Lasten koulutie pirstaloituu

Luokassa häilyy usein huoli
Lappajärvellä turvapaikkaa odottaa noin 50 koululaista, luokassa uskalletaan puhua myös murheista.

JOHANNA KATAJA, LAPPAJÄRVI
Seitsemän tyttöä ja neljä poikaa saapuu tähän Lappajärven yhteiskoulun luokkaan kuin mikä tahansa samanikäisten nuorten ryhmä.
Ääntä riittää, yhdeltä pimitetään reppua. Heidät reilut viisi kuukautta tuntenut valmistavan luokan opettaja Tarleena Kuorikoski kuitenkin tietää, että ilon ja melskeen takana on suurta surua ja huolta.
Yksi huolista koskee lähiomaisia. – Lähes puolella heistä Suomessa ei ole joko isää, äitiä, veljeä tai siskoa. He ovat joko kuolleet, hukassa tai jääneet muuten kotimaahansa.
Opetettavaa ryhmäänsä Kuorikoski kuvailee helpoksi. Työssä on toinenkin puoli.
– Valoisan työn pimeä puoli on se, että näiden nuorten murheet tulee todella kohdanneeksi.
Tutustumiskierroksen aikana jokainen oppilaista kertoo nimensä, ikänsä ja kotimaansa suomeksi.
He ovat irakilaisia, iranilaisia ja afganistanilaisia. Suomeksi he kertovat myös siitä, mitä he tästä heille uudesta maasta ajattelevat.
Puhe on kohteliasta, syvällisyyksiin ei päästä. Muutamaa lukuun ottamatta he kertovat, että asuisivat mieluummin omassa kodissa Suomessa kuin vastaanottokeskuksessa. Koulussa he sanovat viihtyvänsä.
Kuorikoski on kertonut, että lähes päivittäinen puheenaihe on koulun jatkuminen syksyllä.
Maahanmuuttovirasto on päättänyt sulkea Kivitipun vastaanottokeskuksen elokuun loppuun mennessä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että koulu jatkuu Lappajärvellä vain kolme viikkoa ensi syksynä.
– Ja kukaan ei tiedä tulevaa.
Valmistavaa opetusta annetaan noin tuhat tuntia. Ryhmät aloittivat koulunsa Lappajärvellä joko joulukuun tai helmikuun alussa.
Opetustunnit ovat siis jäämässä vajaaksi, sillä käytännössä tuhannen tunnin opettaminen vie yhden lukuvuoden.
Tuon lukuvuoden jälkeen he siirtyisivät tavalliseen opetukseen. Kuorikoskesta tilanne tuntuu järjettömältä sekä kotoutumisen että oppilaiden kannalta.
Hän kertaa, että on hyvin mahdollista, että ensin he siirtyvät toiseen vastaanottokeskukseen ja sen kunnan valmistavaan opetukseen ja sieltä taas johonkin muualle turvapaikan saatuaan.
Koulu-uran alusta on siis tulossa katkonaista.
– Se on näille nuorille kova pala, jos joutuvat muutamaksi kuukaudeksi taas johonkin vieraaseen paikkaan.
Kuorikoski sanoo, että eniten hän murehtii nuorten kannalta juuri tätä. – Se hankaloittaa heidän tulevaisuuttaan.
Vuonna 2011 äidinkielen opettajaksi ja maahanmuuttajien opetukseen erikoistunut Kuorikoski sanoo, että nauttii työstään valtavasti, vaikka siinä onkin vaikeita puolia.
– Kaikki oppilaat eivät halua muiden edessä puhua, mutta tulevat nappaamaan hiasta, kun olen yksin. On ollut mukavaa huomata, että he ajattelevat, että olen luottamuksen arvoinen.
Tilanne on hänellekin hämmentävä.
– Minulla ei useinkaan ole mitään keinoja auttaa, mutta eivät he niin oletakaan. Kaikki eivät halua puhua. Koetan kuunnella, mutta en kaivele väkisin.

Ei todellakaan ole kenenkään etu, että lapsia heitellään paikasta toiseen kuin hernepusseja.
Kivitipun vastaanottokeskuksen sulkeminen oli aivan liian hätäinen ja erittäin huono päätös kunnalle, koska korvaavaa toimintaa Kivitippuun ei vuosien kokemuksen perusteella löydy. Vastaanottokeskus oli lottovoitto Lappajärvelle ja nyt sitä ollaan ottamassa pois.

Lappajärveläisten pitäisi nyt näyttää hurja luontonsa ja vaatia, että keskusta ei lakkauteta, vaan mieluummin laajennetaan.
23731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

No voi voi, maailmassa on noin miljardi lasta ja nuorta jotka eivät käy minkäänlaista koulua.

