"integraation epäonnistumisesta pitää kertoa"

Video toimittajan kauhunhetkistä Tukholmassa – "integraation epäonnistumisesta pitää kertoa"

Norjan yleisradion toimittajatiimiä uhkailtiin ja kivitettiin ruotsalaislähiössä.

Tino Sanandaji yrittää keskustella uhkaajien kanssa NRK:n videolla.
(nrk.no)

Norja yleisradioyhtiön NRK:n kuvaustiimi joutui uhkailun kohteeksi tehdessään ohjelmaa Tukholman Husbyn ja Rinkebyn lähiöissä. NRK:n mukaan kaupunginosia käytetään usein ”esimerkkeinä paikoista, joissa integraatio on epäonnistunut”.

Osa tapahtumista tallentui videolle. Se löytyy tämän linkin takaa. Videolla NRK haastattelee kurditaustaista ekonomistia Tino Sanandajia kahvilassa Husbyssä. Kasvonsa peittäneet nuoret keskeyttävät kuitenkin haastattelun ja ajavat kuvausryhmän pois paikalta.

Sanandaji yrittää selittää videolla nuorille, ettei hän puhu alueesta vaan integraatiosta ja taloudesta. Selitys ei kelpaa. Sanandaji ja NRK:n ryhmä poistuu juosten. Heidän peräänsä huudetaan kovaäänisesti asetta matkien ”pam, pam, pam”.

– Tämä oli varsin epämiellyttävä työpäivä, Norjan yleisradion toimittaja Mohammed Alayoubi sanoo.

Husbyssä tehdyn haastattelun lisäksi toimittajat muun muassa kulkivat poliisien mukana Tukholman lähiöissä. Kuvausryhmä joutui reissulla kivityksen kohteeksi.

– He heittivät kiven suoraan meitä päin, koska olimme poliisin kanssa. Se oli iso, ainakin kilon painoinen, Alayoubi kertoo.

Hänen mukaansa dramaattisin hetki koettiin, kun toimittajat seurasivat poliisia autotallille, jossa pidätettiin huumausainerikoksista epäilty henkilö.

– Nuoret olivat naamioituneet ja he olivat erittäin aggressiivisia. He eivät kunnioita poliisia lainkaan. He eivät myöskään pitäneet siitä, että me olimme paikalla.

Monissa vaarallisissa kohteissa aiemminkin kuvannut Alayuobi sanoo pelänneensä. Hänen mukaansa poliisit olivat kertoneet joutuneensa kranaattien, luotien ja kivityksien kohteeksi.

Toimittajia ei kuitenkaan kaduta.

– On hyvin tärkeää, että NRK paljastaa, mitä tällaisilla alueilla tapahtuu. Ruotsi on sivistysmaa eikä sotatanner. Meidän on uutisoitava siitä, mitä tapahtuu, kun integraatio epäonnistuu, Alayoubi toteaa.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/integraatio_toimittajat_ruotsi-50112
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rikkautta! :)
(Ja Suomen tulevaisuus!)

Ei tässä taaskaan muuta!

Äänestä

Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matut_asialla kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu