Kuopan kaivajat

Luulisi, että järjestöjohtajilla olisi jonkinlainen käsitys siitä mitä varten yritys on olemassa. Varsinkin jos on kysymys järjestöstä, joka leipätyökseen ajaa yrittäjän asiaa. Mutta, kummallista kyllä, näin ei asia ole. Sinällään asia ei ole kummallinen, koska Suomi on tunnettu nimenomaan omalaatuisuudestaan erityisesti kysymyksissä, joiden pitäisi olla itsestään selviä. Sen sijaan muissa suhteissa apinointi ja toisten peesaaminen on strategia, jota Suomessa on noudatettu maailman sivu ja luultavasti aina maailmaan tappiin asti.

Eihän yritystoiminta voi perustua joustavuuteen. Siihen, että kaikki joustaa. Tämähän vie pois koko ajatuksen siitä, että vain parhaat jäävät jäljelle. Jos yrityksen pitää aina vain joustaa, niin ennen pitkää yrityksen täytyy kuitenkin joustaa itsensä pois markkinoilta. Muutoin kapitalismi ei toimi. Kilpailu ei toimi eikä mikään muukaan. Joustaminen yrityksen strategiana on täysin toimimaton ja pystyyn kuollut ajatus. Ainoa toimiva resepti on strategia, joka pyrkii tarjoamaan parhaat ratkaisut asiakkaan ongelmiin ja tukemaan asiakkaan pyrkimyksiä.

Suorastaan ulvontaa muistuttava huuto joustojen tarpeellisuudesta kumpuaa vain välittömän ahneuden sanelemista syistä. Vallitseva lama on tarjonnut tilaisuuden paitsi valtakunnan hallitukselle niin myös kaiken maailman nakkareiden edusmiehille ryhtyä harjoittamaan lypsämiseksi kutsuttua toimintaa. Toimintaa, jossa suureen ääneen huutamalla pyritään vakuuttamaan massat yritysjohdon entistäkin suuremman palkitsemisen välttämättömyydestä. Ilman massojen tukea yritysjohdon paapominen ei ole mahdollista, koska moni muutos vaatisi lakien muuttamista ja se puolestaan vaatii poliittisia päätöksiä.

Välittömään ahneuteen perustuva yhteiskunnan uudistaminen ei ole kestävä tie. Välittömien etujen mukainen strategia keskittyy akuutteihin ongelmiin, ei huomisen haasteisiin. Siksi tuottojen kasvattaminen työttömyyden kustannuksella, palkkojen ja lomapäivien leikkaaminen, yksityistäminen ja muut paniikkiratkaisut eivät ratkaise ongelmia muutoin kuin tilapäisesti. Jos ylipäätään.

Talousongelmat ovat sitä paitsi juuri velton yritysjohdon aikaansaannoksia. Suorastaan järjenköyhää on se, että suuret pohatat kantavat säkillä rahoja veroparatiiseihin näköjään ymmärtämättä edes sitä, että tämä menetelmä on varmin tapa nakertaa järjestäytyneeltä yhteiskunnalta pohja pois. Ja mikä vielä säälittävämpää on se, ettei tällainen johtaja älyä edes sitä, että hän samalla kaivaa siinä omaa kuoppaansa.

6

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kumma.kommari

      Siksihän juuri jousto on, että heikommatkin pärjää,.
      Sinä kerrot sen päinvastoin. En lukenut kuin alun ja se siinä.
      Tuskin nyt kommarin päätä turha kääntää.
      Teillä 0 kansanedustajaa, eikä ihme.

      • Minkä sortin darwinisti mahdat olla? Kapitalismin ydinhän on se, että vain vahvat säilyvät. Heikot karsiutuvat. Muutoin kehitys ei etene.


      • Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Minkä sortin darwinisti mahdat olla? Kapitalismin ydinhän on se, että vain vahvat säilyvät. Heikot karsiutuvat. Muutoin kehitys ei etene.

        Loistava avaus. Ongelmahan tässä nykykapitalismissa on se että se ei tarkkaan ottaen ole kapitalismia. Yritykset ja niiden johtajat pystyvät sosialisoimaan tappionsa jotka pääsääntöisesti johtuvat heikosta johtamisesta veronmaksajien kukkarosta. Tätä asiaa tuskin moni tällä palstalla käsittää.


      • Varsinainen ongelma piilee kuitenkin siinä, että kansainvälisen kapitalismin rahavalta nujertaa valtiot ja unionit ja todellinen valta siirtyy muutamalle globaalille jättiläisyritykselle.

        Itse asiassa näin on jo käynytkin. Työväestön elinolosuhteet kapenevat ja kapitalistisen eliitin osuus niin kutsutusta kansantulosta kasvaa. Kirjekuoret pullistuvat ja Panamassa voidaan paksusti.

        Köyhyys poistuisi maailmasta todennäköisesti pelkästään jakamalla.


      • Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Varsinainen ongelma piilee kuitenkin siinä, että kansainvälisen kapitalismin rahavalta nujertaa valtiot ja unionit ja todellinen valta siirtyy muutamalle globaalille jättiläisyritykselle.

        Itse asiassa näin on jo käynytkin. Työväestön elinolosuhteet kapenevat ja kapitalistisen eliitin osuus niin kutsutusta kansantulosta kasvaa. Kirjekuoret pullistuvat ja Panamassa voidaan paksusti.

        Köyhyys poistuisi maailmasta todennäköisesti pelkästään jakamalla.

        Ainahan on ollut niitä jotka tienaavat enemmän. Ja eihän siinä mitään. Mutta käsittääkseni joskus 1970- ja 1980-luvulla nämä tuloerot eivät olleet näin suhteettoman suuria.


      • Juuri kapitalistisen rahavallan kasvu merkitsee sitä, että tulo- ja hyvinvointierot kasvavat. Ammattiyhdistysliikkeen ja demokratian heikkous (raharuhtinaiden valta julkisessa päätöksenteossa) johtavat vain entistä suurempaan kuiluun.

        Kun tähän lisätään yleinen osaamistason lasku, niin tuskin paremmastakaan on toivoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2691
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2451
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2209
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1835
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      31
      1396
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1383
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1125
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      95
      1078
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1023
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      79
      893
    Aihe