Orpo vielä tyhmempi. kuin Stubido

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050421514584_uu.shtml

Orpo on kiero turkulainen, jota ei tule missään nimessä valita Sekoomuksen johtajaksi.

Suomi on tuhon oma. kun kiero Salolainen on presidenttinä ja turkulainen Sekoomuksen johtajana
10168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olet siis Stubbin miehiä :D

Äänestä

Stubido sählää julkisesti ja sanoo asiat suoraan ja on pelle.

Orpo piru on kaksinaamainen, joka sanoo yhtä ja tekee toista. Ei millään saanut Suomen rajoja kiinni, kun pakoloiset tulivat ja valtasivat Suomen

Äänestä
  • Orpo nimenomaan ON saanut rajat kiinni ja on tyrehdyttänyt matu-tulvan. Menepä katsomaan maahanmuuttoviraston sivuilta, onko viime viikoilla tullut enää yhtään turvapaikanhakijaa maahamme.

    Orpo on ollut puheissaan sovitteleva, mutta sitten kuitenkin on tehnyt raudanlujia päätöksiä matujen suhteen. Eli siinä mielessä kyllä tekee toista kuin puhuu.

    Äänestä

  • Orpo piru nimenomaan äänesti tyhjää, kun olisi pitänyt äänestää EI Puolan ja muiden maiden kanssa.

    Äänestä

  • erteteterte kirjoitti:

    Orpo nimenomaan ON saanut rajat kiinni ja on tyrehdyttänyt matu-tulvan. Menepä katsomaan maahanmuuttoviraston sivuilta, onko viime viikoilla tullut enää yhtään turvapaikanhakijaa maahamme.

    Orpo on ollut puheissaan sovitteleva, mutta sitten kuitenkin on tehnyt raudanlujia päätöksiä matujen suhteen. Eli siinä mielessä kyllä tekee toista kuin puhuu.

    "Orpo nimenomaan ON saanut rajat kiinni ja on tyrehdyttänyt matu-tulvan. Menepä katsomaan maahanmuuttoviraston sivuilta, onko viime viikoilla tullut enää yhtään turvapaikanhakijaa maahamme."

    Kommentti: Matuja virtaa tänne jo toista sataa oäätä viikossa. Orpo ei ole padonnut Suomen matuvirtaa vaan sen ovat tehneet muut maat.

    Äänestä

Stubb ei ole onnistunut kokoomuksen tavoitteissa. Eikun vaihdetaan heti.

Äänestä

hyvin harva voi olla tyhmempi/ ylimielisempi kuin stybb.

Äänestä

Kiero kuin korkkiruuvi ja osaa valehdella vanhaan kunnon kauniiden ihmisten kykypuolueen tyyliin, mutta Mr. Himaskataista ja Stubidia tyhmempi niin tuskinpa vaan.
Välillä olis tietysti aika vähän järkevämpiäkin äijiä valita sinne kokkelpäiden johtoon näiden emävalehtelijoiden ja kuspääylimielissankareiden jälkeen...

Äänestä

Orpon akka on mukana matu-bisneksessä. Orpo Akka on korviaan myöten sekaantunut matu-paskoihin!!!!!!!!!
Orpo Paska tulee sotkea suohon, se on jäävi sekaantumaan mihinkään matu-paskoihin!!!!
Orpo Paska on täysi nahjus, Saamaton Nyhverö, Lapamadon lapamato!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


EiPuheenjohtajaksi kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050421514584_uu.shtml

Orpo on kiero turkulainen, jota ei tule missään nimessä valita Sekoomuksen johtajaksi.

Suomi on tuhon oma. kun kiero Salolainen on presidenttinä ja turkulainen Sekoomuksen johtajana

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu