Biologia ja usko

piolooki

Täällä on keskustelemassa monia ihmisiä, jotka eivät usko tieteelliseen maailmankuvaan ja/tai evoluutioon. Miten uskovaiset suhtautuvat biologiaan? Esimerkiksi maailman johtaviin tiedemiehiin kuuluva Richard Dawkins on tunnettujen kirjojensa ja värikkäiden mielipiteidensä lisäksi siviiliammatiltaan biologi.

Jos täällä useat kieltävät evoluution, mitä ajattelette vaikkapa mitokondriosta tai homo sapiens-suvun kohdalla tapahtuvasta mahdollisesta partenogeneesistä? Voiko ihminen muuttua evoluution myötä niin radikaalisti, että mies voi pölyttää naisen hänen mennessään ravistelemaan tahraisia alushousuja?

Loppuun huomautus: Raamattu sanoo "Laiskuri, katso muurahaisten työtä ja opi." Juuri julkaistun tutkimuksen myötä huomattiin, että osa muurahaisista työskenteli hullun lailla, osa vain hiukan ja osa ei tehnyt mitään. Osa saattoi jopa esittää tekevänsä, mutta ne vain pyörivät ja kävelivät huvikseen. Onko todellista viisautta ottaa opiksi laiskurimuurahaisista?

7

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>Osa saattoi jopa esittää tekevänsä, mutta ne vain pyörivät ja kävelivät huvikseen. Onko todellista viisautta ottaa opiksi laiskurimuurahaisista?<<

      Mutta,- ongelman ydin on. Ihminen ei tiedä muurahaisen tarkaa tehtävää ja ajatusta sen toteuttamisessa.
      Mutta,- todellisuus on, miten soisin jokaisen IHMISEN -keski-ikäisen ja nuoren menevän muurahaisten tykö ja havainnoivan silmillään niiden menoa. Ei matopelejä,- ei videoiden katselua älypuhelimella, ei ajan varastamista työnantajalta / lintsausta työaikana. Koko aistitus on kohdentunut työhön.

      Sitten huuli pyöreänä ihmettelemme miksi yritysten kannattavuus tuotteiden valmistuksessa maassamme on laskenut kannattamattomaan tasoon työpaikat hupenevat järkyttävää vauhtia.
      Niin, ja yritykset / työnantajat ovat voimattomia asioiden hoitamisessa.

    • Ihmiset, jotka uskotte evoluutioon kirjaimellisesti,- huutakaa sitä apuun hyvinvointimme säilyttämisessä. Tällä menolla,- JUMALAN aivoitusten toteuttamisen vähetessä hyvinvointimme on historiaa.
      Kyseessä ei todella ole mielipide,- vaan arki todellisuuden kohtaaminen,- joka ihmiselle ei tule olemaan mieluista puuhastelua.

    • m..o.t

      En lähde enempää tieteelliseen väittelyyn kanssasi, mutta muutaman huomioon teen.

      Ensinnäkin evoluutio on teoria, joka on hypoteesi. Sitä ei ole todistettu tieteellisesti todeksi, mutta siitä on tehty paljon tutkimusta. Jotta tästä hypoteesista voisi tulla todistettu oppi, niin sen pitää kestää kaikenlainen tieteellinen kritiikki.

      Dinosaurusten luiden sisältä on viime vuosikymmenten aikana löytynyt verta ja verisoluja. Ne on voitu tutkimuksissa todistaa olleen nimenomaan dinosaurusten omaa verta. Pehmyskudos ei säily mitenkään 80 miljoonaa vuotta edes ihanteellisissa olosuhteissa. Tämä löydös yksi todistaa, ettei dinosaurukset ole kuolleet sukupuuttoon miljoonia vuosia sitten eikä niistä ole polveutunut muita lajeja. Välilajeja dinosaurusten ja meidän ajan lajien väliltä ei ole edes löytynyt fossiileina.

      Radiohiiliajoitus määrittää dinosaurusten luiden iäksi 4500 - 30000 vuotta. Tämä on toinen todiste siitä, ettei dinosaurusten tuho tapahtunut 80 miljoonaa vuotta sitten.

      Evoluutioteoria ei ole kestänyt tieteellistä kritiikkiä. Nämä kaksi edellä mainitsemaani löydöstä todistavat, ettei evoluutioteoria ole validi. Nyt olemme siinä tilanteessa, että hyvin moni tutkija on omaksunut evoluutioteorian tavalla, etteivät he pysty hylkäämää sitä, vaikka näyttöä muusta olisi. Sama koskee varmaa aloittajaakin.

      Evoluutioteoria ei ole pystynyt selittäämään sitä, miten lajin ovat syntyneet maapallolla. Teoria on todistettu vääräksi.

    • M..o.t vastasikin jo kysymykseen hyvin ja täydennän sitä vain vähän. Jumalaan uskomiseen ei tarvita tiedettä, mutta usko ja tieteellinen maailmankuva eivät sulje toisiaan pois. Päin vastoin, on tutkijoita ja lääkäreitä, jotka ovat tieteellisen tutkimuksen johdosta tulleet siihen tulokseen, että Jumalan täytyy olla olemassa. Jumalan he ovat löytäneet Raamatusta..Etsivä löytää kun todella tahtoo nöyrästi löytää totuuden. Tiesitkö, että evoluutiota puolustavien yliopisto-opettajien kursseilla opiskelijoiden usko teoriaan laskee? Näin ei käy esim. suhteellisuusteorian kanssa, koska sillä on takanaan vahvat tieteelliset todisteet. Itse asiassa näyttääkin siltä, että evoluutioon uskomisessa uskoa vaaditaan huomattavasti enemmän kuin Herraan Jeesukseen uskomisessa. Kun tarkastelee tutkimustuloksia tarkemmin eikä vain toistele naturalistien väristelemiä väittämiä, huomataan, että evoluutioteoria olisi tullut hylätä kauan aikaa sitten. Esimerkiksi luominen.fi -sivustolta löytyvä "koulubiologian analyysi" tarjoaa tähän asiallisia esimerkkejä.

      Haluan rohkaista sinua ajattelemaan itsenäisesti ja tutkimaan asiaa rohkeasti. Sillä etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Mutta ei avaintakaan löydä, jos kieltäytyy etsimästä siitä huoneesta, johon avaimen jätti. Moni on etsinyt toisia totuuksia, mutta kieltäytynyt etsimästä totuutta Jeesuksesta. Ei kukaan voi kulkea kahta tietä ja Jeesus on ainoa tie Isän Jumalan luokse ja Hänet voi löytää vain kun löytää Jeesuksen. Älä siis unohda tutkia avoimin mielin tätä tietä kun etsit totuutta.

      • omalehmä

        >>Haluan rohkaista sinua ajattelemaan itsenäisesti ja tutkimaan asiaa rohkeasti. Sillä etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Mutta ei avaintakaan löydä, jos kieltäytyy etsimästä siitä huoneesta, johon avaimen jätti. Moni on etsinyt toisia totuuksia, mutta kieltäytynyt etsimästä totuutta Jeesuksesta. Ei kukaan voi kulkea kahta tietä ja Jeesus on ainoa tie Isän Jumalan luokse ja Hänet voi löytää vain kun löytää Jeesuksen. Älä siis unohda tutkia avoimin mielin tätä tietä kun etsit totuutta.>>
        Onhan tuo meikäläinenkin nuorempana monet kerrat helluntaiseurakunnassakin mennyt "alttarille" polvilleen Jeesuksen luo kutsuttuna. Jeesusta siellä kuitenkaan ei näkynyt, ainoastaan helluntalais-saarnamies, joka hakkasi kädellään selkään hokien, että: "Kiitä, kiitä, kiitä, kiitä, kiitos Jeesus, kiitos Jeesus, kiitos, kiitos...
        Varon kyllä melko visusti antautumasta helluntalaisten saarnaajien hengen valtaan vaikka se ei taitaisi olla ainakaan nykyisin mahdollistakaan. Mutta myönnän kyllä heidän julistuksessaan olevan joskus aikamoista "imua", joka selittänee sen että varsinkin elämän kriisitilanteissa ja uskonnollista maailmaa tuntemattomat ajautuvat usein heidän verkkoonsa.


    • tempauslähellä

      Kun tempaus tulee, se on jo hyvin lähellä, huutakoot ateistit silloin avukseen evoluutiota ja darvinia. Uskovat ovat taivaan iloissa ja ateistit saavat nauttia evoluution ja darvinin ja biolokian hedelmistä, kun tulee sellainen vitsaus mitä ei kuunaan luomisen jälkeen ole tullut.

      • left.behind

        "Kun tempaus tulee, se on jo hyvin lähellä, huutakoot ateistit silloin avukseen evoluutiota ja darvinia. Uskovat ovat taivaan iloissa ja ateistit saavat nauttia evoluution ja darvinin ja biolokian hedelmistä, kun tulee sellainen vitsaus mitä ei kuunaan luomisen jälkeen ole tullut."

        Siinä sitä taas on-otsikolla "biologia ja usko"- biologiasta puhdistettua uskoa...

        Oletko muuten matkalla Maahan, jossa ei ole "vaihteen varjoa"? Tällainen paikka ei voi sijaita ainakaan millään planeetalla, koska "vaihteen varjo" johtuu planeetan pyörimisliikkeestä, asia, jota muinaiset kansat eivät voineet tietää.

        Mitä tempaukseen tulee, ei voi tietää, kuka tempaa ja mihin. Saattaa tulla valetempaus, massahallusinaatio tai vain pelkkä vedätys, mikä nyt on jo nyt todellisuutta uskontobisneksessä. U´ve been cheated, brother!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      130
      12579
    2. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      210
      11682
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      159
      9697
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      71
      9060
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      76
      8776
    6. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      16
      7515
    7. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      11
      7212
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      34
      6414
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5895
    10. Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?

      Tätä jäin pohdiskelemaan.
      Maailman menoa
      125
      5437
    Aihe