..alkavat olemaan kohta sosialismin helvetissään. Honecerin puoliso alias "punainen noita "kuoli pois ilmoja pilaamasta.
Halonen oli suomessa DDR:n itsenäisyystoimikunnan puheenjohtajana. SDP otti monessa asiassa mallia juuri sieltä.
Opetus ja terveydenhuoltomme on suoraan kopioitu DDR:stä. Nyt paljastuneet SDP lasten aivopesu ohjelmat ovat pöyristyttäviä ja samankaltaisia kuin DDR:kin. Frau Honeker mm. otti lapset toisinajattelijoilta ja sijoitti heidät hallitukselle uskollisille perheille! Hän tutkiskeli myös samaa synnytyssairaala menetelmää kuin natseilllakin oli, valtio hoitaisi lapset oikealla kasvatuksellaan.
SDP:n aivopesuohjelma oli suomessa totta ja myös YLE mediankautta SDP sai oman maailmankatsomuksen perille työläisten ja tyhmien, vähän koulujakäyneiden ihmisten pääkoppaan.
Saksaa haluttiin nöyryyttää DDR:llä. DDR olikin ainoa paikka sosialistisissa maissa missä asiat edes jotenkin toimivat.
Berliinin muuri murtui 1989. Suomessa vieläkin SDP olemassa, punalippuineen. Miksi emme ole tehneet eroa tähän Stasi-listojen puolueeseen.
SDP on lopetettava ja punaliput tuomittava rikokseksi ihmiskuntaa vastaan..

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vihreät tuota ohjelmaa noudattavat nykyään aivopesuineen. Ensin kouluttautuvat opettajiksi ja sitten tyrkyttävät oppejaan lapsiin. Vanhempien tulisi olla tarkkana tästä asiasta.
Aivan totta, on kuitenkin se ongelma, että meidän laillamme ajattelevia poliitikkoja ei opislelut kiinnosta, mistä hyvänä esimerkkina Teuvo Hakkarainen.
Onkin parempi siirtyä suoraan toimintaan.
Siellä se punikinpiru nukkuu ikuista unta uhrien veressä kelluen. Helvetti on näillä piruille kuin hotelli kun tekoja muistellaan.
Voi miten hassua ajattelua tuo kuolleitten toivottelu helvettiin ;) Veikko Huovisella oli oivallinen määritelmä jälkiviisaille; heitin `silmänsä`katsoo
koko ajan taakkepäin ja näillä mennään :)
Bupin taloudessa on koetullun ja uskollisen kaaderin poismeno aiheuttanut kolmen päivän maansurun...
..aika kauhea noteeraus siihen, että SDP:n tuomitseminen olisi jälkiviisautta.
Myös natseihin tehtiin etäisyyttä sodan jälkeen tuomitsemalla teot. Vaikka niihin osalllitui euroopan maiden virkamiehiä valtavia määriä.
SDP on päästetty liian helpolla, vastuu työläisten huijaamisesta ja valehtelusta on jäänyt vaille tuomiota. Maanpetturuus ja myyräntyö länsimaista demokratiaan vastaan jatkuu yhä...