Tänään olen nauranut, vaikka nauru on kaikunut onttona... Olen havahtunut huomaamaan,että kyynel,toinen valuu poskelle ilman,että edes huomaan itkeväni... Olo on tyhjä,unimainen...
Päivällä..puhelin...kaveri.. "Oli mulla syykin soittaa. XXX on kuollut". Mitä? Ei ole? Miten? Sanat tipahtavat korvaani puhelimesta. Yritän puhua viikonlopusta,työhaaastattelusta,normaaleista asioista. En enää muista,mitä ystäväni niihin vastasi. Sinä...Eikö sinua enää ole? Onhan.. Pakko on olla... Soitat mulle,laitat tekstarin,kysyt kahville taas. Puhutaan autoista,töistä,ihmisistä. Soitathan sinä kun töiltäsi ehdit.
Vanhat ihmiset kuolevat, vanhat ja sairaat. Inhottavat ihmiset kuolevat. Minulle vieraat ihmiset. Et sinä. Olit liian kaunis siihen, liian hyvä ihminen. Itken... Ei minun ystäväni kuole,eivät. Ei nuori elämä voi päättyä silmänräpäyksessä vastaantulevaan autoon. Paniikki,pakokauhu,voimattomuus pyörii sisälläni. Raskas taakka. Ethän sinä. Näen kaiken sieluni silmin, kuvittelen haluamatta kuvitella.
Luin minä lehdestä. Ohitin toteamuksella "oho" ja jatkoin lukemista. Se olit sinä. Luin tänään saman uutisen,lehden kulmasta. Eri silmin, sumein silmin. Tavasin sitä.. Monta kertaa. Jatkoin päivääni. Viilsi kuin puukko ohittaa puhelimen muististani sinun numerosi. Pinnalta tyyni... Sisältä murskana.
Miten minä osaan sinua surra. Onko minulla oikeus sinua itkeä. Olit kaveri, et läheinen ystävä,mutta hyvä ihminen. Olit minulle tärkeä. Miten minä osaan sinua surra,kun moni menetti sinussa paljon enemmän kuin minä. Pojan,velin,poikaystävän... En voi tehdä mitään, en ole osa sinun sitä elämääsi. Itken,onko minulla oikeus... Miten minä sinua suren. Tuntuu tyhmältä,avuttomalta...
Yht'äkkiä kaikki maailman murheet tuntuvat niin pieniltä. Yht'äkkiä Aasian tsunamit kadottavat merkityksensä. Olen tyhjä... Ethän sinä voi olla pois,ethän... Meidän piti käydä taas kahvilla... Itken...
Ystävää kaivaten,
M.
Päivällä..puhelin...kaveri.. "Oli mulla syykin soittaa. XXX on kuollut". Mitä? Ei ole? Miten? Sanat tipahtavat korvaani puhelimesta. Yritän puhua viikonlopusta,työhaaastattelusta,normaaleista asioista. En enää muista,mitä ystäväni niihin vastasi. Sinä...Eikö sinua enää ole? Onhan.. Pakko on olla... Soitat mulle,laitat tekstarin,kysyt kahville taas. Puhutaan autoista,töistä,ihmisistä. Soitathan sinä kun töiltäsi ehdit.
Vanhat ihmiset kuolevat, vanhat ja sairaat. Inhottavat ihmiset kuolevat. Minulle vieraat ihmiset. Et sinä. Olit liian kaunis siihen, liian hyvä ihminen. Itken... Ei minun ystäväni kuole,eivät. Ei nuori elämä voi päättyä silmänräpäyksessä vastaantulevaan autoon. Paniikki,pakokauhu,voimattomuus pyörii sisälläni. Raskas taakka. Ethän sinä. Näen kaiken sieluni silmin, kuvittelen haluamatta kuvitella.
Luin minä lehdestä. Ohitin toteamuksella "oho" ja jatkoin lukemista. Se olit sinä. Luin tänään saman uutisen,lehden kulmasta. Eri silmin, sumein silmin. Tavasin sitä.. Monta kertaa. Jatkoin päivääni. Viilsi kuin puukko ohittaa puhelimen muististani sinun numerosi. Pinnalta tyyni... Sisältä murskana.
Miten minä osaan sinua surra. Onko minulla oikeus sinua itkeä. Olit kaveri, et läheinen ystävä,mutta hyvä ihminen. Olit minulle tärkeä. Miten minä osaan sinua surra,kun moni menetti sinussa paljon enemmän kuin minä. Pojan,velin,poikaystävän... En voi tehdä mitään, en ole osa sinun sitä elämääsi. Itken,onko minulla oikeus... Miten minä sinua suren. Tuntuu tyhmältä,avuttomalta...
Yht'äkkiä kaikki maailman murheet tuntuvat niin pieniltä. Yht'äkkiä Aasian tsunamit kadottavat merkityksensä. Olen tyhjä... Ethän sinä voi olla pois,ethän... Meidän piti käydä taas kahvilla... Itken...
Ystävää kaivaten,
M.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Otan osaa suruusi. Itselläni tällä hetkellä myös hieman samanlainen tilanne. En tuntenut kyseistä miestä hyvin, mutta silti hänen kuolemansa saa minut itkemään ja kaipaamaan häntä. Hän kuoli aivan liian nuorena..auto suistui vastaantulevien kaistalle ja ajautui rekkaa päin.
En tiedä vielä edes miten minun pitäisi tähän suhtautua, kauhea ahdistus koko ajan. En voi uskoa, että hän on kuollut. Uskottelen koko ajan itselleni, että hän on vain loukkaantunut tms. :(
Voimia sinulle!
Kiitos myötäelämisestä... Toivottavasti itselläsikin on voimia jaksaa oman surusi keskellä.
Tämä asian ymmärtäminen,tajuaminen,että ei enää koskaan. Se on vaikeinta. Sitä vaan odottaa koko ajan, että joku huutaa Ei vaiskaan,vitsi. Mutta kukaan ei huuda. Vaikka tietää, niin sitä pitää kiinni. Vieläkään en ole voinut poistaa hänen numeroaan puhelimeni muistista, se on kuin oljenkorsi,että niin kauan kun se on,hän ei oikeasti ole poissa.
Mutta elämän täytyy jatkua ja jatkuuhan se. Sen raadollisuus vain iskee vasten kasvoja kovalla kädellä. Päivät menevät joten kuten,mutta pahimpia ovat yöt. Se,kun odottaa pimeässä unta. Sitä kelaa pieniä asioita, muistoja. Mitä on sanottu,tehty.
Niin paljon jäi sanomatta...
Kiitos ymmärryksestä. Viisaammat sanovat,että ajan kanssa helpottaa. Uskotaan me siihen ja pidetään ne kauniit muistot.
Tänään sain tietää lisää tapahtuneesta. Kuoleman aiheutti auton hallinnan menettäminen, jonka vuoksi auto ajautui kuskin kylki edellä vastaantulevan auton nokkaan. Jotenkin tuo tieto lohdutti, koska vastaan tullut auto ei ollutkaan rekka. Kirjoitit, että yöt ovat pahimpia. Iltaisin ja öisin mietin itsekin mitä olisin voinut tehdä toisin, olisinko ehkä jotenkin voinut estää tapahtuman. En tietenkään. Se ei ollut minun päätettävissäni. Tällaiset tapahtumat pistävät miettimään Jumalan olemassa oloa ja sitä, kuinka voimaton kuoleman edessä onkaan. Koskaan ei tiedä kuka täältä lähtee seuraavaksi. Uskon siihen, että Jumala kutsuu luokseen ne kaikkein parhaimmat ensin. Nyt täytyy vain elää päivä kerrallaan, vaikka se kuullostaakin niin kliseeltä ja tyhmältä, mutta se on totta. Jossakin vaiheessa saamme huomata, että vihan, katkeruuden ja surun tilalle ovat tulleet kauniit muistot ja kaipaus. Jokainenhan me täältä joskus lähdemme ja uskon, että taivaassa saamme taas tavata. Voimia myös sinulle! Seuraava runo antaa minulle paljon lohtua, toivottavasti myös sinulle. Sama runo oli tuossa alempanakin tällä palstalla, mutta halusin sen lisätä Sinua varten lohduttamaan.
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajoilla ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä.
Mä en koskaan aiemmin tiennyt miltä tuntuu kun kaveri kuolee yllättäen. En mä ees uskonu että joutuisin kokemaan sitä. En näin nuorena.
Kun luin tekstejä, löysin sieltä itseni. Kaveri kuoli uuden vuoden vaihteessa onnettomuudessa.
Tiedän että se on nyt poissa kokonaan, mutta en silti usko. Odotan ja toivon koko ajan että kaveri tulee vastaan, ja taas saa nähdä sen veikeen hymyn mikä sillä aina oli.
Mun elämän arvot meni totaalisesti uusiksi, asiat jotka mulle oli ennen tärkeitä muutti muotoaan. On aikoja ettei tunnu mikään miltään.
Suuri ikävä ja suru puristaa rintaa. En ees osaa enää itkeä.
Toivottavasti tää vuosi vielä jossain vaiheessa kääntyy parempaan suuntaan.
Voimia teille molemmille. Te ette ole yksin.
... Tiedän ettei toi paljoa lohduta tässä tilanteessa, mutta kuitenikin... kokemuksella.
Ehkä jonain päivänä tunteet muttu ja suru ja ikävä pienenee. Toivon ainakin.
Kiitos osanotosta... Me tiedämme,miltä tämä tuntuu. Ei minultakaan ennen ole kuollut ystävää ja olen suruni kanssa tavallaan ihan hukassa,eksyksissä.. Miten toimia,miten ajatella,miten kauan tätä kestää...
Kyllä,jonain yönä nukahdan miettimättä onnettomuutta kertaakaan.Jonain päivänä en itke enää yhtään kyyneltä. Senkin aika vielä on. Onneksi ystävä elää täälä,sydämessä, tästä eteenkin päin... Meidän kaikkien ystävät elävät,suru vaan muuttuu kauneudeksi ja suunnaton ikävä muistoiksi. Pikkuhiljaa,joku päivä...
"Niin lyhyt on askel ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja välillä taivaan ja maan."
Pikku hiljaa, päivä päivältä eteenpäin.
Tänään on kaverin hautajaiset. Hän poistuu ruumiillisestikkin maan päältä.
Ikävä nousee pintaan vielä aika-ajoin, mutta erilailla. Ainakin nyt huomaan sen.
Mutta päivän aikana voi olla taas haikea olo kun saattelee kaverin viimein lepoon.
Ne muistot mitä siitä jää elämään jokaisen mieleen joka sen tunsi, lämmittää ja auttaa jaksamaan.
Vaikeinta oli onnettomuuden jälkeen katsella kuvia joissa hän oli. Kyyneleet valu silmistä, mutta nyt pystyy katsomaan ja nauttimaan niistä hyvistä muistoista mitä tehtiin.