17.10.2015
Jumala, rukoilen että nämä Toivon sanat tuovat rauhaa sydämen asukkien perheeseen ja niille, jotka ovat menettäneet heille rakkaita ihmisiä.
”Tänään haluan puhua niille, jotka ovat menettäneet rakkaita ihmisiä.”
1.Tess4:13.’ Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. 14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. 15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. 16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; 17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. 18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.’
”Nämä sanat ovat yksi arvokkaimmista lupauksistani, jonka olen kirjoittanut teille. ’Miksi?’, sinä kysyt. Yksinkertaisesti siksi, koska kuoleman pistos on kivuliain kaikista menetyksistä maailmassa, sydäntä riipaisevin, jättäen jättiläismäisen aukon keskelle sydäntäsi sen vuoksi, jonka olet menettänyt.”
”Puhun nämä sanat nyt teille, koska jotkut teistä ovat viime aikoina menettäneet rakkaita ihmisiä. Saanko sanoa, monet, monet heistä ovat Luonani? Teidän ei ole annettu ymmärtää pelastumisen syviä ja kauaskantoisia töitä. Kyllä, teidän tulisi ottaa Minun Sanani pelastumisesta kirjaimellisesti ja olla varmoja, että teette kaikkenne auttaaksenne Minua tuomaan heidät Minun Valtakuntaani.”
”Mutta on NIIN paljon asioita, joita ette tiedä Sydämeni Armosta. Näen sielun alusta loppuun. Ymmärrän syvällisesti, miksi he ovat katkeria heidän elämänsä lopussa. Näen mitä he todella tuntevat Minua kohtaan. Näen heidän värisevän ulkona kylmässä uskoen, että Minä en koskaan voisi rakastaa heitä heidän syntiensä riettauden tähden. Lähetän lähettilääni vakuuttamaan heidät Rakkaudestani. Mutta entä ne, jotka eivät saa tätä tilaisuutta?”
”Näethän, Olen puhunut tästä paljon aiemmin ja Olen kertonut sinulle, kuinka Armo löytää tien antaa sielulle vihoviimeisen mahdollisuuden. Monia epätosia asioita on sanottu Minusta; ankaruus, julmuus, ja ilman myötätuntoa ovat jotkut hengelliset pahuuden henget oikeamielisyyteen verhoutuneina maalanneet tämän kuvan Minusta. Mutta Unohdanko Lapseni? Vaikka äiti unohtaa lapsensa, Minä en koskaan unohda sinua.”
Jes49:15. ’Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota.’
”Onko Maassa yhtäkään, joka ei ole Minun? Ei, sanon sinulle, ihmisten joukossa ei ole yhtäkään. Vaikka paholainen olisi niellyt sielun sisältäpäin ja jäännös on vain hirvittävä kuori, Minä silti vetoan siihen, mitä on jäljellä. Monet teistä ovat nähneet sukulaisianne tässä tilassa. Monia, monia, monia. Katkeruuden sisältäpäin syöminä he torjuvat kaikki muiden yritykset saada heidät tekemään sovintoa Minun kanssani. Tiedätkö, että jopa silloin, Minä en hylkää heitä. Jopa silloin Minulla on suunnitelma. Minulla on keinoja sielujen kanssa toimimiseen, joita kukaan ei voi kopioida eikä ymmärtää.”
”Kerron tämän teille, koska joukossanne on niitä ihmisiä, jotka surevat kuin eivät enää koskaan näkisi rakkaitaan uudestaan. Kerron teille nyt, hyvin, hyvin harvat niistä, joiden puolesta olette rukoilleet, ovat täysin kääntäneet selkänsä Minulle tuona tuntina. Eikö ole luvattu:
Apt16:31 "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
”Onko sinulla aavistustakaan, kuinka suuri perhekunta oli noina päivinä? Helposti 30-45 ihmistä: sukulaiset, palvelijat, peltotyöntekijät, lapset ja lapsenlapset, serkut, tädit, sedät. Ja Minä en puhunut tätä profetiaa yksin heille, nämä sanat on annettu, että te, jotka uskotte heidän sanoihinsa, niittäisitte samat hyödyt.”
Joh17:20. ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, 21. että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa,”
”Pian monet teistä tapaavat rakkaansa uudelleen. Tulette viettämään päivänne yhdessä tutkien Taivaiden rikkauksia, muistellen hyviä aikoja Maassa ja seuraten palvomiskutsua, joka soi Taivaan halki. Nämä tulevat olemaan palkitsemisen loistavia aikoja, jolloin kyyneleet pyyhitään pois ja kaikki on sovinnossa Minun kanssani.”
Älä murehdi, ilo tulee aamulla
3
183
Vastaukset
”Eläimenne juoksevat tervehtimään teitä, ymmärrätte niiden ajatukset ja olette heidän läheisiä ystäviään, tavalla joka on ennennäkemätön Maahan verrattuna. Kanssakäymisessä ei ole esteitä. Sukulaiset, jotka olivat rasittavia teille, joiden kanssa ette tulleet toimeen, ovat lempeitä, sävyisiä ja täysin empaattisia teitä kohtaan ja te heitä kohtaan. Tiedätkö kuinka mahtavaa se tulee olemaan? Oi, enemmän kuin arvaatkaan. Maassa tunnette vastustusta toisistanne, mutta Taivaassa ette muuta kuin rakkautta, hyväksyntää ja ymmärrystä.”
”Maassa jouduit venymään ihmissuhteissasi. Niin monet asiat jäivät huomaamatta, ymmärrettiin väärin – johtaen vieraantumiseen. Kaikki nuo haavat parannetaan välittömästi, koska Taivaassa ilmapiiri on Rakkaudella ja Ihmetyksellä kyllästetty. Kaikki ovat kokemansa ilon valtaamia eikä yksikään demoni ole lietsomassa ongelmia ja väärinymmärryksiä.”
”Mitä olen sanomassa teille, rakkaat ihmiset, on että suurin menetys, jonka koskaan kärsitte Maassa, käännetään 180 astetta päinvastaiseksi ja se yhdistyy sanoinkuvaamattomaan iloon, eikä sitä enää koskaan oteta sinulta pois. Tämä on Minun lupaukseni. Sinulla on paljon hyvää odotettavaa, ja pian, lisäisin vielä. Sure, jos sinun täytyy, mutta ymmärrä, että murehtimisesi kääntyy iloitsemiseksi etkä sinä enää murehdi.”
Ps30:12. ”Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla, 13. että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, eikä vaikenisi. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän iankaikkisesti.”
Menkää nyt rauhassa ja lohduttakaa toisianne näillä sanoilla; Pimeys ehkä kestää yön ajan, mutta ilo tulee teille aamulla.”- Elämää_elämää
"Grieve Not, Joy Comes in the Morning," Jesus on Our Loved Asleep
http://www.heartdwellers.org/all-pdf-files-october--2015.html
https://www.youtube.com/watch?v=jCtWhn4X_-M - musiikkia_
Kari Tapio - Mun sydämeni tänne jää (lyrics)
https://www.youtube.com/watch?v=X8-08RAjtUA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213760
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533174Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01570IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1361410