Teatteritaiteen ja ikuisten ylioppilaiden

osaaminen. Noin äkkiseltään tuntuu naurettavalta, että eduskunnassa vouhkataan jostakin 2 prosentin omistusosuudella muodollisella hallituspaikalla istuneen Toivakan miehen yhtiön perustamiskuvioista kymenen vuotta sitten. Asialla häärää Jumalan Teatterin tukijoukkoihin paskanheittoesityksen tiimoilta julkisuuteen noussut teatterikorkeakoululainen, joka taisi jossakin vaiheessa saada tutkinnon valmiiksi. Ei kylläkään ihan ihanne ajassa. Samaan aikaa käräjäoikus on juuri tuominnut laittoman lakon järjestelyihin liittyen kansanedustajan. Kukaan ei ole lausunut sanaakaan eduskunnassa, koska tuomio ei ole vielä lainvoimaiden. Jotkut ymmärätävät, että yhteisten asioiden hoito ei ole teatteria.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt on sitten Lindtmanin vuoro keksiä jotain jännää....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


skevola kirjoitti:

osaaminen. Noin äkkiseltään tuntuu naurettavalta, että eduskunnassa vouhkataan jostakin 2 prosentin omistusosuudella muodollisella hallituspaikalla istuneen Toivakan miehen yhtiön perustamiskuvioista kymenen vuotta sitten. Asialla häärää Jumalan Teatterin tukijoukkoihin paskanheittoesityksen tiimoilta julkisuuteen noussut teatterikorkeakoululainen, joka taisi jossakin vaiheessa saada tutkinnon valmiiksi. Ei kylläkään ihan ihanne ajassa. Samaan aikaa käräjäoikus on juuri tuominnut laittoman lakon järjestelyihin liittyen kansanedustajan. Kukaan ei ole lausunut sanaakaan eduskunnassa, koska tuomio ei ole vielä lainvoimaiden. Jotkut ymmärätävät, että yhteisten asioiden hoito ei ole teatteria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu