maitohappobakteerit auttoivat

kyllänäin

Tätä pidetään lumevaikutuksena, näin olisin luultavasti itsekkin saattanut asian ajatella jos olisin netistä lukenut.

Aloin napsia maitohappobakteeri-tabeletteja kun luin että voisivat auttaa ahdistukseen.

Varsin lyhyt aika vielä arvioida mutta huomasin vaikutuksen nopeasti.
Ahdistus tuntuu vähentyneen, sos.tilanteissa olen rennompi, huomasin että hakeuduin töissä ihmisten pariin. Monesti väsyksissä ollessani saatan ennemmin karttaa.
Mieliala parantui hieman.

Olen vuosia kärsinyt levottomista jaloista, käytän tähän magnesiumia,foolihappoa, e-vitamiinia iltaisin ja etsinyt tietoa kuinka tästä pääsisin.
Nyt tuntuu siltä jotta levottomat jalat-vaiva on lähes tyystin kadonnut.

Myös eräs hävettävä vaiva, joka on ollut varmaankin jo 10 vuotta, nivustaipeessa on ollut jonkinlainen " tulehdus". Lääkäriin en ole kehdannut mennä mutta yrittänyt erilaisilla voiteilla hoitaa vaivan, kumminkaan siinä ikinä onnistumatta. Kutinaa ja jotain kosteutta muodostunut nivustaipeeseen.
-Nyt näyttää siltä että tämäkin vaiva olisi lähtenyt, ainakin helpottunut.
-----

Maitohappobakteerit ilmeisesti lisäävät aivoissa GABA nimistä ,(välittäjä aine/aminohappo), en tiedä mikä se on MUTTA lisäävät gabaa joka sitten vaikuttaa mielialaan, tyytyväisyyteen.

Levottomat jalat voivat johtua korvien välisestä ongelmasta, nyt gaba on lisääntynyt joten tämä on korjaantunut.

Ilmeisesti maitohappobakteerit hoitavat myös tulehdusta, tästä en ole lukenut mutta asia voisi olla näin.

Maitohappobakteereja ja kromia aloin ottamaan jolla sain tälläisiä tuloksia.

Voihan olla että minulla on ollut pitkään vääränlainen bakteerikanta joka nyt korjaantuu ja se vaikuttaa muuhunkin...

26

4517

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toimisny

      Lisäys edelliseen.

      -Kuten sanoin testi aika on varsin lyhyt mutta muutos kumminkin on huomattava.

      Tämän luin netistä:

      ""kromilisä voi ehkäistä stressiä, univaikeuksia, ahdistusta ja masennusta, ""


      Kuinka paljon sitten kromilla on asiaa vaikutuksiin, sitähän aloin ottamaan samaan aikaan.
      Myöskin makeaa ei tehnyt juuri mieli, väsyneenä itsellä makeat herkut maistuvat, nyt kumminkaan tälläistä ei ole,,, käsittääseni kromi vaikuttaa tähänkin.

    • TätähänMinäYritänSanoa
    • Vain_yksi_esimerkkitapau

      Hapankaali! Löytyy marketeista. Itse tehtynä, jos on mahdollisuus, ei maksa paljoakaan. Parinkymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, ettei vatsa- ja suolistovaivoja sen syömisen aloittamisen jälkeen ole esiintynyt.

      • eTW4TG

        Hernekeitto! Löytyy marketeista . Saa vatsaan elämää .


    • Artsi5676

      Jep jos saa suoliston kuntoon, saattaa hävitä ahdistukset ja muut mielenterveysongelmat.

      Vatsa on ihmisen tärkein elin, jonka toiminta vaikuttaa suoraan aivoihin. Vatsan hyvinvointiin kannattaa todella panostaa!

      • ritsa6765

        Samarin! Vaikuttaa vatsan toimintaan. Saa marketeista.


      • 4t242

        Lakritsi! Saa vatsan notkeaksi mutta nostaa verenpainetta. Saa marketista.


      • Anonyymi

        Totta. Esim. itsellä ruisleivät syönti illalla vaikuttaa uniin. Ja unethan ovat oman mielen tuotoksia, kuten päivittäiset ajatukset ja tunteetkin. Joka tilanteessa on joku tunne, ja valitettavasti vatsan olotila vaikuttaa tunteisiin hyvinkin paljon. Pidä siis huolta masustasi :)


    • ttseh

      Olin vuosikausia ahdistunut ja söin niihin aikoihin usein maitohappobakteereita, mutta ei ahdistus niillä parantunut. En kyllä syönytkään niitä ahdistukseen, vaan mahakipuihin.

    • Artsi7898

      Välillisesti maitohappobakteerit voivat auttaa, mut eivät ole kyllä täsmälääke ahdistukseen. Ahdistukseen liittyy jotenkin pelko ja ylijännitystila...

    • hyviä_tuhnuja

      Aiheesta oli äskettäin Ylen Prisma-ohjelmassa.
      Kannattaa syödä ruokaa, mikä saa paksusuolen böböt voimaan hyvin. Ohjelmassa mainittiin mm. pavut, kikherne (kahviherne), linssit, paprika, sipuli, purjosipuli,.. ruoka-aineet, missä niiden liukoinen kuitu säilyy ravintona paksusuoleen asti, niin että paksuolenkin böböt saavat muonaa. Tähän listaan sopinee hyvin myös kaura, sen liukoisen kuidun vuoksi.
      Vähän populistinen juttu aiheesta oli juuri iltapäivälehdessä. Ruoka mikä saa pierrettämään on hyväksi! Ko. ruuassa on juurikin sitä ravintoa ja energiaa jäljellä vielä paksusuoleen ehtiessään. Kannattaa lukea.

    • hyviä_tuhnuja
    • hyviä_tuhnuja
    • Artsi3467

      Välimeren ruokavalio vaikuttaa varmasti hyvinvointiin ja se on herkullista!

    • Acedia

      Se mikä noihin suoliston aiheuttamiin henkisiin ongelmiin on syynä, on haitallisten bakteerien aiheuttamat toksiinit. Ei ole siis höpöjuttua ollenkaan. Clostridia-bakteerin suolistossa tuottamat toksiinit aiheuttavat esimerkiksi autismia. Vertaa esimerkiksi Clostridium Botulinumin tuottamaan botuliinitoksiiniin, joka ruoassa saatuna vie ihmiseltä hengen, koska on niin vahva hermomyrkky.

      Ongelmana clostridian häätämisessä on se, että se muodostaa vastustuskykyisiä itiöitä, joita ei saa hengiltä tappamatta koko ihmistä. Se voidaan siis häätää laajakirjoisella antibiootilla ja tukea samalla maitohappobakteerein paremman kannan muodostumista, mutta kun kuuri lopetetaan, itiömuotoiset clostridia-bakteerit heräävät jälleen eloon ja alkavat lisääntyä.

      Syömällä säännöllisesti koko ikänsä isoa annosta maitohappobakteereja, saa vietyä elintilaa haitallisilta bakteereilta. Siinä juju. Mieheni tutki noita aikanaan yliopiston tutkimuskeskuksessa, ja ainakin vielä silloin muutama vuosi sitten kanta oli, että aikuisen ihmisen suolistobakteerikantaa ei voida enää pysyvästi muuttaa. Eli hyvisbakteereja pitää tankata lopun ikää. Tekevät nykyisin myös ulosteensiirtoja, en osaa sanoa, päästäänkö niillä radikaalimpiin lopputuloksiin. Laatukakka on kohta kovassa kurssissa.

      • laatu_kakkaa

        Jep.
        Väitetään, että ihmisen tunnistaa suoliston mikrobiomista yhtähyvin kuin sormenjäljestä ja DNA-tunnisteesta. Pitänee pitkälle paikkansa.


    • Artsi4446

      Maitohappobakteereja on myös mm. jogurteissa, piimässä, maidossa ja juustossa.

      • eiköriitä

        Jos käyttää paljon maitotuotteita, eikö niistä saa riittävästi maitohappobakteereja?


    • Acedia

      Vielä jatkan parista asiasta ja jaan tuota tutkijamieheni viisautta täällä eteenpäin. :)

      Mikään maitohappobakteereista ei ilmeisesti ole yksiselitteisesti se paras, vaan jostakin syystä se vaihtelee yksilökohtaisesti. Jokin saattaa toisella toimia hyvin, toisella taas aiheuttaa vatsanväänteitä ja ripulia. Joskus taas aloitus saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, jotka rauhoittuvat kun suolisto sopeutuu.

      Valmisteissa on myös eroja: ns. kuivatableteissa hävikki on suuri eli valtaosa bakteereista kuolee ennen kuin päätyy käyttäjän vatsaan. Kylmässä säilytetyt kapselit ovat luotettavimpia, ja moni sanoo vielä herättelevänsä bakteerit lepotilasta tyhjentämällä kapselin sisällön esimerkiksi jogurttiin ja seisottamalla hetken. Ihan peruslogiikalla pärjää tässä pitkälle: useimmat bakteerit pärjäävät huonosti kuivassa, kylmässä ja kuumassa. Kylmässä ne menevät yleisesti lepotilaan, kuumassa pääosin kuolevat.

      On myös spekuloitu, että clostridia-pahis napostelisi mieluiten viljoja, josta syystä viljojen pois jättäminen helpottaa usein autistienkin oireita.

      Viimeisin tutkimus on jopa antanut viitteitä, että iso osa ihmisen persoonallisuudesta olisi bakteerien synnyttämien sivutuotteiden ylläpitämää. Rotilla on bakteeristoa muuttamalla saatu esimerkiksi aroista yksilöistä rohkeita ja päinvastoin.

      Olemme oikeastaan bakteerinkantotelineitä, vaikka asiaa ei siitä vinkkelistä olekaan kiva tarkastella.

    • Artsi3789

      No mistä sen tietää, ovatko kaupan hyllyltä ostetut maitohappobakteerit edes hengissä, jos eivät säily oikein huoneen lämmössä?

      • merkintä_puuttuu

        Osa hapanmaitotuotteista on jopa pastoroitu hapattamisen jälkeen, jolloin tuote ei sisällä eläviä bakteereja.


      • Acedia

        Artsille: enpä nyt näköjään löydä mitään linkkiä nopealla etsiskelyllä sanojeni tueksi, mutta muistan tutkijamieheni kertoneen, että valmisteiden välillä oli isoja eroja, kun niitä mikroskoopin alla syynäilivät. Joissain ei liikkunut enää mikään. Pahapa sitä on maallikon mennä sanomaan, että mitä niistä kannattaa kokeilla, mutta itse suosin tosiaan kylmässä säilytettäviä kapseleita. Ja koetan kipittää pakkauksen kanssa suoraan kotiin, jotta kylmäketju säilyisi mahdollisimman hyvin. Ja säilytän tietysti jääkaapissa.

        Ehkäpä tässä kohtaa voisi - kerrankin - luottaa isoihin lääkevalmistajiin, koska siellä yleensä pakollisten määräysten lisäksi noudatetaan myös tarkkaa omavalvontaa ja tuotteen laadun tarkkailussa käytetään omia pistokokeita. Ainakin lisäravinteiden kohdalla.

        Mikään ei tosiaan estä myöskään kokeilemasta, mitä voinnille tekee hapankaali, asidophilus-piimä, joku lactobacillus rhamnosus -elintarvike (makeuttamaton) tai mitä näitä nyt on. Tosiaan meillä jokaisella on erilainen maitohappo- ja muu bakteerikoostumus suolistossamme ja mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella.


    • Artsi4678

      Ite vetelen gefilus maitohappobakteereja ja ab-piimää. Rhamnosussit pitäis näin ollen olla hallussa. Ab-piimä tuntuu toimivan, mut gefiluksesta on vaikee sanoa toimiiko.

      Jos joku maitohappomerkki pomppaa esiin, niin ilmoittelehan.

      • Anonyymi

        Moni on maitoallerginen, tai muuten yliherkkä maitotuotteille, eikä pavut, herneet, idut ym sovi myöskään esim. autoimmuunisairauksissa. Tiedän ettei maitohappobakteereissa, ole laktoosia, nimi vain on sellainen, mutten tiedä kannattaako niitäkään syödä.


    • Anonyymi

      Ovatkohan maitohappobakteeri-kauppiaiden mainospuheita, nuo mielialaan vaikuttamiset sun muut, uskonasioita, ei mitään tieteellisesti todistettua faktaa. Ainakaan pidemmän aikaa, liiankin rutiinilla, maitohappobakteereista apua suolistolle hakeneena, en ole havainnut, että mieliala kohenisi niitä syömällä, vaikka jostain sellaisen väitteen luin ja halusin siihen uskoa, ei mitään todellista mielialaan vaikutusta, ole ollut havaittavissa.

      Enkovaaran kirjassa: Naisten rohdot, kerrotaan, että maitohappobakteerit voivat aiheuttaa ilmavaivoja, eikä alentuneella immuniteetilla, niitä pitäisi edes syödä, esim. ilmeisesti autoimmuunisairauksissa.

      Ajattelin kokeilla, tuleeko terveemmäksi vai sairaammaksi, jos jättää jatkuvan maitohappobakteerien popsimisen pois, ainakin siksi aikaa, että näkee tuleeko muutosta parempaan vai huonompaan. Ei ne ilmavaivatkaan mitenkään kivoja ole, rauhallinen tasapainoinen suolisto / vatsa tavoitteena.

      Tietenkin tuo maitohappobakteerien vaikutus, hometalossa homesienelle altistumisen vaikutuksille, kiinnostaa, jos siitä olisi tietoa.

    • Anonyymi

      Tänään hoidin vatsaa tekemällä linssimakaroonilaatikkoa. On kevyttä ruokaa. Siksi jaksoin juoda kaljaa viiniä ja marabelloa joka äklön makeaa. Jos olisin tehny normi lootaa niin en olis olytta jaksanu yhtään. Pilleteihin en enää usko oaitsi bentsoihin. Bentsojen vailutus on jumalainen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      62
      763
    2. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      720
    3. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      153
      717
    4. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    5. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      692
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      562
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      508
    12. 39
      445
    13. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      435
    14. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    15. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    16. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      417
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      402
    18. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      53
      399
    19. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      397
    Aihe