Mitä tapahtuisi jos kaikilla olisi riittävästi?

Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston vuonna 2010 julkaiseman tutkimuksen mukaan vaurastuminen toisi myös onnea, mutta vaurastumisen tuoma onnellisuus ei enää kasvaisi 75 000 dollarin (61 000 euron) vuositulon saavuttamisen jälkeen.[4]

Köyhyys haittaa myös henkilökohtaisella tasolla.Yleisen elämän laadun heikkenemisen lisäksi on tutkimuksissa todettu, että myös ajattelukyky heikkenee. Koska köyhyydessä joutuu jatkuvasti murehtimaan rahojen riittämistä päivittäisiin menoihin ja laskuihin, kuormittaa se aivoja ja jopa laskee ihmisen älykkyysosamäärää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Köyhyys

Jos nyt kaikilla olisi riittävästi rahaa niin kuka tekisi niinsanotut paskaduunit,
harvempi hoitaisi vanhuksia tai tekisi muutakaan vähemmän miellyttävää työtä,
jokainen joutuisi tekemään omat taloustyönsä eikä piikoja olisi.

Menettäisikö raha arvonsa ja mihin se johtaisi?

Tulisiko vaihtotalous sitten toimimaan?
451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos minä olisin miljonääri niin perustaisin yrityksiä jotka antaisi työtä monelle,
yrityksiä jotka ei tavoittele voittoa vaan tulisi toimeen omillaan,
uskon että se antaisi eläämäni paljon enemmän sisältöä kuin pelkkä rahan hankkiminen.

Onnellinen yhteisö on enemmän kuin yksi varakas köyhyyden keskellä.

Äänestä
  • Jos minä olisin rikas enkä peräkamarissä nössöttävä ja maailmaa pelkäävä runkkari käyttäisin rahaa IPU:n tukemiseen ja jäsenmaksuihin, korttipainoon ja lentolehtisiin sekä torimatkailun tukemiseen kertoo IPU: tiedonantaja märästä päiväunestaan.
    Jatkaa jospa olisi seksilelu, voisin sitä pitää hyvänä ja saisimme molemmat yhtä aikaa orgasmin.. mmmmmh

    Äänestä

  • http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-2000000575598.html

    Näin valtionyhtiöissä tienaa

    NO huh, huh, eikö tuota nyt vois vähemmälläkin elää.

    On se varmaan ihanaa elää jossain linnassa muurien sisällä kun ympärillä on hökkelikylä ja on hyvin epäterveellistä lähteä pois muurien sisältä,
    myös vangit elävät näin.

    Äänestä

Kun koko maailman talous on romahtamassa laiskottelun takia niin IPUssa väki luulee voivansa elää työtä tekemättä. Tätä ajatusta on levitetty YLEn ohjelmissa jatkuvasti uskontona. Tällaiseen typeryyteen ei pidä lähteä mukaan vaan on ajateltava miten itse selviytyy kun talous romahtaa. Talouden tahallinen romuttaminen on tehty USAn ja EUn toimesta. Työn siirtäminen Kiinaan tuhosi USAn ja Euroopan. Jatkuva lama on todellinen romahdus eikä mikään voi enää pelastaa valtioita. Yksittäiset ihmiset voivat kuitankin toimia siten että he pystyvät hankkimaan omalla työllään ruuan ja välttämättömät asiat. Syventyneessä lamassa apua ei tule muilta. Yhteiskuntien romahtaminen lopettaa palvelut kokonaan kuten jo nähdään.
Jos tuollaisia juttuja tulee eteen niin niitä ei kannata uskoa. Ne ovat rosvovaltioiden yrityksiä petkuttaa ihmisiä. Niiden tarkoitus on kerätä ihmisiltä kaikki rahat kuten on käynyt ilmi viime vuosina. Ikävää ettei Suomessa ole yhtään järkevää puoluetta jota voisi äänestää ja muuttaa valtio palvelemaan kansan etua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihdetaan kirjoitti:

Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston vuonna 2010 julkaiseman tutkimuksen mukaan vaurastuminen toisi myös onnea, mutta vaurastumisen tuoma onnellisuus ei enää kasvaisi 75 000 dollarin (61 000 euron) vuositulon saavuttamisen jälkeen.[4]

Köyhyys haittaa myös henkilökohtaisella tasolla.Yleisen elämän laadun heikkenemisen lisäksi on tutkimuksissa todettu, että myös ajattelukyky heikkenee. Koska köyhyydessä joutuu jatkuvasti murehtimaan rahojen riittämistä päivittäisiin menoihin ja laskuihin, kuormittaa se aivoja ja jopa laskee ihmisen älykkyysosamäärää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Köyhyys

Jos nyt kaikilla olisi riittävästi rahaa niin kuka tekisi niinsanotut paskaduunit,
harvempi hoitaisi vanhuksia tai tekisi muutakaan vähemmän miellyttävää työtä,
jokainen joutuisi tekemään omat taloustyönsä eikä piikoja olisi.

Menettäisikö raha arvonsa ja mihin se johtaisi?

Tulisiko vaihtotalous sitten toimimaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu