Saa nähdä minkälaista "viisautta" kaupunginhallitus ajaa. Mielestäni Haaga-puiston koulun ilman laatu pitää hoitaa kuntoon ennen Merikatua.
Ihmettelen, miksi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ei ota kaupunginhallituksen Merikatu-päätöstä käsittelyyn. Otto oikeus on, koska on valtusto on hallituksen yläpuolella. Hallituksen luottamuksesta voi myös äänestää. Siis oikeasti äänestää jokainen omalla äänellään, jonka kuntalaiset ovat hänelle myöntäneet, eikä tehdä ryhmäpäätöksiä peräkammarissa.
Ihmettelen, miksi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ei ota kaupunginhallituksen Merikatu-päätöstä käsittelyyn. Otto oikeus on, koska on valtusto on hallituksen yläpuolella. Hallituksen luottamuksesta voi myös äänestää. Siis oikeasti äänestää jokainen omalla äänellään, jonka kuntalaiset ovat hänelle myöntäneet, eikä tehdä ryhmäpäätöksiä peräkammarissa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miten toimii käytännössä hallituksen luottamuksesta äänestys?
Haagapuistiosta koulun tila ei riitä vaaliteemaksi asti, se on liian hempee, ei mikään raflaava isojen poikien satamajuttu.
Aika hyvää juttu tämän päivän lehdessä. Vaikutta vähän siltä että ongelmat ovat pienen ryhmän keskeistä. Kouraallinen vanhempia paikalla, eikä edes jaksettu kuunnella asiantuntija loppuun asti . Miksi on muuten näin, että tiedyt ihmiset aina ovat ongelimen keskellä ??
Terveyskeskushan se pitäisi ihan ensimmäiseksi laittaa kuntoon eli korjata homevauriot. Sehän estää kohta jo työn teon siellä ja uusien lääkäreiden saamisen. Sen jälkeen koulu kuntoon ja fiinit katujutut saakoon odottaa.
Ovatko kaikki valtuutetut jossain talutusnuorassa ja mykkiä pelkureita?
Tuntuu todella väärältä ja pahalta.
Haagapuiston koulu, terv.keskuksen homeosastot ja vaikkapa sosiaalitoimisto saman katon alle.
Minnekä, no vaikkapa urheilutalon taakse! Tai Espa-Halmstadinkadun risteykseen hiekkakentän tilalle!
Ensin pitää saada matkailun kannalta parhaat paikat kuntoon, sitten saadaan työtä, toimeentuloa josta verojakin voi kerryttää, sitten on varaa korjata kouluja.
Mitähän matkailuasioita edellinen kirjoittaja tarkoittaa? Tarkoittaako että pitää saada kuntoon vapaa-ajan asuntojen omistajien ympäristö? Että he sitten voisivat parina kuukautena piipahtaa Hankoon purjeillansa. Nämä ihmiset eivät juurikaan tuo rahaa Hankoon. Pariin ravintolaan, bensanmyyjälle ja ruokakauppaan. Näihin liikkeisiin ei heitä varten kannata palkata lisätyövoimaa. Ja tuskinpa he palkkaavat hankolaisia kotiapulaisiksi tai veneenkuljettajiksi. Veromarkkoja he eivät tuo lainkaan ja heidän ostoksistaan ei juurikaan kerry veromarkkoja Hankoon.
Niin että mistähän niitä "tuloja" sitten kirjoittajan mukaan saadaan?
Kirjoittaja on oikeassa, että turistit tuovat enemmän vilinää juhannuksesta heinäkuun loppuun kuin rahaa kaupungin kassaan veroina. Kaupungin kassaan tulevat turismin verotulot eivät kata turismin menoja ja panostuksia. Kysymys on siitä, että pitäisi tehdä sellaista, mistä on myös hankolaisille iloa. Verotuloja toisivat ympärivuotiset työpaikat, joissa hankolaisia töissä hankolaisissa yrityksissä. Sen takia turismistrategiaan kirjattu ajatus ympärivuotisesta kongressikaupungista ja ajatusta tukevat Tehtaanniemen hotelli ja uimahalli olivat merkittäviä. Asiaa tuettiin kaavoituksella. Nyt näillä asioilla on pyyhitty persettä.
ilman rahaa ei korjata mitään. kommunistit luulevat rahat tippuvan puusta. mutta sen takia ovat sosialisteja kun ei ymmärrä miten itsellennekään saa rahaa kerättyä. menisivät kouluun niin elämäkin helpoitusi.
Oiskohan em. sarjan tyhmin kommentti?