osuskaupan hallitus tulee tekemään syksyllä päätöksen itäkylän salen siirtämiseksi karvalaan, jossa kaupanteko olisi kannattavaa toisin kuin itäkylässä jossa viimevuotinen tappio oli 72600e, itäkylän salen velkamyynti oli myöskin huomattava joka ennakio luottotappioita.
itäkylän sale tullaan siirtämään karvalaan
saarihalko
21403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
osuuskaupalla viisas hallitus, he ymmärtävät viimeinkin että itäkylästen elättäminen on loputtava.
Edullinen LIDL tulee tilalle.
karvalassa menestyy kauppa, se on varakkaiden ihmisten kylä.
Karvala on köyhä kylä,eihän siellä ole kuin eläkeläisiä ,siellä puskan sisässä,pienessä tönössä ei ne kauppaa pysty pitämään pystyssä.Itäkylän kauoalla on hyvät perustukset.
Kyläkauppojen aika on ohi. Jossakin vilkkaan valtatien varrella tosin voi kannattaakin.
kyllä karvalassa kannattaa.
Ei muuten kannata kyläkauppa enää missään. Ja pikkusieluisten ei kannata viisastella että kannattaahan tuurissakin.
karvala? Kauhavaako?
Kova ja kallis homma siirtää kaupparakennus karvalaan, harvoin nykyään näkee rakennuksia siirrettävän, ennen vanhaan hirsirakennusia siirrettiin muutamia yleensä kylien sisällä.
karvalassa valmis kauppakiinteistö
Karvalassa juoppoja paljon, kauppa eläisi jo pelkästään kaljanmyynnillä. Lisänä ehkä lenkkimakkaraa ja maksalaatikkoa. Sekä vaippoja, kun karvalan homojuopoilla perse falskaa!
itäkylän irstaat ja varattomat lappajärven osuuskupan elättiloiset, tulevat kaupalle kalliiksi.
Oletko nähnyt yhtään varatonta itäkylässä?
Kyllä olemme, ja homoja myös.
Homot on suomen selkäranka, eniten tienaavia suomessa.
ehkä?
Sillanpää, heedberi, elastinen, tuisku, bjurström, toivola, haavisto, liekki, tynkkynen.
Köyhät on Itäkylästä jo aikoja sitten kuolleet ja kuopattu,ei niitä ole enään kuin Karvalassa,pienissä tönössä siellä puskan sisässä.
itäkylä on valittajien ja köyhienkylä faktaa
Täällä näkyy valittavan kaikki muut, paitsi itäkyläläiset.
Ota Rennietä se sopii mainoksen mukaan kaikkille mahoille.
Saako renniellä pään sekaisin?
milloin pönttömäkiset aloittaa rakentaa kirkkoa.