Vanha kansan viisaus sanoo ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.” Sanonta tuntuu pitävän paikkansa sinnikkäästi, vaikka ajat ja tavat muuttuvat. Ihminen ei tältä osin muutu. Sanonta kuvaa ihmisen tapaa suosia itselleen edullisia tahoja. Sananlasku pitää paikkansa yhtä pitävästi työelämässä, politiikassa kuin harrastustoiminnassakin.
Sananlaskua voi soveltaa melko suoraan myös seurakunta- ja uskonelämään, etenkin jos otetaan ’kyytipojaksi’ tuttu teksti Johanneksen evankeliumista:
”Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Mutta te, niin kuin olen teille sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko.” (Joh. 6:35-36)
Siinä missä me uskovat olemme ”elämän leipää” syöneet, me myös leivän antajan lauluja tunnumme ainakin jumalanpalveluksissa ja seuroissa laulavan. Näin vanha kansa viisaus toteutuu perin kirjaimellisesti.
Tietänet silti varsin hyvin, ettei sanonta viittaa ensisijaisesti kirjaimellisiin ”lauluihin”. Kyse on yksinkertaisesti elämänvalinnoista ja arvovalinnoista. Kun siis Taivaallisen Isän lapsina olemme uskossamme sitoutuneet ”syömään hänen leipäänsä”, kaiken järjen mukaan tällöin hänen tahtonsa täyttää elämämme ’laulut’ – arvot ja puuhat. Toisin sanoen hänen täyteytensä kiitos täyttää sydämen ja näin elämä kipinöi hänen nimensä suuruuden ylistystä.
Kun Herran tahdon tuntemus saa ensin täyttää sydämen ja mielen, perässä tulevat myös kädet ja suu. Tällä tavoin Jumalan tuntemuksesta tulee ”elämän leipää syöneelle” kaiken tekemisen ja elämänvalintojen perusta. Hän ei enää etsi kiitosta ja kunniaa ihmisten silmissä, vaan hänen koko elämänsä ja palvelunsa kunnia kuuluu yksin Herralle Jeesukselle. Silloin, kun tämä meissä tapahtuu, voimme kokea, mitä Paavali tarkoitti sanoilla
”sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme” (Ap. t. 17:28a),
kun hän asian sanoitti puheessaan Ateenan Areiopagilla. Usko ruokkii tinkimätöntä luottamusta Herraan ja näin se vapauttaa uskovan ihmisten miellyttämisen kierteestä. Uskon kohteesta – Jeesuksesta Kristuksesta – on tullut ”elämän leipää syöneen” verraton aarre. Uskosta Herraan elävä ihminen on vapaa ihmiskiitoksen etsimisestä, koska hän ei ”laula laulujaan” ihmisille, vaan leivän antajalle Herralle Jeesukselle.
Ripaus realismia
On helppo nyökytellä mukana ja olla ainakin teoriassa samaa mieltä edellä sanotusta. Onhan uskomme alati elävää emmekä ole milloinkaan kiusatut ’laulamaan’ kenenkään muun lauluja kuin Herramme Jeesuksen, emmehän? Eihän kai nyt kukaan odota saavansa tunnustusta tai kiitosta elämänvalinnoista, arvovalinnoista tai työstään Herralle jo tässä ajassa? Pois se meistä!
Jos olemme täysin rehellisiä, jokainen uskoakseni odottaa ainakin hitusen saavansa tunnustusta ja kiitosta myös ihmisiltä, mikä on täysin normaali tarve. Ja vaikka emme kiitosta tai tunnustusta vaivastamme etsisikään, se tuntuu silti hyvältä, jos sellaista on tarjolla. Seurakuntatyössäkin moni odottaa kiitostasi. On vallan hyvä tapa, jos opimme kiittämään toinen toistamme panoksestamme seurakunnassa. Tunnustuksen antamisessa tai saamisessa ei ole mitään väärää, kunhan sen etsimisestä ei tule itsetarkoitus ja sydämen motiivi.
Sydämen tasolla tosi Herran palvelija tekee työnsä vain Jumalalle – saa hän sitten osakseen inhimillistä kiitosta tai ei. Hän tekee pienen osuutensa Jumalalle eikä odota vaivannäöstään palkkiota eikä kiitosta tässä ajassa. Hän ei odota edes Jumalan aineellisesti siunaavan häntä vastavuoroisesti palveluksistaan.
Lisää..
http://www.brander.name/?p=1132
Sananlaskua voi soveltaa melko suoraan myös seurakunta- ja uskonelämään, etenkin jos otetaan ’kyytipojaksi’ tuttu teksti Johanneksen evankeliumista:
”Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Mutta te, niin kuin olen teille sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko.” (Joh. 6:35-36)
Siinä missä me uskovat olemme ”elämän leipää” syöneet, me myös leivän antajan lauluja tunnumme ainakin jumalanpalveluksissa ja seuroissa laulavan. Näin vanha kansa viisaus toteutuu perin kirjaimellisesti.
Tietänet silti varsin hyvin, ettei sanonta viittaa ensisijaisesti kirjaimellisiin ”lauluihin”. Kyse on yksinkertaisesti elämänvalinnoista ja arvovalinnoista. Kun siis Taivaallisen Isän lapsina olemme uskossamme sitoutuneet ”syömään hänen leipäänsä”, kaiken järjen mukaan tällöin hänen tahtonsa täyttää elämämme ’laulut’ – arvot ja puuhat. Toisin sanoen hänen täyteytensä kiitos täyttää sydämen ja näin elämä kipinöi hänen nimensä suuruuden ylistystä.
Kun Herran tahdon tuntemus saa ensin täyttää sydämen ja mielen, perässä tulevat myös kädet ja suu. Tällä tavoin Jumalan tuntemuksesta tulee ”elämän leipää syöneelle” kaiken tekemisen ja elämänvalintojen perusta. Hän ei enää etsi kiitosta ja kunniaa ihmisten silmissä, vaan hänen koko elämänsä ja palvelunsa kunnia kuuluu yksin Herralle Jeesukselle. Silloin, kun tämä meissä tapahtuu, voimme kokea, mitä Paavali tarkoitti sanoilla
”sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme” (Ap. t. 17:28a),
kun hän asian sanoitti puheessaan Ateenan Areiopagilla. Usko ruokkii tinkimätöntä luottamusta Herraan ja näin se vapauttaa uskovan ihmisten miellyttämisen kierteestä. Uskon kohteesta – Jeesuksesta Kristuksesta – on tullut ”elämän leipää syöneen” verraton aarre. Uskosta Herraan elävä ihminen on vapaa ihmiskiitoksen etsimisestä, koska hän ei ”laula laulujaan” ihmisille, vaan leivän antajalle Herralle Jeesukselle.
Ripaus realismia
On helppo nyökytellä mukana ja olla ainakin teoriassa samaa mieltä edellä sanotusta. Onhan uskomme alati elävää emmekä ole milloinkaan kiusatut ’laulamaan’ kenenkään muun lauluja kuin Herramme Jeesuksen, emmehän? Eihän kai nyt kukaan odota saavansa tunnustusta tai kiitosta elämänvalinnoista, arvovalinnoista tai työstään Herralle jo tässä ajassa? Pois se meistä!
Jos olemme täysin rehellisiä, jokainen uskoakseni odottaa ainakin hitusen saavansa tunnustusta ja kiitosta myös ihmisiltä, mikä on täysin normaali tarve. Ja vaikka emme kiitosta tai tunnustusta vaivastamme etsisikään, se tuntuu silti hyvältä, jos sellaista on tarjolla. Seurakuntatyössäkin moni odottaa kiitostasi. On vallan hyvä tapa, jos opimme kiittämään toinen toistamme panoksestamme seurakunnassa. Tunnustuksen antamisessa tai saamisessa ei ole mitään väärää, kunhan sen etsimisestä ei tule itsetarkoitus ja sydämen motiivi.
Sydämen tasolla tosi Herran palvelija tekee työnsä vain Jumalalle – saa hän sitten osakseen inhimillistä kiitosta tai ei. Hän tekee pienen osuutensa Jumalalle eikä odota vaivannäöstään palkkiota eikä kiitosta tässä ajassa. Hän ei odota edes Jumalan aineellisesti siunaavan häntä vastavuoroisesti palveluksistaan.
Lisää..
http://www.brander.name/?p=1132
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kissa se kiitoksella elää, on myös vanha sanonta. Ihminen on itsekäs eläin, ei se miksikään siitä muutu on uskossa tahi ei.
'Kissa kiitoksella elää, koira pään silityksellä.'
Kenen lauluja ihmiset laulaa?
Erilaiset laulut ovat Jumalan lapsilla ja erilaiset jumalattomilla.
Eri foorumit ovat Jumalan lapsilla ja jumalattomilla myöskin.
ok.
Jeesus on Herra.
Amen.
Kenen?
ok.