Suomen pitkä perinne rauhantyössä on uhkaavasti loppumassa ja muuttumassa sotatyöksi. Suomi on ollut pitkään sillanrakentaja idän ja lännen välillä. Jos Suomi liittyy Natoon, niin silloin tämä silta romahtaa ja aiheuttaa tarpeetonta kitkaa Suomen ja Venäjän välillä.
Sen jälkeen Suomen uskottavuus rauhan välittäjänä on epäuskottava ja Suomen sanomaa katsotaan Naton sanomana. Ja Nato ei halua näyttää heikolta, vaan odottaa myös jäseniltään rummun päristystä eikä sovittelevaa puhetta.
Ruotsin ja Suomen puolueettomuutta ei voi taata, mutta puolueellisuutta voidaan estää. Jos Suomi liittyy Ruotsin kanssa Natoon, niin olemme valinneet leirimme. Köyhänä maana Suomi ei voi osallistua Naton operaatioihin kuin lähettämällä omia poikiamme sotimaan Maan sotapesäkkeisiin. Se on eri asia kuin lähettää ohjuksia laivalta tai korkealta ilmasta. Suomalaiset joutuisivat toimimaan etulinjassa.
Venäjä voi tarvita puskuria Pietarin vuoksi pisemmälle länteen, mutta se tarvitsee myös sillanrakentajaa lännen kanssa. Viimeksi Niinistö kävi alkuvuonna Putinin luona saamassa viestiä Obamalle, jonka tapasi viikkoa myöhemmin Yhdysvalloissa. Eli Suomella on vieläkin Paasikiven, Kekkosen ja Ahtisaaren viitoittamalla tiellä tehtävänä sillanrakennus.
Sen jälkeen Suomen uskottavuus rauhan välittäjänä on epäuskottava ja Suomen sanomaa katsotaan Naton sanomana. Ja Nato ei halua näyttää heikolta, vaan odottaa myös jäseniltään rummun päristystä eikä sovittelevaa puhetta.
Ruotsin ja Suomen puolueettomuutta ei voi taata, mutta puolueellisuutta voidaan estää. Jos Suomi liittyy Ruotsin kanssa Natoon, niin olemme valinneet leirimme. Köyhänä maana Suomi ei voi osallistua Naton operaatioihin kuin lähettämällä omia poikiamme sotimaan Maan sotapesäkkeisiin. Se on eri asia kuin lähettää ohjuksia laivalta tai korkealta ilmasta. Suomalaiset joutuisivat toimimaan etulinjassa.
Venäjä voi tarvita puskuria Pietarin vuoksi pisemmälle länteen, mutta se tarvitsee myös sillanrakentajaa lännen kanssa. Viimeksi Niinistö kävi alkuvuonna Putinin luona saamassa viestiä Obamalle, jonka tapasi viikkoa myöhemmin Yhdysvalloissa. Eli Suomella on vieläkin Paasikiven, Kekkosen ja Ahtisaaren viitoittamalla tiellä tehtävänä sillanrakennus.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Parasta rauhantyötä on Suomen NATO-jäsenyys. Minä haluan kuulua Länsimaahan nimeltä Suomi. Sen lisäksi että olen Eurooppalainen. Rakentakoot Venäjä omat siltansa jos haluaa. Tällä hetkellä se ei halua vaan on Arvaamaton Imperialistinen Roistovaltio.
Tämä ns. demari on aivopesty Kokoomuksen toimesta uskomaan pahaan voimaan, jonka puutteessa Venäjä käy hyvin sen tilalle. Ja syynä on juuri Nato-kiima, johon Suomen porvarit haluavat liittyä tunteakseen olonsa ja omaisuutensa turvatuksi.
Vaan turhaa on heidän luulonsa. Jos Suomi liittyy natoon, niin Suomesta tulee ensimmäinen taistelutanner rajoitetussa sodassa. Silloin sotatoimet hävittävät tämän onnettoman omaisuuden ehkä metsää lukuunottamatta. Ja senkin silloin, jos puolustuslinja on herran metsän kohdalla.
Rauhantyötä - liittyminen Natoon, jonka jäsenistö on kohtaisen vahvasti edustettuna joka helvetin konfliktissa ja sisällissodassa jota maailmalla sytytetään. Ja juuri "länsimaiden", lähinnä Usan toimesta. Kyllä suurin rosvovaltio on Usa ! Ollut aina ja tulee aina olemaan.
Muutama kommari noin USAa haukkuen.
Tuskin kommareilta edes siinä vaiheessa lupaa kysytään.
Yhdysvaltain CIA-dollareilla mm. Sosialidemokraateille 1950-luvulla oli ratkaisevan tärkeä merkitys siihen että niinkin vähällä selvisimme rähmälläänolon vuosista. Saisimme osoittaa pikkuisen kunnioitusta Amerikkalaisille Ystävillemme. Jotka aina puhuvat meistä hyvää. Vaikka täällä puhuttaisiin mitä paskaa tahansa.
