Saksa kasvattaa armeijaansa ensi kertaa kylmän sod

Saksa aikoo lisätä puolustusvoimiensa vahvuutta ensi kertaa kylmän sodan päättymisen jälkeen.

Bundeswehrin henkilövahvuutta aiotaan nostaa 14 300 sotilaalla ja 4 400 siviilillä seitsemän vuoden kuluessa, kertoo puolustusministeri Ursula von der Leyen. Ensi vaiheessa tulee 7 000 sotilasta lisää.

Nykyinen vahvuus on 241 000 sotilasta ja siviiliä.
Sotilaita tarvitaan operaatioihin ulkomailla

Von der Leyenin mukaan joukkojen vahvuuden lisääminen on välttämätöntä muun muassa uusien ulkomailla tapahtuvien operaatioiden myötä.

Näitä ovat esimerkiksi turvapaikanhakijoiden pelastaminen mereltä, Yhdysvaltain johtaman Isisin vastaisen ilmaiskukampanjan tukeminen, sekä tuki islamistien vastaisille operaatioille Malissa.

Puolustusministeri haluaa eroon tiukoista henkilöstökatoista. Hänen mukaansa henkilöstötarvetta pitäisi pystyä arvioimaan vuosittain.

Kylmän sodan lopulla Bundeswehrissä oli 585 000 sotilasta, kun määrä nyt on 177 000.
yle
41190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Saksakin alkaa varautua myös idän uhkaan. Itä vinkujat paniikissa.

1Äänestä
  • Eikös se paniikki juuri ilmene tuollaisena varustautumisena? -LOL

    Äänestä

Eurooppa jatkossakin voi katsoa miten Putin miehittää maita.

Äänestä

Saksalainen tehokkuus lienee kaikkien tiedossa.
Matala profiili näissä asioissa on kuitenkin Saksan poliittinen linja.

1Äänestä

Aseteollisuus kiittää Putinia.

Äänestä

Länsimaiden on pakko vastata Venäjän varustautumiseen ja uhkailuun.
Tosin mitään kiirettä ei näytä olevan.

Äänestä

Onkohan tässä pieni viesti Putinille.
- Saksa kääntää kylkeä

Äänestä

Saksa on kehittämässä myös Armatan tappajaa. Pitkään ehtivätkin teutoonit ajatella että sodat on sodittu ja rauha ikuinen ja laiminlyödä vasustelun.

Putler oikaisi haaveilijoita aivan kuten Hitler oikaisi 30-luvun pasifisteja. Marssimalla naapurimaahan piirtämään rajat uusiksi.

Äänestä

Johtaako Putinin politiikka vielä Saksankin varustautumiseen.
Sieltähän tunnetusti tarvittaessa pesee ja linkoaa.

1Äänestä

Sille varalle jos suomi pitää miehittää, on heillä tapana pistää joka asiassa hanttiin.

Äänestä

Saksakin varautuu idän uhkaan.

1Äänestä

Hyvä saksa

1Äänestä

"Saksa kasvattaa armeijaansa ensi kertaa kylmän sodan"

No, niinkauan kuin SS-divisioona Totenkopf:ia ei olla uudelleen perustamassa niin ei hätä.

1Äänestä
  • syykin on selvä idän uhka.

    1Äänestä

  • Niin se oli viimeksikkin ;)

    1Äänestä

Saksa vahvistaa armeijaa ja itä trollien paniikki kasvaa.

1Äänestä
  • Onko saksalaiset "itä trolleja"? :D

    Äänestä

Natoon

Äänestä
  • No thanks

    Äänestä

Ehdottomasti Natoon. Saksa vahvistaa joukkojaan idän aggression takia.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Hyvä Saksa

1Äänestä

Natoon

Äänestä

Hyvä Saksa

Äänestä

Natoon

Äänestä

Saksan voiman kasvu pelottaa itä nuolijoita

1Äänestä

Natoon

Äänestä

itä nuolijat paniikissa

1Äänestä

Natoon

Äänestä

r...än vinkujat paniikissa

Äänestä

Hehe.
Kyseessähän on neokonnien yritys lisätä painetta Ryssänmaata kohtaan ja saada se sisältäpäin romahtamaan jolloin taloutta manipuloimalla iiämäffän ja muiden soveltuvien instrumenttien avulla saavutettaisiin täysi kontrolli.
Luullakseni kuitenkin venäläiset täyttävät suvereenin kansakunnan määritteet ja ovat osoittautuneet kestäviksi ulkoisten paineiden suhteen.
Niinpä maamme johto osoittaa harvinaisen kiusallista lyhytnäköisyyttä alistuessaan sotaliiton yhteistyökumppaniksi.
Lehmipoikainmaalla on tähtäyksessään suurempi saalis:Yli miljardin immeisen vahvassa nousussa oleva itämaa.
Saattaa kuitenkin olla,että momentum ei aivan riitä...

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Hyvä saksakin alkaa varautua uhkaan.

Äänestä

Natoon

Äänestä

itä trollit paniikissa

Äänestä

Natoon

Äänestä

itä hännystelijät paniikissa.

Äänestä

Hyvä Saksa

Äänestä

Natoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zirinovs kirjoitti:

Saksa aikoo lisätä puolustusvoimiensa vahvuutta ensi kertaa kylmän sodan päättymisen jälkeen.

Bundeswehrin henkilövahvuutta aiotaan nostaa 14 300 sotilaalla ja 4 400 siviilillä seitsemän vuoden kuluessa, kertoo puolustusministeri Ursula von der Leyen. Ensi vaiheessa tulee 7 000 sotilasta lisää.

Nykyinen vahvuus on 241 000 sotilasta ja siviiliä.
Sotilaita tarvitaan operaatioihin ulkomailla

Von der Leyenin mukaan joukkojen vahvuuden lisääminen on välttämätöntä muun muassa uusien ulkomailla tapahtuvien operaatioiden myötä.

Näitä ovat esimerkiksi turvapaikanhakijoiden pelastaminen mereltä, Yhdysvaltain johtaman Isisin vastaisen ilmaiskukampanjan tukeminen, sekä tuki islamistien vastaisille operaatioille Malissa.

Puolustusministeri haluaa eroon tiukoista henkilöstökatoista. Hänen mukaansa henkilöstötarvetta pitäisi pystyä arvioimaan vuosittain.

Kylmän sodan lopulla Bundeswehrissä oli 585 000 sotilasta, kun määrä nyt on 177 000.
yle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu