Tänäänkin Afrikan väki lisääntyy..

yli 80 000 hengellä. Ja lisääntyvästä väestöstä huolimatta nälkäkuolemat ovat vähentyneet dramaattisesti viimeisen 25 vuoden aikana. Yhä suurempi osa afrikkalaisista ei myöskään ole enää aliravittuja. Tämä johtuu siitä että Afrikassa toteutuu vapaa markkinatalous itseasiassa paremmin kuin missään muualla maailmassa. Euroopan, YK:n, Usan ja Maailmanpankin hässeltämisestä huolimatta afrikkalaiset ovat sitkeää, yrittelijästä ja sisukasta sakkia päinvastoin kuin jotkin pohjoisten maiden kuten Suomen veltot demarit.
8112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itä- ja Pohjois-Afrikassa hienot lukemat. Tännehän demarimaihinhan se ylimäärä pyrkii kuitenkin,.

Äänestä

Sitä se kehitysapu on saanut aikaan, holtitonta lisääntymistä ilman mitään vastuuta jälkeläisistä, sillä liikaväestön voi aina lähettää Eurooppaan hakemaan ilmaista elämää.
Ennen ei määrä korvannut laatua, mutta nyt pelkkä määrä uhkaa tukahduttaa laadukkaan elämän Euroopasta.

Äänestä

Euroopassa vastaava vaihe oli 1800-luvulla, eli elintaso parani kaiken aikaa, mutta väkiluku jatkoi vielä kasvuaan reippaasti. Tasaus- ja hidastumisvaihe seuraa sitten myöhemmin.

Lopulta länsimaiden tapaan väkiluku kasvaa alle uusiutumisvauhdin. Saa nähdä, milloin tapahtuu.

Äänestä
  • Olipas osuva kuvaus tilanteesta.
    Vai mitä sukkivakit, hä..?

    Äänestä

1960-luku oli täynnä nälkökuolemaa Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa ja Afrikassa. Nykyisin ne ovat suurelta osin loppuneet. Kiina ei tarvinnut mitään YK:n apua ja muissa maissa omaehtoinen talouskasvu ja teknologian hyödyntäminen on tehnyt nälkäkatastrofit harvinaisiksi ja paikallisiksi. Suomen viimeisin katastrofi 1867-68 oli pahempi kuin yksikään Afrikan vastaava 1960-70 luvuilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hyviä.uutisia kirjoitti:

yli 80 000 hengellä. Ja lisääntyvästä väestöstä huolimatta nälkäkuolemat ovat vähentyneet dramaattisesti viimeisen 25 vuoden aikana. Yhä suurempi osa afrikkalaisista ei myöskään ole enää aliravittuja. Tämä johtuu siitä että Afrikassa toteutuu vapaa markkinatalous itseasiassa paremmin kuin missään muualla maailmassa. Euroopan, YK:n, Usan ja Maailmanpankin hässeltämisestä huolimatta afrikkalaiset ovat sitkeää, yrittelijästä ja sisukasta sakkia päinvastoin kuin jotkin pohjoisten maiden kuten Suomen veltot demarit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu