Suomen kuuluminen EU talousalueeseen lisää maassamme "rajatonta" kilpailua.
Kaikki suojattu, oli sitten kyseessä liikenne- tai taksilupa sekä myös monopolit kuten rahapeli tai alkoholi tulevat ajan myötä murenemaan ja poistumaan elinkelvottomana.
Viranomaiset ja poliitikot sekä valtionyhtiöiden edustajat yrittävät epätoivoisesti kaikin mahdollisin keinoin ja julkisilla verovaroilla kustannettuna estää tätä pysäyttämätöntä kehitystä, mutta turhaan.
Sen sijaan, että kuluttavat voimavaroja ja julkisia kustannuksia suojaustoimenpiteisiin, heidän tulisikin keskittyä täysin uudenlaisen strategian kehittämiseen, toiminnan mukauttamiseen muuttuvaan tilanteeseen.
Kaikki suojattu, oli sitten kyseessä liikenne- tai taksilupa sekä myös monopolit kuten rahapeli tai alkoholi tulevat ajan myötä murenemaan ja poistumaan elinkelvottomana.
Viranomaiset ja poliitikot sekä valtionyhtiöiden edustajat yrittävät epätoivoisesti kaikin mahdollisin keinoin ja julkisilla verovaroilla kustannettuna estää tätä pysäyttämätöntä kehitystä, mutta turhaan.
Sen sijaan, että kuluttavat voimavaroja ja julkisia kustannuksia suojaustoimenpiteisiin, heidän tulisikin keskittyä täysin uudenlaisen strategian kehittämiseen, toiminnan mukauttamiseen muuttuvaan tilanteeseen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kuljetusala on siitä huono, että tavarapuolella on vajaat 15 000 itsenäistä yritystä, takseissa noin 8 000 ja joukkoliikenteessäkin 1 400. Mutta suomalaiset yritykset eivät vaan osaa/halua/pysty kilpailuun vapailla markkinoilla. Onhan tuo nähty, suomalaisen "palvelun" hintataso on aivan eri luokkaa kuin muissa Euroopan maissa.
Niinpä Uber ja pari kolme muuta suurta operaattoria Ruotsista sekä Virosta hoitaa jatkossa taksiliikenteen, Onnibus ja pari muuta suurta valtaa joukkoliikenteen ja Baltian maat ottavat kabotaasilla ja pakettiautokalustolla haltuunsa tavarankuljetuksen. Postikin koettaa valtionyhtiönä rimpuilla hetken mukana (ruohonleikkuuta ja lähihoitoa, jatkossa ehkä henkilökuljetuksiakin). Kaikki tämä näkyy asiakkaille laadukkaampina ja halvempina kuljetuksina sekä uusina innovatiivisina digitaalisina palveluina. Näin sen olla pitääkin ja liikenneministeriö on kyllä strategiat tähän esittänyt: uusi lakiesitys poistaa kuljetusalalta turhat sääntelyt ja turhat luvat tehokkaasti.
Onko sulla lääkkeet jäänyt ottamatta? Visiosi oli niin vauhdikas ilman järjen hitustakaan. ViidenTähteenUberTaxari se siellä kitisee vetelät housussa.
Totta joka sana
Näin se vain on.
Valittajat liittyköön AY liiton jäseniksi, se pelastaa kaikki :)
Taksihomma on jo ihan romuna. -0 tuotolla jo mennään.Ei tätä tän romummaksi enää saa, vaikka mitä tehtäis. Vain ääliö alkaa tekemään taksihommia Bernerin uudistusten jälkeen. Sitä kun on kyse elinkeinosta, eikä ilmaisesta työstä. Omat lupani katoaa 1 Heinäkuuta. Eläke odottaa.
Suomessa on jo pitkään ollut käynnissä tuottavan yrityistoiminnan siirtyminen ulkomaiseen omistukseen joko niin, että kotimaiset omistajat myyvät osuutensa rahastaakseen taikka niin, että ulkomainen iso omistaja perustaa musertavan kauppaketjun tai marketteja Suomeen, jolloin pienemmät suomalaiset kaupat menettävät markkinansa ja näivettyvät. Näin meistä on jo hyvää vauhtia tullut työorjia omassa maassamme voittojen valuessa ulkomaisten omistajien taskuun.
Onko avoin kilpailu siis hyväksi pienessä maassa? Vastaus: Ehdottomasti ei!
Suomalainen ei enää pysty kilpailemaan hinnalla. Tähän on tultu. Virolaiset työntyy Suomen taksimarkkinoille tyhansin työntekijöin. Taksikuskin palkka on muuten Virossa kolmasosa suomalaisen taksikuskin palkasta. Siksipä heitä on täällä jo nyt pilvin pimein taksirenkinä.
Se vaan on perin merkillistä, miksi meidän pitää mennä suomessa tällaiseen? Taksien vapautus on nähty monessa muussa huonoin tuloksin, nyt Suomen päättäjät ovat iskemässä päätään puuhun. Ilmankos ovatkin puupäitä...
Voi jeesus teidän kanssanne, ettekö te ymmärrä, että meidän markkinat, siis kansankielellä "hiekkalaatikko" on laajentunut, markkinat ovat rajattomat, ennen kun oli luvat ja monopolit ja vielä kaupan päälle oma valuutta ja säännöt, nyt ollaan EUssa jossa ei ole enää MITÄÄN RAJOJA jotka rajoittavat PALVELUITA, PÄÄOMAA, LIIKKUVUUTTA.
Tulevaisuudessa, voi taksitolpalla olla satakunta virolaisissa, kymmeniä liettualaisissa ja useita latvialaisissa kilvissä olevia takseja.
Jokainen niistä tarjoaa prikulleen samaa, asiakas hyppää kyytiin, taksi ajaa pisteestä A pisteeseen B ja asiakas maksaa, thäts it, ei sen enämpää.
Tämän pystyy hoitamaan kuka tahansa ja halvemmalla kuin kiskuri suomalainen taksimonopoli.
Suuntaus ja kehitys on todella hyvä, mutta vielä aivan liian hidas.
Sitäpaitsi, ulkomaiset taksinkuljettajat hymyilevät, suomalainen ei, se vain valittaa!!!
Niin. Verotulot viedäänkin sitten sinne Viroon, Latviaan tai Liettuaan. Suomalaista duunia ei sitten enää kannateta ja lisää työttömiä, thats it??? Niinkö se on sitten hyvä? Eli tullaan tänne Suomen markkinoille nokkimaan ja hedelmät sitten ulkomaille?
Muistitko varmasti ottaa lääkkeesi ajallaan?
Eihän tää tarkoita muuta kuin että suomalaisten on laskettava palkkojaan =elintasoaan naapureitten tasolle. Toistaiseksi vielä lähdetään torille muutaman lisätunnin uhatessa maailman lyhyintä työaikaa, mutta eiköhän se homma mikätahansa ja mihin tahansa hintaa ala kelvata kun sosiaalituet on nypitty veks ja naapurit tekee hommat 1/3 hintaan siitä, mihin suomalainen on tottunnut
p....maa,kun Suomalaiset käyvät siellä tankkaamassa ja korjauttamassa/huollattamassa länsi-autojaan.
Kaikki halvalla ja hyvällä palvelulla.
Sen kanssa"kannattaa" olla riidoissa.
Eiköhän se ALV kuitenkin tule Suomeen ja on paljon suurempi summa, mitä taksien voitoista voitaisiin verottaa. Nostetaan se taksien ALV samaan kuin muillakin 24 prosenttiin.
Ajat muuttuvat ja mikään ei ole ikuista, aloittaja oli täysin oikeassa ja lopetetaan se ikuinen valittaminen. Juurihan oli uutinen, että Suomesta uupuu 1000 taksin kuljettajaa.
Vverorahat lähtee tulevaisuudessa ulkomaille. Maksan joka saatanan kuukausi omaa ennakkoveroa 1700€, kuskeilta pidättämäni verot tilitän kuukausittain valtiolle n. 2700€/kk,arvonlisäverot n. 1000€/kk, polttoaineverot tämän lisäksi. Lisäksi työllistän 2,5 kuskia itseni lisäksi. Tämä kaikki halutaan sitten vietäväksi ulkomaille. Voi vittu mitä puupäitä Suomessa on päättäjinä, en muuta sano!
Ne puupäät ovat olleet Suomessa päättäjinä, jakopolitiikan Demarit ja Vihervasurit, nykyiset yrittävät vain pelastaa tätä yhteiskuntaa ja saavat tietämättömien haukut.
Rikkaat lähtevät maasta ja piilottavat omaisuutensa tämän järkyttävän verotuksen vuoksi, se on totta, että pian on jäljellä vain tasapäisten tasaraha.
Veroja ja velkaa lisäämällä, sekä kateuteen kiihottamalla ei tästä selvitä.
Joku kansalaispalkka on täyttä huuhaata, joka lisää vain harmaata taloutta, nythän yhteiskunnan työntekijät ovat saaneet jo kansalaispalkkaa. Meillä verotuksen tarvetta aiheutuu työmaalla oleskelusta ja oleskelijoita on satoja tuhansia, kommunismin kaatumisesta ei ole opittu mitään. Kommunisti maissa harmaa talous oli voimissaan, sukkahousu kauppa kävi ja Vodkaa kului.
Kommunismi on vakava sairaus, jonka jäljet näkyvät hyvin vieläkin esim. Itäblokin maissa.
Suomen pikku kommunismi kaatuu nyt ryminällä, saa nähdä kuinka kauan jälkien korjaaminen vie.
Mitä te piittaatte täälä siitä kuka täälä suomenmaassa ajaa ja mitä ajaa.
Meillä on kohta maailman ensimmäisenä maana perustulo, jokainen suomalainen saa suoraan kotisoffalle maksettuna € 1´000,- rahaa, ei ole meistä kestään enää taksi kuskeiksi.
Silloin tarvitaan niitä ulkomaalaisia tänne, kuskaamaan meitä baariin ja kavereille.
Heh.
Mistä rahasta meillle maksetaan tonni kuussa, HÄH?
Ky,sy SDPltä.
Rikkaat tulevat maksamaan hieman lisää veroja, lisää tulonsiirtoa, thats the name of the game!
Ihan oikeat rikkaathan eivät nytkään mitään veroja maksa. Suurin osa on jo häipynyt jonnekin ja loput menevät kohta. Juuri siksihän ne mukavat Panamat ja muut on keksitty. Ja ne jotka eivät mene, köyhtyvät olemattomiin. Ja köyhä rikashan ei ole rikas eikä hänestä enää saa mitään irti.
Kaikki jäljelle jäävät ovat sitten tasarahan rupusakkia. Paitsi tietenkin ne nokkelammat, jotka putsaavat tyhmien rahat omaan fikkaansa. Se on nimittäin luonnon laki, raha ei pysähdy tyhmän tai laiskan taskuun vaan sille on aina fiksumpi ottaja.
Jos nimittäin tulisi käyttöön tuhannen euron kansalaispalkka, niin aika pian se kahvikuppi huoltiksen baarissa maksaakin 1002 euroa. Ihan riippumatta siitä, mitä jotkut tyhjäpäiset haihattelijat ikinä sanovatkin. Ja kenenpä rahoilla he hölmöilisivät? Omillaanhan eivät sitä tekisi, kun sitä ei ole niin sitä ei ole niin sitä ei vaan ole. Toisten rahoillahan on mukava kokeilla, kaikkea mahdollista typerääkin.