Jeesus ja Jumalat ovat valehtelevia psykopaatteja

Jeesus (ei se alkuper.) ja Jumalat ovat laitoksesta karanneita, valehtelevia, paatuneita psykopaatteja, jotka valeidensa perusteella ja valeillansa ovat täällä teurastuttaneet, elävältä poltattaneet jo tuhansia ihmisiä, kautta aikain. Hetkessä saivat koko lähi-idänkin surmaamiset, ja juuri noi samat surmaamismenetelmät tänne länsimaihin. Keskiaika ja noitavainot tulivat hetkessä tälle vuosituhannelle. Heitä ei heilauttanut mitkään, lastenkaan surmaamiset, vaan olivat valmiit jatkamaan ja saattamaan OIKEASTI tämän planeetan noin hurjaan, kurjaan surmaamiseen. Heidän vikansa on, että ISIS on olemassa, ollut koko tänä aikana. Eivät menneet estämään, poistamaan niitä, vaikka Heillä oli yli 1,5 vuotta aikaa, kaiken aikaa.

Antoivat kaikkien niiden tulla ja olla, vaikka ne surmaamiset jo HETI alkuunsa olivat niin hurjia, julmia kokonaisuudessaan, että Herrojen olisi pitänyt mennä jo viimeistään elokuussa 2014 ISIS kokonaan poistamaan. Sieltä asti Heillä on ollut aikaa, ja kaikki keinot, menetelmät käytettävissään. Olette nyt nähneet miten He kaiken päinvastoin, vastoin kaikkea Oikeutta, totuutta, mahdollisuuksia, lyövät vain löylyä lissää, välittämättä YHTÄÄN kenenkään uhrin kohtalosta. He, Valtiaat Kaks, Kolme huoraavat kaiken elämän. Nyt vaatikaa, PISTÄMÄÄN loppu Heidän olemiselleen, ja toimilleen!
890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Valehetelijat eivä peri taivaseten valtakuntaa,viimeisellä tuomiolla kaikki saavaat palkansa,toiset pääsevät kärsimään tehdystä työstään. Me Jeesuksen uskovat meiltä pyyhitä kaikki murheet pois alkaa ikuin ilon pito Jeesusken seurassa.

Äänestä
  • Toi kaikki aloitus onkin TOTTA, kaikelta muulta osin, paitsi, että EIVÄT varmastikaan mistään laitoksesta karanneet, vaan Lähi-idän kodistaan, toisille, kaikille muille valeitansa emähuoraamaan.

    Tämä on vain Neuvo, ottakaa se varoituksena: teiltä EI pyyhitä paljon mitään, kun JOS olette nojautuneet siihen Vale-Jeesukseen, joka huorasi kaiken maailmasta, omia valeitansa koko ajan, kaiken aikaa oli viljelemässä, vääntämässä toisten niskaan, ikuisen ylitsepääsemättömään vaivaan, piinaan, josta EI EDES kuolemallaan (pahimmalla) olisi pelastunut. Ja "taivasten" Valtakunta on nähty, siellä kaikki syytömät, aiheettomat osapuolet saavat aina tollaisen alapää-paska-ajon-draivin osakseen. Herrojen, Noiden Kolmen pilaama, aiheuttama "taivas" sekin, EI ole oikeasti ollut pitkiin aikoihin ENÄÄ oikeanlaista taivasta. Vaan siellä ylhäällä kaikki toi alapää-ajo-paskadraivi jatkuu, aina vaan niillä syyttömillä.

    Ei kannata YHTÄÄN ENÄÄ nojautua, uskoa tollaisiin Valepaska- ja Hurjiin Kurjiin Anti-Valtiastoimiin eikä niihin sellaisiin Valtiaisiin. Noita ovat just se Vale-Jeesus, AntikristusJumala (Vaalea) ja ikävä kyllä aito, oikea Jumala, Hän toimi ja valitsi olla tollaisia Kahta täällä suojelemassa, puolustamassa versus koko muu maailma. Ja Hän halusi jättää Ne Kaks olemaan, ikuista huorantoimia ja -uhraamistaan täällä aiheuttamaan jatkossakin.

    Katsokaa, ja olkaa varovaisia! Muistakaa, tietäkää, teitä EIVÄT Noi Kolme auta, pelasta paljon YHTÄÄN miltään. Joudutte vaan ihan yhtälailla täällä osalliseksi kaikkeen alapää-härski-hävytön "taivaaseen", joudutte huomaamaan viimeistään silloin KUKA ja Ketkä teidät petturoivat, ja, sorry vaan (ei ole meidän haluamisemme, ei aikaansaannoksemme eikä mikään toiveemme) tulee teille ihan yhtälailla samanlainen kohtelu, osan laitto kuin meille muillekin, aivan aiheettomille osapuolille. Syyttäkää, osoittakaa sinne, Noille Kolmelle nyt IHAN vaan kaikki, Heidän on halunsa, tekonsa, aikaansaannoksensa ja toiveetkin aiheuttaa noin.

    Äänestä

  • Teillä Jeesuksen tolloilla pyyhitään perse parempien farisealaisten toimesta.

    Äänestä

  • Tissue_uskovaiset kirjoitti:

    Teillä Jeesuksen tolloilla pyyhitään perse parempien farisealaisten toimesta.

    Luuletko saavas herja maailma kuningasta lopouttomiin? Tee parannus ette hukkuisi.

    Äänestä

  • NähkääNytJoOikein kirjoitti:

    Toi kaikki aloitus onkin TOTTA, kaikelta muulta osin, paitsi, että EIVÄT varmastikaan mistään laitoksesta karanneet, vaan Lähi-idän kodistaan, toisille, kaikille muille valeitansa emähuoraamaan.

    Tämä on vain Neuvo, ottakaa se varoituksena: teiltä EI pyyhitä paljon mitään, kun JOS olette nojautuneet siihen Vale-Jeesukseen, joka huorasi kaiken maailmasta, omia valeitansa koko ajan, kaiken aikaa oli viljelemässä, vääntämässä toisten niskaan, ikuisen ylitsepääsemättömään vaivaan, piinaan, josta EI EDES kuolemallaan (pahimmalla) olisi pelastunut. Ja "taivasten" Valtakunta on nähty, siellä kaikki syytömät, aiheettomat osapuolet saavat aina tollaisen alapää-paska-ajon-draivin osakseen. Herrojen, Noiden Kolmen pilaama, aiheuttama "taivas" sekin, EI ole oikeasti ollut pitkiin aikoihin ENÄÄ oikeanlaista taivasta. Vaan siellä ylhäällä kaikki toi alapää-ajo-paskadraivi jatkuu, aina vaan niillä syyttömillä.

    Ei kannata YHTÄÄN ENÄÄ nojautua, uskoa tollaisiin Valepaska- ja Hurjiin Kurjiin Anti-Valtiastoimiin eikä niihin sellaisiin Valtiaisiin. Noita ovat just se Vale-Jeesus, AntikristusJumala (Vaalea) ja ikävä kyllä aito, oikea Jumala, Hän toimi ja valitsi olla tollaisia Kahta täällä suojelemassa, puolustamassa versus koko muu maailma. Ja Hän halusi jättää Ne Kaks olemaan, ikuista huorantoimia ja -uhraamistaan täällä aiheuttamaan jatkossakin.

    Katsokaa, ja olkaa varovaisia! Muistakaa, tietäkää, teitä EIVÄT Noi Kolme auta, pelasta paljon YHTÄÄN miltään. Joudutte vaan ihan yhtälailla täällä osalliseksi kaikkeen alapää-härski-hävytön "taivaaseen", joudutte huomaamaan viimeistään silloin KUKA ja Ketkä teidät petturoivat, ja, sorry vaan (ei ole meidän haluamisemme, ei aikaansaannoksemme eikä mikään toiveemme) tulee teille ihan yhtälailla samanlainen kohtelu, osan laitto kuin meille muillekin, aivan aiheettomille osapuolille. Syyttäkää, osoittakaa sinne, Noille Kolmelle nyt IHAN vaan kaikki, Heidän on halunsa, tekonsa, aikaansaannoksensa ja toiveetkin aiheuttaa noin.

    Olemme niitä jotka ovat pelastetut jeesusen veren kautta synnit anteeksi.
    Viimeiset tulevan ensimäisiksi.

    Äänestä

I - S- I - S ei liity Jeesuksen nimeen ja raamatun tuntemiseen ei sitten yhtään mitenkään.Koko järjestö joka itseään valtioksi kutsuu on irvikuva jopa muslimien koraanista. Se on terroristijärjestö jolla ei ole mitään järkeä koko touhuissa. Sitä ei tule sekoittaa ei kristittyihin mitenkään. Kristillisyydessä ei pyydetä teloittamaan ihmisiä jotka eivät sanomaasi ota vastaan tai usko tai muuten sinua vastustavat vaan kääntämään toinenkin poski. Uskossa on kyse hyvästä sanomasta ja rakkaudesta. Rakkautta Jumala haluaa ihmisiltä. Jumalan käskyissä on ÄLÄ TAPA! .. Se on yksi näistä käskyistä joilla on merkityksenä osoittaa rakkautta lähimmäisille. Tappaminen ei osoita rakkautta lähimmäisille saati Jumalan tahdolle, joka on RAKASTA. . Jeesus sanoo myös älkää tuomitko minkään asiaan tähden.

Noitavainoilla ja väkivaltaisilla käännyttämisillä ja valtion kirkolla ei myöskään ole ollut todellista vakanssia Jumalan sanan tuojana. Vaan jo synkällä keskiajalla huomataan kuinka valtionkirkko ajatteli pelkkää rahaa ja itse syyllistyi harhaoppeihin, joilla pimitti raamatun totuuksia. Luther sitten teki uskonpuhdistusta löytämällä erilaisen totuuden raamatusta, jota kirkko pimitti. Muista tämä. Ristiretket joissa asein uhataan eivät kuitenkaan ole raamatun mukaisia. Jopa raamatussa itsessään on vanhassa testamentissä paljonkin syntiä, jota Jumala pyytää laittamaan pois. Mutta ihmisikunta lankeamuksen jälkeen joutui tähän jamaan.

Ihmiskunta lankeamuksen jälkeen oli valinnut synnin. Ihmiselle avautui kaikki mahdollisuudet ja nyt ihminen itse valitsee hyvän ja pahan väliltä. Ei ole Jumalaa määrämässä ja valvomassa ja kontrolloimassa tapahtui mitä tapahtui. Ainoastaan silloin jos ihminen itse vapaaehtoisesti antaa Jumalalle luvan, että HÄN saa toimia ja tehdä parempaa ihmisen elämässä. Muuttaa ihmisen mieltä ja ajatuksia. Antaa viisautta. Antaa ymmärrystä esim. raamattuun, joka monesti on pimennossa ilman Jumalan antamaa ymmärrystä. Ihmisen on nyt tehtävä valinta Jumalankin välillä ei yksistään arkipäiväisten muiden asioiden välillä tai kauppaostosten määrässä. Vaan valinta on tehtävä myös siinä uskooko Jumalan voivan antaa uutta ihmisen elämään tai muuttaa ihmistä ja ihmisen asioita paremmaksi. Jos ihminen rukoilee ja näin haluaa ja antaa Jumalalle oikeuden tässä rukouksessa. Silloin Jumala voi tehdä niitä muutoksia miten itse tahtoo. Mutta ihminen on täysin vapaa siitä kieltäytymään ja elämään yhä vain oman valintansa mukaisesti jos niin päättää! Se on tietyllä tavalla myös armoa.

Äänestä

On vai ykisi jumala ei ole monikossa,he he.

Äänestä

Tuom.9:9. Mutta öljypuu vastasi heille: Jättäisinkö lihavuuteni, joista jumalat ja ihmiset minua ylistävät, mennäkseni huojumaan ylempänä muita puita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HerratHurjatKurjat kirjoitti:

Jeesus (ei se alkuper.) ja Jumalat ovat laitoksesta karanneita, valehtelevia, paatuneita psykopaatteja, jotka valeidensa perusteella ja valeillansa ovat täällä teurastuttaneet, elävältä poltattaneet jo tuhansia ihmisiä, kautta aikain. Hetkessä saivat koko lähi-idänkin surmaamiset, ja juuri noi samat surmaamismenetelmät tänne länsimaihin. Keskiaika ja noitavainot tulivat hetkessä tälle vuosituhannelle. Heitä ei heilauttanut mitkään, lastenkaan surmaamiset, vaan olivat valmiit jatkamaan ja saattamaan OIKEASTI tämän planeetan noin hurjaan, kurjaan surmaamiseen. Heidän vikansa on, että ISIS on olemassa, ollut koko tänä aikana. Eivät menneet estämään, poistamaan niitä, vaikka Heillä oli yli 1,5 vuotta aikaa, kaiken aikaa.

Antoivat kaikkien niiden tulla ja olla, vaikka ne surmaamiset jo HETI alkuunsa olivat niin hurjia, julmia kokonaisuudessaan, että Herrojen olisi pitänyt mennä jo viimeistään elokuussa 2014 ISIS kokonaan poistamaan. Sieltä asti Heillä on ollut aikaa, ja kaikki keinot, menetelmät käytettävissään. Olette nyt nähneet miten He kaiken päinvastoin, vastoin kaikkea Oikeutta, totuutta, mahdollisuuksia, lyövät vain löylyä lissää, välittämättä YHTÄÄN kenenkään uhrin kohtalosta. He, Valtiaat Kaks, Kolme huoraavat kaiken elämän. Nyt vaatikaa, PISTÄMÄÄN loppu Heidän olemiselleen, ja toimilleen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu