ei tähä vaa auta enää mikään

Oon samanlaisessa tilanteessa....

Hei, 11v
Olen pahoillani, että sinua kiusataan ja olet epätoivoinen. Kerro heti vanhemmillesi kuinka paha olo sinulla on mielellään mene myös koulun terveydenhoitajallle. Sinä tarvitset apua itsellesi, mahdollisimman pian. Juttele itsellesi turvalliselle aikuiselle jo tänään. Olen huolissani sinusta.
Pirkko-pappi

Kiusaamiseen pitää jonkun puuttua,ope,vanhemmat tai reksi.Kouluun ei tarvi mennä loukattavaksi ennekuin tähän on puututtu.Älä tee itelles mitään pahaa laps vielä oot ja elämä eessä.Puhu ja vaadi koska aikuiset saa kyllä kiusaamisen loppuun jos tahtoa riittää.

Mun mielestä ei ees tartte tehä itsemurhaa koska se on typerää

Älä nyt hyvä nainen noin nuoren omaa elämääsi päätä, koko elämä edessä ja paljon aikaa suunnitella murhaa näiden kiusaajien varalle, yks tellen, yö yöltä, kuristat ne unissaan ja kun ne tuijottaa sua anelevilla silmillään ja koittaa saada sanan vaahdon täyttämistä suistaan, kuiskaa niille kuinka aiot jättää niiden ruumiit sängyilleen vanhempien löydettäväksi

Mä ymmärrän täysin sua. Minä olen ollut masentunut 12-13 vuotiaana ja syynä koulukiusaus. Ansaitsis kyllä kiusaajat kunnon kurinpalautuksen! Viillellä ei kumminkaan kannata tai yrittää itsemurhaa.. ite viiltelin ja se oli typerää. Älä tee niin. Mieti positiivisia asioita elämässäs ja elä hyvä elämä! Sulla on hyvään elämään mahdollisuus. Pääsin masennuksesta eroon koulun vaihdolla, ystäväni tuella ja positiivisella ajattelutavalla. Mee vaikka peilin eteen ja katot ittees silmii ja sanot "Mä olen paras" Ja ajattele että olet hyvä ja mahtava ihminen :)! Mieti, että kesäloma alkaa kohta. Menkää vaikka perheen kanssa johonkin lomalle :3 Kyllä se siitä! Lupaan.

Yritä selvitä siihe kouluvaihtoo asti ainaski, mistä voit tietää jos saatki ihanii kavereit sieltä? Lisäksi kun vaihdat koulua, siellä on luultavasti edes yksi tyyppi joka tulee puhumaan sulle, mutta älä esitä ujoo, vaan keksi keskusteluun aiheita ja vie sitä eteenpäin.

Jätä koko koulu. Meillä suomalaisilla on joku ihme palvonta koululaitosta kohtaan, ikään kuin se olisi joku pyhä asia. Ei kenenkään tarvi mennä kiusattavaksi yhtään minnekään! Kieltäydyt vaan menemästä ja sanot että tiettyjen idioottien annetaan häiritä sua niin paljon, ettet pysty keskittymään opiskeluun ja saat koulusta enemmän mielipahaa kuin mielihyvää. Koulun voi käydä myös kotoaan käsin. Suomessa on oppivelvollisuus mutta EI koulupakkoa! EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLE MITÄÄN JÄRKEÄ KÄYDÄ KOULUA JOS SE SAA SINUT EDES HARKITSEMAAN ITSEMURHAA. LOPETA HETI KOULUNKÄYNTI JA LEPÄÄ KOTONA, KUNNES JAKSAT ALOITTAA KOTIOPISKELUN!!!!!!

Huonoja tyyppejä on vain niin paljon. Jos perusoletus on, että suurin osa on oikeasti ja kestävästi kivoja, niin pettymyksiä tulee ja omanarvontunto on kovilla. On hyvä kehittää silmää, että tunnistaa sitten ne mukavat tyypit (ujo on OK) ja pitää heitä arvossa. Muihin kannattaa pitää välimatkaa, sekoilkoot keskenään.

On vaa nii vitu noloa ku kuljetetaan tääl et o muka yrittäny kahdesti itsemurhaa ku pitää olla aika paska ettei onnistu siin eli kusetusta tämä koko vitu juttu!

En tiiä kuka tätä enää lukee tai tulee vielä lukemaan mutta haluan sanoo yhen asian.
Koskaa ei voi sanoa ei koskaan. Mulla oli muutamia vuosia sitten hankalaa ja mietin, että mitäs kaikkia ongelmia mun elämässä onkaan. Totesin silloin, etten varmaan koskaan tuu saavuttamaan unelmiani. Mutta mitä tapahtuikaan: Oikeeastaan kaikki mun unelmat toteutuivat viiden vuoden sisällä siitä. Ja miksi? Ei siksi että olisin löhönnyt kotona ja odottanut että ne toteutuvat, vaan siksi, että jatkoin elämääni normaalisti, tavaten uusia ihmisiä ja viettäessä heidän kanssaan aikaa. Näiden uusien ihmisten takia löysin itsestäni uusia hyviä puolia ja pääsin toteuttamaan "mahdottomia unelmiani". Ja oikeestaan vasta nyt tätä kirjoittaessa tajusin tän. Eli kannattaa hiukan käyttää omaa aikaansa niiden ongelmien laskemisen sijaan siihen, mitä hyvää on kokenut.

Elämä ei ole aina helppoa, ja joillain se ei oikeastaan koskaan ole ollut helppoa. Sun ja muidenkin tätä lukioiden kannattaa muistaa kuitenkin, että on niin paljon asioita ja ihmisiä mitä ette oo kohdanneet. Tietenkin nyt tilanne voi näyttää tukalalta, kun ei ole koskaan kuullutkaan paremmasta. Ja oikeeastaan tiedän omasta kokemuksesta sen että paremman elämän kuvitteleminen on todella haastavaa, ellei mahdotonta. Mutta onneks tää ei oo kuvittelemista vaan elämää eletään elämällä. Jokainen asia mitä tekee tai jättää tekemättä vaikuttaa. Mut tietenkään ei koskaan tartte jäädä yksin. Parhaiten ne omat "mahdottomat unelmat" voi saavuttaa toisten ihmisten kanssa. Ne ihmiset voivat olla ystäviä, perhettä, uusia tuttavuuksia, harrastuskavereita, nettikavereita, nuorten parissa työskenteleviä nuoria ja aikuisia tai ketä vaan, oikeesti ketä vaan. Avun pyytäminen toiselta ihmiseltä ei ole häoeällistä, kun itsellä on vaikeaa. Päin vastoin. Kun murtaa jalkansa on normaalia mennä lääkäriin. Kun on paha olla, on yhtäläiset oikeudet etsiä käsiinsä apua ja auttavia ihmisiä, on ne sitten läheisiä, ystäviä tai ammattilaisia. Ja muista ja muistakaa, että ei kannata tehdä silleen, että oottaa vaikka vuoden tai viisi, ja toteaa sen jälkeen, että ahaa ei musta näkjöjään ollut mihinkään, eikä parempaa tule koska ei tähänkään mennessä tullut. Sen sijaan kannattaa keskittyä niiden vuosien laskemisen sijaan jokaiseen päivään erikseen. Siihen, että hymyilee bussikuskille, toivottaa hyvät huomenet perheelle ja katsoo toiveikkaasti ylöspäin kun aurinko paistaa. Ei se aika ratkase vaan se laatu. On monia, jotka löytää sen oman itsensä, oman juttunsa tai elämän merkityksellisyytensä vasta aikuisena tai jopa eläkkeellä. Ja se ei ole yhtään sen huonompi juttu kuin, että joku on löytänyt sen jo lapsena. Ainoastaan nykyhetki ratkasee ja siitä eteenpäin. Eihän me kumminkaan olla voitu vaikuttaa kaikkeen siihen mitä aiemmin on tapahtunut. On niitä jotka on syntymästään asti ollut vaikean sairauden koettelemana, vammautuneena, huonoissa oloissa tai köyhyydessä esim. Siitä huolimatta monet on tajunneet sen että sillä ei oo mitään merkitystä mitä joskus on ollut vaikka ois kuinka paskaa satanu niskaan joka ikinen päivä. Juuri törmäsin randomi.fi:ssä yhteen henkilöön, jonka pelkän elämäntarinan perusteella ois luullu, että se ois jo kuollu kaikesta pahasta olosta. Mutta sen sijaan hän oli ymmärtänyt mikä oikeesti on tärkeää ja hän oli yks positiivisimmista ihmisistä joihin oon tutustunu.

Tästä viestistä tuli aikas pitkä ja toivon, että se ei ainakaan aiheuta sitä, että nyt ruvetaan syyttelemään itseä, kun ei olla tehty sitä ja tätä. Se siinä just on. Se elämä ei tule paremmaksi nyt, tänään, huomenna, vuoden päästä, 50 vuoden päästä vaan silloin kun itse on tyytyväinen itseensä. Sen takia jos keskittyy joka päivä niihin pieniin tekoihin ja valintoihin suurien mahdottomien tavoitteiden saavuttamisen sijaan, voi huomatakin, että niistä pienistä hyvistä asioista muodostuu suuri virta, josta saa nauttia ihan luvan kanssa tai ilman lupaakin.

Toivotan onnea elämään alottajalle ja kaikille muillekin

"Joka luulee auringon valoa puhtaaksi onneksi, ei ole koskaan tanssinut sateessa"

Ite oon 16v poika, uhkasin itsemurhalla ja äiti heitti osastolle samantien. Kadun oikeesti et meinasin tosissaan tappaa itteni. Kaikki vaa tuntu yhdentekevältä ja missää ei ollu mitää järkeä. Se et muut sano et mee hoitoo se auttaa, ei kuulostanu vakuuttavalta, mut se ihan oikeesti auttaa. Kannattaa suosiolla mennä sinne osastolle. Vaiks ensi se tuntuu et se on iha perseestä ni siel on kaikki samalaisia sun kanssa ja sillon ainakaa ku ite olin siel ni kukaa ei kiusannu ketään.