MV Lehti on nyt Suomen luetuin nettijulkaisu !!

Onneksi olkoon ja pitkää ikää päätoimittaja Iljalle.

Tämän viikon ykkösenä on helppoa hymyillä suomen toimittelija seurakunnille.
36477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

toi on ollu jo pitkään ykkösenä- nyt vaa piti medianki tää julkasta. joo onnee vaa

Äänestä
  • Tämän takia valtamedia metsästää politikoinnilla Iljaa, se menettää mainostuloja vastamedialle. Pian Espanjassa asuva ilja varmaan tuodaan Suomeen tuomiolle, vaikka hänen luulisi kuuluvan Espanjan lainsäädännön piiriin.

    Äänestä

Suvakit ja muiden lehtien toimittajat aivan paniikissa tehtailevat perättömiä rikosilmoituksia.

Äänestä
  • "Hennalan leiri" vuoden 1918 järjestyssäännöillä kitkisi tältä päättömältä joukolta sairauden juurineen sielusta.

    Tuohon aikaan ansaitsi esimerkiksi yleisestä vittumaisuudesta kuolemantuomion.

    Äänestä

Onko linkkiä tuohon?

Äänestä
  • totta kai on, mutta sitä on päivän hysäristä turha etsiä

    Äänestä

Ei auta hesaria äärivasemmiston homoemot!

Äänestä
  • Hesari on syvällä suossa ja aivan omien valintojensa seurauksena.

    Ihmetellä täytyy miksi niin moni muukin julkaisu seuraa hesaria ja julkaisee sivuillansa pelkkää sensuroitua paskaa ?

    Äänestä

  • pasarissa-heskaa kirjoitti:

    Hesari on syvällä suossa ja aivan omien valintojensa seurauksena.

    Ihmetellä täytyy miksi niin moni muukin julkaisu seuraa hesaria ja julkaisee sivuillansa pelkkää sensuroitua paskaa ?

    Valmiin paskan lainaaminen on niin paljon vaivattomampaa kuin alkaa tekemään ihan oikeasti oman ammattikuntansa journalistin töitä, joka vaatis pientä viitseliäisyyyttäkin! Lisäks jos julkaset jonkun MUUN tuottamaa paskaa, et joudu itse MILLÄÄN vastuuseen kirjoi...eiku...copy-pasteilustasi!

    Paitsi tokikin jos julkaisusi nimi on "MV-lehti"! Sit oot kyllä vastuussa ihan kaikesta mitä julkaset, vaikka se olis muualta lainattuakin!

    Suvis-logiikkaa! :)

    Äänestä

  • pasarissa-heskaa kirjoitti:

    Hesari on syvällä suossa ja aivan omien valintojensa seurauksena.

    Ihmetellä täytyy miksi niin moni muukin julkaisu seuraa hesaria ja julkaisee sivuillansa pelkkää sensuroitua paskaa ?

    Kyllä se tuo lehdistölle annettu tuki suitsee kummasti valtamedioiden suut.

    Äänestä

  • Rahalla kesytettiin vallan vahtikoirat buudeleiksi, vallan sylikoiriksi.

    Äänestä

  • Yle on hyvä esimerkki kuinka demareiden järjestämällä rahalla (verorahoilla) tehdään demari-politiikkaa kaikkien, myös vastustajien rahoilla.
    .
    Harakka meni eduskuntaan demareista juuri käyttämällä YLEä hyväkseen raa'asti.
    .
    Sinäkin jouduit vaalirahoittamaan häntä.

    Äänestä

  • Koko valtamediakenttä on totaalisen sairas.

    Äänestä

  • MV-sopii-tähän kirjoitti:

    Koko valtamediakenttä on totaalisen sairas.

    Tieto asioiden oikeasta laidasta täytyy hakea muualta kuin niin sanotusta valtamediasta.

    Äänestä

  • Kiero-Kommari kirjoitti:

    Yle on hyvä esimerkki kuinka demareiden järjestämällä rahalla (verorahoilla) tehdään demari-politiikkaa kaikkien, myös vastustajien rahoilla.
    .
    Harakka meni eduskuntaan demareista juuri käyttämällä YLEä hyväkseen raa'asti.
    .
    Sinäkin jouduit vaalirahoittamaan häntä.

    Kuvittelet nyt liikoja, MV-lehteä a muuta vastamediaa lukee myös suuri joukko vasemmistolaisia ja demareita, luuletko sen muuten olevan niin suosittu? "Suvakki"-vihervasemmisto ja "rasisti"-persut on ääriryhmät ja suurin osa tavallisesta kansasta, työläisistä, pätkätyöläisistä, työttömistä, köyhistä, eläkeläisistä, opiskelijoista on näiden välillä sitä "tolkun" kansaa joka jakaa sekä vasemmiston sosiaalisen tasa-arvon että persujen mamukriittisyyden arvoja ja lukee MV-lehteä ym. vastamediaa. EKokoomusmafia on kummankin vihollinen.

    Äänestä

Tuskin suurin sentään ...? Taitaa suoli24ssäkin olla enemmän kävijöitä

Äänestä

valtamedia elää omaa mailmaa ihmiset kokevat ettei vastaa enää tätä päivää.

Äänestä

MV-LEHTI-TULEVAISUUS!.............................HS-ERKKOMEDIA, Menneisyys, tunkkaisuus, valehtelu, manipulointi, aivopesu, TUHO!

Äänestä

Onnea vaan mv-lehdelle. Jatkakaa samaan malliin.
Kiitos myös suvakeille jotka ovat tehneet osansa saadeakseen mv-lehden noin suosituksi. Perättömät syytökset ja kieltointoilu ovat varmasti osaltaan lisänneet mv-lehden kiinnostavuutta.

Äänestä
  • Uskoakseni tämä kohu julkaisun ympärillä on tuonut roimasti lisää lukijakuntaa

    Äänestä

Onnea ja menestystä MV-verkkolehdelle!

Äänestä

Jotenkin ei yllätä, että suomalainen rasistinen junttikansa lukee pyhänä totuutena MV-lehteä. Teistä suurin osa on idiootteja ja kaikenlisäksi rasistipaskoja. Olette säälittävää karjaa koko kansa. Onneksi kansaa johtaa suvaitsevainen eliitti jonka ei tarvitse kuunnella pöljää kansaa.

Äänestä
  • Eikä missään näy mitään vertailulukuja, tää on niin tätä☺

    Äänestä

  • Juuri idiootithan olivat presidenttiä äänestävien otollisinta kauraa 2012

    https://www.facebook.com/Älä-äänestä-enää-Sauli-Niinistöä-1606003069647224/

    Äänestä

  • Kylläpä nyt vituttaa, hahhahhaa! Tulinpa hyvälle tuulelle tuosta raivonpurkauksesta. Aivan kuin joku hesarin toimittaja olisi avautunut MV frustraatiostaan.

    Äänestä

  • KiitosMVlehdelle kirjoitti:

    Kylläpä nyt vituttaa, hahhahhaa! Tulinpa hyvälle tuulelle tuosta raivonpurkauksesta. Aivan kuin joku hesarin toimittaja olisi avautunut MV frustraatiostaan.

    Lahjoitin MV-lehdelle 80 euroa hyvästä uutisoinnista. Sieltä tulee edes jonkun verran totuutta. Länsimedia on USA:n myötäjuoksija.

    Äänestä

  • KiitosMVlehdelle kirjoitti:

    Kylläpä nyt vituttaa, hahhahhaa! Tulinpa hyvälle tuulelle tuosta raivonpurkauksesta. Aivan kuin joku hesarin toimittaja olisi avautunut MV frustraatiostaan.

    sama tuli mieleen

    ehkäpä joku toimittelija todellakin päästeli höyryjään päästänsä

    Äänestä

  • vale SPR-työntekijä hörhö taas täällä avautuu :D

    Äänestä

Ymmärtää Niinistön asenteen matuihin

VUODEN SLOGANIT

SYÖ SIKAA
NUSSI MUSTAA LAMMASTA
ALAL KEBAB PÄIVÄN LIHA LAMAMSTA

Äänestä

Pistin kerralla 1000 usd MV lehdelle

Äänestä
  • Ei siellä Venäjällä ole enää kuin ruplia ja niilläkään ei enää ole ostovoimaa.

    Äänestä

Kylla USA dollarit MV-lehdelle käy siinä missä eurot tai ruplat

Äänestä

Jouh, enpä ihmettele yhtään.

Äänestä
  • Niin, todelliset uutiset täytyy lukea MV lehdestä.

    Missien mokailut ja jutut jättikurkkujen kasvattajista löytyy sitten valtamediasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


laadulla_on_tekijänsä kirjoitti:

Onneksi olkoon ja pitkää ikää päätoimittaja Iljalle.

Tämän viikon ykkösenä on helppoa hymyillä suomen toimittelija seurakunnille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu