Kapitalistin tilipäivä - 3%:n osinkovero olisi iso

Kapitalistin tilipäivä - 3 %:n osinkovero tuottaisi enemmän kuin nykyinen 30 % vero, koska suurin osa ei maksa osingoista veroja lainkaan tai juurikaan
-
Kokeillaanko 3 %:n veroa Suomessa? – Tuottaa enemmän kuin 30 % vero
http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/kokeillaanko-3-n-veroa-suomessa-tuottaa-enemman-kuin-30-vero-6546725
"Osakesäästäjien Keskusliitto väittää, että kaikkia koskeva kolmen prosentin osinkovero tuottaa enemmän kuin 30 prosentin osinkovero, jota maksavat vain piensijoittajat. Vantaalaisella kirjoittajalla on siihen liittyvä idea.

Osinkojen verotuksessa on Suomessa vallalla suuri vääryys. Jos olet varakas suursijoittaja, voit järjestää sijoituksesi niin, että vältyt osinkoveroilta. Piensijoittaja sen sijaan maksaa täysimääräiset verot. Piensijoittajat eli tavalliset palkansaajat.

Asiaa käsiteltiin taannoin Ylen MOT-ohjelmassa ”Kapitalistin tilipäivä”. Ohjelmassa kerrottiin, miten varakkaat yksityishenkilöt, suursijoittajat ja yhteisöt käyttävät verosuunnittelua. Vakuutuskuoreen sijoittajat välttyvät kokonaan osinkoveroilta (Pääministeri Juha Sipilän varoja on piilotettu vakuutuskuoriin, kuten media on kertonut). Kaikkein rikkaimmille suomalaisille ei ole mikään ongelma ostaa 10 prosenttia pörssiyhtiöstä ja välttää osinkoverot.

Tätä verokohtelua perustellaan yleensä riskillä. Varakas suursijoittaja muka kantaa suuremman riskin sijoittaessaan suuren summan rahaa yritykseen. Todellisuudessahan vähäisiä summia sijoittava piensijoittaja kantaa suhteessa paljon suuremman riskin kuin suursijoittaja".

-
Tiedän paremman osinkoverojen tuottotavan, joka toisi valtiolle lisää verotuloja. Poistetaan pääomatuloista kaikki etuoikeutetut verottomat tai vähemmän verotetut osingot, ja verotetaan niistä oikeasti AINA OIKEASTI se 30 % ja 30 000 euroa ylittävältä osalta 34 %. Myös yksityishenkilön ja kuolinpesän saamasta osingosta 15 prosenttia on nykyisin verovapaata tuloa, niitäkin pitäisi verottaa 30 %:n mukaan, kyllähän työttömänkin pikkutuloja verotetaan.
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Fakta juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SamalleViivalle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu