DEMARIT TAAS YLIVOIMAINEN YKKÖNEN!

Ai että tuntuu palleista hyvältä. Kepuloisilla varmaan puristaa ja vihloo. Häh,hää.
22219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Pitäisi demareitten alkaa jo harjoitteleen, että muutakin kuin mamuja ja homoja on olemassa. Ja velan otolla ei pitkälle pötkitä. Alettava innostaan kannattajiaan työntekoon, ettei yksin sossutuilla eletä. Itseään kouluttaen ammatteihin. Pankkopoikana ei ole tulevaisuutta, mitä enemmän aika kuluu pankkopoikana, uuden ammatin saanti vaikeutuu.

Äänestä
  • Lipposet on ihan kesäkenkiä.

    Äänestä

Ai ! onko Suomessa pidetty vaalit ihan nyt lähimenneisyydessä ?
Kumma kun täällä ruotsissa ei niitä ole mitenkään käsitelty.

Äänestä
  • Demarit on edelleen eduskunnan neljänneksi suurin puolue, ainakin seuraavat kolmevuotta.

    Äänestä

  • glx kirjoitti:

    Demarit on edelleen eduskunnan neljänneksi suurin puolue, ainakin seuraavat kolmevuotta.

    Älä ole varma. Ei täällä ennenkään kaikki hallitukset ole täyttä kautta istunut. Paremmatkin hallitukset kuin nykyinen tunari porukka eronneet ennen aikojaan.

    Äänestä

  • Ijhuu6 kirjoitti:

    Älä ole varma. Ei täällä ennenkään kaikki hallitukset ole täyttä kautta istunut. Paremmatkin hallitukset kuin nykyinen tunari porukka eronneet ennen aikojaan.

    Jos niin riitainen hallitus kuin edellinen oli istui täydet neljä vuotta, niin miksei niin yksimielinen Sipilän hallitus tekisi samoin.

    Äänestä

Jooo

Äänestä

Sipilällä menee viikonloppu rankan ryyppäyksen merkeissä. Gallup ottaa pälvikaljurottaa sen verran pattiin.

Äänestä

joka kuukausi tulee uusi gallup.

Äänestä

Valitettavissa sdp on saanut tv aikaa valehteluun,ensinnäkin nämä leikkaukset onpakko tehdä kun sdp ei laskenut nokia rahojen riittävän näin vähäksi aikaa!sdp osti kokorahalla äänlä jotka nyt haukkuu leikaajia kun rahat ei riitä! Sdp pani voitot haisee,ei laskettu mistä ylisuureen hallintoon saadaan tulevaisuudessa rahat . Nytkuitenkin sdp sai uuden hallituksen jota voi haukkua, omista teoista!
Rinne on pannut koko koneiston haukkumaan hallitusta!yrittäjät on verotettu pihalle , luottotiedot tunottu,aktiivista verotuloja tuova sakki On taklattu ulos, kuitenkin sossut on vinkumassa lisää veroja? Katastrofi joukko koko sdp! Nyt yritetään valehdella sdp linjaa jolla suomi nousee, mutta kun se linja on 60-vuotta verottanut ja rajottanut yrittäjien toimintaa! Ja alistettu kansa taas on sitämieltä että lisää sdp;tä voi helvetti että on tyhmää kansaa! Sdp haluaa valtaa mutta ei osaa johtaa liian vasemmistolainen ,ei toimi! Yltiö optimismi vie maatamme tuhoon,ensiksi ne yrittäjät jotka on kahlittu entisien yritysten kaatumisien tähden, pitää vapauttaa veloista. Ja jos vielä joku pystyy alottaa duunit niin hyvätlainat ja tuet,90 luvun rosvotut yrittäjät takaisin pisneksiin, runsain korvauksin! Aauttakaa näitä kaltoin kkohdeltuja tosi yrittäjiä, ja iso stop sdp;lle valehteleva joukkO köyhdyttää suomea, tosin nyt ei enää pajoo voI,nyt rinne yrittää esittä viatonta,pelastajaa kun nykyjohto ei voi oikasta menneisyyden onnelan vääwryyksiä,emme saa tulevaisuutta jos emme uskalla ottaa sitä!onnela on maksanut meille helvetisti j1oten voimme unohtaa sen ja siirtyä eteenpäin,1pois sääntöjen syöveteristä, vapaaseen ol1tilaan,miksi te mulkut nytten käännytte itseänne vastaan kun juuri olisi porukka joka kOrjaisi sdp;n vakavat virheet.niitä nyt korjataan jotta kaikilla olisi hyvä olalaa, onnelaa ei oole eikä tule! Samoin varokaa vihreitä, ovat alunp1erin äärivasemmiston vetelää sakkia,joka kuvitteli että heidän valtansa saa uutta liitoa kun vasemmisto örmyt verhotaan vihreän lipun alle,siis vireät ovat äärivasemm isto, roska joukko yksin tein!varokaa! Tällasta kusipääjoukkoa on enäävaikea johtaa kun nämä sdp/vihreät ovat luvanneet kaikkea hyvää, äänistä, mutta kun eivät pystypäättMäänmitään, niin sdp alkaa selittää kuinka ruotsissa tehdäänja vihreät vikisee vierellä, eli paskaa on luvassa kun sdp/viherlinja pääsee vauhtiin!
Eli ei ääntäkään näile valehteliolle, ellette halua joutuaa holhouksen alle!

Äänestä
  • Pankkomajuri se taas vauhdissa suomen kieltä raiskaamassa. Ei tolkun määrää kielioppi virheissä.

    Äänestä

  • Puolisavusauna lämpenemässä. Kohta löylyyn. Emäntäkin tarjoaa piirakkaa. Sepä siitä. Hyvää yötä kylänmiehet ja muutkin kepuhomot.

    Äänestä

Nämä "pakolliset" toimet, joita hallitus kauppaa, on lähinnä ideologinen valinta, sen lisäksi tuhoisaa suomelle ja suomalaisille.

On hyvä muistaa, että SDP;n hallituskauden jälkeen, on valtion kassa ollut yleensä kunnossa.

Äänestä
  • Demarit ovat tainneet olla pari kertaa hallituksen ulkopuolella, joten "kunnossa" on= ay-mafian kassa.

    Äänestä

  • Faktaapukkaa kirjoitti:

    Demarit ovat tainneet olla pari kertaa hallituksen ulkopuolella, joten "kunnossa" on= ay-mafian kassa.

    Voi voi kun ottaa asiatieto sulla koville ;D

    Äänestä

  • UPDATE_11202807 kirjoitti:

    Voi voi kun ottaa asiatieto sulla koville ;D

    Niin näyttä ottavan. Sinulle. Elätkö ay-jäsemaksuilla?

    Äänestä

Sosialismi on rikos yhteiskuntaa vastaan. Miksi rikollisjärjestö kuten SDP on vielä toiminnassa?

Äänestä
  • Ihan samaa sopii kysyä kaikista puolueista. Umpikieroja rikollisia kaikki 200 Arkadianmäen apinaa.

    Äänestä

JOOO

Äänestä

Oletko hölmö

Äänestä

Just niin. Keskusta on edelleen suurin ja perussuomalaiset kakkonen. Maanläheiset rakentaa yhä voimalla Suomea.

Äänestä

Totta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


DemutYkkösenä kirjoitti:

Ai että tuntuu palleista hyvältä. Kepuloisilla varmaan puristaa ja vihloo. Häh,hää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu