Kansanedustaja Li Andersson (vas) julkaisi tänään Facebook-sivuillaan kuvan, joka on hänen tietojensa mukaan julkaistu Rajat kiinni -ryhmän johtoon kuuluvan Pekka Kemppaisen Facebook-sivuilla.
Kuvassa Isis-sotilas roikottaa kädessään irtonaista päätä. Kuvaa on muokattu siten, että irtileikatun pään tilalle on liitetty kuva Li Anderssonin päästä.
Kuvassa Isis-sotilas roikottaa kädessään irtonaista päätä. Kuvaa on muokattu siten, että irtileikatun pään tilalle on liitetty kuva Li Anderssonin päästä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tälläiseen ei pitäisi kenenkään sortua.
propagandaa pitkälti.
röyhkeää rasismia !
Oliko tuo ehkä Anderssonin itsensä junailema kuva-yhdistelmä, että saisi myönteistä julkisuutta. Kyllä hän niin ovela ja härski emäntä on, että ei moista eduskunnassa ennen ole nähty.
Sinäpä sen sanoit, sossu-komukat ovat tosi härskejä otuksia. Lii Andersson ja Arhinmäki ovat eduskunnan kamalimmat oliot. Ne ei osaa edes hävetä syntymäänsä.
Arhi se tuskin oli, kun nukkuu pöydän alla.
Näillä tosiaan on härskiä tuo vedätys. Itse laittavat, ja tuovat julki,
sillä saavat julkisuutta.