On se melkoinen hyyssäri tämä Jokelainen!

Nyt tämä perkeleen hyyssäri oli yrittäny estää muistomerkin siirron pois maahantunkeutujien loisimiskeskuksesta. Minkälainen järjenjouksu tuollaisella vessulalla on, kun tuollaista menee tekemään. Luuleeko tuo saatanan paskahousu, että kunnon Miähet tuota touhua loputto iin kattoo.
761928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Jos lehden tietoon uskoo, on patsas kaivettu alueen omistajan tietämättä pois. Jäljelle jäänyt ruma siistimätön kuoppa ja renkaan jäljet. Oli patsas kenen tahansa, niin lupa sen hakemiseen pitää olla alueen omistajalta. Taitaisi kirjoittajakin nostaa metelin, hänen tontilleen tuollainen kuoppa jätettäisiin. Jos uutinen pitää paikkansa, on kilta toiminut laittomasti. Matala on kirjoittajan taso, törkeää tekstiä,häpeisit.

Äänestä
  • Taitaapi olla korkeimmanoikeuden päätös vastaavasta asiasta, omansa saa hakea pois. Olisivat saatanan hyyskät sanoneet niille loisijoille, että muistomerkkejä ei pidetä tuhkakuppina.

    Äänestä

  • Kiltan porukoille iso kiitos. Hakivat muistomerkkinsä pois ja sijoittavat sen arvolleen kuuluvalle paikalle. VOK ei todellakaan ole lentäjien muistomerkin paikka enää, valitettavasti. Seuraavaksi haetaan fougat.

    Äänestä

Saattaa olla että patsas on killan. Jos ilman alueen omistajan tietoa tullaan hakemaan , niin tuskin laillinen on noutotapa. Eikä ainakaan hyvien tapojen mukaista. Eipä taitaisi kirjoittajatkaan hyväksyä , jos omalla tontilla salaa kaivettaisiin ja jätettäisiin ruma kuoppa jäljelle? Onko paikka patsaaminunlle oikea , on taas aivan toinen asia, enkä sitä tässä kommentoi. Noutotapa minusta on minusta asiaton. Toivottavasti ei kuvasta koko killan tapoja?

Äänestä
  • Raakasti vain kaikki arvokas ja perinteitä kunniottava alueelta pois ja porsahia tilalle.

    Äänestä

Kerätään kolehti ja tilataan KTK lta sorakuorma monttuun niin saa Jokelaisen poika nukutuksi.

Äänestä

Tuntuu joidenkin mielestä olevan niin että "tarkoitus pyhittää keinot". Ajattelisin, että isänmaallisuutta korostavan yhdistyksen ensimmäinen periaate on Suomen lakien noudattaminen. Sellainenkin epäily liikkuu kylällä, että omistaako Kilta edes tuota patsasta. Onko totta, en tiedä.

Äänestä
  • Kyllä muistot kentältä lähti ilmavoimien mukana, turha sillä muistoilla on enää verkonsisällä rahastaa, kentän maine on jo tahdittu pysyvästi, kauhavan kenttää ei niinsanotusti enää ole olemassa, sieltäkäsinkö tätä nykyistäkin hommaa yritetään johdatella.

    Äänestä

Toivottavasti saadaan koneetkin sieltä pois, mitäpä niillä yksityisessä pakolais/siitolaiskeskuksessa tehdään, ei kaupunkilaisillekkaan mitään iloa bisnesmiesten alueella.

Äänestä

Hienoa toimintaa killalta! Entinen lentosotakoulu kuhisee maahantunkeutujia,ja hyysäreitä..oman maan häpäisijöitä! vielä tulee aika,jolloin hyyskät häpeävät toimintaansa,jos sitten ymmärtävät sitäkään!

Äänestä

joo jokelaanen piänellä jiillä on aina ollu perseennualija oikiastansa surkiasta maiturista asti

Äänestä
  • Miksi täällä aina mennään henkilöön. Ymmartääkseni Jokelainen on työnatajansa edustaja tässäkin asiassa. Sillä mitä J. muuten on, ei ole tekemistä itse käsiteltävän asian kanssa. Eli onko Kilta toiminut asiallisesti ja laillisesti? Se, että joku haaststtelussa jotain sanoo, ei todellakaan ole riittävä ilmoitus. Enemmän omistusoikeudessa uskon siihen aikaan mukana olleeseen kuin johonkin lehtileikkeeseen. Ikävää , että jos asiaa ei kykene kommentoimaan, niin sitten käydään henkilön kimppuun. Minusta Killan toiminta ei ole asiallista. Voi meitä kauhavalaisia. Minua kyllä hävettää tässäkin jutussa kauhavalaisten puolesta. Emmekö me todella asialliseen keskusteluun kykene.

    Äänestä

  • Jokelaisen kunniaksi on sanottava, että hän toimii omalla nimellään tässä asiassa, kun taas nämä räköttäjät ovat nurkan takaa nimettöminä huutelijoita. Itte en koko Jokelaista tunne, mutta minusta kysymys on patsaan siirrosta , eikä ihmisestä nimeltä Jokelainen.

    Äänestä

Oikein KILTA---muistomerkit pois noitten itämaan ihmeitten alueelta

Äänestä
  • Voi olla, että patsaan paikka ei ole oikea, mutta minusta KILTA ei asiallisesti siirtoa ole hoitanut. Minä ainakin vastaavassa tilanteessa, jos joku minun tietämättäni tontiltani jotain kaivaisi - oli se sitten vaikka kaivajankin - metelin nostaisin. Niin taitaisivat tehdä nämä suunsoittajatkin, jos omaa plantaasia asia koskisi.
    Nyt kysymys lähinnä oman käden oikeudesta, jota ei uskoisi isänmaallisuutta korostavan yhdistyksen käyttävän

    Äänestä

Kyllä tuo Jokelaanen kans on sellaanen, jotta täs ny paremmin sanua!!

Äänestä
  • kummasta nyt on kysymys Jokelaisesta vain patsaan siirrosta. Jos LSK:n omistajat pitävät patsaan siirtoa asiattoma, niin Jokelaisen - heidän työntekijänään - on pyrittävä työnantajansa tahdon mukaan toimimaan. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, niinhän se on tai ainakin pitäisi olla joka työpaikalla. Sillä mikä Jokelainen on tai minä häntä pidetään, ei ole itse perusasian kanssa tekemistä. Noin sanoo minun oikeudentuntoni.

    Äänestä

Jokelaanen vois kattua muualle kun patsasta viedään oli kenen leivis tykkää.
Saatana kun muistopatsas LSK:lla toimii matujen tuhkakuppina, onko se ok ?

Äänestä
  • Eihän se tietenkään oikein ole. Mutta eihän tuosta olekkaan kysymys, vaan siirron laillisuudesta ja asiallisuudesta-
    JUJYUJK varmaankin omalla työpaikallaan noin tekisi, jos sieltä joku tulisi mahdollisesti "omaa omaisuuttaan" työnantajan tietämättä hakemaan. Jos tekisi, niin varmaankin työnantaja silittelisi JUJYUJK :n päätä siitä.

    Äänestä

Näyttää kirjoittelevan koko suku täällä nimimerkkien takaa.

Äänestä
  • Eipä täällä kukaan näy nimellään olevan. Joku näkyy jopa asiaakin kirjoittavan. Väärin on, että käydään vain työtään tekevän kimppuun.

    Äänestä

Kai omaisuutensa saa hakea pois ja siirtää parempaan paikkaan, nouseeko samanlainen haloo kun posti noutaa keltaisen kirjelaatikon K-kauppiaan ovensuusta.

Asiallista olisi nurmikkoa vähän istuttaa uudelleen niin kukaan ei muistaisi enää koko juttua loppukesästä.

Äänestä
  • Ensin pitäisi selvittää kenen tuo patsas oikeastaan on. Useammanlaista tietoa kun asiasta on liikkeellä. Sekin on täysin mahdollista, että LSK:n kauppaan on kuulunut kaikki alueella oleva? Siis tuo patsaskin-
    Joka tapauksessa se on itsestään selvää, että toisen alueelta ei ilman alueen omistajan lupaa saa mitään pois hakea. Se, että on jossain lehtihaastattelussa asiasta jotain sanonut, ei kyllä virallisesta ilmoituksesta käy. Kyseessä on selkeä omankäden oikeus. Käsittäisin, että jos LSK niin haluaa Kilta palauttaa patsaan alkuperäiselle paikalle. Missään mielessä Killan toiminta ei on lain suhteen hyväksyttävää.

    Äänestä

  • Niin, olishan se kiva että jostain löytyy kauppakirjat. Ostiko vaan maat ja rakennukset vai tuliko harrastajien muistomerkit kaupantekijäisinä...

    Isänmaallisen teon kiltalaiset ainakin teki, oikeassa paikassa tulee olemaan, sanoo vääräleuat mitä tahansa.

    Äänestä

Kuka idiootti menee toisen alueelle kaivamaan!En kyllä kehtaisi!

Äänestä
  • Asiallisemminkin olisi homman hoitaa.

    Äänestä

Eikö nyt ole kysymys muistomerkistä jota tää yks porukka käytti tuhkakuppina?
Ja se jos jokin on väärin...

Äänestä

Järkyttävä luuseri!! Oli kenen oli muistomerkit rahallisesti, mutta toi sen käytös kertoo sen ettei siitä olisikkaan ollut muuhuin kuin paperittomien matujen hyysäämiseen! Aivan järkyttävää toimintaa Jokelaiselta, jesus jos mun sukulainen olis kuollut puollustamassa suomea ja sen muistolaatat ja koneet olis paperittomien ählämien tuhkakuppina niin olisin mennyt puolustamaan niitä keillä on vielä aivot tallella, eli ei suomea puollustaneiden muistomerkit kuulu tuonne!

Toivottavasti Jokelainen häviää, aivoton rahakas mies osti ton ja ei osaa muutakuin tuhota Kauhavan ja sen muistot paperittomilla ihmisillä! Saateri kyllä siellä välimerellä on pysyny i phonet taskussa, mutta ei paperit!! Haahhaah, aivottomat hyysärit kyllä uskoo tohon, mutta ei suomen puollustusvoimissa olleet ihmiset!

Onkohan toi homo Jokelainen ees käynyt armeijaa kun meinas, että rynnäkkösotilaat valtasi tämän homppelin tontin!!
Veikkaan, että tuo ei ole armeijaa käynytkään!

Äänestä
  • Olet oikeassa.

    Sankarihaudat siirretään varmaan Prisman pihaan jos kaupallisuus on niiden paras sijoituspaikka.

    Äänestä


  • Sivistyneitä näköjään me kauhavalaiset olemme. Eipä kehtaisi noita törkeimpiä viestejä omalla nimellään kukaan omakseen tunnustaa. Hävettää olla kauhavalainen. Ei ole killallekaan kunniaksi tuollaiset törkyviestit.

    Äänestä

  • Ontämäuskomatonta kirjoitti:

    Sivistyneitä näköjään me kauhavalaiset olemme. Eipä kehtaisi noita törkeimpiä viestejä omalla nimellään kukaan omakseen tunnustaa. Hävettää olla kauhavalainen. Ei ole killallekaan kunniaksi tuollaiset törkyviestit.

    Jaa ja mitenkä niin? Sinä et näköjään tunne esim. sotilaslentäjiä, mutta minä tunnen ja paljon! Niiden muistomerkeistä nyt on kyse eikä siitä, että onko Jokelainen ja mikä!

    Nyt kunniotusta puolustuvoimia kohtaan! Onneksi mulla on
    tutu jäjellä.
    Muutenkin toi on aikalailla näköjään katoava luonnovara toi suomen puolustaminen, koska siitä on tarkoitus mennyt jo ajat sitten, mun mielestä puolustusvoimat voi lopettaa tän jälkeen kokonaan koska tänne on päästetty jo viime vuonna 32 000 paperitonta ja lisää tulee vaikkei edellisiäkään ole saatu pois vaikka suurin osa saa kielteisiäpäätöksiä, no ne katoaa suomeen tai valittaa ja suomessa saa valituksen jälkeen olla LUVALLISESTI SUOMESSA 2-vuotta.

    Äänestä

Alue on aidattava välittömästi sähköaidalla,kulkulupa porteille.kaikki tehtävä jokelainen&kumppanit elo alueella mahdollisimman hankalaksi

Äänestä

Täältä naapurista vaan kyselen......mikä vandaalijoukko tämä kilta on, joka yön pimeydes rötöstelee? Onko poliisille ilmoitettu? Tälläinen rikollisuus on kitkettävä alkuunsa.

