Äänestäjät petettiin suunnitelmallisesti vaaleissa sipilä -soini yhteistyöllä . Rauhanomainen ja isänmaallinen kansannousu on ainoa jäljellä oleva vaihtoehto jonka opiskelijat ovatkin jo rauhanomaisesti aloittaneet .
PETETYT , OSALLISTUKAA KANSANNOUSUUN ! .
4021
497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Käypä Väyrysen Kansalaispuolueen sivulla ja osallistu muutokseen.
ONKO VÄYRYNEN MIELESTÄSI KANSAN PELASTAJA KUN ON JO OMA KANSALAISPUOLUEKIN ? . VÄYRYNEN ON SAMANLAINEN SETELI SELKÄRANKAINEN KUIN SIPILÄ JA SOINI , JUURI TÄLLAISIA ON ÄÄNESTÄJIEN VIIMEISEN VAALIPETOKSEN JÄLKEEN VAROTTAVA ! .
Johtajan on aina ajateltava kansan ja alaistensa parasta. Ei oman itsensä. Hän on oltava nuhteeton ja vilpitön, jotta äänestäjät voi häneen luottaa. Kansaa ei saa pettää, eikä johtaa harhaan. katsottava tulevaisuuteen, eikä omaan hyväänsä. Kaikessa hänen on turvattava kansan ja ihmisien tulevaisuus. Hänen vastuullaan on se luottamus jonka haluaa anta itsestään. Loukkaamatta ketään niistä joiden valitsemana jakaa oikeutta. Oikeastaan hyvä johtaja on se joka palvelee valitsijoidensa puolesta silloin kun ongelmia ilmenee. Se valta mikä on annettu, ei saa olla turmelevaa, vaan rakentavaa. Pahuus on aina lähellä, pitää karttaa kaikkea oman avun tavoittelua. Sillä paholainen on virittänyt rahan palvelijat liekaansa. älkää antako sitoa itseäänne ahneuden pukuun. Vaikka tietoa on vaikea sada, se on olemassa. Kun etsii löytää, kun luottaa rakentaen yhteistä tulevaa on se oleva siunaukseksi koko maalle. Kumpa meidän päättäjät tämän ymmärtäisi, viimeinkin.
Eikö Sipilä olut oma johtaja??? Silloin tietenki oli pakko ajatella toisia kun omasta yrityksestä oli kysymys.Nyt ei ajattele maata tai kansaa, vain omia etuja,