Jos Somali pääsee töihin, lisää tulee rajalle

Suomella on vaikea tilanne Somalialaisten turvapaikanhakijoiden kanssa.

Lähes kaikki saavat turvapaikan, jotka sellaista Suomesta hakevat. (vuosi 2015 97%, vuosi 2016 98% sai turvapaikan)

Somalit avustavat aktiivisesti entistä kotimaatansa rahalähetyksin sukulaisille. Pikku hiljaa matkarahat Suomeen on kasassa ja sukulainen on rajalla. Turvapaikka lähes 100% varma.

Jos Somali pääsee töihin, hän avustaa sukulaisiaan vielä enemmän ja lisää sukulaisia on rajalla ja turvapaikka varma.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 lopussa Somalian kansalaisten työllisyysaste 21,7 % (eli 21,7% oli töissä ja 78,3% oli tukien varassa tai vanhuksia/lapsia)

Edes rikollisia ei pystytä tehokkaasti palauttamaan takaisin Somaliaan.

Somalian kansalaiset ovat väkimääräänsä suhteutettuna rikostilastoissa yliedustettuina. Professori Hannu Niemen tutkimuksen mukaan Suomessa asuviin Somalian kansalaisiin kohdistuvia rikosepäilyjä on väkilukuun suhteutettuna lähes kolminkertainen määrä suomalaisiin verrattuna.

Hankala noidankehä on syntynyt Suomalaisen veronmaksajan kannalta.


http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yha-suurempi-osa-lahtoalueista-turvallisia-kielteiset-turvapaikkapaatokset-kovassa-kasvussa/5866568


Myöskin Somalian presidentti kutsuu Somalaita takaisin.

Hän sanoo, että Somalia tarjoaa tällä hetkellä monia mahdollisuuksia ja kutsuu kaikkia ulkomailla asuvia somaleja palaamaan maahan rakentamaan kotimaataan.

http://amisom-au.org/2015/06/somalia-is-making-a-comeback-says-president-hassan-sheikh-mohamud/

Somalian turvallisuustilannetta pitää päivittää nopeasti reilusti paremmaksi ja turvapaikka automaatti poistettava.
Köyhyys tai puutteelliset elinolosuhteet eivät ole syy turvapaikelle.
26358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Siionistinen Yle kannustaa eläkeläisiä menemään töihin, että saataisiin rahaa vokeissa täyshoidossa pössytteleville Irakin sotilaille ja karanneille vangeille! Alkaa 5min. päästä.

Äänestä

Somalialaistaustainen Suomeen veronsa maksava ihminen on samanarvoinen. Juurikin samanarvoinen kuin kuka tahansa synnyinmaanimaani Suomen kansalainen, ei mitään eroa. Ei multakaan jos mä muuttaisin vaikka USA:n tai minne vaan kyseltäisi, että häh sä oot Suomesta. Minua naurattaa, että suomalainen äärioikeisto ei yhtään arvostele vaikka Viroa, joka on Suomen verotukirahojen kuppari kenties jopa numero uno, mutta voi kiesus jos pari tummaihoista on jostakin Afrikasta tänne muuttanut, niin muka ne Suomen talouskassan viejät äärioikeiston mielestä. Kato mille maille Suomi on hävinnyt EU:n talousrahaliiton synnystä alkaen EU:n nettomaksajamaana: esim. sille maalle Viro, jonne suinkaan pakolaiset ei mene siksi että ei haluaisi sotaa pakenevat mennä mihin tahansa maahan jossa on yhteiskuntarauha, vaan siksi ne tulee ainoastaan Suomeen ja Ruotsiin ja ehkä Saksaan ja Hollantiin ja sinne, että äärioikeistolaiset runkkarit haluaa Suomen rahoittavan niiden Baltia- paskismaiden sosiaaliturvan ja ne on kieltäytyneet ottamasta pakolaisia, vaikka kyllä niille kelpaa Suomen maksamat tuet.

Äänestä
  • Sehän se on se ongelma näitten somalien kanssa, että näitä veroja maksavia on niin saatanan vähän.. Ei oikeen saa kiinni tosta sun ajatuksesta, miksi pakolaiset tulee Suomeen, eikä Viroon.. Syyhän on raha ja raha ja sitten toi raha.. Jos Viro maksaisi paremmin sompuille, kuin Suomi .. Somput menisivät Viroon!!

    Äänestä

  • Just näin, jos turvapaikanhakija on turvapaikkaa vailla niin Viron pitäisi kelvata mutta kun on rahaa vailla niin silloin suuntana on Suomi tai Ruotsi. Pitäisikö heitä kutsua siis rahapaikanhakijoiksi ?

    Äänestä

  • kduhfurghtuhgyuh
    8.5.2016 15:45
    "voi kiesus jos pari tummaihoista on jostakin Afrikasta tänne muuttanut"
    .................................................................................................................................

    Voi kun niitä olisikin vain pari..
    Tuhat uutta Somalia lappaa Suomeen joka vuosi ja määrä tulee vain kasvamaan.

    Somalin kielen puhujat:

    2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015
    11 681 12 985 14 045 14 769 15 789 16 721 17 871


    Somaleiden työllisyysaste 21,7 % (eli 21,7% oli töissä ja 78,3% oli tukien varassa tai vanhuksia/lapsia)

    Noilla prosenteilla 3878 somalia olisi töissä ja 13992 somalia olisi valtion/kuntien elättinä.

    Tässä ei oikein tiedä, mitä somalien työllisyydestä ajattelisi..

    Jos useampi somali pääsee töihin --> seuraus, lisää rahaa Somaliaan ja sukulaisia rajalle.

    Jos useampi somali on työtön ---> seuraus, vähemmän rahaa Somaliaan ja sukulaisia rajalle, mutta useampi on elätti valtiolle.

    Kaikista parasta olisi jos somalit palaisivat Somaliaan rakentamaan maantaan, turvapaikan pitäisi olla määräaikainen.
    Määräajan jälkeen somalit palaisivat omaan maahan.

    Äänestä

  • "Suomen rahoittavan niiden Baltia- paskismaiden sosiaaliturvan ja ne on kieltäytyneet ottamasta pakolaisia, vaikka kyllä niille kelpaa Suomen maksamat tuet."
    ----------------------------------------

    Ei suomi maksa Virolle tukia.
    Virolaiset tulevat töihin Suomeen ja palaavat takaisin. (Tosin Virolaisten työehdoissa ja palkkauksessa on paljon arveluttavia/laittomia piirteitä)

    Mamu tulee Suomeen, lähettää rahaa kotimaahan, jotta sukulaiset pääsevät rajalle myös.
    Mamu ei lähde takaisin omaan maahan vaikka tilanne kotimaassa rauhottuisi.
    Mamu kasvattaa suuren perheen, vaikka hyvin tietää että lasten on hyvin vaikea työllistyä Suomessa.
    Mamu ei halua sopeutua Suomeen, vaan haluaa tuoda esille omaa kulttuuriaan ja uskontoaan.

    Äänestä

Eikös suvakki millään tajua tätä väistämättä enenpitkää Suomessakin tapahtuvaa tosiasiaa.
"Islamisaatio syö tielleen osuvat, heikommat kulttuurit. Jopa vankan hinduenemmistön omaava Intia on vaikeuksissa islamisaation kanssa: monilla alueilla 5-10 % kokoinen muslimivähemmistö toteuttaa sharia-lakia ja hallitsee hinduenemmistöä pelolla. He eivät uskalla puuttua muslimien tekemisiin."
"Somalialaistaustainen Suomeen veronsa maksava ihminen on samanarvoinen. Juurikin samanarvoinen kuin kuka tahansa "
Mistä tuo "veronsa maksava" tuohon ilmestyi ? 25 v. sitten tulleidenkaan muslimien työssäoloprosentti on alle 20. Eihän täällä ole kukaan itsensä elättäjää kritisoinutkaan. Mutta kaikki tiedämme että nyt tulleet eivät työllisty ainakaan viiteen vuoteen, omiakin työttömiä kun yli 500 000.

Äänestä

Onko AP nähnyt yhtään somalia tekemässä työtä? Luulen että osaamistasoa vastaavaa työtä on somaleille tarjolla mutta minä en ainakaan ole koskaan nähnyt yhtään somalia missään työssä (pois lukien huumeiden trokaus ja myymälävarkaus).

Äänestä
  • Olen nähnyt somalimiehiä töissä. Sähläämässä kaupan kassalla ja eksymässä takseillaan Mannerheimintiellä. En ole koskaan nähnyt somalinaista töissä. Olen puhunut alkeellista suomea somalimiehen kanssa. Yksikään tapaamani somalinainen ei ole osannut puhua suomea, vaan tulkki on aina ollut paikalla. Vähintään 50 % somaleista on siin täysin hyödyttömiä loiseläjiä.

