Laitetaan tämä tuolta maanpuolustuspalstalta tännekkin jotta saadaan keskustelua aikaan:
OnaWayOrAnother
1.5.2016 15:13
...täydellä teholla. 20min jälkeen Suomi on vain taistelutanner jos Nato sattuisi olemaan niin hereillä että se ryhtyisi sen ajan kuluessa vastatoimiin. Tällainen arvio tehtiin jo 70-luvulla siltä varalta että silloinen Neuvostoliitto sattui tekemään laajamittaisen hyökkäyksen Suomea vastaan.
Kun tiedämme Naton päätöksentekoa hidastavat esteet esim. viimeksi Turkin ampuessa venäläishävittäjän alas, niin eipä oikein ole turvatakuisiin luottamista.
Turkki jäi lähes täysin ilman Naton tukea. Päinvastoin Nato oli lähes yksimielinen että Turkki saa itse selvitellä sotkunsa Venäjän kanssa.
Natolta kestää vähintään 4-6 tuntia hätäkokouksen koolle kutsumiseen ja sielläkään ei yksimielisyyttä ole luvassa ennenkuin pitkän kädenväännön jälkeen.
Käytännössä Suomen on selviydyttävä hyökkäystä seuraavasta tilanteesta yksin.
On tietysti selvää ettei syntyneessä tilanteessa enää kysellä diplomatian perään vaikka Suomi sellaista ratkaisua haluaisi.
Edellä mainittu scenaario on se jota vastaan me nyt olemme liittymässä Natoon eli kysymyksessä on sellainen taktiikka jota toteutettiin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Tiedämme että nykyaikana sota syttyy paljon hienovaraisemmin ja valitettavasti nykyaikaiseen hienovaraiseen sodankäyntiin Natolla ei ole edes olemassa doktriinia jolla siihen voitaisiin vastata. Jos taktiikka on olemassa sitä ei osata käyttää. Nato-maa USA:lla on McCain-instituutti ja CIA jotka ovat erikoistuneet sytyttämään näitä hienovaraiseen sodankäyntiin johtavia pesäkkeitä mutta niiden alkaessa eskaloitua tilanne karkaa käsistä eikä kellään ole mitään strategiaa saada niitä sammumaan.
Erilaiset Nato- tai USA johtoiset liittoumat ovat jo kymmenien vuosien ajan onnistuneet osoittamaan olevansa kyvyttömiä tällaiseen sodankäyntiin esim juuri lähi-idässä. Ainoa taktiikka on ollut strategiset ja vähemmät strategiset eli summittaiset pommitukset samaan tyyliin kuin natsisaksaa tuhotessakin.
Toivottavasti jälleen alkaa järjen valo voittaa ettei Suomesta tule pommimattojen ryvettämä taistelutanner

Vastaukset 33
Vanhimmat
No tuo on sitten varmaankin hyvinkin arvokasta tietoa ?
Jos asia on puolustusvoimien tiedossa pitää se heti kertoa myöskin eduskunnassa. Tämän uuden tiedon pohjalta pitää heti asettaa puolustusvoimille täysin uudet asehankinta tavoitteet. Ilmapuolustusta pitää välittömästi vahvistaa rajusti. Maavoimia pitää keskittää valmiuteen itärajalle. Venäjän rajat tulee sulkea ja Karjala pitää miinoittaa. Tietty jos niitä miinoja viel jostain saa ? Lisäksi on Suomen merialueet miinoitettava valmiiksi ja väestöä pitää valmiuskouluttaa heti ilmahyökkäysten varalta. Ehkä ammattisotilaat osaavat täydentää toimenpidelistaa?
Mitäs muuta ?
Jos venäjä hyökkää, ei hallitus välttämättä anna lupaa sen torjumisen yrittämiseenkään. Ei asiat 2000 luvula mene enää kuten 1900 luvulla. Nyt tullaan rajan yli ilman aseita, kansoitetaan maa, ja hyökätään sisältä päin.
" Ei asiat 2000 luvula mene enää kuten 1900 luvulla. Nyt tullaan rajan yli ilman aseita, kansoitetaan maa, ja hyökätään sisältä päin. "
Käy kuten Talvisodassa! Tulijat kahlaavat umpihangessa ja kaatuvat kk-tulossa. Eivät tule montaa päivää
Natotiltun kostea uni. Tosiaankin. Toivoisi saavansa elää uudelleen 40 luvun. Mene sitten ja elä se. Hanki jostain kavereitas, jotka saa näytellä venäläisiä. Itse hommaat jostain kk:n
Suomi pistää hyvinkin hanttiin ja hyökkääjälle käy kuten Raatteen tiellä 1939....FinnishMilitaryPower Finnish Army 2016 Tribute Lion of the North Pohjolan Leijona ★★★★★
https://www.youtube.com/watch?v=Vhqcviefq6U&list=PLmb1Thl8L0Njfxp_yTz93iOvHtvlfeTuf&index=2
Silloinkin hyökkääjä kuvitteli olevansa valtavan ylivoimainen ja vain marssivansa tänne riemusaatossa. Vaan mites kävi.
Kai natoilijat seuraa kameroita netistä millaiset ruuhkat rajalla on?
"Kai natoilijat seuraa kameroita netistä millaiset ruuhkat rajalla on? "
Ei kummistakaan kun venäläisten rahat on loppu!
Putin väläyttelee sodan mahdollisuutta Ukrainassa
– onko tässä Venäjän uhittelun todellinen tavoite?
Ukrainassa pelätään Krimin niemimaan itseensä vuonna 2014 liittäneen Venäjän suunnittelevan uusia valtauksia maan kovennettua puheitaan ja kerättyä joukkojaan maiden rajalle viime päivien aikana. Viikko sitten Venäjä väitti kahden sotilaansa kuolleen Krimillä ukrainalaisten ”terroristiryhmittymien” hyökkäyksessä.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001242134.html
Kysymys kuuluu: Miksi uskoisimme jotakuta Suoli24-tyhjäntoimittajaa ?
Ketkä "me"?
Me jotka satunnaisesti häröilemme tällä sivustolla.
USAn armeija ja NATOn joukot eivät tulisi koskaan puolustamaan Suomea Venäjää vastaan.
Jos Suomi liittyy NATOoon,niin 5artikla takaa että puolustavat! Siitä on mustaa valkoisella!
" USAn armeija ja NATOn joukot eivät tulisi koskaan puolustamaan Suomea Venäjää vastaan."
Ei, koska emme ole jäsen. Kyllä, jos taas olemme. Miksi uskot, että putte riskeerisi suursodan hyökkäämällä Suomeen? Uskooko hän sielunvaellukseen?
Outo uskomus:-D
Ei johonkin maahan hyökkäystä suunnittelevan tarvitse koko hommaa aloittaa rajan takaa huonoiksi havaituin perinteisin säännöin. Se astelee maahan, ja aloittaa sisältä päin. Tähän eivät menneisyydessä elävät usko. Vain elämällä tätä päivää, osaa kartoittaa riskit.
"Se astelee maahan, ja aloittaa sisältä päin. Tähän eivät menneisyydessä elävät usko. Vain elämällä tätä päivää, osaa kartoittaa riskit. "
Eivät, koska mihinkään maahan ei vain "astella"! Venäjän suunnasta tulo edellyttää viisumia! Jos se puuttuu ja silti yritetään niin rajaa puolustetaan kunnes uhka väistyy!
Tähän eivät Putte-uskossa elävät usko.
Eijeijei en voinut olla väärässä oli pakko ottaa viisumi kortti esiin jotta voisin osoittaa edes sillä että vastapuoli oli erehtynyt tai jopa väärässä! Mun on pakko olla ykkönen! Olenhan palstan ykkös ylinatopappi! Vastapuolen on pakko olla sellainen kuin kuvittelen!
"Turkki jäi lähes täysin ilman Naton tukea. Päinvastoin Nato oli lähes yksimielinen että Turkki saa itse selvitellä sotkunsa Venäjän kanssa."
Tehtiinkö Turkkiin sotilaallinen hyökkäys? Ei tehty!
Nato-järjestön tavoite on auttaa jäseniään SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN SATTUESSA!
..Kekkonen ja Väyrynen ja siis kepun politiikaan kuuluu, että suomi ei taistele ryssää vastaan vaan antautuu ja ryssä hyökkää Norjaan ja Ruotsiin ja on osana Eurooppaan suuntautuvaa hyökkäystä.
Ikävää, että Kekkosen kaltainen opportunistinen åpaskiainen on sanellut suomen politiikan suuntaviivat jota SDP toteutti länsivihan siivittämänä. Kekkonen oli KGB agentti.
Suomen armeijaa ei lyödä mitenkään 20 minuutissa.
On mentävä historiassa talvisotaan. Silloin suomi piti valloittaa 2 viikossa! puolimiljoonaa puna-armeijan stalinin orjaa makasi särkynein ja kylmettynein silmin metsissämme ja katsoivat tähtiä.(vai miten se Mannerheim osuvasti kuvasi) joka tapauksessa, ryssät tietävät, että se ei suomen kanssa ikinä mene näin...20 minuutissa tulee ripulipaskat housuun ryssältä kun se tajuaa, että mikä se kuumapamaus olikaan, kun hajoaa atomeiksi...
On mentävä historiassa talvisotaan? Miksi? Se on ollut ja mennyt. Virheistä on opittu. Se, mitä tulee tapahtumaan, meneekin uuden kaavan mukaan.
Kuuma pamaus? Ehtii kumminkin ne tulla ennen atomeiksi hajoamista? On tainnu natottajan pää hajota atomeiksi jo ajat sitten, kun ei fysiikan lakejakaan enää tunne. Unelmoi teurastamisesta niin, että tajuaisi edes mennä teurastamolle töihin, ennenkun alkaa toteuttaa fantasioitaan realiteettisesti...
Ajat ovat nyt toiset. Aseet ja varusteet avaruusteknologiaa verrattuna v. 1939 ... vrt. "Malli Cajander". Enkä oikein usko, että se maanpuolustustahto on hukkunut mihinkään, jos tosipaikka tulee ... siitä ovat viimeaikoina pitäneet putlerin pikku .I. lutkuttajat huolen jatkuvilla "kuolontähti ja valomiekka"-onanoinneillaan.
Suomella on Taidot, Tahto ja Värkit tehdä yrityksestä(kin) todella kallis floppi.
IMHO.
Suomi kestää 20 min, se on vain vähän enemmän kuin meikäläinen. Hyvin kerkiää heittämään vielä yhdet varvit kun ryssä hyökkää.
Natottaja vetelee käteensä onnesta kun sota alkaa kun se tietää kuolevansa kohta?
Suomi kestää 200 vuotta, jos se osaa tarvittavan diplomatian, media ei tue sitä.
paska ryssää pitää osata lukea. Totta. Mutta , koskaan ei ryssän pidä luulla , tosissaan, että suomessa totellan mitä ryssä puuhaa...
On natotrolli ollut ahkerana maailman menoa palstalla...
IltaSanomat+on+paljastanut+että+Suomen+armeija+kärsii+PÄIVÄSSÄ+20+%:n+miestappiot.
Tuota+vauhtia+ylipäälikkö+Niinistö+ja+komentaja+Lindberg+ovat+tappaneet+Suomen+armeijan+VIIKOSSA.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444535077299.html
Saulia+haluat+vastuuseen+MISTÄ?+Maailmalla+eri+ole+käynnissä+sotaa+ja+koko+väittämäsi+perustuu+valehteluun!
Tiltu+on+vasta+SEPITTÄNYT+OMASSA+LAHOSSA+PÄÄSSÄÄN+MOISEN+20+%:n+väittämän!
-+tuollaista+sääntöä+ei+ole+olemassa+(edes+Natossa)!
-+Suomi+ei+kuulu+Natoon
-+Nato+ja+Venäjä+eivät+sodi!+
-+Natoon+kuulumaton+Suomi+sotii+kaikkein+vähiten!
Sen+sijaan+Venäjän+armeijalla+on+kyllä+mainio+sääntö!+Jos+joukko-osasto+kärsii+100+%:n+tappiot+niin+se+vaihdetaan+toiseen+ja+mukaan+saa+Valkeakosken+Tiltun+maskotiksi
Oikea+uutinen+asiasta:
IS
Puolustusvoimat+arvioi+Helsingin+Sanomien+mukaan,+että+kovissa+taisteluissa+taisteluosaston+tappiot+saattavat+nousta+vuorokaudessa+jopa+20+prosenttiin+rivivahvuudesta.
Isossa+taisteluosastossa+se+tarkoittaa+jopa+480+miehen+tappioita+vuorokaudessa.+Tämä+tarkoittaisi+sataa+kaatunutta+ja+kadonnutta+sotilasta.+Haavoittuneita+olisi+noin+300.
Avainsanat+kuuluvat:+"KOVISSA+TAISTELUISSA+SAATTAVAT"!
+Nyt+Valkeakosken+Tiltu+on+alkanut+työstämään+asiaa+mieleisensä+mukaiseksi,+jolloin+alkuperäinen+asia+on+muuttunut+jo+absurdiksi?+Hän+esittää,+että:
-+sodassa+päivittäin+koko+JOUKKO+kärsii+20+%:n+tappiot+sodittiinpa+tai+ei!
-+antaa+ymmärtää.+että+yksikön+johtajan+"pitää+tapattaa"+väestään+20+%
Kumpikin+väittämä+on+täysin+falski!
Vielä kerran ettei totuus unohtuisi
https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1766263550287841/?type=3
Toi+20+minuuttia+tuntui+kovalta,+mutta+nyt+puolustusvoimat+esittää+Iltasanomissa,+että+20+%+kaatuu+PÄIVÄSSÄ,+mikä+on+100.000-180.000+PÄIVÄSSÄ.
Sauli+Niinistö+on+niitä+miehiä,+jotka+luovuttavat+NATOn+komentoon+aina+vaan+lisää+suomalaisia,+mutta+sekin+loppuu+5-7+vuorokaudessa+kun+suomalaisia+sotilaita+ei+enää+ole.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444535077299.html
Niinistö pakenee ekan päivän jälkeen kun Venäjän taistelukentällä makaa 100.000 tapettua suomalaista.
Turha+Tiltun+taas+valehdella!
Tiltu+on+vasta+SEPITTÄNYT+OMASSA+LAHOSSA+PÄÄSSÄÄN+MOISEN+20+%:n+väittämän!
-+tuollaista+sääntöä+ei+ole+olemassa+(edes+Natossa)!
-+Suomi+ei+kuulu+Natoon
-+Nato+ja+Venäjä+eivät+sodi!
-+Natoon+kuulumaton+Suomi+sotii+kaikkein+vähiten!
Sen+sijaan+Venäjän+armeijalla+on+kyllä+mainio+sääntö!+Jos+joukko-osasto+kärsii+100+%:n+tappiot+niin+se+vaihdetaan+toiseen+ja+mukaan+saa+Valkeakosken+Tiltun+maskotiksi
Oikea+uutinen+asiasta:
IS
Puolustusvoimat+arvioi+Helsingin+Sanomien+mukaan,+että+kovissa+taisteluissa+taisteluosaston+tappiot+saattavat+nousta+vuorokaudessa+jopa+20+prosenttiin+rivivahvuudesta.
Isossa+taisteluosastossa+se+tarkoittaa+jopa+480+miehen+tappioita+vuorokaudessa.+Tämä+tarkoittaisi+sataa+kaatunutta+ja+kadonnutta+sotilasta.+Haavoittuneita+olisi+noin+300.
Avainsanat+kuuluvat:+"KOVISSA+TAISTELUISSA+SAATTAVAT"!
Nyt+Valkeakosken+Tiltu+on+alkanut+työstämään+asiaa+mieleisensä+mukaiseksi,+jolloin+alkuperäinen+asia+on+muuttunut+jo+absurdiksi?+Hän+esittää,+että:
-+sodassa+päivittäin+koko+JOUKKO+kärsii+20+%:n+tappiot+sodittiinpa+tai+ei!
-+antaa+ymmärtää.+että+yksikön+johtajan+"pitää+tapattaa"+väestään+20+%
Kumpikin+väittämä+on+täysin+falski!
Ei+20+minuuttia+vaan+20+%.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444535077299.html