Äänestä

Ja kukahan ajatti lokakuussa nämä ihmiset Kivitippuun, kun rakennuslautakunta ennen ainoankaan turvapaikanhakijan tuloa totesi, että uusi toiminta vaatii rakennusluvan. Ongelmat olivat varsin hyvin etukäteen tiedossa eli Väärin oli herättää heille turhaa toivoa tuossa paikassa.

Äänestä

Olisivatpa opettajat yhtä huolissaan suomalaisista lapsista, koulukiusaamisista ja syrjäytymisistä kun noitten matujen muksuista. Ja se, että vokki-toiminta loppuu Kivitipusta niin eikös se ole niin, että ahneella on paskanen loppu ja ahneen käteen jää luu. Ja oliko se nyt niin lottovoitto Lappajärvelle? Taisivat nekin rahat mennä aivan muualle kuin Lappajärven kunnalle. Munien kulutuksen kasvu taisi olla ainut ylimääräinen tulo joka jäi kunnalle.

Äänestä
  • Vai lottovoitto ei missään muualla kuin lappajärvellä ole noin tumpeloita asukkaita.
    Vai laajentaa vaadi maijalaa tyhjennettäväksi että partalapsille saadaan lisä tilaa.
    Maijalan pihassa ei kyllä vielä ole hiekkalaatikkoa mutta eiköhän sekin järjesty.

    Äänestä

Ovat tervetulleita aseukkaita meille.

Äänestä
  • Voi olla että sulle ovat tervetulleita mutta kuinka luulet niiden viihtyvän? Kun niiltä kysyy kuinka viihdytte Lappajärvellä niin kaikki laittaa peukut alas. Niin että tervemenoa vaan.

    Äänestä

  • Laita osoitteesi että tietävät tulla teille.

    Äänestä

Huoli turvallisuudesta on enempi kuin aiheellinen! Kyllä suomen kansa sen jo onneksi on ymmärtänyt ja havahtunut siihen että nyt on puhallettava samaan hiileen ja alettava toimia suomalaisten hyvinvoinnin,,kulttuurin,,ja etujen mukaisesti! Hyvä yhteishenki päälle ja asiat kuntoon!

Äänestä
  • Maaseutujen tekohengittäminen siis loppuu?? Jippii!!!
    Vihdoinkin järki on voittanut kepulandian

    Äänestä

Sotien jälkeen Suomessa oli miltei puolimiljoonaa pakolaista,suurempia ongelmia ei ollut vaikka oli huonot asuinolot varsinkin pakolaisilla,mutta myös kantaväestöllä.
Ruokaa oli niukasti,jopa nälänhätää voisi sanoa.pakolaiset olivat kansalle yhteinen haaste.Pakolaiset olivat kiitollisia kun saivat katon päälle ja ruokaa.
Nämä herra mumettilaiset eivät tyydy näköjään mihinkään,pitää olla asumuksena viiden tähden hotelli ja ruoka on huonoa,kaikki muukin on huonoa,vaaaleahiuksista tyttöä ei saa edes seksiä,syntisiä lutkia,

Äänestä
  • Onpas siinäkin kirjoitus oman maan kansalaisetko oli pakolaisia?

    Äänestä

Noista Lappajärvelle jäävistä muslimeista tulee vielä ongelmia. Olivatpa kyseessä sitten lapset tai aikuiset.

Äänestä
  • Missä on Euroopan miehet kun muslimit pieksee naisia?

    Lähteen mukaan tämä tapahtui Espanjassa, mutta onko sillä väliä? Samaa tapahtuu kaikkialla ja Euroopan miehet loistaa poissaolollaan.

    http://mvlehti.net/2016/05/14/missa-on-euroopan-miehet-kun-muslimit-pieksee-naisia/

    Siis, mitä hittoo, raukkamainen jätkä istuu tytön päällä ja mänttää täysillä! Tuossa tilanteessa pitää auttaa nopeasti uhria, minäkin olisin pystynyt repiin raukkista vaikka korvista tai hiuksista tai ottaan niskalenkin... oli kumminkin melko pieni tuo hakkaaja.

    Äänestä

  • Mitkä eurooppalaiset miehet? Eurooppalaiset miehet sulkee silmänsä tuolta. MATUT KOVIA JÄTKIÄ!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Miksi täällä ilkan vasemmisto-juttuja retostellaan?

Äänestä
  • Aloittaja

    Miten sinä saat Ilkasta vasemmistolaisen lehden? Vastaukset kyllä rönsyilevät, koska nuorilla tytöillä ei kasva parta ja vaikka miten vääntäisi, niin Kivitipun kohtalo turvapaikanhakijoiden lähdettyä on kolkko. Siihen ei saada enää tuottavaa toimintaa, vaan taas täytyy alkaa ammentamaan rahaa, että talo pysyy edes jonkinlaisessa kunnossa.
    Toivoa sopii, että joku keksii sille mahdollisimman vähän tukea tarvitsevaa käyttöä.

    Isoin asia on kuitenkin ihmiset ja erityisesti lapset, joita siirrellään paikasta toiseen, eikä mitään voi pitää lapsuudenkotina, jollainen meistä useimmilla on ollut.

    Toivottavasti uusi paikka löytyy läheltä.

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Turhaahan sitä on kanta lappajärvisten lasten koulutietä pirstaloittaa

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Miten sinä saat Ilkasta vasemmistolaisen lehden? Vastaukset kyllä rönsyilevät, koska nuorilla tytöillä ei kasva parta ja vaikka miten vääntäisi, niin Kivitipun kohtalo turvapaikanhakijoiden lähdettyä on kolkko. Siihen ei saada enää tuottavaa toimintaa, vaan taas täytyy alkaa ammentamaan rahaa, että talo pysyy edes jonkinlaisessa kunnossa.
    Toivoa sopii, että joku keksii sille mahdollisimman vähän tukea tarvitsevaa käyttöä.

    Isoin asia on kuitenkin ihmiset ja erityisesti lapset, joita siirrellään paikasta toiseen, eikä mitään voi pitää lapsuudenkotina, jollainen meistä useimmilla on ollut.

    Toivottavasti uusi paikka löytyy läheltä.

    Vaasassa 1400 potilaan jonot hammashoitoon ja Seinäjoella on vielä kovemmat eli nyt kun tilaat ajan niin ensi vuonna pääset:

    http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/vaasan-hammashoitoon-valtavat-jonot-1.2049627

    Mamuille käikki järjestyy vaikka tänään kultalautasella.

    Nekin miljardit voitaisiin käyttää suomalaisten hyväksi.

    Tässä Jyväskylän kaupungin sisäinen ohje (Seinäjoella vastaava)

    "Jyväskylään muuttaville maahanmuuttajapalveluiden asiakkaille, pakolaisille ja paluumuuttajille, tehdään maahantulovaiheessa terveystarkastus. Näin he saavat ensimmäiset kontaktinsa oman asuinalueensa terveyspalveluihin. Maahanmuuttajia ohjataan myös hammashoitoon ja tarvittaessa silmälääkäriin. Näiden osalta käytetään useimmiten yksityisiä palveluita. Näkö tarkistetaan ensin silmälasiliikkeessä ja tarvittaessa optikko ohjaa silmälääkäriin."

    Eli YKSITYISELLE vaan kunniakansalaiset suoraan ja samana päivänä.

    Onko oikein että Mohammed pääsee hoitoon jo tänään suomalaisen veronmaksajan kustannuksella ja lystin maksaja suomalainen veronmaksaja saa kitua ensi vuoteen ellei maksa toiseen kertaan ja mene yksityiselle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Piikkiinhoijotkaikki kirjoitti:

    Miten Vaasan hammashoito liittyy lappajärveläisten lasten koulunkäyntiin?

    Niin tai näin, suomalaisten hampaat ovat keskimäärin hyvässä kunnossa, eivätkä vaadi pikaisia toimenpiteitä. Kiireellisessä tapauksessa pääset kyllä pikaisesti hoitoon, eli maahanmuuttajille ei ole erityiskohtelua, vaan hoitoa saa kuka tahansa tarpeen mukaan. Kenenkään ei tarvitse "kitua ensi vuoteen" jos on kipeä.

    Suomalaisten mukavuudenhalu ajaa heidät muutenkin yksityiselle, koska moni ei halua odottaa edes päivää päästäkseen hoitoon.
    Hammashoidossa ja silmälääkärissä käydään niin harvoin, että keskituloisen suomalaisen kukkarossa näillä käynneillä ei ole mitään merkitystä ja jotkut eivät tarkoituksellisesti halua käyttää julkisia palveluita, että ei vie vuoroa sellaisilta joilla rahaa ei ole liiaksi asti.

    Äänestä

  • Nyt ei puhuttu Lappajärveläisistä lapsista, vaan matuista. Minä haluan ainakin tietää mihin menee minunkin maksamat verorahat. Suoraan sanottuna raivostuttaa kun nää mutakuonot menee kaikessa suomalaisten edelle. Centtiäkään eivät ole veroja tänne maksanut. Ne pitää passittaa sinne mistä ovat tulleetkin. Mokomat mutiaaset
    Voisithan sinä maksaa nuo oliot omasta pussistasi. Taidat vain olla samanlainen sosiaalielätti.

    Äänestä

  • Pimeyden valtakunnassa elää katkeruus,tietämättömyys, osaamattomuus ja rasismi. Onnea ja menestystä katkeraan elämääsi!

    Äänestä

  • Voi voi tätä vajakkien valitusta...
    Tulee hyvälle mielelle kun käy täällä toteamassa miten löyhin eväin suomalaiset saa louskuttaa menemään ja hengissä näyttävät säilyvän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

Luokassa häilyy usein huoli
Lappajärvellä turvapaikkaa odottaa noin 50 koululaista, luokassa uskalletaan puhua myös murheista.

JOHANNA KATAJA, LAPPAJÄRVI
Seitsemän tyttöä ja neljä poikaa saapuu tähän Lappajärven yhteiskoulun luokkaan kuin mikä tahansa samanikäisten nuorten ryhmä.
Ääntä riittää, yhdeltä pimitetään reppua. Heidät reilut viisi kuukautta tuntenut valmistavan luokan opettaja Tarleena Kuorikoski kuitenkin tietää, että ilon ja melskeen takana on suurta surua ja huolta.
Yksi huolista koskee lähiomaisia. – Lähes puolella heistä Suomessa ei ole joko isää, äitiä, veljeä tai siskoa. He ovat joko kuolleet, hukassa tai jääneet muuten kotimaahansa.
Opetettavaa ryhmäänsä Kuorikoski kuvailee helpoksi. Työssä on toinenkin puoli.
– Valoisan työn pimeä puoli on se, että näiden nuorten murheet tulee todella kohdanneeksi.
Tutustumiskierroksen aikana jokainen oppilaista kertoo nimensä, ikänsä ja kotimaansa suomeksi.
He ovat irakilaisia, iranilaisia ja afganistanilaisia. Suomeksi he kertovat myös siitä, mitä he tästä heille uudesta maasta ajattelevat.
Puhe on kohteliasta, syvällisyyksiin ei päästä. Muutamaa lukuun ottamatta he kertovat, että asuisivat mieluummin omassa kodissa Suomessa kuin vastaanottokeskuksessa. Koulussa he sanovat viihtyvänsä.
Kuorikoski on kertonut, että lähes päivittäinen puheenaihe on koulun jatkuminen syksyllä.
Maahanmuuttovirasto on päättänyt sulkea Kivitipun vastaanottokeskuksen elokuun loppuun mennessä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että koulu jatkuu Lappajärvellä vain kolme viikkoa ensi syksynä.
– Ja kukaan ei tiedä tulevaa.
Valmistavaa opetusta annetaan noin tuhat tuntia. Ryhmät aloittivat koulunsa Lappajärvellä joko joulukuun tai helmikuun alussa.
Opetustunnit ovat siis jäämässä vajaaksi, sillä käytännössä tuhannen tunnin opettaminen vie yhden lukuvuoden.
Tuon lukuvuoden jälkeen he siirtyisivät tavalliseen opetukseen. Kuorikoskesta tilanne tuntuu järjettömältä sekä kotoutumisen että oppilaiden kannalta.
Hän kertaa, että on hyvin mahdollista, että ensin he siirtyvät toiseen vastaanottokeskukseen ja sen kunnan valmistavaan opetukseen ja sieltä taas johonkin muualle turvapaikan saatuaan.
Koulu-uran alusta on siis tulossa katkonaista.
– Se on näille nuorille kova pala, jos joutuvat muutamaksi kuukaudeksi taas johonkin vieraaseen paikkaan.
Kuorikoski sanoo, että eniten hän murehtii nuorten kannalta juuri tätä. – Se hankaloittaa heidän tulevaisuuttaan.
Vuonna 2011 äidinkielen opettajaksi ja maahanmuuttajien opetukseen erikoistunut Kuorikoski sanoo, että nauttii työstään valtavasti, vaikka siinä onkin vaikeita puolia.
– Kaikki oppilaat eivät halua muiden edessä puhua, mutta tulevat nappaamaan hiasta, kun olen yksin. On ollut mukavaa huomata, että he ajattelevat, että olen luottamuksen arvoinen.
Tilanne on hänellekin hämmentävä.
– Minulla ei useinkaan ole mitään keinoja auttaa, mutta eivät he niin oletakaan. Kaikki eivät halua puhua. Koetan kuunnella, mutta en kaivele väkisin.

Ei todellakaan ole kenenkään etu, että lapsia heitellään paikasta toiseen kuin hernepusseja.
Kivitipun vastaanottokeskuksen sulkeminen oli aivan liian hätäinen ja erittäin huono päätös kunnalle, koska korvaavaa toimintaa Kivitippuun ei vuosien kokemuksen perusteella löydy. Vastaanottokeskus oli lottovoitto Lappajärvelle ja nyt sitä ollaan ottamassa pois.

Lappajärveläisten pitäisi nyt näyttää hurja luontonsa ja vaatia, että keskusta ei lakkauteta, vaan mieluummin laajennetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu