Kreikan tukirahat menneet pankeille

http://mvlehti.net/2016/05/06/selvitys-kreikan-tukirahat-menneet-lahes-kokonaisuudessaan-pankeille/

Selvitys: Kreikan tukirahat menneet lähes kokonaisuudessaan pankeille

Käsi pystyyn, joka ei vielä tätä tiennyt. Esim. Taloussanomat teki asiasta perusteellisen selvityksen jo syyskuussa 2012.

Ahneet pankkiirit

Suomen valtamedia uutisoi vasta nyt asian, joka on ollut yleisessä tiedossa jo vuosikaudet:

Lähes 90 miljardia euroa on käytetty Kreikan velkojen lyhentämiseen, yli 50 miljardia korkoihin ja lähes 40 miljardia pankkien pääomittamiseen. Kolmisenkymmentä miljardia on maksettu yksityisille sijoittajille, jotta nämä hyväksyisivät tätä suuremmat tappiot Kreikan lainojen uudelleenjärjestelyssä.

Selvityksen mukaan Kreikkaa ei tukipaketeilla ole pelastettu, vaan lähinnä eurooppalaisia pankkeja ja samalla velkariski on siirtynyt yksityiseltä julkiselle puolelle.

Kaiken tämän kertoi meille jo nelisen vuotta sitten Taloussanomat

Taloussanomien arkastelu perustui Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n vastikään päivittämiin kansainvälisiin luottotilastoihin, kriisitoimia koskeviin viranomaislähteisiin ja Taloussanomien laskelmiin:

Rahankierto

Rahavirtojen vertailun perusteella näyttää, että euromaiden “pelastuspaketit” ja EKP:n rahoitustoimet ovat käytännössä rahoittaneet yksityisen pääoman pakoa kriisimaista turvaan.

Samalla kriisimaihin liittyvää kyseenalaista luottoriskiä on siirtynyt jokseenkin sama määrä kansainvälisiltä pankeilta pääosin Suomen ja muiden eurovaltioiden piikkiin.

Taloussanomien lainamääriin ja rahoitusmarkkinoilla vallinneisiin korkoihin perustuvien laskelmien mukaan kansainväliset pankit ovat neljän viime vuoden kuluessa perineet viiden kriisimaan saatavistaan yhteensä jopa 500 miljardin euron korkotuotot.

Kriisimaat näyttävät toisin sanoen olleen pankeille kriisin kuluessakin perin tuottoisaa liiketoimintaa. Tästä ovat ennen kaikkea Suomi, muut eurovaltiot sekä EKP pitäneet huolen.

Saksa ja Ranska isoja maksajia ja hyötyjiä

Vaikka kriisitoimet ovat virallisesti Kreikan ja muiden kriisimaiden auttamista tai jopa pelastamista, ei kaikista “pelastuspakettien” sadoista miljardeista euroista ole päätynyt esimerkiksi kriisimaiden julkisiin menoihin, kuten eläkkeisiin tai terveydenhoitomenoihin kuin murusia.

Sen sijaan aivan muuta kuin murusia on päätynyt niihin maihin, joiden pankeilla on ollut kriisimaissa kaikkein hervottomimmat määrät kyseenalaisia saatavia. Niinpä kriisitoimet ovat kierrättäneet eniten rahaa kaikkein uhkarohkeimmille riskinottajille.

Eniten hyötyvät suuret pankkimaat, joilla ei ole euroa

Suhteellisesti vielä Saksaa ja Ranskaa enemmän kriisitoimista ovat hyötyneet Britannian, Yhdysvaltain ja Japanin kaltaiset pankkitoiminnan suurvallat, joilla on jokin muu valuutta kuin euro.

Niiden pankeilla on ollut kriisimaissa mittava määrä epävarmoja saatavia, ja nekin ovat saaneet kriisitoimien ansiosta runsaasti rahaa pois pinteestä.

Euroalueen ulkopuolisilla mailla ei ole kuitenkaan ollut velvoitetta osallistua suoraan kriisitoimien rahoittamiseen sen jälkeen, kun EU päätti vuoden 2010 kevään Kreikka-paniikissa kriisin koskevan ja kriisitoimien hyödyttävän vain euromaita.

Rahaa tuleen

Suomen saatavat pyöristysvirhe

Pintapuolinenkin luottotilastojen tarkastelu osoittaa vailla pienintäkään erehtymisen vaaraa, että toisin kuin suurilla pankkimailla Suomella ja suomalaisilla pankeilla ei ole ollut mitään tekemistä kriisin syntymisen kanssa.

Luottotilastojen tarkastelu ja korkotuottojen arvioimiseksi laaditut laskuharjoitukset osoittavat yhtä helposti, että Suomella ei ole uhanalaisiin lainasaataviin perustuvia taloudellisia perusteita ottaa millään tavoin osaa kriisitoimiin.

Suomalaisilla pankeilla on kriisimaista saatavia BIS:n luottotilastojen pyöristysvirheen verran. Niistä kertyneillä kuoletuksilla tai korkotuloilla tuskin kustantaisi yhden “palomuurikokouksen” illalliskattausta.

Lähde: Jan Hurri/Taloussanomat

0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

suomi-pöljät-rahoittivat kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu