Panama-paperit: Itella/Posti vahvasti mukana

Kansainvälinen tutkivien toimittajien järjestö ICIJ julkisti tietokannan, jonka mukaan Itella OY:llä ja sen seuraajalla Posti OYj:llä on vahvat kytkökset veroparatiiseihin.

Itellan "asiakkuus" alkoi jo vuonna 2008 ja jatkuu edelleen, mikä tarkoittaa sitä, että samaan aikaan kun Posti jakaa tuhansille työntekijöille potkuja, kymmenet (sadat?) miljoonat eurot valuvat veroparatiiseihin.

Lähde: https://offshoreleaks.icij.org/nodes/28351
17240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

hyvä aloitus.saadaan näyttämään yhtiö tulos huonolta kun kaikki ei näjy vuosi tuloksessa.

Äänestä

yhtiön hallitus on katsonut sormien läpi varallisuuden siirtoa ulos.

Äänestä
  • Joku niitä rahoja on siirrellyt, ei mikään firma ilman ihmisen toimintaa rahoja liikuttele.

    Äänestä

Totta hemmetissä niin tehdään jos voidaan. Suomea ryöstetään täyttä häkää, tyhmä on se joka ei sitä ole vielä huomannut.

Äänestä

tuskin jää viimeiseksi lajissaan.

Äänestä

ilmankos yle ei julkaise suomi nimi listaa.

Äänestä

Entä YLE ite? YLE on vuosikertomuksensa mukaan tehnyt yhteistyötä Nordean kanssa. Nordea on varmaan osallistunut kansanvalistukseen talkoopohjalta kajoamatta pakkoverokekoon.

Äänestä

siis edelleen, tilien pitäminen tai toiminta ulkomailla ei ole kielettyä.
Mitään laitonta ei ole toistaiseksi esitetty

Äänestä
  • Lakia täytyy muuttaa pikana, jos ja kun laittomuutta ilmenee.

    Äänestä

lakiin jätettiin porsaan reikä miksi muuten siirretään tiliä toiselle puolen maapalloa.

Äänestä

On huolestuttavaa, että valtion tukia jakavat tahot ovat mukana tässäkin keitoksessa. Tukia jaetaan vuositasolla miljardeja.
http://yle.fi/uutiset/osa_panama-papereista_julki__mukana_uusia_suomalaisnimia/8868775
"Gese Internationalin konkurssipesän asiakirjoista selviää, että suurimmat velkojat ovat valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera sekä Danske Bank. Yhtiö sai vuosina 1999–2013 valtiontukea Tekesiltä ja työ- ja elinkeinoministeriöltä yhteensä 340 000 euroa. Sen lisäksi Tekes on myöntänyt Gese Internationalille lainaa 210 000 euroa. Tämä käy ilmi MOT:n yritystukitietokannasta."
"Led-tekniikkaa kehittänyt Oversol sai julkista tukea muun muassa Tekesiltä. Vuonna 2010 Oversol sai Turussa Entrepreneurial Spirit of Turku Award -yrittäjyyspalkinnon."

Äänestä

SAK on mukana listalla.

Äänestä

Äänestäminen vaaleissa on täyttä humpuukia joka vaikuta mitenkään ja mihinkään. Omia etujaan ajavat kaikki puolueesta riippumatta.

Äänestä
  • Sama laulu on Soinin rehelliseksi kehumassa Islannissa. Ministeri ei asetu enää ehdolle Panama-kuvion paljastuttua.:) Suomi oli mukana Islannin pohjoismaisessa tukipaketissa vajaalla 300 miljoonalla. Ketkä mahtoivat saada rahat?

    Äänestä

yhtiöiden hallituksissa istuu kansanedustajia tietyisti mitään tietämättä.

Äänestä

reikiä pisaa kun itse saa tehdä lakia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yt-neuvottelut kirjoitti:

Kansainvälinen tutkivien toimittajien järjestö ICIJ julkisti tietokannan, jonka mukaan Itella OY:llä ja sen seuraajalla Posti OYj:llä on vahvat kytkökset veroparatiiseihin.

Itellan "asiakkuus" alkoi jo vuonna 2008 ja jatkuu edelleen, mikä tarkoittaa sitä, että samaan aikaan kun Posti jakaa tuhansille työntekijöille potkuja, kymmenet (sadat?) miljoonat eurot valuvat veroparatiiseihin.

Lähde: https://offshoreleaks.icij.org/nodes/28351

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu