Suomen todella kova joukkue 2016

Nyt jos koskaan pitäisi tulla lähes automaattisesti kulta. Ja kyllä kulta on aina kulta, ei siitä mihinkään pääse. Mutta onkohan tänä vuonna Leijonilla vähän liiankin kova joukkue amatööriturnaukseen, jossa olisi hyvin voinut antaa näytönpaikan esimerkiksi liigassa ja mestiksessä pelaaville nuorille kavereille? Usain Bolt tuskin kamalasti juhlisi jos voittaisi ala-asteen juoksukilpailut. Ja hieman tuollainen maku tästä on nyt jäämässä suuhun...
5263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lähestyt mielestäni ulappaa: MM-kisat ei ole mikään "amatööriturnaus", muuten kuin lähinnä omasta mielestään tietäväisten "Skoda Cup" -änkyttäjien mielestä... Useimmiten erittäin kovatasoinen jääkiekkoturnaus se on, ja niin todennäköisesti lopulta taas tänäkin vuonna - syksyn World Cupista ym. huolimatta.

Suomella on aika nimekäs joukkue, erityisesti ja poikkeuksellisesti hyökkäyksen osalta (sen sijaan ei juurikaan puolustuksen tai maalivahtien osalta!). Mutta kultaa ei näissä karkeloissa ikinä tule "automaattisesti". Päin vastoin, se jää taatusti saavuttamatta, jos aletaan luulla itsestä liikoja ja kuvitella omaa joukkuetta muita kovemmaksi ennen kuin pelejä on pelattu jäällä.

Suomi on takavuosina ja yleensäkin menestynyt MM-kisoissa parhaiten silloin, kun odotukset eivät ole olleet kummoiset (esim. 2011 kulta, 2014 propagandakisojen hopea jne. - molemmat "lätkätietäjien" ennakkoon tuhoon tuomitsemilla "eurohöntsäilijä"-joukkueilla). Ja kääntäen: kovinta ennakkohehkutusta saaneet MM-joukkueet eivät lopulta yleensä ole menestyneet, vaan flopanneet.

Olennaisinta on taas se, että valmennus ja pelaajat yhteistyössä saavat koottua joukkueen tiiviiksi ja taistelevaksi, jolloin myös sen yksilöistä voidaan saada paras (ja vähän yli) irti. Silloin on mahdollisuudet jopa kultaan (ellei tapahdu esim. Valko-Venäjän kaltaista farssia). Muuten ei tule edes mitalia.

Äänestä

No viimeisistä parista vuodesta oppineena voin sanoa, että kulta on jo maksettu. Ja Suomi ei sitä saa. Se on Venäjän. Seeprat hoitaa homman taas.

Äänestä

nojoo mutta rikkoipas kanadakin viime vuonna herrasmies koodin että mm kisoihin ei tuotaisi kunnon ammattilais joukkuetta. niin miksi suomi ei saisi? nyt kulta kotiin ja jatkossa voitais mun mielestä taas jatkaa kuten ennenkin ja antaa myös nuorille ja divareissa pelaaville mahdollisuudet

Äänestä

Missä Kuusela?

Äänestä

Kiitos laijonat

lai

leijonat!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Leijonat4Ever kirjoitti:

Nyt jos koskaan pitäisi tulla lähes automaattisesti kulta. Ja kyllä kulta on aina kulta, ei siitä mihinkään pääse. Mutta onkohan tänä vuonna Leijonilla vähän liiankin kova joukkue amatööriturnaukseen, jossa olisi hyvin voinut antaa näytönpaikan esimerkiksi liigassa ja mestiksessä pelaaville nuorille kavereille? Usain Bolt tuskin kamalasti juhlisi jos voittaisi ala-asteen juoksukilpailut. Ja hieman tuollainen maku tästä on nyt jäämässä suuhun...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu