en jaksaa enää

kanchhi

Olen jo jonkin aikaa halunnut päästä pois tästä maailmasta. Tuntuu, että olen alunperinkin syntynyt tänne vahingossa.

3

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avautuminenvoiauttaa

      Olet väsynyt, taapertaja maan. Eipä ihmiselle ole luvattukaan maan päällä vain myötämäkeä ja riemua.
      Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon. Saarn 11.1.
      Et sinä ole syntynyt tänne vanhingossa, vaikka tuntuu niin.
      Mielesi on masentunut ja silloin ei näe paljoa eteen eikä muista niitäkään valoisia päiviä, joita on joskus ollut.
      Onko sinulla ollut jo pitkään toivoton fiilis. Liittyykö alakulu johonkin tiettyyn asiaan tai elämäntilanteeseen. Oletko nuori ihminen?

    • Hei

      Viestisi on niukka, siitä ei selkiä kovinkaan paljon tilanteestasi. Sait jo hyviä kysymyksiä, joihin voisit vastatakin jos vain jaksat.
      Monilla on varsinkin nuoruudessa sellaisia oloja, ettei oikein kuulu tänne maan päälle. Se on kauhea tunne. Mutta siihenkin voi löytyä helpotusta ja apua.

      Voisitkohan mennä juttelemaan jonkin luotettavan ja turvallisen henkilön kanssa? Asiat helpottavat kun niistä voi puhua ja tulla kuulluksi.

      Voimia sinulle!

      Pappi Elisabet

    • miettikääpäsitä

      jos Luoja olisi halunnut vain auringon paistavan Hän ei olisi luonut pilviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2860
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2420
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2200
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2002
    5. 171
      1842
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1836
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe