Nyt auttakaa minuu. Oon vasta 15 eli en oo kovin vanha enkä tietoinen mut en tiiä mitä tehdä. Minulla on synttärit 18.11 ja minulle on käynyt kaksi tapaturmaa 18.11.2013 rakas koirani kuoli joka on ollut mukanani AINA! Näin hänen kuoleman koska joku ajoi hänen päältä:( sitten 17.11.2014 rakas tätini tuli ostamaan minulle uutta puhelinta synttäri lahjaksi hänellä oli tarkoitus lähteä sunnuntai iltana mutta osmo tätini mies lähti yksin maanantai iltana kohti kotiaan eli tätini kuoli vuoteeseni sunnuntai aamuna viereeni. Syytän siitä itseäni koska olen värys enkä herännyt mikään ei ole repinyt mua näin paljon riekaleiksi sisältä päin ei sitten mikään en pysty olemaan asian kanssa enään siitä on jo 1,5vuotta mutta olen silti ihan allapäin koulu menee päin mettää mikään ei kiinnosta mietin itsemurhaa mutta se on heikoille. Olen väsynyt ja ihan oikeasti uupunut koulu psygologi vain sanoi " se on normaalia tuossa iässä se on raskasta se menee ajan myötä ohi" olin siinä vaiheessa sillee että lyönkö nyt vai niinkö heti... Eikit se ole normaalia että tuntuu siltä kuin sydän olisi kasassa jalat ei kanna taikka kädet kirjoita enää.. Olen väsynyt en tiedä kauanko jaksan enää olen uupunut tähän auttakaa minua kiltit. :(((
Apua minulle
Rikkinäinen
2114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eipä ole ihme että mielesi on kaaoksessa kun olet kokenut peräkkäin kaksi noin traagista menetystä. Sinua vaivaa posttraumaattinen stressi ja myös suru. Kyllähän moisesta jo kokeneempi ja aikuinen voisi järkyttyä.
On järkyttävää nähdä kun rakas lemmikki kuolee silmien edessä, mutta sinä et voinut asialle mitään.
Myös se että täti menehtyi viereesi nukkuessa ei olisi ollut mitenkään estettävissä ja hän olisi voinut kuolla ihan missä vain. Minun äiti kuoli yöllä vuoteelleen ja eihän sille kukaan mahtanut mitään kun äiti ei illalla puhunut että olisi kipeä.
Ihan oikeassa olet suuttuessasi psykologin sanoihin ja vähättelyyn. Ei surusi ja menetysten aiheuttama painajainen ole syytä iästäsi vaan ihan normaalia jokaiselle samaa kokeneelle.
Yleensä on niin että kun tärkeä henkilö kuolee tai tapahtuu onnettomuus, niin tulee itsesyytöksiä: miksi en herännyt aikaisemmin, miksi lähdin juuri silloin koiran kanssa ulos. Enkö pitänyt huolta tädistä tai onko syynä, esim, vierailu juuri sinun luonasi. Kaikkea mahdollista voi nousta mieleen, mutta tapahtunutta ei olisi voinut mitenkään ennakoida ja estää. Ei me kukaan osata ennalta tietää, mitä tuleman pitää.
Juttelu ja surusta, epäilyistä ja menetetyistä rakkaista auttaa. Saattaahan sinulla toki olla muutakin, siis siihen ikävaiheeseesi liittyvää lisäpainolastina.
Toivottavasti hieman sait kevennystä mielellesi.
Hei
Sait ihanan vastauksen joka toivottavasti helpotti hiukan oloasi. Olisiko sinun mahdollista tosiaan puhua jonkun luotettavan aikuisen kanssa näistä raskaista asioista? Et kokenut saavasi apua psykologilta, mutta löytyisikö jokin muu taho? Koulusta? Entä omasta kotiseurakunnastasi?
Puhumalla pääsisit eteenpäin asioiden käsittelyssä. Olet joutunut kohtaamaan niin järkyttäviä asioita, ettei ole todellakaan ihme, että voit huonosti. Mutta sen ei tarvitse jatkua ikuisesti. Pääset eteenpäin ja elämässäsi alkaa valoisampi vaihe, olen siitä varma.
Mieti lähipiiriäsi, koulun henkilökuntaa, seurakuntaa.. Myös terveyskeskus on eräs vaihtoehto. Olet urhea kun olet jaksanut näin pitkään. Hae heti huomenna apua itsellesi, jookos.
Lämpimin terveisin
pappi Elisabet