Äänestä

Uudet omistajat juoksupoikineen ovat pilanneet LSK:n ja koko Kauhavan miljöön matu bisneksillään, eikä nämä vesselit ymmärrä edes hävetä! Kilta teki ainoan oikean päätöksen muistomerkkien pois siirrosta.

Äänestä
  • Yöllä....asialliset, rehelliset hommat hoidetaan päiväsaikaan, luvan kanssa. Omituinen moraali monella kirjoittajalla.

    Äänestä

  • MuistonHäpäisijät kirjoitti:

    Yöllä....asialliset, rehelliset hommat hoidetaan päiväsaikaan, luvan kanssa. Omituinen moraali monella kirjoittajalla.

    Samaa mieltä olen. Ja jos toisen alueelle mennään niin luvan kanssa pitäisi liikkua.

    Äänestä

  • MuistonHäpäisijät kirjoitti:

    Yöllä....asialliset, rehelliset hommat hoidetaan päiväsaikaan, luvan kanssa. Omituinen moraali monella kirjoittajalla.

    Ja sinunko mielestäsi patsas olisi pitänyt jättää mamujen tuhkakupiksi?

    Äänestä

  • Lor kirjoitti:

    Ja sinunko mielestäsi patsas olisi pitänyt jättää mamujen tuhkakupiksi?

    Ja pissapaikaksi...

    Äänestä

Päivällä vai yöllä tuo "nouto" on tapahtunut?

Äänestä

Mee sille sanomaha , äläkä täälä itkepaskat housussa nimimerkin takana..

Äänestä
  • Kenelle pitääs jotain sanoa ja kuka itköö ? Nimimerkin takana ittekkin oot!

    Äänestä

Ymmärtäisin, että muistomerkki aikanaan on pystytetty Lentosotakoulun alueen ja henkilökunnan kunniaksi ja tuleville sukupolville muistutuksi, miksi alue aikanaan on rakennettu .....EI killan muutamalle intoilijalle provoiluksi.

Viisainta olisi hakea mielipide asiantuntijoilta, mikä on muistomerkin tarkoitus ja sijainti ja palata sen jälkeen aikuisen tasolle.

Äänestä
  • Ei kyllä ole rakennettu maahantunketujien häpäistäväksikään.

    Äänestä

  • Filux kirjoitti:

    Ei kyllä ole rakennettu maahantunketujien häpäistäväksikään.

    Ei tietenkään, mutta onko mahdollisesta häirinnästä ilkalle ilmoitettu? Jos, niin mikä oli tulos. Taitaa niinkin olla ettei suurin osa näistä "huolehtijoista" ollut ennen tätä tapausta edes tiennyt koko patsaan olemassaoloa.

    Äänestä

  • Filux kirjoitti:

    Ei kyllä ole rakennettu maahantunketujien häpäistäväksikään.

    "Filux, Filux, Filux".........Et sä kuitenkaan ihan aikuisen oikeasti usko, että arabimaiden naiset, jotka eivät julkisuudessa paljasta hiuksiaankaan, nyt paljastaisivat takapuolensa kuseskellakseen patsaiden kylkeen avoimella, julkisella paikalla.......miksi ihmeessä he niin tekisivät?

    Äänestä

  • Kysynkunentiedä kirjoitti:

    Ei tietenkään, mutta onko mahdollisesta häirinnästä ilkalle ilmoitettu? Jos, niin mikä oli tulos. Taitaa niinkin olla ettei suurin osa näistä "huolehtijoista" ollut ennen tätä tapausta edes tiennyt koko patsaan olemassaoloa.

    Lsk porukan kanssa on ollut mahdotonta edetä asiassa, eli jos tuon hyyskälauman kanssa olisi jotakin yrittänyt, niin patsasta ei olisi ikään saatu siirrettyä. Muuttaako se asiassa yhtään mitään jos joku ei ole tiennyt patsaan olemassa olosta mitään, tai oikeuttaako se sen, että sotilaskarkurit voivat häpäistä muistomerkin jos joku ei ole tiennyt siitä? Hienoa toimintaa Kiltan miehiltä, ja he nyt ainakin ovat patsaan olemassa olosta tienneet, kun ovat sen loisien seasta osanneet hakea poiskin. Ja Ilkka Peura on myynyt itsensä mamubisnekselle ajat sitten, siinä on sotilasvala unohtunut.

    Äänestä

  • NäinSenNäin kirjoitti:

    "Filux, Filux, Filux".........Et sä kuitenkaan ihan aikuisen oikeasti usko, että arabimaiden naiset, jotka eivät julkisuudessa paljasta hiuksiaankaan, nyt paljastaisivat takapuolensa kuseskellakseen patsaiden kylkeen avoimella, julkisella paikalla.......miksi ihmeessä he niin tekisivät?

    En ole väittänytkään, Lsk:ssa on 90% on arabi sotilaskarkureita ja ne kusevat ja paskantavat jopa uimahalleihin, eli ei tee tiukkaa häpäistä muistomerkkiäkään.

    Äänestä

  • Filux kirjoitti:

    En ole väittänytkään, Lsk:ssa on 90% on arabi sotilaskarkureita ja ne kusevat ja paskantavat jopa uimahalleihin, eli ei tee tiukkaa häpäistä muistomerkkiäkään.

    Tietääkseni Lentosotakoululla ei olisi omaa uimahallia. Härmän kuntokeskuksella on ainoa uimahalli, enkä sieltä ole kuullut tuollaisia tapahtuneen.

    Onko sulla jotain salattua tietoa, vai levitätkö älyttömiä huhuja.....tälläisiä sanotaan hyödyllisiksi idiooteiksi.

    Äänestä

  • NäinSenNäin kirjoitti:

    Tietääkseni Lentosotakoululla ei olisi omaa uimahallia. Härmän kuntokeskuksella on ainoa uimahalli, enkä sieltä ole kuullut tuollaisia tapahtuneen.

    Onko sulla jotain salattua tietoa, vai levitätkö älyttömiä huhuja.....tälläisiä sanotaan hyödyllisiksi idiooteiksi.

    Kyllä tämä Filux on ihan vaan hyödytön idiootti.

    Äänestä

  • NäinSenNäin kirjoitti:

    Tietääkseni Lentosotakoululla ei olisi omaa uimahallia. Härmän kuntokeskuksella on ainoa uimahalli, enkä sieltä ole kuullut tuollaisia tapahtuneen.

    Onko sulla jotain salattua tietoa, vai levitätkö älyttömiä huhuja.....tälläisiä sanotaan hyödyllisiksi idiooteiksi.

    Onneksi ei ole uimahallia kauhavalla, nuo saastat pilaisi sen hetkessä. Lappajärvellä kivitippu on hirveässä kunnossa.

    Äänestä

  • Kymmenenseitsemän kirjoitti:

    Kyllä tämä Filux on ihan vaan hyödytön idiootti.

    Sinä olet hyödytön hyyskä.

    Äänestä

ählämipaskat pois suomesta ja heti

Äänestä
  • Taitaa vähän puurot ja vellit sekoottua: täälä kiltaa puollustaa ihmiset jotka on avoimen rasistisia. Jokelaane ja Peura on alueella töis. kai ne tietää kuka kusoo ja mihin. Jokelaane sano lehdes jotta asukkahat ei oo mennehet lähellekkään pystiä kun niille on selvitetty mitä ne on. Koko lähtökohta on täs aivan väärä. Huhujen peräs aikuuset miähet ja mennähän toisen tontille niinku rosvojoukkoo. Muka isänmaan aate. hävekkää.

    Äänestä

  • lataasta kirjoitti:

    Taitaa vähän puurot ja vellit sekoottua: täälä kiltaa puollustaa ihmiset jotka on avoimen rasistisia. Jokelaane ja Peura on alueella töis. kai ne tietää kuka kusoo ja mihin. Jokelaane sano lehdes jotta asukkahat ei oo mennehet lähellekkään pystiä kun niille on selvitetty mitä ne on. Koko lähtökohta on täs aivan väärä. Huhujen peräs aikuuset miähet ja mennähän toisen tontille niinku rosvojoukkoo. Muka isänmaan aate. hävekkää.

    Samaa mieltä olen, jos Kilta haluaa isänmaallinen olla, niin perusasia on Suomen lakien kunnioittaminen. Omankäden oikeuden käyttämistä tuskin voi pitää isänmaallisena tekona.

    Äänestä

  • Roskajoukko täälä ny loukkaantuu killan pualesta. Mutta samallahan kilta olis voinu tuara kauhallisen multaa monttuhun, kun haki muistomerkin pois. Ei ollu kunnolla suunniteltu.

