Jean-Claude Junckerin lausuman mukaan tavoitteena on painostaa etenkin ”pohjoisia EU-valtioita”, kuten Suomea, Ruotsia, Baltian maita ja Britanniaa, jonka pääministeri Cameron on jo tuominnut hankkeen ”yksinkertaisesti mahdottomaksi hyväksyä [simply unacceptable]”. Komission tavoitteena on kiristää myös itäisiä EU-maita, joista Puola, Slovakia, Romania ja Unkari ovat jo ilmoittaneet vastustavansa suunnitelmaa.
Uudessa kiintiöjärjestelmässä esimerkiksi Puolan pitäisi vastaanottaa 6500 pakolaista, tai muuten sen pitäisi maksaa sakkoa yli miljardi euroa! Sen sijaan Suomen hallitus on suhtautunut hankkeeseen lammasmaisesti ja jopa vaatinut kiintiöjärjestelmän voimaantuloa tietämättä edes sitä, mikä tuo kiintiö Suomea koskien olisi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuten olen sanonut. Jätetään vain kylmästi tuollaiset "sakot" maksamatta.
Tämä ei ollutkaan pointtini. Vaan se että tuollaisia "sakkoja" yleensäkään ei ole tarpeen maksaa.
Tuollaisen ratkaisun perässä EU:n jäsenet voivat helposti ryhtyä kieltäytymään muistakin "yhteisistä" päätöksistä, mistä taas seuraa, että koko nykymuotoinen EU sekä jäsenyys tullaan kyseenalaistamaan.
mitä saarivaltio on tekemässä ja perässä tulee muitakin..
Tuskin Iso-Britannia eroaa EU:sta. Sama homma kuin Katalaaneilla ja Quebecin Provinssilla. Uhotaan eroa mutta tosiasiassa sitä ei haluta.
on aina arvoitus ei suomenkaan liittyminen ollut mikään läpihuuto juttu.
Juuri sen takia todella tärkeitä asioita ei pitäisikään ratkaista Kansanäänestyksellä.
Tuo vitun EU-Einarien jumaloima Luxemburgilainen verokoijari Junger pitäisi ampua ennen aamupalaa.
saanut kuulla kunniansa, britit antoi kummallekkin korvalle.