Ollaan vissiin samaa mieltä tästä asiasta!
Olen kuule todellinen Sosialidemokraatti. Toisin kuin Vasemmistoliittoa nuoleskelevat Aateveljet.
Kommari, Venäjä . . . . hiukan arveluttaa kyllä tietopohjat. No, eihän voi kovinkkaan paljoa odottaa, jos fanittaa Usata, EU;ta ja Natoa - mistään noista ei meille ole ollut kuin haittaa ja ongelmia. Paluu puolueettomuuteen ja välimatkaa EU;n idioottimaisten päätösten toteutukseen ja mahdollismman kaukana pidetään vieraat joukot omalta alueeltamme - kaikki vieraat joukot, niin hyvä tulee.
Onko totuus jotenkin vastenmielistä Teddy-boylle ?
Itse fanitat jotain mennyttä aikaa "puolueettomuuksineen" kuten suurin osa kansasta. Ei siinä mitään suurin osa kansasta elää edelleen tuossa harhassa. Olin siis samaa mieltä tuosta USA-vastaisuudesta.
Venäjä käyttäytyy arvaamattomasti emmekä me siihen voi mitenkään vaikuttaa "puolueettomuuspolitiikalla". Päinvastoin Ryssä kunnioittaa voimaa. Myötäilijöitä se halveksuu. Tämä olisi hyvä muistaa.
Yhdysvaltoihin myötämielisesti suhtautuvat ovat aivottomia "Teddy-Boyta" sitäkö tarkoitat?
Sijaintiamme kun katsoo, ainut järkevä vaihtoehto kaikille on se, että olemme puolueettomia . . . liittoutumattomia sotilaallisesti. Niin, sehän se onkin ongelma, kansa on järkevää, ja pikkuryhmät eivät, sellaiset jotka eivät edes kykene vaatimustensa "etuja" perustelemaan - vaan typeryydet perustellaan - mää haluun kuuluu . . . .
Valtaosalle suomen kansalaisia itsenäisyys on tärkeää, ja siksi ovat pettyneet tähän liittovaltiokehitykseen jota EU;ssa ajetaan, jota ei kyllä EU;ta myytäessä kerrottu. Nato on myös vastenmielinen ajatus valtaosalle kansaa, koska silloin käytännössä annamme maamme aika arveluttavalle sotaiselle sakille käyttöön.
Meillä ei sellaista voimaa ole, eikä ole Natollakaan. On siis aivan turha ärsyttää Venäjää, eikä Naton ole tarpeen maillemme päästä, leikkikööt Virossa ja muissa jo Natomaina olevissa entisissä pelokkaissa entisissä Itäblokin maissa.
Emme me mitään myötäile, vaan toimimme omaksi parhaakasemme, itsenäisenä valtiona.
Kuten Venäjän toimia ymmärtäviä haukuttuna kommareiksi.
Miksi niitä Venäjän toimia pitäisi niin kauheasti ymmärtää? Tilanne on vähän sama kuin Yläasteen kiusaajapojan "ymmärtäminen".
Kannattaisi muistaa että noilla entisillä itäblokin mailla on täysi syy pelokkuuteensa. Täällä Suomessa ei oikein koskaan nähty YYA-lasien läpi sitä että kysymyksessä oli yksi ihmiskunnan hirvittävimmistä "yhteiskuntakokeiluista". Ellei hirvittävin. Mutta pääasiahan on että kauppa pelaa. Viis ihmisoikeuksista. Näinhän Suomessa ajateltiin.
Krim? Georgia? Tshetsenia? Ryssien demokratiaa.. Taidat olla ryssien trolli.
? ? ?
Mikä syy ? Nehän saivat itsenäisyytensä, ja ainoa "vaatimus" oli ja josta sopimuksenkin tekivät, siis lähinnä Natoa ja sen laajenemista kohtaan, että Venäjän rajamaat pysyvät liittoutumattomina - kuten yleensäkin Usan ja länsidemokratian kanssa, eivät pitäneet tekemäänsä sopimusta.
Ihmisoikeustilanne mm. ihailemassasi Usassa, on järkyttävä. Sen lisäksi että Usa rikkoo ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa, mm. hyökkäämmällä ja tukemalla "kansannousuja", jotka ovat lähinnä diktaattorimaisia, joskin pienten ryhmien "demokraattisiksi" kuvailtuja, länsidemokraattisten sepustuksia.
Ryssä polki järkyttävällä tavalla ihmisoikeuksia Euroopassa 1945-1990! Olen kuullut Viroalisilta tuttaviltani sellaisia tarinoita etten viitsi niitä alkaa tässä kertomaan. Eivät ole lasten kuultavaa.
Sos.dem. onkin siirtynyt vahvasti oikealle 80-luvun jälkeen. Välillä se oli oikeammalla kuin Kokoomus. Etenkin Lipposen aikaan. Urpilaisen aikaan Kokoomuskin oli siirtynyt sen verran oikealle, ettei Jutta kehdannut ylittää sitä rajaa.
Nyt alkaa Sos.dem. vastata Antin avulla kansan huutoon, vaikka hillitysti ja sovittelevasti.
Mitä Usaan tulee, niin se katsoi Suomen suomettuneen 60-80 luvuilla niin pahasti, että kiihkeimmät kommarinvihaajat pitivät Suomea osana Neuvostoliittoa. Vain maltilliset voimat saivat aikaiseksi Etyk-kokouksen, joka olikin Kekkoselta ja Suomelta suuri edistysaskel rauhan tiellä euroopassa. Myös Usassa alettiin silloin ymmärtämään liennytyksen tarpeellisuuden.
Mitä CIA:n lahjuksiin tulee, niin ne olivat tapa saada silloinen äärivasemmisto pienemmäksi Suomessa. Olihan vasemmistoliiton edeltäjät ja kommunistit isoja puolueita siihen aikaan. Demareista taisi tulla iso puolue vasta kuusikymmentä luvulla. Joten CIA:n apurahat taisivat auttaa.
Eihän tuota kukaan ole kieltänytkään ettei noissa CIA-rahoissa olisi ollut itsekkäitä pyyteitä. Mutta menivät myös yhteiseen hyvään. Taantumuksellisten Oikeistovoimien Itsenäisyystaisteluun.
ETYK ja Kekkonen olivat "Maailmankuuluja Suomessa". Rautaesiripun murtumiseen sillä oli muuten hyvin vähäinen vaikutus. Paljon merkittävämpiä olivat yksittäisten ihmisten teot.
>>Mitä CIA:n lahjuksiin tulee, niin ne olivat tapa saada silloinen äärivasemmisto pienemmäksi Suomessa. Olihan vasemmistoliiton edeltäjät ja kommunistit isoja puolueita siihen aikaan. <<
Kommunistit olivat vahvoja Pohjois-Suomessa maaseudulla ja Etelä-Suomessa teollisuuspaikkakunnilla. Siksi sekä maalaisliitto että SDP saivat CIA:lta vaalirahoitusta.
Julkista tuo rahoitus ei kuitenkaan ollut, kuten tietenkin nykypäivänä olisi. ;-)
Tuskin olisi nykypäivänäkään. Tai "julkista" se voisi olla.
Eiköhän meillä kaikilla ole noita tuttavia, joita on enemmän tai vähemmän kaltoin kohdeltu, milloin kenenkin toimesta. Valitettavasti löytyy samantasoista tarinaa lännestä - armaasta Usastasi.
Kyllä on sitten mukava päästä Neuvosto-Suomesta Yhdysvaltoihin jossa saa ajatella vapaasti.
Valitettavasti sellainen toiminta tarvitsee siihen sopivaa kalustoa ja kykyä sitä käyttää, valitettavasti ainakaan palstalla toimintasi ei ole mokomaan oikein uskoa vahvistanut. Usassa on kiva ajatella vapaasti - kun on varaa ja ajattelee siellä hyväksyttyjä asioita, hyväksytyllä suuntauksella.
Kyllä Suomi juoksee itse.
Mutta eräin rajoituksin, mm meillä 1300 km maaraja Venäjään, sitä ei Natomailla noin ole. Meillä pitkäaikaiset suhteet Venäjään, kaupan ym alalla. Näillä näkymin Suomi ei ole liittymässä Natoon. Ihan pääministerin sanoin, "Suomi ei liity Natoon, ellei nyt mitään mullistavaa tule".
Ei ihan noilla sanoilla, mutta noin. Jos jokin pakottaa liittymään, otetaan Norja malliksi, toimimme sitten niin.
Suomi onkin lännen etuvartio inhaa itää vastaan.
"Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä."
Kysyn teiltä Nato-Niilot ja Nasset, mikä tai mitkä näistä näistä valtioista ovat osallistuneet hyökkäyssotaan viimeksi 2000-luvulla, ja mikä viimeksi 40-luvulla. Vaihtoehdot Viro, Norja ja Suomi?
Vihjeenä Natokiimaisille Nato-Niiloille ja heidän poikasilleen Nasseille, tämä öljyllä rikastunut maa oli pommitttamassa Tripolia jossa pommitusten seurauksena kuoli Libyalaisia siviilejä.
Pientä on Ryssän touhuihin verrattuna. Ja lisäksi haluatko lisää hyökkäyksiä Länsidemokratiaa vastaan mallia Pariisi ja Bryssel?
Ryssäkö sinne Pariisiin hyökkäsi? Juttusi ovat tosi sekavia taas
Väitinkö niin. Sana "lisäksi". Kannattaa lukea mitä kirjoitetaan.