    Äänestä

  • lataasta kirjoitti:

    Taitaa vähän puurot ja vellit sekoottua: täälä kiltaa puollustaa ihmiset jotka on avoimen rasistisia. Jokelaane ja Peura on alueella töis. kai ne tietää kuka kusoo ja mihin. Jokelaane sano lehdes jotta asukkahat ei oo mennehet lähellekkään pystiä kun niille on selvitetty mitä ne on. Koko lähtökohta on täs aivan väärä. Huhujen peräs aikuuset miähet ja mennähän toisen tontille niinku rosvojoukkoo. Muka isänmaan aate. hävekkää.

    Meinaakko jotta Jokelaanen Ja Peura kertois totuutta tuosta asiasta, eikä nämä hyyskät 24h ole paikalla.

    Äänestä

Onko tuo Jokelainen pidetty henkilö, siellä Kauhavalla ?

Äänestä

  • Eikö kauhavalla löyry enää miehiä jokka laittaas tuon Jokelaasen aisoohin, on kovemmillekkin ukoolle löytyny kuri.

    Äänestä

Järkyttävä juttu,siis kun meiltä pienennetään joka asiasta SPR:llä on "varaa" maksaa tyhjästä noin isoa summaa...

Onneksi edes muistomerkki on nyt turvassa.

Äänestä

Eikö Kauhavalla oo enää miehiä ettei yhtä miestä saada kumottua hävetkää ?

Äänestä

Ei ole kyllä kaikki muumit laaksossa jos menee toisen tontille varkaisiin.

Äänestä
  • Ei ole kyllä on kaikki lepakot ullakolla jos ei saa omaansa pois hakea.

    Äänestä

  • Omansa hakivat pois, hyyskillehän se ei tietenkään mene perille.

    Äänestä

Oikein toimi Kilta! Hienoa ja isänmaallista toimintaa!

Äänestä

Kovin on myöhäinen sytytys! Olisivat pellet olleet asialla aikoinaan siirtämässä! Eihän kukaan järkevä nyt mene toisen alueelle kaivelemaan!

Äänestä
  • Omansa saa hakea pois. Kilta uskoi uusien omistajien kunnioittavan perinteitä. Toisin kävi!

    Äänestä

Eihän täs nykytilantees ole mitään uutta. Kun varuskunta vielä toimi niin vihattiin kapiaasia, koska ne vei naiset ja olivat muutenkin syntisiä. Aina pitää olla joku jota vihata.

Äänestä

Aika hävettävää kaikki julkisuus . Ilkka lehtikin kirjoittaa ku jatkoromaania joka nasahruksesta. Olisivat ny jo hilijaa molemmilla pualilla pitääsivät naamansa kiini. Ja tartte jonku valtuutetunki vielä mennä sekaamahan mukaha . Jokelaasen poika teköö työtänsä sen tietää jokahine järkevä ,,,

Äänestä

Jokelaane on näköjää kuningas omasta mielestään taas poikansa kans, ei taida juuri suosios olla kauhavalla tämä herra.

Äänestä
  • Tässäkin ketjussa asiattomuus kukoistaa. En Jokelaista tunne, mutta tietääkseni hän on työläinen, eikä hänellä liene omistamisen kanssa tekemistä. Ymmärtääkseni renki tekee niinkuin isäntä määrää. Ellei on työpaikka katkolla. Tuskin nämä arvostelijat olisivat Jokelaiselle työtä ja palkkaa tarjonneet, jos hän olisi vastoin työnantajiensa tahtoa toiminut. Vähänkin ajattelamalla on selvää, että Jokelainen on väärä haukkumisen kohde. Vaan ajattelu ei ole näiden kirjoittajien vahvin puoli.

    Äänestä

Hyvää työtä KILTA! Jos tarvetta niin kökkäapua annetaan täältä lähi kunnista myös!

Äänestä

Kiitos kilta teko oli aivan oikea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Arnix kirjoitti:

Nyt tämä perkeleen hyyssäri oli yrittäny estää muistomerkin siirron pois maahantunkeutujien loisimiskeskuksesta. Minkälainen järjenjouksu tuollaisella vessulalla on, kun tuollaista menee tekemään. Luuleeko tuo saatanan paskahousu, että kunnon Miähet tuota touhua loputto iin kattoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu