apua kissan omistajalle!

Meidän kissa on ulkokissa. Huutelin sitä eilen sisälle kolmelta ja kun se tuli,se vilkuili taakseen ja kuunteli hetken ovella ennen kuin tuli sisään ja sen turkki oli aika pörrössä vaikka ulkona ei edes ollut kylmä. Sisällä puhelimen valossa huomasin että sen turkissa oli karva tukkoja ja sillä oli korvan takana jotain tummaa ja vähän kuivunutta,en viitsinyt koskea siihen(sitä tummaa on löytynyt ennenkin sen korvantakaa). Kissa ruukaa nukkua minun vieressä,ja kun se siinä viltillä itseään pesi,huomasin sen takajalan varpaan välissä jotain punaista(olen aika varma että se oli kuivunutta verta). Se ei antanut katsoa muita tassuja joten en ole ehtinyt tutkia niitä. Nyt aamulla huomasin sen korvan juuressa ruskeaa. Minulla ei ole aavistustakaan mitä se on tehnyt! Onko kellää kokemusta tästä tai osaako joku kissa ekspertti kertoa mitä on tapahtunut ja mitä pitäisi tehdä? Ja meidän pihalla kulkee toinen mustakissa jota olemme yrittäneet hätistellä,en tiedä ovatko kissat taistelleet koska sellaisia merkkejä ei ainakaan näy.
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voihan olla että jotain pientä nahinaa on ollut, tai ehkä veri ei ole sinun kissasi vaan mahdollisesti toisen kissan tai muun eläimen, kannattaa tarkastaa koko kissa ettei haavoja ole ja kissa muutenkin on okei. Ja kannattaa myös vilkuilla että onko mikään ötökkä purrut tai mahdollisesti jopa asustelee kissan turkissa, ainakin korvapunkki on yleinen vaiva, mutta silloin kissan korvasta tulee ruskeaa kahvinpurumaista likaa.

Äänestä

Kauheaa,kissa parka kuljeksinut varoissa, saaut selkäänsä, tai melkein joutunutpedon suuhun.Etkö omistajana tiedä miten pitäisi toimia, jos ulkona on kissalle vaarallista?

Omistaja on velvollinen huolehtimaan kissastaan, ja VALVOMAN sen ulkoiluja.JOs et jaksavalvoa/vahtia, tee katettu turvllinen aitaus kissalle, tai anna se sellaiselle joka huolehtii ettei se vaaroissa kulje.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kawaiipotato kirjoitti:

Meidän kissa on ulkokissa. Huutelin sitä eilen sisälle kolmelta ja kun se tuli,se vilkuili taakseen ja kuunteli hetken ovella ennen kuin tuli sisään ja sen turkki oli aika pörrössä vaikka ulkona ei edes ollut kylmä. Sisällä puhelimen valossa huomasin että sen turkissa oli karva tukkoja ja sillä oli korvan takana jotain tummaa ja vähän kuivunutta,en viitsinyt koskea siihen(sitä tummaa on löytynyt ennenkin sen korvantakaa). Kissa ruukaa nukkua minun vieressä,ja kun se siinä viltillä itseään pesi,huomasin sen takajalan varpaan välissä jotain punaista(olen aika varma että se oli kuivunutta verta). Se ei antanut katsoa muita tassuja joten en ole ehtinyt tutkia niitä. Nyt aamulla huomasin sen korvan juuressa ruskeaa. Minulla ei ole aavistustakaan mitä se on tehnyt! Onko kellää kokemusta tästä tai osaako joku kissa ekspertti kertoa mitä on tapahtunut ja mitä pitäisi tehdä? Ja meidän pihalla kulkee toinen mustakissa jota olemme yrittäneet hätistellä,en tiedä ovatko kissat taistelleet koska sellaisia merkkejä ei ainakaan näy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu