Saksan sotatuotannosta hyvä artikkeli
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=83
Mitäpä muuta ihmisten mieleen Wehrmachtista tulee kuin suuri Saksan armeija ja sen motorisoidut panssarijoukot tunkeutumassa ”salamasodalla” vihollislinjojen läpi ”etäisin tavoittein”. Ensinnäkin Wehrmacht ei ollut Saksan armeija. Saksan armeija oli Heer. Ja tuo Heer ei myyttisestä kuvastaan huolimatta suinkaan ollut vahvasti mekanisoitu Blitzkrieg-sotavoima valtavine panssarivaunumäärineen, panssaroitune kuljetusajoneuvoineen, motorisoituine tykistöineen – ylipäätänsä motorisoitu ”valtava sotavoima”. Todellisuus on huomattavasti vaatimattomampi, jossain määrin jopa huvittava. Saksan armeija, Heer, oli etupäässä hevosvetoinen jalkaväkidivisioonista koostuva sotavoima, jonka mekaanisuus oli kaukana sodan ajan natsipropagandan luomasta myyttisestä kuvasta. Ohjearvojen mukaisesti oli vuonna 1940-41 saksalaisen jalkaväkidivisioonan kalustosta moottoriajoneuvoja 942 (ei sisällä moottoripyöriä) ja hevosia – peräti 5 375. Siis 450% enemmän hevosia kuin moottoriajoneuvoja . Ja tämä oli vain ohjeellinen vahvuus. Todellisuus oli hevosvetoisempi. Niinpä vuoteen 1943 mennessä jalkaväkidivisioonan moottoriajoneuvomäärät olivat laskeneet noin 400 kun taas hevosten määrä oli useimmiten yli 6 000. Saksan divisioonista vain noin 15-16% oli mekanisoituja, motorisoituja tai panssaridivisioonia.
Kuva Saksan Heeristä panssariarmeijana on eräs sitkeimmistä myyteistä joka yhä elää jopa historioitsijoiden mielissä. Paljonko Saksa siis käytti varustelustaan lopulta armeijaan ja maasotaan? Vastaus ei ole yksiselitteinen. Pelkkä tuotantokustannuksiin perustuva laskelma voi antaa väärän kuvan. Armeijoiden käyttämän kaluston hintaan vaikutti tuotannon tehokkuus. Mitä pitemmät valmistussarjat sitä edullisemmaksi yksikköhinta muodostui. Kaluston hinta laski vuosien myötä.
Saksa käytti sotatuotannostaan lopulta yllättävän vähän maasotaan. Vielä vuoden 1942 loppuun mennessä oli panssarivaunujen, rynnäkkötykkien ja telalavettisten tykkien osuus sen sotatuotannosta vain alle 4%. Tuotannon kasvu johti lopulta siihen että maksimissaan panssarit (AFV) muodostivat vuonna 1944 noin 8% sotatuotannosta. Ei sen enempää. Keskimäärin vuosien 1939-45 sotatuotannosta tuotantolukujen ja yksikköhintojen perusteella Saksa käytti noin 7% panssarivaunuihin, rynnäkkötykkeihin, panssarintuhoajavaunuihin sekä telalavettisiin tykkeihin (self-propelled guns).
Panssarit olivat selvästi armeijan asejärjestelmän kallein menoerä. Saksan hevosvetoisen armeijan luonne selittää sen että sen moottoriajoneuvot, tykit ja kevyemmät muut aseet, panssaroidut kuljetusajoneuvot ym muodostivat lopulta sotatuotannosta vain hieman panssareita suuremman osuuden: vain 8-9% sotatuotannosta. Ammukset saattoivat muodostaa armeijan menoerästä jopa puolet. Vaikka aseiden osuus varustelusta yksistään nousi 8-9%:n osuuteen niin todellisuudessa Saksan Heer sai sodan aikana tuosta asetuotannosta lopulta vain hieman yli puolet, keskimäärin noin 55%. Asetuotannosta huomattavan osan muodosti ilmatorjuntatykistö. Esim. 1943-45 vain 12-13% Saksan ilmatorjunta-aseista oli itärintamalla armeijaa ja ilmavoimia tukemassa. Noin 80% oli taistelussa länsiliittoutuneiden strategisia ilmavoimia (RAF Bomber Command ja USAAF) vastaan. Saksan laivasto ja Luftwaffe ottivat oman osuutensa myös kaikista ajoneuvoista. Ammustuotanto muodosti noin neljäsosan Saksan sotatuotannosta. Mutta jopa tästäkin suuresta menoerästä keskimäärin noin 37% meni Luftwaffelle ja Kriegsmarinelle. Yhden panssarivaunun hinta vastasi neljän torpedon hintaa.
Saksan sotatuotannon dokumentoitu tieto osoittaa että maasota nieli lopultakin vain 30-33% Saksan sotatuotannosta. Osuus voi olla jopa vieläkin pienempi jos huomioidaan se että suuri osuus tuotekehittelyä, innovointia kohdistui lähes yksinomaan ilma- ja merisodan tuotantoon ja ei aina näkynyt sotatuotannon kustannusarvioissa. Esim. Saksa käytti V-2 rakettiprojektiin noin 3 miljardia RM:ää, summa joka vastasi noin 30 000 Pzkw IV-panssarivaunun hintaa. Tämä raketti oli ilmasodan ase. Saksa käytti pelkästään vuonna 1943 peräti 4½ miljardia markkaa betoniseen suojarakentamiseen. Tästä rakentamisesta noin 80% kohdentui strategista ilmasotaa vastaan suojautumiseen. Se vastasi noin 13% Saksan ”varsinaisesta” sotatuotannosta.
On siis perusteltua esittää arvio että Saksan sotatuotannosta vain noin 30% suuntautui maasotaan. Tämän tosiasian luulisi kiinnostavan tutkijoita enemmän. Vastoin yleistä luuloa armeija ja siten maasota ei ollutkaan Saksan sotatuotannon prioriteetti. Väite itärintamasta sodan ”päänäyttämönä” ontuu tuotannon osalta . Suurimman potin sotavarustelusta keräsi lopulta ilmasota (Lufwaffe): noin 58% ja merisota (Kriegsmarine) noin 12%. Koko sodan ajan panosti Saksa sotatuotannossa enemmän sukellusveneisiin kuin panssarivaunuihin. Itse asiassa se olisi halunnut panostaa siihen vielä enemmän muttei lopulta pystynyt. Sukellusveneet olivat tärkeä prioriteetti, panssarit eivät.
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=83
Mitäpä muuta ihmisten mieleen Wehrmachtista tulee kuin suuri Saksan armeija ja sen motorisoidut panssarijoukot tunkeutumassa ”salamasodalla” vihollislinjojen läpi ”etäisin tavoittein”. Ensinnäkin Wehrmacht ei ollut Saksan armeija. Saksan armeija oli Heer. Ja tuo Heer ei myyttisestä kuvastaan huolimatta suinkaan ollut vahvasti mekanisoitu Blitzkrieg-sotavoima valtavine panssarivaunumäärineen, panssaroitune kuljetusajoneuvoineen, motorisoituine tykistöineen – ylipäätänsä motorisoitu ”valtava sotavoima”. Todellisuus on huomattavasti vaatimattomampi, jossain määrin jopa huvittava. Saksan armeija, Heer, oli etupäässä hevosvetoinen jalkaväkidivisioonista koostuva sotavoima, jonka mekaanisuus oli kaukana sodan ajan natsipropagandan luomasta myyttisestä kuvasta. Ohjearvojen mukaisesti oli vuonna 1940-41 saksalaisen jalkaväkidivisioonan kalustosta moottoriajoneuvoja 942 (ei sisällä moottoripyöriä) ja hevosia – peräti 5 375. Siis 450% enemmän hevosia kuin moottoriajoneuvoja . Ja tämä oli vain ohjeellinen vahvuus. Todellisuus oli hevosvetoisempi. Niinpä vuoteen 1943 mennessä jalkaväkidivisioonan moottoriajoneuvomäärät olivat laskeneet noin 400 kun taas hevosten määrä oli useimmiten yli 6 000. Saksan divisioonista vain noin 15-16% oli mekanisoituja, motorisoituja tai panssaridivisioonia.
Kuva Saksan Heeristä panssariarmeijana on eräs sitkeimmistä myyteistä joka yhä elää jopa historioitsijoiden mielissä. Paljonko Saksa siis käytti varustelustaan lopulta armeijaan ja maasotaan? Vastaus ei ole yksiselitteinen. Pelkkä tuotantokustannuksiin perustuva laskelma voi antaa väärän kuvan. Armeijoiden käyttämän kaluston hintaan vaikutti tuotannon tehokkuus. Mitä pitemmät valmistussarjat sitä edullisemmaksi yksikköhinta muodostui. Kaluston hinta laski vuosien myötä.
Saksa käytti sotatuotannostaan lopulta yllättävän vähän maasotaan. Vielä vuoden 1942 loppuun mennessä oli panssarivaunujen, rynnäkkötykkien ja telalavettisten tykkien osuus sen sotatuotannosta vain alle 4%. Tuotannon kasvu johti lopulta siihen että maksimissaan panssarit (AFV) muodostivat vuonna 1944 noin 8% sotatuotannosta. Ei sen enempää. Keskimäärin vuosien 1939-45 sotatuotannosta tuotantolukujen ja yksikköhintojen perusteella Saksa käytti noin 7% panssarivaunuihin, rynnäkkötykkeihin, panssarintuhoajavaunuihin sekä telalavettisiin tykkeihin (self-propelled guns).
Panssarit olivat selvästi armeijan asejärjestelmän kallein menoerä. Saksan hevosvetoisen armeijan luonne selittää sen että sen moottoriajoneuvot, tykit ja kevyemmät muut aseet, panssaroidut kuljetusajoneuvot ym muodostivat lopulta sotatuotannosta vain hieman panssareita suuremman osuuden: vain 8-9% sotatuotannosta. Ammukset saattoivat muodostaa armeijan menoerästä jopa puolet. Vaikka aseiden osuus varustelusta yksistään nousi 8-9%:n osuuteen niin todellisuudessa Saksan Heer sai sodan aikana tuosta asetuotannosta lopulta vain hieman yli puolet, keskimäärin noin 55%. Asetuotannosta huomattavan osan muodosti ilmatorjuntatykistö. Esim. 1943-45 vain 12-13% Saksan ilmatorjunta-aseista oli itärintamalla armeijaa ja ilmavoimia tukemassa. Noin 80% oli taistelussa länsiliittoutuneiden strategisia ilmavoimia (RAF Bomber Command ja USAAF) vastaan. Saksan laivasto ja Luftwaffe ottivat oman osuutensa myös kaikista ajoneuvoista. Ammustuotanto muodosti noin neljäsosan Saksan sotatuotannosta. Mutta jopa tästäkin suuresta menoerästä keskimäärin noin 37% meni Luftwaffelle ja Kriegsmarinelle. Yhden panssarivaunun hinta vastasi neljän torpedon hintaa.
Saksan sotatuotannon dokumentoitu tieto osoittaa että maasota nieli lopultakin vain 30-33% Saksan sotatuotannosta. Osuus voi olla jopa vieläkin pienempi jos huomioidaan se että suuri osuus tuotekehittelyä, innovointia kohdistui lähes yksinomaan ilma- ja merisodan tuotantoon ja ei aina näkynyt sotatuotannon kustannusarvioissa. Esim. Saksa käytti V-2 rakettiprojektiin noin 3 miljardia RM:ää, summa joka vastasi noin 30 000 Pzkw IV-panssarivaunun hintaa. Tämä raketti oli ilmasodan ase. Saksa käytti pelkästään vuonna 1943 peräti 4½ miljardia markkaa betoniseen suojarakentamiseen. Tästä rakentamisesta noin 80% kohdentui strategista ilmasotaa vastaan suojautumiseen. Se vastasi noin 13% Saksan ”varsinaisesta” sotatuotannosta.
On siis perusteltua esittää arvio että Saksan sotatuotannosta vain noin 30% suuntautui maasotaan. Tämän tosiasian luulisi kiinnostavan tutkijoita enemmän. Vastoin yleistä luuloa armeija ja siten maasota ei ollutkaan Saksan sotatuotannon prioriteetti. Väite itärintamasta sodan ”päänäyttämönä” ontuu tuotannon osalta . Suurimman potin sotavarustelusta keräsi lopulta ilmasota (Lufwaffe): noin 58% ja merisota (Kriegsmarine) noin 12%. Koko sodan ajan panosti Saksa sotatuotannossa enemmän sukellusveneisiin kuin panssarivaunuihin. Itse asiassa se olisi halunnut panostaa siihen vielä enemmän muttei lopulta pystynyt. Sukellusveneet olivat tärkeä prioriteetti, panssarit eivät.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähdeluettelo lopussa.
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=83
Lähteet: United States Strategic Bombing Survey Papers (USSBS), sodanjälkeiset Japanin ja Saksan viranomaisten haastattelut.
Saksalaishaastattelusta dokumentoidut kopiot RG 43. Japanilaishaastattelut mikrofilmattuja.
Yksityisiä asiakirjoja mm. Henry Arnold, Ira Eaker, Ernest King, Carl Spaatz, Franklin Roosevelt, Winston Churchill ja George Marshall.
Ellis, Victory in the West
Heiber ja Glantz, Hitler and his Generals: Military Conferences
US Navy at War, 1941-45
( Päivitetty: 12.01.2016 16:40 )
Lähteetkin on mainittu lopussa
Kevättalvella 1944 RAF ja USAAF murskasivat aggressiivisella offensiivilla Luftwaffen hävittäjävoiman. Sen jälkeen ne tuhosivat 80% Saksan synteettisestä polttoainetuotannosta parissa kuukaudessa. Toukokuusta 1944 lähtien Luftwaffe ei enää ollut sotilaallisesti merkittävä tekijä lännessä. Idässä sen vahvuutta leikattiin kaiken aikaa. Polttoainepulan vuoksi Luftwaffen lentokoulutus romahti.
Maasodalle tämä merkitsi katastrofia. Saksan motorisoidut divisioonat menettivät liikkuvuutensa ja huoltonsa. Tuli ja liike vähenivät. Niistä tuli viholliselle riistaa. Ansio tästä kuului yksinomaan länsiliittoutuneiden strategisella ilmasodalla. Neuvostoliiton rooli oli hyvin vähäinen mutta se hyötyi strategisesta ilmasodasta suunnattomasti. Prosessi tapahtui kesän 1943 ja kevään 1944 välisenä aikana. On tärkeää havaita se että todennäköisesti suurinta osaa Saksan sotatuotannosta ei koskaan sinänsä tuhottu taistelukentälle – se hylättiin koska sitä ei voitu evakuoida. Tuotantoa ei myöskään saatu varsinkaan 1944-45 edes taistelukentälle. Polttoainetuotannon romahdettua jäi tuotetun sotakaluston arvo kovin vähäiseksi.
---
Olihan siellä se todellallinen tappion syykin.