    Äänestä

> kduhfurghtuhgyuh:"Somalialaistaustainen Suomeen veronsa maksava ihminen on samanarvoinen. Juurikin samanarvoinen kuin kuka tahansa synnyinmaanimaani Suomen kansalainen, ei mitään eroa."

Missä mielessä samanarvoinen? Pyrkiikö ylläpitämään Suomalaista kulttuuria ja Suomalaisia tapoja sekä turvaamaan Suomen itsenäisyyttä jopa sotilaana? Jos ei niin eipä ole juurikaan samanarvoinen.

Äänestä
  • Ehkäpä nuo somput älyävät edes laittaa pommivyöt napojensa ympärille ja sitten vain paskaa lentämään ja persesuolenpätkiä riittää variksille.

    Äänestä

Näin kertoo totuuden matuista sotarikollisia paljastava Latif Yahia MV-lehdessä:
"Shiiasotilaita on Suomessa. Noita sotilaita tukivat USA ja liittouma. Nämä sotilaat murhasivat Irakin kansaa ja varastivat siltä, ja nyt heitä tulee maahanne.
Maanne tulee kärsimään, kun nämä pakolaisiksi tekeytyvät ovat maassanne. Nämä ihmiset eivät kunnioittaneet omaa maataan, joten miksi luulette, että he kunnioittaisivat teidän maatanne.
Samalla tavalla kuin he tappoivat omia kansalaisiaan Irakissa, samalla tavalla he tappavat teidän kansalaisianne."

Hän ei ole ainakaan rassisssti, nyt kai suvakkikin voi uskoa ?

Äänestä

?
Missäpäin Somaliaa on turvaton sotatilanne yms?

Äänestä

Turvapaikanhakijoiden työllistyminen johtaa maahanmuuttajamäärien kasvuun.

Todellinen esimerkki: Helsingissä on liikkeitä, joiden ohikulkiessaan suomalainen ihmettelee, että kuka tuollaiseenkin liikkeeseen uskaltaa edes mennä, kun myyjät näyttävät roistoilta. Toisena kertana liikkeiden ohi kulkiessaan huomaakin, että nehän ovat täynnään asiakkaita: Maahanmuuttajat ovat löytäneet liikkeet!

Täten syntyy kasvavaa liiketoimintaa ja yhä enemmän mahdollisuuksia uusille maahanmuuttajille jäädä Suomeen virallisesti taikka maan alle epävirallisesti. Näin kävi Lontoossa jo kymmeniä vuosia sitten, eikä kaupunki enää tulisi toimeen ilman ruohonjuuritasolla työskenteleviä ulkomaalaisia. Määrät kasvavat ja yhä suurempi osa liiketoiminnasta siirtyy ulkomaalaisille, eikä se kosketa vain uusioliiketoimintaa, vaan myös aikaisemmin kotimaista liiketoimintaa, koska tulijat voittavat kilpailun halvemmilla hinnoilla ja laittomilla järjestelyillä.

Maahanmuuttajaväestön ei saa antaa kasvaa. Se on helppoa estää nyt, mutta mahdotonta myöhemmin!

Äänestä
  • Muslimeiden uskontoon muuten kuuluu että heidän on ensisijaisesti ostettava uskonveljiensä tuotteita. Tuo varmaan selittää miksi matukaupat/ravintolat pullistelee matuja.

    Toinen syy on oman kulttuurin säilyttäminen.

    Kolmas kimpassa konnuuksien kehittäminen.

    Äänestä

Somaliaan on varmaan mennyt viesti perille "Suomalaiset rakastavat teitä ja haluavat elättää teitä niin kauan kuin haluatte.". Kiitos maahanmuuttoviraston, joka hyväksyy käytännössä kaikki Somalit saamaan turvapaikan. Eikö maahanmuuttovirasto ole vastuussa mihinkään suuntaan toiminnastaan, jonka tavoitteena on tuhota Suomi. Miten muilla Euroopan mailla voi olla paljon tiukempi linja Somalien suhteen.

Äänestä

Mutta eikö Suomi ole sama kuin Somali.
Sama maa eripaikoissa.
Rosvoja kummasakin maassa.
Somalilainen on suomalainen jo syntyessään. Somalit ovat hyviä johtajia suomessa. Taitaviakin.

Äänestä
  • Ei oikein saa kiinni, mitä selität.

    Siitä olen samaa mieltä, somalit on rosvoja sekä Suomessa että Somaliassa.

    Somaliassa ongelma on islam. Vaihtakaa islam johonkin muuhun uskontoon, niin äkkiä rauha maassa.

    Vähän koulutusta somalilla ja islamin usko, loputon sota siitä syntyy.

    Äänestä

  • Somalit ovat ammattilaisia merirosvouksessa ja jos täällä älyttäisiin tuo käyttää hyödyksi niin jopa valtio rikastuisi kummasti?
    Somaleille sitä työtä mitä he osaavat ja jo kotimaassaan ovat oppineet tekemään eli miehet merille rosvoamaan laivoja ja veneitä ja niitähän riittää vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • "Mutta eikö Suomi ole sama kuin Somali.
    Sama maa eripaikoissa.
    Rosvoja kummasakin maassa."

    Suomi on kohta samanlainen mitä näitten merirosvojen kotimaakin.
    Suomesta tulee sama maa kun tarpeeksi tulee mies somppuja maahamme.
    Rosvoja on kummassakin maassa ja nyt on tilaisuus ottaa oppia näiltä somalialaisilta merirosvoilta miten rosvotaan merellä aluksia ja näin saamme ilmaista oppia tuostakin ammattialueesta.

    Nyt vain lisää näitä somalilaisia ammattilaisia maahamme niin hyvä tulee ja talous lähtee jyrkkään nousuun.

    Äänestä

Ironiaa, ironiaa.

Äänestä
  • Somali laittaa paskan lentämään ja persesuolenpätkiä seinille.

    Äänestä

  • Katsoitko tänään mv lehdestä videon jossa matut ajaa lontoolaisia pois kaljoilta?

    Shariaa pukkaa...

    Äänestä

Tosiasiahan on selainen, että mitä enemmän musulmaaneja on sitä nopeammin heitä tulee lisää, vaikka pakolaisuus loppuisikin. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että he kutsuvat toisiakin, tukevat, työllistävät ja ovat toistensa asiakkaitakin. Kasvu on aina siis eksponentiaalista, ellei sitä rajoiteta mitenkään, sillä lähtijöiden lukumäärä on käytännössä ehtymätön ja yhä kasvava.

Äänestä

Eiköhän koko somalian voisi irrottaa afrikan mantereesta ja hinata itämereen suomen kylkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurvapaikkaAutomaatti kirjoitti:

Suomella on vaikea tilanne Somalialaisten turvapaikanhakijoiden kanssa.

Lähes kaikki saavat turvapaikan, jotka sellaista Suomesta hakevat. (vuosi 2015 97%, vuosi 2016 98% sai turvapaikan)

Somalit avustavat aktiivisesti entistä kotimaatansa rahalähetyksin sukulaisille. Pikku hiljaa matkarahat Suomeen on kasassa ja sukulainen on rajalla. Turvapaikka lähes 100% varma.

Jos Somali pääsee töihin, hän avustaa sukulaisiaan vielä enemmän ja lisää sukulaisia on rajalla ja turvapaikka varma.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 lopussa Somalian kansalaisten työllisyysaste 21,7 % (eli 21,7% oli töissä ja 78,3% oli tukien varassa tai vanhuksia/lapsia)

Edes rikollisia ei pystytä tehokkaasti palauttamaan takaisin Somaliaan.

Somalian kansalaiset ovat väkimääräänsä suhteutettuna rikostilastoissa yliedustettuina. Professori Hannu Niemen tutkimuksen mukaan Suomessa asuviin Somalian kansalaisiin kohdistuvia rikosepäilyjä on väkilukuun suhteutettuna lähes kolminkertainen määrä suomalaisiin verrattuna.

Hankala noidankehä on syntynyt Suomalaisen veronmaksajan kannalta.


http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yha-suurempi-osa-lahtoalueista-turvallisia-kielteiset-turvapaikkapaatokset-kovassa-kasvussa/5866568


Myöskin Somalian presidentti kutsuu Somalaita takaisin.

Hän sanoo, että Somalia tarjoaa tällä hetkellä monia mahdollisuuksia ja kutsuu kaikkia ulkomailla asuvia somaleja palaamaan maahan rakentamaan kotimaataan.

http://amisom-au.org/2015/06/somalia-is-making-a-comeback-says-president-hassan-sheikh-mohamud/

Somalian turvallisuustilannetta pitää päivittää nopeasti reilusti paremmaksi ja turvapaikka automaatti poistettava.
Köyhyys tai puutteelliset elinolosuhteet eivät ole syy turvapaikelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu