkästään isää yhdeksi ainoaksi Jumalaksi ja kaiken luojaksi. (5Moos 4:35,39; Mar 12:29; Joh 17:3; 1Kor 8:4-6; Efe 4:4-6; 1Piet 5:10-11; Jda 1:24-25; Ilm 4:8-11; 14:7; Apt 17:22-31; 4:24-31; Jes 42:1-8; Psa 33:6-9; Snl 3:19; Jer 10:12; 51:15) Ne, jotka tunnustavat uskoaan kolmiyhteiseen jumalaan ja ovat korottaneet Jeesuksen isän vertaiseksi Jumalaksi, tunnustavat eri Jumalaa ja toista Jeesusta, kuin mistä Raamattu kertoo.
Suuressa Babylonissa sisällä olevat antavat väärän todistuksen Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta kristuksesta. Babylonista lähdetään ulos ja portosta erotaan vain siten, että hylätään katolisten isien opit ikuisesta piinahelvetistä, sielun kuolemattomuudesta ja kolmiyhteisestä Jumalasta. Huomaa, että tuleva antikristus ei saisi valtaa ja seuraajiensa palvontaa osakseen, ellei katolinen kirkko olisi korottanut palvomaansa väärää kristusta isän vertaiseksi Jumalaksi.
Koska nimeltään kristitty maailma luulee, että Raamatun ilmoittama Jeesus on Jumala sen sijaan, että on ihminen niin kuin kirjoitukset hänestä todistavat, korottaa se antikristuksen ja väärän Jeesuksen valtiaakseen hänen ilmestyessään. Totuus paljastuu heille vasta sen jälkeen, kun Nasaretilainen Jeesus kristus ilmestyy taivaasta ja kukistaa laittomuuden ihmisen tulella, joka hänen suustaan lähteen (suunsa henkäyksellä).
Suuressa Babylonissa tunnustetaan totuudeksi katolisilta isiltä perittyjä oppeja, jotka ovat alkuisin pakanuudesta. Ne ovat kulkeutuneet juutalaisten fariseusten ja apostolien ajan jälkeen muotoutuneen katolisen kirkon kautta kaikkialle kristittyyn maailmaan. Ne opit ovat oppi sielun kuolemattomuudesta, ikuisen piinahelvetin oppi ja oppi kolmiyhteisestä Jumalasta. Kaikki nämä opit ovat saaneet alkunsa muinaisesta Babylonista yli 2000 vuotta ennen ajan laskun alkua. Ne ovat kulkeutuneet sieltä Persiaan (zarathustralaisuus), Egyptiin, Kreikkaan ja kaikkialle antiikin maailmaan, mistä ne ovat päätyneet juutalaisiin taruihin ja lopulta myös Herrasta luopuneeseen katoliseen kirkkoon sekä sen tyttäriin. Kaikki näitä oppeja totuudeksi tunnustavat nimeltään kristityt henkilöt ovat sisällä suuressa Babylonissa ja osallisia porton synteihin.
Alkuperäisessä kristinuskossa pitäydyttiin Vanhan testamentin ihmiskuvassa ja kirjoituksissa. Ihminen on siellä itsensä tiedostava elävä olento vain ruumiillisesti elävänä olentona. Kun ruumis kuolee, päätyy se hautaan tai syvään kuoppaan, jota kutsutaan nimellä "tuonela" (sheol). Siellä ruumis mätänee ja muuttuu maaksi jälleen. Sielu ei tiedä mitään ruumiin kuoleman jälkeen: se ei ajattele eikä sillä ole tietoisuutta. Ainoa toivo ikuisesta elämästä on ruumiin ylösnousemuksen toivo. Se sama toivo toistetaan Uuden testamentin kirjoituksissa. Ne, jotka eivät saa armoa elää ikuisesti, kuolevat ikuisen kuoleman eikä heitä ole sen jälkeen enää olemassa. Synnin rangaistus on ikuinen kuolema, ei loputon kärsimys helvetissä.
Profeetat, Jeesus ja apostolit uskoivat yhteen ainoaan Jumalaan, joka on isä. Vaikka he tunsivat isän ja pojan ja pyhän hengen, sanoivat he pelkästään isää yhdeksi ainoaksi Jumalaksi ja kaiken luojaksi. (5Moos 4:35,39; Mar 12:29; Joh 17:3; 1Kor 8:4-6; Efe 4:4-6; 1Piet 5:10-11; Jda 1:24-25; Ilm 4:8-11; 14:7; Apt 17:22-31; 4:24-31; Jes 42:1-8; Psa 33:6-9; Snl 3:19; Jer 10:12; 51:15) Ne, jotka tunnustavat uskoaan kolmiyhteiseen jumalaan ja ovat korottaneet Jeesuksen isän vertaiseksi Jumalaksi, tunnustavat eri Jumalaa ja toista Jeesusta, kuin mistä Raamattu kertoo.
Suuressa Babylonissa sisällä olevat antavat väärän todistuksen Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta kristuksesta. Babylonista lähdetään ulos ja portosta erotaan vain siten, että hylätään katolisten isien opit ikuisesta piinahelvetistä, sielun kuolemattomuudesta ja kolmiyhteisestä Jumalasta. Huomaa, että tuleva antikristus ei saisi valtaa ja seuraajiensa palvontaa osakseen, ellei katolinen kirkko olisi korottanut palvomaansa väärää kristusta isän vertaiseksi Jumalaksi.
Koska nimeltään kristitty maailma luulee, että Raamatun ilmoittama Jeesus on Jumala sen sijaan, että on ihminen niin kuin kirjoitukset hänestä todistavat, korottaa se antikristuksen ja väärän Jeesuksen valtiaakseen hänen ilmestyessään. Totuus paljastuu heille vasta sen jälkeen, kun Nasaretilainen Jeesus kristus ilmestyy taivaasta ja kukistaa laittomuuden ihmisen tulella, joka hänen suustaan lähteen (suunsa henkäyksellä).
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sielun elämän jatkumisesta tuonelassa kertovat mm. Gilgamesh eepos (noin 2000 eKr.), Inannan manalanmatka (2000-1600 eKr.), Egyptin Kuoleman Kirja (The Book of Death, 1500-l. eKr.), zarathurstralaiset tekstit (The Zend Avesta, 600-l. eKr.), kreikkalaiset runokokoelmat ja sankaritarut (Homeros, Ilias ja Odysseia, 700-l. eKr.), kreikkalainen filosofia (Platon, Faidon, noin 400 eKr.) ja juutalaiset tarut (Louis Ginsberg, the Legends of the Jews 400-1 eKr., Ensimmäinen Eenokin kirja 160-l. eKr., Sefanjan Ilmestys 100-70-l. eKr., Aabrahamin testamentti 1.-2. vs.).
Vanhimmat kertomukset Babyloniasta (Gilgamesh eepos ja Inannan manalanmatka) eivät kerro vielä erityisistä rangaistuksista tai kärsimyksestä tuonelassa, vaikka viittauksia kärsimykseen voidaan teksteistä nähdä. Egyptin kuoleman kirjassa luvussa 125 voidaan nähdä jo selvempiä viittauksia kärsimykseen, joka on päättymätöntä. Zarathustralaiset tarut muistuttavat hyvin paljon Jeesuksen kertomusta Rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Kreikkalaiset sankari- ja jumaltarut tuovat jo selvästi mieleen nimeltään kristityn maailman käsityksen helvetistä. Juutalaisissa taruissa on sekaisin aineksia pakanoiden uskomuksista ja kreikkalaisesta filosofiasta, jotka on yhdistetty Raamatun henkilöihin vastoin Vanhan testamentin kirjoituten antamaa kuvausta kuoleman jälkeisistä tapahtumista. Kyseessä on siis juutalaiset tarut ja pakanalliset uskomukset, ei Jumalan ilmoittama totuus pyhissä kirjoituksissa.
Lähes koko nimeltään kristitty maailma tunnustaa totuutena juutalaisia taruja ja pakanallista tuonelauskoa. Totuus paljastuu heille viimeiseen mittaansa asti vasta Kristuksen tulemuksen jälkeen, mutta harvat ja valitut Jumalan lapset hylkäävät nämä tarut ja lähtevät ulos suuresta Babylonista, joka perustuu katolisten isien kautta tulleeseen uskontunnustukseen ja em. taruihin sielun kuolemattomuudesta sekä piinahelvetistä.
Sekulaarit historian ja Raamatun tutkijat luulevat, että Raamattu on saanut vaikutteita pakanallisista taruista, koska pakanakansat tuntevat luomis- ja syntiinlankeemuskertomukset sekä kertomuksen Nooan ajan vedenpaisumuksesta (esim. Gilgamesh eepos, Taulu 11). Totuus on kuitenkin päinvastainen. Pakanakansat ovat saaneet tietoonsa nämä todelliset tapahtumat Raamatun patriarkoilta, joilta kertomus on kulkeutunut muuttuneessa muodossa pakanoille. Kertomukset ovat alkuperäisessä ja virheettömässä muodossaan vain Raamatussa: muiden kansojen versiot ovat vääristyneitä. Tiedon kulun suunta paljastuu mm. siitä, että Raamatun kertomukset ovat yksityiskohtaisempia ja ne voidaan rekonstruoida, niin että ne ovat totta ja johdonmukaisia (järkeviä, loogisia, totuudellisia, hyvältä kuulostavia). Samaa ei voida sanoa pakanoiden vääristyneistä versioista.
Se, mikä ei ole välittynyt Raamatusta pakanakansoille, on sielun elämän jatkuminen ruumiin kuoleman jälkeen. Raamatun patriarkat ja profeetat eivät tienneet mitään siitä, että sielu jatkaisi elämäänsä ruumiin kuoleman jälkeen tai että se kärsisi loputonta tuskaa ja vaivaa tulisessa järvessä (liekeissä). Ainoa toivo elämän jatkumisesta ruumiin kuoleman jälkeen on ruumiin ylösnousemuksen toivo. Se toivo on sama sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Jos katoliset isät eivät olisi tuoneet Raamattuun sisälle pakanoiden oppia sielun elämän jatkumisesta ruumiin kuoleman jälkeen ja ikuista piinahelvettiä, niin valtaosa kristityistä ei uskoisi siihen tänä päivänä. Valitettavasti Jumala on sallinut tämän väkevän eksytyksen tulla seurakuntaan (2Tess 2), mutta kutsuu omaa kansaansa nyt ulos portosta: katolisesta uskosta, jota lähes kaikki nimeltään kristityt tunnustavat virheellisen Raamatun tulkinnan kautta.